Vuosi alkoi maastavedosta sarjaennätyksellä 270kg x3

11.01.2023 - 08:34

Maastaveto on minulle se liike mikä heiluu ja on heilunut eniten. Hyvän ja huonon päivän ero on valtaisa sekä niitä tulee jatkuvasti ja peräkkäin. Sain tuossa parisen kuukautta sitten sivuttua nykyistä maastavetoa ennätystä 285kg 10kg kevyempänä kuin sen joskus aikoinaan sain ensimmäistä kertaa. Kyseisessä treenissä sain vielä nostettua laatikoiden päältä tehdyssä maastavedossa 300kg painoilla kaksi toistoa mutta sen jälkeen onkin ollut alamäkee. Luulin oikeasti tuon 285kg jälkeen että nyt viimein oltaisiin 300kg ulottuvilla mutta tiesin kuitenkin että se vaatii paljon duunia. Kuitenkin matka tuon 285kg jälkeen on ollut vain alaspäin.

Myös nyt välipäivinä maastaveto sekä räkkiveto on ollut ne liikkeet jotka ovat menneet alakanttiin paria poikkeusta lukuunottamatta. Sain yhdessä maanantain treenissä tehtyä räkkivetoa 290kg painoilla kahden toiston verran mikä on hyvä tulos yleisesti omaan tasooni nähden mutta vielä sellaisena päivänä että olin ollut aamupäivällä / päivällä mäessä laskettemassa. Kuitenkin sitten seuraava maastavetotreeni olikohan perjantaina niin meni alakanttiin aika pahasti kunnes tuossa viime viikolla sain sitten tehtyä uuden sarjaennätyksen.

Tullessani maalle kävin tekemässä yhden selkätreenin Tampereen Loaded:lla missä pääsin tekemään maastavetoa kunnon tangolla, vastustusnauhoilla, ketjuilla sekä ATX:n 15cm lohkojen päältä. Kyseinen treeni ei nyt sinällään ollut mikään niin ihmeellinen mutta kuitenkin hyvä sillä sain tehtyä 250kg painoilla vastustusnauhoilla, ketjuilla sekä lohkoilta taisin ottaa 270kg. Tuon jälkeen maastavetotreenit menikin normaaliin tapaan miten sattui. En sitten tiedä mikä on ollut syy tai seuraus maastavedon epäonnistumisiin tai siis liian raskaisiin treeneihin kun painot eivät tunnu nousevan? Enkä ole vain palautunut vai olenko nyt liikaa säätänyt tekniikkaa kun siihen olen tehnyt korjauksia ja kokeiluja ehkä liiankin tiheään tapaan.

Kuitenkin nyt viime viikolla vaikka mikään ei puoltanut sitä asiaa että saisin hyvin tehtyä niin sain ensimmäistä kertaa ikinä 270kg painoilla kolme toistoa. Päivä ei oikein tuntunut olevan mikään hyvä eikä tekemisessä ollut sitä meininkiä mutta tuo vain tuli. Kun lähdin tekemään 260kg painoilla niin minun piti tehdä yksi toisto mutta kun se tuli hieman heikosti tai huonosti niin tein samalla sitten toisen eli kaksi toistoa. Tämän jälkeen mietin mitä teen seuraavaksi ja päädyin laittamaan tankoon 270kg. Minun piti varmaan tehdä yksi toisto kun tekeminen tuntui niin huonolle mutta kuitenkin hyvissä ajoin ennen kuin lähdin 270kg nostamaan niin päätin tehdä kolme toistoa.

Lähdin tekemään sitä kolmea toistoa minkä sanoin siinä ääneen muille ketkä siinä vieressä sattui olemaan vaikka ajattelin että hyvä jos yhden saan. Kuitenkin ensimmäinen tuli sitten hyvin minkä jälkeen toinenkin. Kolmas olikin sitten taisteluvoitto vaikka eräällä tapaa sekin sieltä "helposti" tuli vaikka se tuntui polviin jäävän jossain kohtaan. Kuitenkin kun koko sarjan katsoin heti videolta niin hyvältä se näytti tulevan alusta loppuun saakka. Paljon paremmalta miltä se oikeasti tuntui ja siksi onkin hyvä kuvata kovia sarjoja tai toistoja että oikeasti näkee miltä se tekeminen näyttää.

