Taoin paskasta kultaa niin sanotusti kyykky treenissä

12.02.2023 - 15:25

Maanantaina minun oli tarkoitus tehdä lowbar kyykky treeni ja eritoten tekniikka treeniä. Minun oli tarkoitus löytää lähinnä selästä se kunnon kohta mihin tankoa sovittaa että saisin sellaisen hyvän asennon tangolle jatkuvaksi. Kun aina silloin tällöin olen kokeillut kyykätä lowbar tekniikalla niin tangon asennon löytäminen hieman alemmaksi on tuottanut suuria ongelmia. Kun luulen että se on hyvin tuossa niin kun nousen ala-asennosta ylös niin tanko lähteekin vierimään ylöspäin. Sitten kun luulen löytäväni jälleen hyvän asennon niin käteeni alkaa sattumaan todella paljon ja kyykky tuottaa näin ollen hirveitä kipuja käsiin. Tein lowbar kyykkyä niin tai näin niin aina tuntuu olevan ongelmia ja maanantaina minun oli tarkoitus harjoitella tekniikka eikä keskittyä painoihin.

Tammi - helmikuun vaihde ja maanantaina päivä salilla. Mitä voikaan odottaa? Väen paljous kun osa uuden vuoden lupaajista vielä roikkuu salilla vaikka he pian lopettavat salilla käynnin. Muutenkin maanantait on niitä päiviä kun kaikki tuntuu treenaavan kun viikonloppuna on tullut syötyä joko liikaa tai on pahamieli että nyt on pakko treenata. Kenties ajatus siitä että on käynyt maanantaina treenaamassa niin viikon treenit on sitten siinä? Kuka tietää mutta itse vihaan tuota kun sali on niin täynnä että pitää hieman jättää normaaleja asioita tekemättä mitä voisi tehdä.

Jalkaprässiä ennen kyykyn aloittamista ei niin kuin voi miettiä sillä kaikki jalkaprässit käytössä ja jos siinä odottaa jalkaprässiä niin koska sitten pääsee kyykkäämään? Päätin vain varata kyykky räkin kun sellainen oli siinä vapaana ja aloitta sillä. Tein sitten sellaiset valmistelut kyykkyä varten ilman jalkaprässiä mitä olen nyt tottunut tekemään ennen kyykkyä. Jalkaprässillä lähinnä totuttelen jalkoja suurempiin painoihin ja samalla katson jalkojen päivän kuntoa. Siinä samalla olen tehnyt samoja liikkuvuus ja venyttely asioita kuten nytkin mutta ilman jalkaprässiä.

Aloitin sitten tekemään sitä lowbar kyykkyä mutta jo heti ensimmäisessä sarjassa mitä tein niin havaitsin liian paljon ongelmia. Tunsin käsissä kipuja sekä jotenkin ongelmia löytää hyvää asentoa, tunsin polvissa jäykkyyttä sekä muutenkin jaloissa ettei ne oikein toimisi sekä yleisesti lowbar ei vain tuntunut luontevalta sitten yhtään. Vedin sitten pillit pussiin heti tuon ensimmäisen sarjan jälkeen ja siirryin suoraan vain normaaliin high bar tekniikkaan millä normaalisti kyykkään. Minulla oli kuitenkin kyykkykengät mukana niin vaihdoin ne jalkaan, otin kyyner lämppärit pois sekä heitin ranne siteet pois joita käytän lowbar kyykkyä tehdessä.

Ongelmat eivät loppuneet tekniikkaa vaihtamalla vaan jaloissa sekä polvissa tuntui edelleen perjantain kyykky treeni PTVGYM:llä missä tein kyykkyä ketjuilla sekä kyllä jaloissa vielä painoi myöskin lauantaina maastaveto treeni PTVGYM:llä. Kuitenkin siinä kun sain toistoja ja sarjoja alle niin jalat lämpenivät ja löysin ilon kyykkäämiseen tuon lowbar kokeilun jälkeen. Päätin tehdä vain toistoja enkä lähtenyt hakemaan sarjoja kun asiat tuntui menevän heikosti ja huonosti. 

