Kävin tekemässä ensimmäisen treenin PTVGYM Pitäjämäki 2.0:ssa ja täytyy sanoa että Pitäjänmäen PTVGYM:stä on tulossa hyvä kuntosali. Juurikin tulossa sillä kaikki uudet laitteet eivät ole vielä tulleet ja ne uudet laitteet jotka ovat Pitäjänmäen PTVGYM:lle tullut niin lupaa hyvää. Oikeastaan vielä kun katsoo listaa tulevista laitteista Pitäjänmäen PTVGYM:lle niin se on jopa mielestäni parempi kuin ne laitteet mitkä sinne ovat jo tulleet. Uusien laitteiden ansiosta treeneistä saa tehtyä monipuolisempia sillä ennen laajennusta ja uusia laitteita laite tarjonta on ollut aika suppea.

Olen aktivoitunut viime viikkoina tekemään deficit maastavetoa kun normaali maastaveto tuntuu jämähtäneen jälleen kerran paikoilleen. Viikosta toiseen tuntuu sille, että painot ja toistomäärät ovat pysyneet samoissa määrissä. Välillä on tullut onnistumisia että olen saanut joko tehtyä suuremmilla painoilla tai jollain painoilla on tullut enemmän toistoja tai sarjoja. Kuitenkin hyvin nopeasti tuon onnistumisen jälkeen on taas palattu niihin samoihin millä olen

Viime viikolla olin käymässä kotona ei suunnitellusti. Minun oli tarkoitus olla vielä täällä maalla parisen viikkoa putkeen minne jälleen palailin viime viikon lauantaina. Tämän johdosta kävinkin sitten treenailemassa Pitäjänmäen PTVGYM:llä keskiviikkona jalat sekä perjantaina selän missä molemmissa treeneissä käytin tietenkin ketjuja. Sunnuntaina oli vuorossa sitten ihan suunniteltu Tampereen Loaded keikka missä tein myös jalkatreenin ja kyykyn ketjuilla

Perjantaina kävin tekemässä "normaaliin" tapaan selkätreenin Loaded:lla ja lauantaina oli vuorossa sitten jalkatreeni. Tämä trendi on nyt jatkunut kolmisen viikkoa ja treenitkin ovat menneet aikalailla samoin mutta kuitenkin eri. Kuten viime viikolla niin tälläkin kertaa en oikein tiennyt mitä odottaa. Alla painoi kuitenkin selkätreeni minkä jälkeen olin todella väsynyt kun olin nukahtanut television ääreen. En oikein tiennyt mitä odottaa ja kävisikö taas

Perjantaina kun menin taas vaihteeksi Tampereen Loaded:lle treenaamaan niin minulla oli yksi tavoite suunniteltuna. Tehdä deficit maastavetoa 260kg painoilla plus ketjut ja vielä jopa sarjoja. Viimeksi viikko sitten Loaded:lla tein deficit maastavetoa 240kg painoilla plus ketjut pari kolmen toiston sarjaa mitä sitten seurasi pari hassua vastustusnauha rimpuilua. Sen jälkeen pari kyykky treeniä meni hyvin kun sain ensiksi tehtyä 205kg plus ketjut uudeksi

Tämän viikon keskiviikkona sain ensimmäistä kertaa tänä vuonna kyykättyä 230kg ja tein sen kahdesti. Olen tuota 230kg "hakenut" jo jonkin aikaa kun olen saanut 225kg kolme vai neljä kertaa tämän vuoden puolella. Lisäksi olen saanut tehtyä 210kg painoilla kolmosia sekä ketjuilla 200kg muutaman kerran sekä nyt viime viikon lauantaina 205kg uudeksi ketjukyykky ennätykseksi. Oikeastaan juurikin tuo 205kg ketjuilla motivoi nyt keskiviikkona lähteä valmistautumaan

Tänään aamupäivällä sain "viimein" pelattua Assassin's Creed Origins siihen vaiheeseen kun katsoin sen olevan pelattu ja aika siirtyä uuteen peliin. Mennään ajassa taakse päin kesäkuuhun kun minulla oli vielä suunnitelmissa ottaa Playstation 5 mukaan lomalle minkä olin juuri vähän aika sitten ostanut. Hankin Playstation 5:lle muutamia pelejä tarjouksista joita aloin pikkuhiljaa pelaamaan. Ensiksi pelasin läpi Unchartedin mikä olikin aika nopeasti pelattu läpi

Eilen lauantaina tuli käytyä jälleen kerran Tampereella treenaamassa Loaded:lla kuten päivää aikaisemmin perjantaina. Perjantaina tein ensimmäistä kertaa ikinä deficit maastavetoa ketjuilla ja tällä kertaa vuorossa oli kyykkyä ketjuilla. Olin Loaded:lla suurin piirtein 18 aikoihin ja kun jälleen kerran olin salilla joku pari ja puoli tuntia niin lähtiessäni ennen kello 21 niin täytyy vain ihmetellä miksi Loaded oli lähes tyhjä? Olin vapaapaino alueella noin