Tuon 270kg kolmen toiston jälkeen siirryin tekemään räkkivetoja missä ajattelin edetä normaaliin tapaan ja katsoa mitä tulee. Taisin tehdä kahden toiston sarjoja aina 280kg asti missä lähdin sitten tekemään kolmea toistoa kun kerran maastavedossakin sain kolme toistoa. Tuo maastaveto kyllä tuntui alusta asti räkkivedon tekemisessä negatiivisesti eikä missään vaiheessa tekeminen tuntunut kevyelle. Kuitenkin ajattelin että tein juuri 270kg painoilla kolme toistoa maastavedossa niin ajattelin että teen sitten vähintään 280kg saman kolme toistoa räkkivedossa kun räkkivedon pitäisi olla kevyempi liike. Toisin kuitenkin kävi ja jopa tuo kahden toiston saaminen 280kg painoilla oli taistelua eikä kolmas nosto edes lähtenyt nousemaan vaikka sitä oikeasti yritinkin.

Tämä on minulle kesän jäljiltä aika normaalia että maanantaisin olen tehnyt pelkän räkkivedon ja perjantaisin on sitten kovempi maastaveto ja tai räkkiveto päivä. Tämä alkoi kesällä Tampereen Loaded:lla missä tein ensimmäistä kertaa maastavedon jälkeen maastavetoa 15cm lohkojen päältä ja tuosta sitten muodostui syksyä myöden perjantai-illan rutiini PTVGYM:lle. Ensiksi teen maastavetoa yhdellä - kolmella eri tyylillä ihan mielialan mukaan. Deficit, normaali, vastustusnauhat tai ketjut ovat erilaisia tekniikoita mitä käytän ja yleisesti keskityn ketjuihin tai normaaliin millä yritän ottaa sen päivän ykkösen. Muut tyylit ovat sitten sellaisia apuja lämmittelyyn tai jos sille päälle tulee niin yritin jonkin toisen tyylin "ennätystä".

Maastavedon jälkeen siirryn sitten tekemään 15cm korkeiden lohkojen päältä maastavetoa tai räkkivetoja riippuen fiiliksestä tai millä salilla olen. Yleensä tuohon normaaliin maastavetoon menee lämmitelyn ja siivouksen jälkeen noin puolitoista tuntia mutta sitten tähän lohkojen päältä tai räkkivetoon puolisen tuntia. Se on lähinnä vain kamppailua viimeisiä voimia vastaan ja tulee mitä tulee asenne eikä niinkään että keskittyisin siihen. 

Tiistaina iltapäivällä kun olin tekemässä kävelylenkkiä niin sain extemporeen ajatuksena mitä jos menisin perjantaina Tampereen Loaeded:lle sekä lauantaina laskettelemaan Ellivuoreen? Näin myös tapahtui ja suunnitelmat tuonkin reissun osalta muuttuivat mitä lähemmäksi h-hetki lähestyi. Ajattelin vielä että sunnuntaina kun palaan kotiin niin tulisin Loaded:in kautta eli kävisin tekemässä kaksi treeniä Loaded:lla. Kuitenkin torstaina tajusin että Super Bowl on

Maanantaina minun oli tarkoitus tehdä lowbar kyykky treeni ja eritoten tekniikka treeniä. Minun oli tarkoitus löytää lähinnä selästä se kunnon kohta mihin tankoa sovittaa että saisin sellaisen hyvän asennon tangolle jatkuvaksi. Kun aina silloin tällöin olen kokeillut kyykätä lowbar tekniikalla niin tangon asennon löytäminen hieman alemmaksi on tuottanut suuria ongelmia. Kun luulen että se on hyvin tuossa niin kun nousen ala-asennosta ylös niin tanko lähteekin

Lauantaina oli vuorossa maastaveto treeni PTVGYM:llä ketjuilla minkä jälkeen lohko maastavetoa. Viimeksi viikko sitten lauantaina tein deficit maastavetoa ketjuilla minkä jälkeen lohko maastavetoa ja tällä kertaa tein sitten normaalilla tyylillä maastavetoa minkä jälkeen lohko maastavetoa. Ajattelin kokeilla kuinka paljon viime viikkoinen deficit vaikuttaa normaaliin tyyliin kun välillä tuntuu että deficit tyylillä eli olemalla korkeammalla maasta niin saan

