Kolme treeniä PTVGYM:llä bodausta, epäonnistumisia ja ennätys

23.10.2022 - 16:00

Tällä viikolla oli suunnitelmissa käydä PTVGYM:llä kolme kertaa kun viimeisin parin - kolmen viikon aikana treenit PTVGYM:llä on jäänyt pariin kertaan. Kolmisen viikkoa sitten pidin perjantain välipäivänä kun normaalisti olisin mennyt tekemään treenin PTVGYM:lle kun sunnuntaina oli vuorossa Vantaan Loaded reissu. Lauantaina kuitenkin kävin tekemässä PTVGYM:llä jalkatreenin ihan normaaliin tapaan.

Pari viikkoa sitten kävin tekemässä Tampereen reissun millä oli tarkoitus käydä treenaamassa Loaded:lla perjantaina sekä lauantaina mutta pääsinkin lähtemään perjantaina töistä niin myöhään etten jaksanut käydä perjantaina Loaded:lla. Lauantaina kävin kuitenkin ihan suunnitellusti treenaamaan Loaded:lla niin kuin oli tarkoitus ja tuo perjantai olisi ollut vain extra kerta ja vaikka tuo perjantai jäi välistä niin en siitä huolimatta alkanut "korvata" tuota perjantaita menemällä sunnuntaina salille.

Viime viikolla perjantaina vuorossa oli työreissu Tallinnaan joten treeni jäi tuon takia väliin mutta lauantaina kävin normaaliin tapaan tekemässä jalkatreenin PTVGYM:llä. En lähtenyt myöskään tällä kertaa sunnuntaina "korvaamaan" perjantaina jäänyttä treeniä. Ylimääräiset lepopäivät ovat itselleni vain parempi asia ja käyn kuitenkin viikon aikana niin monta kertaa kuntosalilla ettei minun sitten tarvitse korvata mitään treeniä toiselle päivällä koska siinä ei ole mitään järkeä. Jos kävisin harvemmin viikossa kuntosalilla niin sitten asia olisi eri.

Viime viikonloppuna näin ollen suunnittelin että tällä viikolla kävisin tekemässä kolme treeniä PTVGYM:llä kun viimeisin kolmen viikon aikana treenit siellä ovat olleet harvassa. Halusin niin ollen vain "tasapainottaa" käyntiäni PTVGYM:llä kun kerran maksan sinne ihan normaalisti kuukausia maksua. Myöskin kesäloma jälkeen mietin että alkaisin käymään PTVGYM:llä enemmän mutta näin en ole kuitenkaan tehnyt vaan päin vastoin olen nyt viimeaikoina käynyt jopa normaalia vähemmän. Ei sillä että olisiko sillä nyt niin väliä monta kertaa PTVGYM:llä käyn mutta saan tehtyä siellä kuitenkin sellaisia treenejä joita normaalisti en voi tehdä. Saan myöskin PTVGYM:llä paremman motivaation helpommin kuin menemällä tuohon lähi kuntosalille.

Keskiviikkona "bodaus" / ilman kyykkyä jalkatreeni

Keskiviikkona kävin tutun kanssa treenaamassa jalkatreenin PTVGYM:llä mikä oli ihmeellistä kun olen yrittänyt saada häntä mukaan kuukausia. Kävin hänen kanssaan ensimmäistä kertaa PTVGYM:llä viime vuoden joulukuussa ja nyt tämä oli hänelle vasta toinen kerta eli noin 10kk tauon jälkeen. Samalla tämä oli nyt ensimmäinen jalkatreeni aikoihin kun en tehnyt normaalia kyykkyä vaan pelkkiä laitteita. Tämä oli siis itselleni ensimmäinen bodaus treeni jaloille pitkään pitkään aikaan ja näin ollen ihan erilainen jalkatreeni mitä olen tehnyt. Tämän kyllä huomasin treeniä tehdessä että en oikein ollut tottunut tämän tyyliseen treeniin.

Syystä tai toisesta oikea polvi otti jotain pientä osumaa tuossa keskiviikon jalkatreenissä ilmeisesti hack-kyykyssä mikä minua ihmetytti sillä olen kyllä tehnyt hack-kyykkyä tänä vuonna useasti ilman ongelmia. Parisen vuotta sitten minulla oli vastaavia ongelmia mutta tuo lopulta liittyi nilkan liikkuvuuteen. Kun sain nilkan liikkuvuuden paremmaksi niin nuo ongelmat loppuivat kokonaan. Näin ollen en nyt tiedä mitä tapahtui keskiviikkona kun mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Huomasin vain hack-kyykyn jälkeen jotain polvessa mutta ei mihinkään mitä en aikoinaan olisi törmännyt.

