Kyykkyä ja maastavetoa ketjuilla PTVGYM:llä

30.01.2023 - 00:46

Perjantaina tein ensimmäistä kertaa kyykky & jalkatreenin perjantai päivänä PTVGYM:llä. Yleensä teen kyykky & jalkatreenin lauantaisin ja yhden kerran tein jalkoja kaverin kanssa olikohan jokin keskiviikko ilta. Pääsääntöisesti olen tehnyt maastavetoa tai muutamina kertoina penkkiä perjantai-iltaisin PTVGYM:llä. Lauantaina vuorossa oli sitten maastaveto & selkätreeni eli nuo kaksi treeniä vaihtuivat päittäin keskenään. Tämä johtui siitä että viikolla muuten vaihtelin treenien päiviä keskenään ja aloin ajattelemaan myöskin tulevan viikon treenejä minä päivinä ne tulisin tekemään. Mitään en ole vielä lyönyt lukkoon mutta tämä antaa mahdollisuuden taas vaihtaa päiviä.

Olen nyt "rikkonut" treenien päiviä keskenään sitten joululoman jolloin olin Vammalassa käymässä. Lähinnä tuolloin tuli vaihdettua päiviä kun kävin laskettelemassa sekä muutenkin treenit menivät eri ei niin kaavamaisesti. Kotiin paluun jälkeen en niin palannut "rutiineihin" päiviin vaan olen tehnyt treenejä osittain tai kokonaan samoin kuin ennenkin. Kuitenkin olen halunnut vaihdella nyt päiviä hieman enemmän jotta saa kaavamaisuutta pois. Kuitenkin toisaalta kaavamaisuudella on ollut hyvät puolet mutta kaavoihin kangistuu hieman liikaa. Kun päivät ovat aina samat niin myös treeneistä tulee helposti samoja päivästä toiseen. Kun treenien päivät vaihtuvat niin silloin myös treenin sisältö muuttuu helpommin kun kaikki ei tule rutiineista.

Perjantaina oli vuorossa siis kyykky treeni vaikka kyykkyä en ole perjantai päivänä tainnut tehdä aikoihin. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut negatiivisesti treeniin vaan oikeastaan tekeminen tuntui olevan suhteellisen helpon oloista. Yksi syy saattaa olla se että olin viikolla hieronnassa missä hierottiin takareidet sekä nilkat olivat käsittelyssä. Hieroja jopa kommentoi tiukoista nilkoista kuten myös takareisistä. Eipä mitään yllättävää mutta olisin kuvitellut nilkkojen olevan paremmassa kunnossa kun niiden liikkuvuutta päivittäin teen.

Muuten kyykky treeni meni aikalailla normaaliin tapaan ja normaaleilla korotuksilla. Siinä sitten mitä suurempiin painoihin pääsin niin aloin miettimään painot ja toistomäärät sen mukaan. Minulla oli jopa useampi suunnitelma vielä siinä ennen kuin olin tehnyt 200kg plus ketjujen kanssa yhtään toistoa. Tuo 200kg plus ketjut oli ratkaisevassa asemassa mihin suuntaan treeni tuosta rakentui. On hyvä olla useampia suunnitelmia treenin loppuun jos osaa ja tietää oman kapasiteetin siinä mielessä mitä voi ja kannattaa tehdä. Toisaalta yksi suunnitelma olisi parempi siinä mielessä että kesken treenin ei ala miettimään liikaa miten rakentaa treeniä. Kuitenkin kokemus auttaa tässä asiassa ja tällä kertaa se osui oikeaan.

Päädyin tekemään lopulta sarjaennätyksen 210kg plus ketjuilla tekemällä kaksi kahden toiston sarjaa. En kyllä muistanut silloin enkä ole sitä vieläkään tarkistanut että olinko aikaisemmin edes ottanut kahta toistoa 210kg plus ketjut. Kuitenkin tein toisen kahden toiston sarjan niin sarjaennätys tuli tehtyä ja ehkä jopa kaksi.