Tällä viikolla tuli tehtyä kaksi penkki treeniä 150kg painoilla mikä oli "suunniteltua" enkä sitten lähtenyt nostamaan painoja sen enempää. Olikos nyt edellisellä viikolla kun tuli kokeiltua enemmän mihin ei sitten pystynytkään niin ajattelin tällä viikolla että maltilliset painot niin ainakin onnistuu. Mitään en siis suunnitellut ennen treenejä vaan siinä treenin aikana sitten normaaliin tapaan katsoin hieman mitä ja miten sitä sitten tekisi. Olihan minulla

Perjantaina tein ensimmäistä kertaa kyykky & jalkatreenin perjantai päivänä PTVGYM:llä. Yleensä teen kyykky & jalkatreenin lauantaisin ja yhden kerran tein jalkoja kaverin kanssa olikohan jokin keskiviikko ilta. Pääsääntöisesti olen tehnyt maastavetoa tai muutamina kertoina penkkiä perjantai-iltaisin PTVGYM:llä. Lauantaina vuorossa oli sitten maastaveto & selkätreeni eli nuo kaksi treeniä vaihtuivat päittäin keskenään. Tämä johtui siitä että viikolla muuten

Torstaina oli vuorossa penkki treeni mihin ei ollut normaaliin tapaan mitään suunnitelmaa kuin tehdä parempi penkki treeni kuin maanantaina. Maanantaina oli viikon ensimmäinen rintatreeni ja maanantaina penkki meni todella huonosti. Tein todellakin erilaisen treenin maanantaina kuin torstaina mutta luultavasti edellisen viikon perjantailla oli jotain osuutta asiaan. Edellisen viikon perjantaina kävin tekemässä penkki treenin PTVGYM:llä mikä meni todella hyvin

Nykyään jo ruokakaupoista saa niin monenlaista lisäproteiinia ostettua että huh huh. Toista se oli kun itse aloitti kuntosalilla käynnin niin se piti oikein tietää mistä sitä saa. Vaikka ruokakaupoista saakin nyt ostettua lisäproteiinia ja vielä suhteellisen edullisesti niin onko se kannattavaa? Itse turvauduin kesän tapaan Vammalan Citymarketin tarjontaan kun siellä olin kolmisen viikkoa enkä jaksanut alkaa viemään mukanani 4kg tynnyriä minkä black fridaysta

Keskiviikkona tuli käytyä Vantaan Loaded:lla tekemässä jalkatreeni. En tuolloin vielä kyykyn aikana huomannut mitään ihmeellistä mutta kun siirryin tekemään vyökyykkyä niin huomasin että etureiteni eivät olleet oikein palautuneet. En tiedä miksi tätä en huomannut oikein kyykkyä tehdessä vaan tuskailin hieman sen kanssa ettei kyykky oikein suju. Yksi syy oli kyllä myös se että tämä oli ensimmäinen kerta kun kyykkäsin Vantaan Loaded:lla. Siinä sitten kun tein

Tämän viikon keskiviikkona tuli käytyä tekemässä jalkatreeni Vantaan Loaded:lla ja vaikka siellä tuli oltua lähemmäksi kolme tuntia niin kerkisin tekemään vain etureidet. Keskiviikon jalkatreenissä kerkisin jalkaprässin lämmittelyn jälkeen tekemään "vain" kyykyn, vyökyykyn sekä heiluri hack-kyykyn. Kaikki kyseiset liikkeet olivat etureisi painotteisia niin takareisille ei varsinaisesti ollut liikettä tuossa treenissä ja päätinkin sitten jossain kohtaan että en

Keskiviikko iltana tuli käytyä Vantaan Loaded:lla treenaamassa kun keli sattui oleva sopiva sinne päin ajamiseen sekä halusin käydä siellä pitkästä aikaa. Viime kerta kun kävin Vantaan Loaded:lla oli avoimet ovet päivä ja kun katsoin omaa blogi kirjoitusta LOADED Experience Vantaa avoimet ovet niin tuo päivä oli 18.11. Siitä oli siis vierähtänyt näköjään tasan tarkkaan pari kuukautta sillä keskiviikko oli 18.1. Aika sattumaa että kävin edellisen kerran 18.11 ja