Tuntuu sille, että maastaveto on jämähtänyt paikoilleen tuloksellisesti. Välillä on hyviä päiviä kun tulee todella hyviä tai helppoja nostoja tai sarjoja suhteellisen isoilla painoilla mutta yleisesti tulostaso on lähes sama treenistä toiseen. Tästä johtuen hyvien päivien jälkeen seuraavassa treenissä alkaa sitten hieman odottamaan parempaa mutta yleensä tällöin on tullut pettymys. Tällä hetkellä kyykky sujuu myös tasaisena mutta tulostaso maastavetoon

Kirjoitin tuossa Lomalla irti rutiineistä ja uusien asioiden testaamista kirjoituksen ja nyt on vuorossa tuo mainitsemani "loma ruokavalio". Alla on nyt listattuna ruokavalio millä olen mennyt nyt kolmisen viikkoa. Tämä on rakenne mihin päivän ruokavalio perustuu mutta mitä voin tarvittaessa muuttaa jos käyn syömässä tai hakemassa ruokaa jostain. Myöskin mahdolliset herkut ja jäätelöt sijoittuvat yleensä iltaan iltapalan yhteyteen kun varsinkin jäätelöstä

Hieman yli viikko vielä lomaa edessä mutta nyt osaan jo sanoa miten tämä tulee suunnilleen menemään loppuun saakka. Olen yllättynyt siinä mielessä, että loman aikana en ole syönyt niin hirveästi ohi vaan päin vastoin. Olen jopa ollut suhteellisen puhtaalla ruokavaliolla koko loman ajan ja olen huomannut tämän positiivisessa mielessä. Tietenkin on päivä ja aterioita mitkä eivät ole puhtaan ruokavalion linjalla ja olen tämän myöskin heti huomannut niin treeneissä

En tiedä mistä sain päähäni googlettaa milloin on tämän vuoden Hifimessut, mutta huomasin niiden olevan noin kuukauden päästä 10.-11.9.2022. Aloin sitten muisteleen, että viime vuonna Hifimessut oli muistaakseni hieman myöhemmin samalla kun oli Ruoka- & viinimessut lokakuun loppupuolella. Olen viime vuoden Hifimessuista kirjoittanut Hifimessut 2021 kokemuksia ja mitä nyt yritän muistella niin eniten taisin kuunnella kuulokkeita ja seuraavaksi mieleen jäi

Perjantai-iltana maastavetoa ketjuilla minkä lisäksi räkkivetoja mitä seurasi seuraavana iltana kyykkyä ketjuilla. Näin tapahtui kahtena peräkkäisenä iltana Loaded Gym:llä Tampereella. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta ikinä kun kävin kahtena peräkkäisenä päivänä Loaded:lla treenaamassa ja samalla tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin kahtena päivänä viikon aikana Loaded:lla. Kun tänään olin menossa Loadedia kohti niin en oikein tiennyt mitä odottaa vaikka halua

Eilen perjantaina kävin hieman extemporeen Loadedilla treenaamassa selkätreenin. Minun oli alunperin tarkoitus käydä tekemässä jalkatreeni keskiviikkona mutta en lopulta lähtenytkään sillä muistin nähneeni avoimet ovet postauksen IG:ssä ja kun kävin tarkistamassa niin Loaded:lla oli avoimet ovet keskiviikkona. En nyt sitten viitsinyt lähteä kun oli avoimet ovet sillä väkeä varmasti paljon joten ajattelin että menen joku toinen päivä kun ei ole ruuhkaa ja

Eilen lauantaina kävin ensimmäistä kertaa Seinäjoen PTVGYM:llä mikä reissu oli itselläni tiedossa jo jonkin aikaa. Samalla tämä oli toinen ja ensimmäinen PTVGYM Pitäjänmäen lisäksi. Lauantai-ilta oli ainakin rauhallinen hetki ajaa Seinäjoella kohti PTVGYM:iä sillä ajoin vain navigaattorin varassa niin siinä oli kuitenkin sitten rauhallista ajaa ja katsella mihin olin menossa. Seinäjoen PTVGYM:lle oli helppo mennä ja PTVGYM:n logot paistoivat hyvin salin

Tuli tuossa vajaa parisen viikkoa sitten tehtyä räkkivetoja vastustusnauhalla mikä tuli jalkojen alta mitä olen yleisesti tehnyt. Olen vain kerran tehnyt PTVGYM:llä räkkivetoa milloin myös pääsin tekemään sellaisella räkillä mihin saa laitettua vastustusnauhat. Tuolloin ainoan kerran kun tein PTVGYM:llä räkkivetoja niin sain tehtyä ensimmäistä kertaa 280kg painoilla mutta nyt vajaa parisen viikkoa sitten sain tehtyä saman yhdellä vastusnauhalla mikä tulee