Lauantaina olikin sitten vuorossa maastaveto treeni mutta ennen ensimmäistäkään toistoa olo oli aikalailla epätietoinen. Heti perjantai-iltana kun pääsin kotiin PTVGYM:ltä ja tein iltapalaa niin tunsin jaloissa treenin ja selässäkin tuntui hieman. Tämän jälkeen aloitin heti perjantai-iltana hieronta pyssyn käytön mitä tuli sitten jatkettua heti lauantaiaamuna sekä päivällä vielä ennen PTVGYM:lle lähtöä. Lauantaina tuli vielä venyteltyä jalkoja sekä selkää minkä lisäksi tein vielä liikkuvuusharjoitteita ennen salille menemistä. Salilla ennen ensimmäistäkään toistoa tein lisää liikkuvuusharjoitteita sekä roikuin leuanvetotangossa jalat ilmassa mikä auttoi rentouttamaan selkää ja alaselkää.

Sitten kun vuorossa oli ensimmäiset sarjat maastavedossa missä tein koko treenin deficit tyylillä eli pienin lohkon päältä. Ensimmäiset sarjat olivat hieman vaikeita ja kroppa tuntui olevan lähinnä jumissa. Kuitenkin siinä kun olin tehnyt kolme - neljä sarjaa niin kroppa tuntui olevan lämpimämpi ja pääsin hyvin maastaveto asentoon. Kuitenkin sitten kun menin päivän kovimpiin nostoihin niin kroppa kyllä toimi mutta tunsin kuitenkin hieman että paikat eivät ole ihan 100% kunnossa. Sain siitä huolimatta tehtyä 260kg plus ketjut mikä on ihan ok tulos mutta haluaisin kuitenkin 270kg plus ketjujen olevan jo normaalia.

Deficit maastavedon jälkeen pidin pienen tauon minkä aikana pidin itseni liikkeessä ja jatkoin leuanvetotangossa roikkumista. En nyt ole ihan varma kuinka paljon deficit maastavedon ja lohko maastavedon väliin jäi aikaa mutta luulisin että joku 15min suuntaan tai toiseen. Pitihän siinä myös ottaa painoja pois ja hakea lohkot ja asettaa ne paikoilleen. Päädyin lopulta tekemään vain ykkösiä per paino kun halusin säästellä kroppaa. Yllätyin kun sain lopulta tehtyä 300kg painoilla vaikka oikeasti uskoa tuohon ei ollut. Kun sain tehtyä 270kg noston niin siinä tuli taas ajateltua vaikka mitä ja päädyin sitten laittamaan 300kg tankoon vaikka uskoa tuon nostamiseen ei hirveästi ollut.

Kahden illan saldo oli siis kyykyssä sarja ennätys 210kg plus ketjut 2x2, decigit maastavedossa 260kg plus ketjut sekä lohko maastavedossa 300kg nosto. Ei siis voi olla ihan pettynyt vaikka ainakin maastavedossa painojen haluaisi olevan lähempänä sitä 300kg että joskus se sieltä nousisi.

Tällä viikolla minulla loppui Pitäjänmäen PTVGYM:in jäsenyys keskiviikkona kun olen siirtymässä Espoon PTVGYM:lle mikä aukeaa elokuun alussa ja olen nyt heinäkuun pois pk-seudulta. Näin ollen minulla ei ollut keskiviikosta eteenpäin aktiivista kuntosalijäsenyyttä pk-seudulla niin mietin ja suunnittelin mahdollisia treenejä ja missä tulisin treenaamaan? Erilaisia suunnitelmia tuli mieleen ja minun piti vain sitten päättää monesta vaihtoehdosta. Loppujenlopuksi päädyin menemään Espoon Loft Gym:lle ensimmäistä kertaa ikinä.

