Eilen lauantaina kun menin normaaliin aikaan illalla kuntosalille niin ennen kuin pystyin lisäämään tankoon edes ensimmäistäkään painoa niin minun piti normaaliin tapaan siivota ja järjestää toisten jälkiä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta eikä myöskään viimeinen. Olen tämän saman trendin huomannut tapahtuvan jo vuosia. Lauantait ovat ovat olleet kuntosaleilla viikon ainoita päiviä kun mennessäni kuntosalille toiset "treenaajat" ovat jättäneet paikat ihan sikin sokin. Ihan sama asia tapahtui pari viikkoa sitten eli ennen kuin pääsin aloittamaan omaa treeniä niin aluksi piti siivota toisten jättämiä jälkiä. 

Perjantaina kävin tekemässä onnistuneen maastaveto treenin PTVGYM:llä saaden nostettua 275kg ja lauantaina oli vuorossa sitten jalkatreeni eli kyykkyä ketjuilla. Tuo on minulle ollut nyt aika normaali tapa että ensiksi perjantaina maastavetoa ketjuilla ja sitten seuraavana päivänä kyykkyä ketjuilla PTVGYM:llä. Välillä olen aina silloin tällöin olen tehnyt perjantaisin rinta- & olkapäätreenin että olen päässyt tekemään penkkiä ketjuilla mutta pääsääntöisesti se

Eilen perjantaina oli jälleen paluu "normaaliin" kun kävin tekemässä maastavetotreenin PTVGYM:llä kun viime viikolla perjantaina olin käymässä Vantaan Loaded:lla tekemässä rinta- & selkätreenin sekä lauantaina tein maastaveto treenin PTVGYM:llä. Myöskin tällä kertaa tämä oli ensimmäinen onnistunut maastaveto treeni pienen flunssan jälkeen ja kolmas maastaveto treeni PTVGYM:llä flunssan jälkeen. Tämä kertonee siitä että olen nyt kenties palautunut flunssasta ja

Päätin tilata tuossa muutamia viikkoja sitten Fitnesstukusta vitamiineja / pillereitä kun siellä oli tarjous osta 3 maksa 2 kun pilleri varastoni alkoivat huveta ja black fridayhin oli vielä kuukauden verran aikaa. Olin silloin jo siinä uskossa että Fitnesstukkuun ei välttämättä tule niin hyviä tarjouksia kun siellä joskus on ollut sillä heidän trendinsä on ollut laskeva. Aikoinaan kun black friday rantautui Suomeen niin Fitnesstukussa oli heti mukana 30% - 50%

Perjantaina tuli käytyä tekemässä penkki treeniä ketjuilla Vantaan Loaded:lla ja lauantaina oli vuorossa normaali ilta PTVGYM:llä kyykkyä ketjuilla. Perjantain treeniin olin sinällään pettynyt kun en saanut kuin 165kg plus ketjuilla tehtyä pari ykköstä ja niitä ennen 160kg painoilla plus ketjut sain tehtyä pari toistoa. En nyt tiedä tarkalleen kuinka paljon noi ketjut painoi eli paljonko oli yhteispaino mutta halusin tehdä 170kg painoilla plus ketjut sillä se

Eilen perjantaina tuli käytyä Vantaalla treenaamassa kun LOADED Experience Vantaalla oli avoimet ovet. Minulla on kyllä kymmenen kerran kortti Vantaan Loaded:lle missä on vielä kahdeksan kertaa jäljellä mutta hierojan kanssa päätettiin käydä katsomassa mikä meininki Vantaan Loaded:lla on kun siellä on avoimet ovet? Olen käynyt pari kertaa Vantaan Loaded:lla joista ensimmäinen kerta Loaded:lla oli perjantai-ilta ja toinen kerta Loaded:lla sunnuntai päivä eikä

Menin tämän viikon keskiviikkona poikkeuksellisesti PTVGYM:lle tekemään maastavetoa ja selkätreeniä. Mietin oikeastaan aika pitkään menenkö PTVGYM:lle vai ei en ja oikeastaan vasta toimistolta kotiinpäin ajaessa päätin mennä PTVGYM:lle. En oikein tiennyt mitä odottaa treeniltä kun viime viikko meni enemmänkin flunssasta toipumiseen eikä tämän viikon treenit ole oikein lähtenyt kulkemaan. Maanantaina kyllä sain kyykyssä 225kg mutta muutoin tekeminen oli mitä oli

Eilen lauantaina tuli käytyä "pitkästä" aikaa käytyä PTVGYM:llä eli ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Yksi viikko minulta oli täysi tauko treeneistä ja kun tänä perjantaina en poikkeuksellisesti käynyt PTVGYM:llä niin eilen lauantaina kerta oli ensimmäinen kerta kahteen viikkoon. Perjantaina tein muutenkin poikkeuksellisesti penkki treenin vaikka niitäkin on tullut tehtyä perjantaisin niin tämän johdosta mietin myös mitä teen lauantaina? Tällä viikolla tein