Löysin sitten treenistä jyvän jossain kohtaan ja sain laitettua tankoon 220kg painoja. Ajattelin ensiksi lähteä tekemään ihan vain yhtä toistoa kuten treenissä muutenkin taisin tehdä. En tiedä teinkö nyt ykkösiä vai kakkosia mutta joka tapauksessa lähdin hakemaan painoja enkä toistoja. En sitten tietä missä kohtaan päätinkin vaihtaa yhden toiston viiteen toistoon? Viisi oli myös sellainen lukema minkä vain heitin päästäni ja mitä olen alitajuntaisesti "metsästänyt". Kuitenkin lähdin hakemaan viittä toistoa ja täytyy kyllä sanoa että tiukille se meni mutta lopulta sen sain. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun sain tehtyä 220kg painoilla viisi toistoa ilman spotteria.

Se että ajattelee että tekeminen ei alkanut mitenkään hyvin vaan päätin vaihtaa kokonaan treeniä ja ajattelu tapaa treenin alussa ja sain sitten ensimmäistä kertaa ikinä 220kg viisi toistoa ilman spotteria niin on todella ihme. Se myös kertoo että osaan vaihtaa treenin aikana suunnitelmaa jos alkuperäinen asia ei vain toimi. 

Kolme viikkoa sitten kävin kertausharjoituksissa ensimmäistä kertaa ikinä ja tämä oli nyt ensimmäistä 17-vuoteen kun pidin armeijan vihreitä päälläni. Siitä on siis 17-vuotta on olen käynyt armeijan ja jostain syystä valtio halusi minut nyt kertaamaan. Suoritin armeijassa 12kk kuskin hommat mutta nyt kertausharjoituksissa sain sitten nopean koulutuksen IT-tykin käyttöön kun olin sitten ihan tykkimiehenä tekemässä tykkiin liittyviä asioita. Kertausharjoitus oli neljä päivää kestävä tiistaista - perjantaihin ja päätin jo hyvissä ajoin että maanantaina on ihan turha mennä treenaamaan kun muutenkin on tulossa viikon tauko. Ei se maanantain treeni olisi auttanut mitään vaan päin vastoin olisin ollut enemmän jumissa ja väsynyt tiistaina.

Kuntosaleja on nykyään paljon mutta hyviä kuntosaleja on vieläkin vähemmän. Mikä tekee kuntosalista hyvän kuntosalin? Hyvät laitteet? Viihtyisä? Sauna? Siistit paikat? Tilavat tilat? Lähellä? Parkkipaikat? Halpa hinta? Kanssa treenaajat eli saliyhteisö? Asioita on monia joiden perusteella kuntosali voi olla hyvä kuntosali ja kuntosalista tekee vieläkin paremman se että kyseisiä asioita on paljon kyseisellä salilla mutta voiko joku tai jotkut asiat olla vain muita asioita tärkeämpiä?

Unohdin kirjoittaa ja jakaa videon minkä tein aiheesta älä anna tangon viedä ja jätkän vikistä kuntosalilla vaan keskity enemmän tekniikkaan. Päivittäin kuntosaleilla näkee liikkeissä kuin liikkeissä sen että painot vie ja jätkä vikisee. Tämä on yksinkertaisesti seuraus siitä että treenaaja käyttää treenatessa liian isoja painoja voimaan ja tasoon nähden. Tämä näkyy vajailla liikeradoilla, hirveellä heilumisella, tempo edellä tekemisellä, hirveällä kilinällä ja kolinalla, rimpuilulla sekä yleisesti sillä että oikeasti näkee että tanko ja painot eivät ole oikein hallinnassa vaan painot vievät treenaajaa.

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.