Tällä viikolla minulla loppui Pitäjänmäen PTVGYM:in jäsenyys keskiviikkona kun olen siirtymässä Espoon PTVGYM:lle mikä aukeaa elokuun alussa ja olen nyt heinäkuun pois pk-seudulta. Näin ollen minulla ei ollut keskiviikosta eteenpäin aktiivista kuntosalijäsenyyttä pk-seudulla niin mietin ja suunnittelin mahdollisia treenejä ja missä tulisin treenaamaan? Erilaisia suunnitelmia tuli mieleen ja minun piti vain sitten päättää monesta vaihtoehdosta. Loppujenlopuksi päädyin menemään Espoon Loft Gym:lle ensimmäistä kertaa ikinä.

Pari kolme viikkoa sitten kävin kolmannen kerran FitVantaan kuntosalilla jossa tein ensimmäisen kerran penkki treenin. Ensimmäisellä kerralla FitVantaalla tein kyykkyä ja jalkatreenin ja toisella kerralla FitVantaan viimeisimmän laajennuksen jälkeen maastavetoa ja selkätreenin. Jokainen kolmesta kerrasta on osunut viikonloppuun ja mielestäni lauantaihin mutta en ole nyt ihan varma ensimmäisestä kerrasta oliko sekin nyt lauantai vai peräti sunnuntai mutta luultavasti lauantai. Tämä kolmas kerta oli nyt mielestäni kellon ajaltaan aikaisin käynti kun muuten olen käynyt FitVantaalla käytännössä normaaliin aikaan kuin menisin ihan mihin tahansa muuallekin treenaamaan.

Käyn tässä läpi oman prosessin kuinka kalibroin Denon vahvistimen ääni- / kaiutin asetukset Audysseyn avulla. En ole mikään ammattilainen mutta minulta kuitenkin löytyy kuitenkin monien vuosien ajan kokemusta kotiteattereista ja niiden kalibroinneista. Oma prosessini Denon vahvistimen kalibrointiin perustuu omiin kokemuksiin joihin olen ottanut vaikutteita monista Youtube videoista. Kuitenkin näissäkin kuten ihan missä tahansa asioissa niin Youtubesta löytyy monia "tietäjiä" eli toiset sanovat toista ja toiset toista.

Kolme viikkoa sitten kävin kertausharjoituksissa ensimmäistä kertaa ikinä ja tämä oli nyt ensimmäistä 17-vuoteen kun pidin armeijan vihreitä päälläni. Siitä on siis 17-vuotta on olen käynyt armeijan ja jostain syystä valtio halusi minut nyt kertaamaan. Suoritin armeijassa 12kk kuskin hommat mutta nyt kertausharjoituksissa sain sitten nopean koulutuksen IT-tykin käyttöön kun olin sitten ihan tykkimiehenä tekemässä tykkiin liittyviä asioita. Kertausharjoitus oli neljä päivää kestävä tiistaista - perjantaihin ja päätin jo hyvissä ajoin että maanantaina on ihan turha mennä treenaamaan kun muutenkin on tulossa viikon tauko. Ei se maanantain treeni olisi auttanut mitään vaan päin vastoin olisin ollut enemmän jumissa ja väsynyt tiistaina.

Kolme viikkoa sitten kävin kertausharjoituksissa ensimmäistä kertaa ikinä ja tämä oli nyt ensimmäistä 17-vuoteen kun pidin armeijan vihreitä päälläni. Siitä on siis 17-vuotta on olen käynyt armeijan ja jostain syystä valtio halusi minut nyt kertaamaan. Suoritin armeijassa 12kk kuskin hommat mutta nyt kertausharjoituksissa sain sitten nopean koulutuksen IT-tykin käyttöön kun olin sitten ihan tykkimiehenä tekemässä tykkiin liittyviä asioita. Kertausharjoitus oli neljä päivää kestävä tiistaista - perjantaihin ja päätin jo hyvissä ajoin että maanantaina on ihan turha mennä treenaamaan kun muutenkin on tulossa viikon tauko. Ei se maanantain treeni olisi auttanut mitään vaan päin vastoin olisin ollut enemmän jumissa ja väsynyt tiistaina.