Eilen perjantaina tein ensimmäinen "kunnon" treenin tällä viikolla kun maanantaista torstaihin säästelin treeneissä enkä ottanut mitään ihan täysillä. Minulla oli viikon tauko treeneistä sekä olin hieman palautumassa flunssasta. En säästellyt niinkään tauon jäljiltä vaan tuon flunssan sillä tunsin vielä maanantaina etten ole 100% kunnossa. En oikeastaan vieläkään ole ihan 100% kunnossa sillä saatan yskiä yksittäin päivän aikana sekä räkää tulee kun käy

Viime viikolla oli työpaikan perinteinen etäilyviikko kolmannen kerran Pyhtäällä missä oli mökki vuokrattuna. Ennen Pyhtää vuosia kävimme ulkomailla mutta nyt viimeiset kolme vuotta on mennyt tosiaan Pyhtäällä. Samoiten perjantaina olisi ollut firman 10-vuotispäivät mutta satuin olemaan jo perjantaina Tampereella katsomassa Columbus vs Colorado nhl-peliä. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun edes kävin Nokia areenalla eli nyt tuli sekin sitten koettua. Lauantaina

Viime viikonloppuna katselin Youtubesta hieman Jamal Brownerin maastaveto videoita minkä innostuksena heti maanantaina päätin kokeilla maastavedossa / räkkivedossa tekniikkaa mitä käytin yhdessä vaiheessa useasti mutta mitä en ole syystä tai toisesta käyttänyt aikoihin. Oikeastaan olen käyttänyt kolmea eri tekniikkaa maastavedossa mitkä ovat menneet vähän niin että olen käyttänyt jotain hetken aikaa ja sitten taas vaihtanut toiseen. Aloitin aikoinaan ihan

Viime viikon lauantaina sain ketjukyykyssä tehtyä uuden ennätyksen 215kg plus ketjut. Tuolloin tuntui että saisin jopa enemmän tai ainakin saman tehtyä uudestaan tai jopa tehtyä kahden toiston sarjan. Kuitenkin viime viikon keskiviikkona kun kävin tekemässä tutun kanssa "bodaustyylisen" jalkatreenin PTVGYM:llä niin hack-kyykyn jälkeen tunsin jotain ei normaalia vasemmassa polvessa. Tuon polven kunnosta tuossa jo kirjoittelinkin mutta lyhykäisyydessään mitään

Hommasin Konto akustiikkalevyt hieman yli kuukausi sitten mistä kirjoitin jo ensimmäiset Konto akustiikkalevy kokemuksia. Nyt kun Konto akustiikkalevyt ovat olleet seinissä kuukauden niin olen ehtinyt katsomaan enemmän sarjoja, elokuvia sekä kuunnellu musiikkia niiden kanssa. Oikeastaan mitään suurempaa eroa en ole huomannut ensimmäisien päivien kokemuksien ja tämän hetken väliltä mutta viimeisien elokuva katseluiden perusteella näin on. Hommasin siis

Tällä viikolla oli suunnitelmissa käydä PTVGYM:llä kolme kertaa kun viimeisin parin - kolmen viikon aikana treenit PTVGYM:llä on jäänyt pariin kertaan. Kolmisen viikkoa sitten pidin perjantain välipäivänä kun normaalisti olisin mennyt tekemään treenin PTVGYM:lle kun sunnuntaina oli vuorossa Vantaan Loaded reissu. Lauantaina kuitenkin kävin tekemässä PTVGYM:llä jalkatreenin ihan normaaliin tapaan. Pari viikkoa sitten kävin tekemässä Tampereen reissun millä oli

Vertaan jatkuvasti omia nykyisiä tuloksia ennätyksiini oli ne sitten maksimi- tai sarjaennätys. Tämän johdosta odotukseni ovat korkealla minkä johdosta joko epäonnistun tai sitten olen pettynyt treeneihin. Toisaalta viime aikoina olen saanut tehtyä erilaisia sarjaennätyksiä sekä myöskin kyllä ennätyksiä varsinkin liikkeisiin joita en ole hirveästi ennen tehnyt. Näihin lukeutuu räkkiveto missä tänä vuonna olen saanut nostettua 300kg pari kertaa vaikka

Tällä viikolla epäonnistuin tuli jälleen pari epäonnistumista kuntosalilla. Ensiksi maanantaina en saanut tehtyä uutta ennätystä räkkivedossa 310kg sillä tanko ei edes hivahtanutkaan ylös. Torstaina puolestaan oli vuorossa maastavedossa epäonnistuminen kun yritin saada 275kg kaksi toistoa enkä saanut edes yhtään. Maanantaina hyvää oli se että lähdin hyvin yrittämään toistoa vaikka tanko ei liikkunut. Torstaina parempaa oli se että lähdin tekemään toistoa ja