Perjantaina maastavedossa pari epäonnistumista

Perjantaina oli vuorossa selkätreeni PTVGYM:llä eli maastavetoa ketjuilla. Yksi suurempi asia mikä minua mietitytti ennen kuin aloin tekemään yhtään toistoa maastavedossa oli se että tunnenko mitään kipua polvessa tai vaikuttaako polvi mitenkään maastavetoon. Viimeksi kun minulla oli muutama vuosi sitten polven kanssa hieman samankaltaisia ongelmia niin se myös vaikutti maastavetoon. Ei nyt niinkään "normaaleihin" painoihin mutta sitten kun menin päivän kunnon mukaan maksimaalisempiin painoihin. Lähinnä se ei nyt niinkään estänyt kovempia maastavetoja mutta vaikeutti tekemistä sekä varsinkin henkistä puolta lähteä tekemään kovempia toistoja.

Perjantaina alkuun en tuntenut mitään ihmeellisyyksiä ja maastavedon tekeminen meni ihan normaalisti. En myöskään huomannut minkäänlaista henkistä ongelmaa edes lähteä tekemään toistoja. Tällä kertaa verrattuna parisen vuotta taakse päin niin olen keskittynyt käyttämään enemmän jalkoja maastavedossa minkä enkä vain runttaa toistoja niin voimakkaasti selällä. Tämän johdosta mahdolliset tunnot polvissa olisi hankaloittanut maastavedon tekemistä entisestään mutta näin ei käynyt missään kohtaan.

En taaskaan normaaliin tapaan suunnitellut mitään etukäteen minkä johdosta sitten epäonnistuin pari kertaa. Lähdin ensiksi yrittämään uutta ketju maastaveto ennätystä 275kg plus ketjut mutta se nousi vain sääriin. Tämän jälkeen otin ketjut pois ja laskin painot 270kg ja lähdin hakemaan kahta toistoa. Tämäkin epäonnistui kun ensimmäinen toisto jäi polviin. Näin ollen epäonnistuin pari kertaa peräkkäin mutta sinällään se ei harmittanut ihan niin paljoa. Tuo normaalin 270kg epäonnistuminen harmitti enemmän kuin 275kg plus ketjut sillä sain sen sentään polviin asti ja 270kg pitäisi kyllä nousta.

En tuntenut mitään ihmeellistä super päivää mutta en myöskään mitään että nostaminen olisi ollut raskasta. Myöskin toistojen välissä minulla oli sellainen hyvä fiilis ja se lupaa aina hyvää kun ei niinkään mieti jaksanko vaan tietää että jaksan. Vaikka siis epäonnistuin pari kertaa niin siitä huolimatta katsoin asiaa positiivisesti sillä sain lähdettyä tekemään toistoa hyvin ja tanko liikkui.

Normaalin maastavedon jälkeen siirryin tekemään boxi maastavetoa mutta en tiennyt oikein mitä odottaa. Olisin halunnut lähteä hakemaan 300kg mutta tiesin että ei ole mitään järkeä kun olin jo epäonnistunut pari kertaa ja tuo 270kg ei edes noussut. Jos 270kg ei nouse normaalilla tavalla niin 300kg ei nousu boxien päältä. Päädyin tekemään 270kg painoilla pari kakkosta ja olin suunnitellut tekeväni kolme kakkosta mutta sitten päätinkin nostaa painot 280kg joilla tein kaksi toistoa. Kyllä siinä tuli mietittyä moneen kertaan epäonnistunko kolmannen kerran?

Lauantaina uusi ketjukyykky ennätys 215kg plus ketjut

Lauantaina olikin sitten se kaikkein arvelluttavin päivä kun vuorossa oli kyykkyä enkä oikein tiennyt miten polvi jaksaa. Edellisenä päivän sain kuitenkin vedettyä maastavetoa ilman kipuja mutta maastavedon tekeminen on ihan eri asia kuin kyykyn. Lähdin lauantaina PTVGYM:lle kuitenkin sillä asenteella että teen sen mitä pystyn ja menen ihan polven tunnon mukaan. Alkuun tein normaali venyttely & liikkuvuus asioita mitä teen aina ennen jalkatreeniä mutta sen jälkeen tein jalkaprässissä hieman eri tavalla kuin "normaalisti".

Aloin tekemään jalkaprässiä tyhjällä kelkalla 20 toiston sarjoja minkä jälkeen lisäsin 20kg per puoli ja tein kaksikymmentä toistoa. Tein toistot ilman pysäytyksiä pumppaavalla tyylillä mutta kuitenkin rauhallisella tekniikalla kun en tiennyt miten polven kanssa menee. Tunnustelin polvea koko ajan ennen kuin lisäsin 20kg kiekot jalkaprässin kelkkaan. Päädyin lopulta tekemään neljä kiekkoa päissä minkä sen tein sitten normaalilla pysäytystekniikalla ja kymmenellä toistolla. Tuo antoi hyviä viitteitä siitä että polvi oli kunnossa.

Kyykyn aloitin ihan normaaliin tapaan ja tein nousut ihan normaaliin tapaan. Taisin tehdä muutamia sarjoja enemmän 60kg sekä 100kg painoilla. Kuitenkin 140kg painoista eteenpäin ja ketjujen käytöt tein aikalailla normaaliin tapaan kun kaikki tuntui hyvälle. Kuitenkin kun pääsin 180kg painoihin plus ketjut ja siirryin polvilämppäreistä siteisiin niin ensimmäinen toisto oli henkisesti vaikea. Se meni ihan hyvin alas mutta alhaalta ylös tuotti ongelmia lähinnä sen takia kun en ihan kuitenkaan ollut varma polvesta. Se kuitenkin tuli hyvin ja tämän jälkeen halusin tehdä toisen ykkösen 180kg painoilla plus ketjut. Se menikin paljon paremmin ja antoi uskoa treenin etenemiseen.

