Eilen lauantaina kun menin normaaliin aikaan illalla kuntosalille niin ennen kuin pystyin lisäämään tankoon edes ensimmäistäkään painoa niin minun piti normaaliin tapaan siivota ja järjestää toisten jälkiä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta eikä myöskään viimeinen. Olen tämän saman trendin huomannut tapahtuvan jo vuosia. Lauantait ovat ovat olleet kuntosaleilla viikon ainoita päiviä kun mennessäni kuntosalille toiset "treenaajat" ovat jättäneet paikat ihan sikin sokin. Ihan sama asia tapahtui pari viikkoa sitten eli ennen kuin pääsin aloittamaan omaa treeniä niin aluksi piti siivota toisten jättämiä jälkiä. 

Olen nyt viime aikoina alkanut käyttämään jonkin verran kuminauhoja kyykkyä tehdessä. Lähinnä suuremmilla painoilla muutamia sarjoja per treeni. En ole käyttänyt kuminauhoja fitness tyyliin polvien yläpuolella reisien välissä vaan kiinnittänyt kaksi kuminauhaa yhäältä päin tankoon jolloin olen saanut saman asian tehtyä kuin Slingshotilla penkin puolelta. Lähinnä olen kokeillut tätä tyyliä sen takia, että saisin apua alhaalta lähtöön. Tämä onkin toiminut todella

Helmikuun puolessa välissä Nintendo Switch:lle ilmestyy mielestäni Nintendo Switch:n 2018 vuoden yksi parhaimmista ja odotetuimmista peleistä Bayonetta 1 & 2. Myöhemmin tänä vuonna ilmestyy sarjan uusin osa Bayonetta 3 joten nyt on hyvä aika tutustua Bayonetta peleihin. Aikoinani ostin Xbox 360:lle Bayonetta 1 ja varmaan vielä ennakkotilauksena kun "jouduin" pienen hypen pauhoihin, mutta se ei ollut pahasta. Tykkäsin todella paljon pelistä mutta taisin jäädä

Sain jostain motivaation aloittaa aamukävelyllä käynnin. Tällä hetkellä takana on neljä peräkkäistä aamua jolloin olen käynyt aamukävelyllä. Toistaiseksi aamukävelyt ovat kestäneet noin parikymmentä minuuttia eli matka on ollut siinä puolentoista kilometrin paikkeilla. Tarkoitus on jonkin ajan kuluttua nostaa aamukävelyyn kulutettua aikaa muuttamalla reitti "normaaliin" pidempään reittiin. Nyt käytössä on "normaali" lyhyempi reitti. Tarkoitus on nyt vain

Pieni flunssan tynkä ollut päällä viime viikonlopusta asti. Lähinnä nenä on vuotanut mutta viikonlopun jälkeen paljon vähemmän. Tämän lisäksi päässä on alkanut tuntumaan jonkinlaista väsymystä tai jotain oloa heikentävää mitä pidemmälle päivä on mennyt. Aamulla on siis ollut yleisesti parempi olotila kuin puolen päivän jälkeen. Tästä huolimatta en ole jättänyt treenejä väliin kun olotila ei ole ollut ihan niin huono ja mikä tärkeämpi asia niin minulla ei ole

Minulle on nyt Instagramissa alkanut tulemaan ainakin enemmän videoita ja kuvia miten liikkeitä ei kannata tehdä vaan miten liike pitäisi tehdä. En ole nyt varma onko tämä jokin uusi trendi vai onko niitä alkanut nyt vain tulemaan silmille enemmän? Ennen Youtubessa tuli jo vastaan videoita joissa mainittiin liikkeitä mitä ei kannata tehdä. Nämä menevät nyt hieman samaan kategoriaan minun mielestäni ja tämä kategoria on turhuus. Näin siis yleisellä tasolla sillä

Jalkatreenin voi tehdä monella eri tavalla eikä siihen ole yhtä tiettyä tai oikeaa tapaa. Jalkatreeniin vaikuttaa oikeasti niin monia asia ja vielä suuremmin oikeastaan kuin mihinkään muuhun lihasryhmään. Ensinnäkin se vaikuttavin tekijä eli mitä jalkalaitteita löytyy kuntosalilta? Jos kuntosalilta ei löydy jalkatreeniin soveltua laitteita niin silloin pitääkin tehdä jalkatreenit tankoja ja käsipainoja käyttäen jolloin löytyviä laitteita voi käyttää apuna

Treenin onnistumiseen vaikuttaa moni muuttuva tekijä mitä ei voi aina ottaa huomioon. Nämä asiat vaikuttaa myöskin yksittäisiin nostoihin sekä sarjoihin mutta mielestäni yksittäisiin nostoihin ja sarjoihin on helpompi valmistautua. Se treenaatko aamulla, päivällä, iltapäivällä tai illalla ei ole niinkään merkittävä tekijä sillä ennen treeni ehtii tapahtua monia asioita. Kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen ja näin ollen et voi mitenkään valmistautua kaikkeen

