Konto akustiikkalevy kokemuksia kuukauden käytön jälkeen

25.10.2022 - 23:48

Hommasin Konto akustiikkalevyt hieman yli kuukausi sitten mistä kirjoitin jo ensimmäiset Konto akustiikkalevy kokemuksia. Nyt kun Konto akustiikkalevyt ovat olleet seinissä kuukauden niin olen ehtinyt katsomaan enemmän sarjoja, elokuvia sekä kuunnellu musiikkia niiden kanssa. Oikeastaan mitään suurempaa eroa en ole huomannut ensimmäisien päivien kokemuksien ja tämän hetken väliltä mutta viimeisien elokuva katseluiden perusteella näin on.

Hommasin siis Verkkokauppa.comista 2cm paksuisia Konto akustiikkalevyjä 10 kappaleen paketin "extemporeen". Extemporeen voi sanoa sinällään että ostopäätös tapahtui nopeasti mutta toisaalta olen akustiikka levyjä miettinyt todella pitkään mutta en saanut tehtyä päätöstä minkä valmistajan ja kuinka paljon? Kävin jopa Tampereen Hifihuoneella joskus pari - kolme vuotta sitten katsomassa oikein paikan päällä muutamaa akustiikkalevyä miltä ne oikeasti näyttävät. Tuolloin jopa olin oikeasti hankkimassa akustiikkalevyjä mutta en lopulta raskinut niitä ostamaan.

Olohuoneen seinät ovat pääosin kiveä minä johdosta huoneessa kaikuu hieman vaikka olen vuosien saatossa lisännyt erilaisia esineitä ja tavaroita olohuoneeseen kuten tauluja. Kaikki tekemäni muutokset olohuoneessa ovat parantaneet huoneen akustointia mutta vasta kun sain Konto akustiikkalevyt seinille niin eron todellakin huomasi. En sen paremmin suunnitellut levyjen paikkoja vaan menin tuon kymmenen kappaleen määrän mukaan ja asensin akustiikkalevyjä huoneen muiden esineiden mukaan tasaisesti.

Ensimmäisenä erona huomaa basson mikä ei enää karkaa nurkkiin. No oikeasti ensimmäinen asia oli kalibroin Denonin vahvistimella kaiuttimia Audyssey:llä niin äänikäyrät näyttivät erilaisille. Erot eivät olleet koko matkalla mutta muutamissa käyrän kohdissa näkyi selviä eroja ennen ja jälkeen Konto akustiikkalevyjä. Tämän jälkeen ensimmäinen kuultava asia minkä erotin oli juurikin tuo basso. Basso toistuu nyt paljon selvemmin ja paremmin Q Acoustics Concept 40 kaiuttimista että luulisi minulla olevan uudet kaiuttimet.

Sama koskee myös yleistä äänenlaatua niin musiikissa kuin elokuvissa. Konto akustiikkalevyjen jälkeen tuntuu sille, että olisin oikeasti päivittänyt kaiuttimet hieman parempiin. Ero on oikeasti niin selkeä että sen kuulee todella helposti. Siksi olenkin nyt miettinyt miksen aikaisemmin hankkinut akustiikkalevyjä kun ne oikeasti paransivat äänenlaatua niin merkittävästi? Konto akustiikkalevyt ja niiden avulla parempi äänenlaatu on saanut minut jälleen katsomaan elokuvia hieman aktiivisemmin. Samoin on käynyt myös musiikin kanssa vaikka musiikin puolella hankin uuden levysoittimen kesällä. Tämän johdosta aloinkin kesän jälkeen kuuntelemaan enemmän vinyyleitä ja vähemmän Tidalia.

Yksi asia minkä olen nyt vasta myöhemmin huomannut tarkemmin on Dolby Atmos ääniraita elokuvissa. Elokuvat joissa on Dolby Atmos ääniraita ja varsinkin hyvä sellainen niin kuulostaa vieläkin paremmalta. Minulla kun on käytössä upfiring (kattoon ampuvat) Atmos kaiuttimet niin Konto akustiikkalevyjen ansiosta ääni ei lähde kiertämään liikaa. Luulen että ennen akustiikkalevyjä Atmos kaiuttimien ääni lähti kiertämään jolloin se söi Atmos kaiuttimista lähtevää ääntä mikä heikensi "3d ääni" efektiä. Tuossa viime viikonloppuna kun tuli katsottua uusi Top Gun Maverick sekä uusiksi Mission: Impossible – Fallout niin ääniraidat vain kuullosti paljon paremmalta ja enemmän "3d-ääneltä".