200kg plus ketjut tuli kanssa hyvin ja olin tuossa vaiheessa hyvässä iskussa henkisesti ja kaikki muutenkin tuntui hyvälle. Tämän johdosta sitten päädyin tekemään 215kg painoilla plus ketjut mikä oli sitten uusi ketjukyykky ennätykseni. Tuokin tuntui todella hyvälle ja "kevyelle" minkä johdosta olisin halunnut tehdä lisää. Kuitenkin tulin siihen lopputulokseen että parempi lopettaa nyt eikä rasittaa polvea liikaa vaikka painot liikkui todella kevyesti ja muutenkin tuntui menevän hyvin. Ihan vain sen puolesta olisin halunnut jatkaa kun silloin kun kulkee niin kannattaa tehdä kun en aina tiedä koska seuraavaksi on näin hyvä päivä.

Kyykyn jälkeen teinkin sitten vain etureisi koukistusta sekä kahta eri takareisi koukistusta ihan vain sen takia että halusin säästellä paikkoja. Myöskin tein juuri keskiviikkoa kaikkea muuta niin senkään takia ei tarvinnut edes miettiä että tekisin vielä jotain vyökyykkyä tai heiluria. Tein myöskin pohkeet istuen sekä seisten ja siinä olikin se jalkatreeni.

No niin eilen sitten mukavasti takatalvi yllätti mutta itselleni se ei tullut niin yllätyksenä kun olin sentään säätietoja katsonut. Se minulle tuli yllätyksenä että sitä lunta sitten oikeasti tuli ja niinkin paljon. Olin kuitenkin itse jo vaihtanut kesärenkaat alle parisen viikkoa sitten. Kun perjantaina lähdin PTVGYM:lle niin juuri silloin seitsemän tienoilla lunta alkoi höytyilemään niin kuin säätiedoista näki. Lunta kuitenkin vain höntyili hyvin vähän niin itse ajattelin että ei sitä nyt sinä aikana niin paljoa tulisi mitä sitä lopulta tuli. 

Keskiviikkona oli viikon ensimminen jalkatreeni ja täytyy sanoa että en odottanut kyykyltä sen pahemmin yhtään mitään. Olinhan juuri lauantaina kyykännyt 230kg kaksi toistoa ja 240kg yhden toiston. Kuitenkin kun katsoo viime viikkoa muutenkin niin keskiviikon ensimmäinen kyykky treeni meni heikosti kun sain kaksi kertaa yhden toiston 200kg. Viikon toinen kyykky treeni lauantailta menikin sitten todella hyvin. Tämän pohjalta en sitten tiennyt oikein mitä odottaa mutta olenkin päättänyt että nyt keskityn viemään kyykyn mielummin hyvin alas kuin lähteä hakemaan yli 200kg painoja.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa eilen tämän viikon penkki treeneistä ja siitä kuinka suosittelen tekemään erilaisia treenejä. Kuitenkin nyt päätin kirjoittaa eilisestä kyykky treenistä ja siitä kuinka tämän viikon ensimmäinen kyykky treeni keskiviikkona ja jälkimmäinen nyt eilen lauantaina erosivat toisistaan. Niin kyllä erosivat myöskin tämän viikon penkki treenit mutta eri tavalla sillä tein viikon molemmat penkki treenit eri tavalla. Voisikin siis olla ehkä parempi että kirjoitan tässä nyt tämän viikon penkki ja kyykky treeneistä mitkä erosivat toisistaan eri syistä.

Eilen maaanantaina tuli käytyä kolmannen kerran Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin reissulta keskiviikkona. Minulla oli Vammalan kuntosalille yksi kerta jäljellä ja ajattelin sen käyttää tiistaina kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin keskiviikkona. Kuitenkin kun nyt eletään tiistaita niin olenkin jo takaisin kotona. Taas vaihteeksi suunnitelmat muuttuivat extemporeen ja siinä tiistaiaamuna kun olin herännyt niin lähes saman tien aloin pakkaamaan kamoja kasaan että pääsin lähteen mahdollisimman pian.

Lauantaina kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla poikkeuksellisesti rinta- & olkapäätreenin. Tämä oli poikkeuksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin yleisesti teen lauantaisin jalkatreenin ja toiseksi olen treenannut Tampereen Loaded:lla vain jalkatreenejä sekä selkätreenejä. Siis oikeasti olen käynyt useita kertoja tekemässä Tampereen Loaded:lla treenejä ja olen tehnyt siellä vain joko selkä- tai jalkatreenin. Keskiviikkona kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla jalkatreenin kyykyllä, torstaina tein selkätreenin maastavedolla Vammalassa sekä perjantaina kävin Ellivuoressa laskettelemassa.