Periaatteessa voisin sanoa, että kun olen kuunnellut Kenny Loggins - Danger Zone biisiä Top Gun elokuvan soundtrackiltä treeniä tehdessä niin sarjat ovat menneet hyvin. Käytännössä asia ei ole ihan näin, että yksi biisi voi tehdä ihmeitä vai voiko oikeasti? Tuossa pari viikkoa sitten sain tehtyä penkkiä 210kg painoilla muutamia toistoja, tällä viikolla sain tehtyä penkissä 200kg painoilla 5, 7 ja 5 toiston sarjat sekä vielä nyt kyykyssä 170kg painoilla viiden

Dieetti lähti päälle heti keskiviikkona kun palasin niin sanotusti "arkeen". Keskiviikkona palasin kotiin Vammalan reissulta ja heti lähti dieetti päälle ja illalla olin salilla tekemässä ihan normaalin selkätreenin. Päivä meni käytännössä matkustamisessa sekä muutamien asioiden hoitamisella mutta tuo ei niinkään näkynyt illalla treenissä. Yleensä matkustuspäivät ovat treenien kannalta huonoja treenipäiviä sillä matkustus vie vain voimia vaikka se yleensä onkin

Dieetti ja joulu ei ole oikein hyvä yhdistelmä ja minulla taisi mennä suunnitelmat ihan niin kuin en ollut suunnitellut tai sitten en vain ollut niinkään suunnitellut asioita oikeasti. Joskus viikkoja ennen joulua taisin hieman miettiä mitä tekisin jouluna ja uutena vuotena syömisien kanssa mutta mitä lähemmäksi ajankohta tuli niin sitä vähemmän minulla oli suunnitelmia. Olin joulun - uuden vuoden ihan omissa maailmoissa ruokailujen suhteen sillä minulle iski

Pääsin pitkästä aikaa tekemään hack-kyykkyä enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Olen viimeksi tehnyt hack-kyykkyä heinä-elokuun vaihteessa minkä vuoksi en tiennyt miten se tulee menemään. Viime vuosien aikana olen käytännössä joutunut aloittamaan hack-kyykyn aina "alusta" kun ole sitä päässyt aina tekemään. Vähän niinkuin mikä tahansa liike jota ei tee useasti tai muuten pitkään aikaan. Tekniikka ja tuntuma liikkeeseen on tällöin aina hieman hakemista tai uutta

Sitä alkaa helposti tekemään erilaisia tyhmiä ja idioottimaisia ratkaisuja kun on dieetillä eikä se tunnu edistyvän. Itse olen ollut nyt dieetillä ties kuinka kauan. Olisikohan kahdeksan tai yhdeksän viikkoa? Kyllähän se aika näyttää menevän mutta mitään ihmeellisiä muutoksia en ole itse nähnyt. Vaa'an mukaan elopaino on jopa ollut korkeampi kuin dieetin alussa mikä sinällään ihmetyttää sillä asian pitäisi mennä toiseen suuntaan. En edes tiedä miksi paino on

Tuli tehtyä torstaina todella loistava käsitreeni siinä mielessä kuinka hyvin perille se meni. Itse treeni ei ollut mitenkään erikoinen sillä treeni sisälsi pelkkiä suoria sarjoja. Treeni ei sisältänyt erikoistekniikoita kuten ei myöskään pitkiä sarjoja joita käyttämällä olen yleensä hyvät käsitreenit treenannut. Itse olen vain todennut sen, että erikoistekniikot kuten supersarjat, triplasarjat tai giant-sarjat yhdessä tai muutoin vain pitkien sarjojen kanssa

Perjantaina tuli käytyä katsomassa Star Wars: Episode VIII - The Last Jedi Ison Omenan Finnkinon Lounge salissa. Minulla ei ollut elokuvaa kohden oikeastaan suuria odotuksia verrattuna Star Wars: Episode VII - The Force Awakens elokuvaan. Pari vuotta sitten The Force Awakens traileri vain vakuutti enemmän kuin The Last Jedi elokuvan trailerin. Näin ollen ei ollut oikeastaan suuria odotuksia elokuvaa kohden joten en voi sanoa elokuvan pettäneen. Kun elokuvaa

Kirjoittelin tuossa hieman yli kuukausi sitten alkavani kahvi hifistelyyn hankkiessani Wilfa CG-110B Il kahvimyllyn. Näin kuukauden päivät myöhemmin on parempi kertoa enemmän kokemuksia Wilfa CG-110B Il kahvimyllystä. Olen käyttänyt Wilfa CG-110B Il kahvimyllyä normaalin kahvin lisäksi expresson tekemiseen. Täytyy kyllä todeta, että Wilfa CG-110B Il kahvimylly hoitaa hommansa molemmissa tapauksissa hyvin. Molemmissa tapauksissa niin normaalin kahvin kuin