Konto akustiikkalevyt paransivat Q Acoustics Concept 40 kaiuttimien bassoa sekä yleistä äänenlaatua minkä lisäksi Dolby Atmos ääniraidat kuulostavat enemmän "3d-äänelle" eli paremmalle. Ainoa asia mikä akustiikkalevyissä on huono on se, että ne ovat sitten tuossa seinällä näkyvillä ja jos niistä ei tykkää tai halua seinälle niin se voi olla jopa estävä tekijä. Onneksi Konto akustiikkalevyt näyttävät luonnossa paljon paremmilta kuin kuvissa.

Kävin torstaina ensimmäistä kertaa Helsingin Audiokaupassa mistä lähti mukaan testiin Audioquest PowerQuest 3 virtasuodatin. Eilen lauantaina tein päätöksiä ja kävin palauttamassa lainassa olleen Audioquest PowerQuest 3 virtasuodattimen mutta mihin tulokseen ja päätökseen tulin? Laitoin Audioquest PowerQuest 3 virtasuodattimen torstaina heti käyttöön kun tein etäpäivää kotona ja laitoin Audioquest PowerQuest 3 virtasuodattimeen kiinni Denon x3600h vahvistimen, NAD C298 päätevahvistimen, Apple tv:n, Bluesound Node 2i:n sekä Sony x93j television.

Kävin tänään ensimmäistä kertaa Helsingin Audiokaupassa samalla reissulla kun kävin hieronnassa. Helsingin Audiokauppa on pari korttelia hieronta paikasta niin ajattelin nyt käydä katsomassa ja kysymässä virtasuodattimista. Viime kesänä kävin ensimmäisen ja ainoan kerran Tampereen Audiokaupassa kun siellä oli loppuunmyynti mutta mitään en silloin ostanut. Kuitenkin aktivoiduin stereo- / päätevahvistimen kanssa eikä tuosta mennyt kuin muutama viikko niin ostin NAD C298 päätevahvistimen Tampereen Hifihuoneelta käytettynä.

Viikonloppuna tuli käytyä Tampereen Hifihuoneellta HIFI & HIGH END messuilla ja tällä kertaa reissulla tarttui mukaan IsoTek Initium EVO3 virtakaapelit sekä Kimber Kable Timbre RCA-kaapeli. Olin ennen Hifihuoneen HIFI & HIGH END messuille menoa miettinyt kyllä etukäteen asioita mistä ainakin olisin kysynyt tarjouksia kun Helsingin Mareksound ei jostain syystä vastaa minulle. Olin muutamia viikkoja sitten Helsingin Hifimessuilla jossa olin AudioQuestin kaapeli a / b testingissä minkä Mareksound järjesti yhdessä AudioQuestin kanssa. Juttelin Hifimessuilla Mareksoudin henkilön kanssa AudioQuestin tuotteista ja sovittiin että ottaisin Hifimessujen jälkeen yhteyttä. Otin vielä viikonloppuna selvää AudioQuestin tuotteista ja laitoin sitten maanantaina sähköpostia Mareksoundille kysyäkseni tarjouksia muutamista eri tuotteista.

Innostuin ja aloin joskus alkukesästä käyttämään ja kalibroimaan enemmän Audio Pro Sub Focus B7 subwooferia mikä minulla on ollut siitä asti kun hankin ja rakensin ensimmäisen kunnon kotiteatterin. Nyt viimeisien vuosien aikana en kuitenkaan ollut käyttänyt Audio Pro Sub Focus B7 subwooferia kun kerrostalossa sen käyttäminen on vähän sellaista. Kuitenkin nyt kesästä alkaen olen vaihteeksi enemmän tutustunut ja kokeillut omaa Audio Pro Sub Focus B7 subwooferia minkä lisäksi katsoin pitkästä aikaa millaisia subwoofereita on nykyään tarjolla ja minkälaisia ne ovat. Mitä enemmän kokeilin ja käytin Audio Pro Sub Focus B7 subwooferia niin muistin ja huomasin sen kuinka se vain "hörppii".

Kirjoittelin tuossa vähän aika sitten kaapelien merkityksestä äänenlaadussa ja siitä kuinka järjestelin hieman rca-kaapeleita laitteiden välillä. Kun ostin toissa kesänä NAD C298-päätevahvistimen Tampereen Hifihuoneelta niin sain sen mukana QED rca-kaapelit. En tiedä ihan tarkkaan mitkä kaapelit ne ovat mutta kuvien perusteella ne näyttäisi olevan QED Reference Audio 40 RCA. En tuolloin edes miettinyt tekeväni muutoksia nykyiseen järjestelmään muuten ennen kuin nyt viime viikonloppuna jolloin käydessäni Hifimessuilla sain inspiraation kokeiluun.