Maastavedosta 270kg uudeksi ennätykseksi

01.03.2018 - 16:28

Maanantaina sain nostettua ensimmäistä kertaa maastavedossa 270kg joka on samalla uusi ennätykseni. Ennätys parani kymmenen kiloa entisen ennätyksen ollessa 260kg. Olen kerran kokeillut nostaa 265kg ja 270kg jotka eivät ole nousseet maasta oikeastaan yhtään. Näiden lisäksi olen kyllä saanut nostettua 270kg kaksi toistoa mutta tuo tuli tehtyä kuminauhojen avulla joten sitä ei voida laskea mihinkään. Myöskään en ole nyt niinkään hakenut tarkoituksella uutta ennätystä vaan tämäkin oli tälläinen kunhan kokeilen tyyliin tehty nosto. Tuon 270kg noston jälkeen tein vielä pari viiden toiston sarjaa 220kg painoilla kun ne tuli suhteellisen helposti. Miksi lopettaa maastavedon tekeminen ennätykseen kun sen jälkeen vielä saa tehtyä?

Täytyy se kyllä tunnustaa, että maastavedossa ainoa tulos millä on itselleni väliä on 300kg. Sitä tulenko tuon joskus nostamaan niin ei voi tietää ja tällä hetkellä se on hyvin kaukana sillä juurikin 270kg painoilla pitäisi saada viisi toistoa ja muutoinkin 270kg pitäisi olla arkipäivää. Toisaalta pienemmillä painoilla useamman toiston saaaminen ei tarkoita automaatisesti sitä, että saat tehtyä suuremmilla painoilla. Jokainen paino on aina eri ja ainakin itselläni tekeminen on paljon henkistä kuin jaksamista. Olen monta kertaa epäonnistunut juurikin henkisellä puolella jolloin en ole saanut nostettua yritettyä painoa.

Itselleni tärkeintä on vain lähetä nopeasti tekemään toistoa sillä jos jään ala-asentoon tekemään jotain mitä nyt tulee tehtyä niin tämä tarkoittaa automaattisesti epäonnistumista. Kunnon valmistautuminen ja kun saa kädet tankoon niin mahdollisimman nopeasti vain asento kasaan ja toistoa tekemään. Jos sinne alas jää vempuloimaan tai "korjaileen" asentoa niin toiston tekemisestä ei tule yhtään mitään. Näin olen monta kertaa huomannut.

Myöskin olen huomannut sen mikä on myös penkin ja kyykyn kanssa, että tietyt painot tulevat niin huonona kuin hyvänä päivänä suhteellisen helposti, mutta sitten kun päästään niihin tiettyihin painoihin niin sitten ihan yhtäkkiä alkaa ongelmat. Se johtuu vain hyvin yksinkertaisesti siitä, että niin isoilla painoilla ei ole tottunut tekemään. Kun niillä painoilla ei ole tottunut tekemään niin se on myöskin henkisesti erilaista tehdä kuin "rutiini" painoilla. Itselläni maastavedossa on nykyään 220kg painot sellaiset, että ne tulevat hyvinkin helposti huononakin päivänä mutta tuosta ylöspäin olevat painot alkavat olemaan välillä todella raskaita. Tietenkin kun mennään lähelle omaa ennätystä niin se on yksi tekijä ja toinen on vain se ettei ole aina tottunut tekemään niin suurilla painoilla rutiinimaisesti.

Maastaveto on liike jossa olen epäonnistunut eniten ja tulen myöskin siitä epäonnistumaan jatkossakin. Tämä ei ole haitannut eikä haittaa sillä jos ei yritä niin ei voi myöskään onnistua. Maastavedossa on myös turvallista epäonnistua ainakin valtaosassa toistoja sillä yleensä epäonnistuminen tapahtuu jo siinä vaiheessa kun painoja ei saa edes ylös. Tietenkin jos epäonnistuminen tapahtuu siinä vaiheessa kun tanko on lähelle polvien tuntumaa niin asia on ihan. Tällöin seuraukset voivat olla aivan toiset ja kannattaakin hieman miettiä kannattaako tällöin yrittää viedä loppuun vai keskeyttää aikaisin. Itselläni ei ole jäänyt kertaakaan maastasveto kesken jos olen saanut tangon vähintään polvien kohdille. Jos on ollut vaikeaa niin kyllä sen olen väkisinkin runtannut ylös mutta onko se aina ihan järkevää? Ei ole mutta itse en ole näin joutunut tekemään oikeasti kuin todella muutamia kertoja.

Asia minkä nopeasti huomasin sen jälkeen kun aloin käymään Pitäjänmäen PTVGYM:lle aktiivisesti hieman yli puolitoista vuotta sitten? Pimeämpinä vuoden aikoina huomaa sen että jotkut ihmiset ajavat ilman valoja pimeässä. Tätät asiaa ei huomaa valoisempina ajankohtina mutta esimeriksi taas eilen Hehä 2:lla yksi vanha pieni auto ajoi ilman etuvaloja ja tullessani yksi pakettiauto ajoi Turunväylää Kehä 2:lla ainakin ilman takavaloja sekä pakettiauto oli vielä tumma eli vielä vaikeammin huomattavissa.

Maanantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa sarjaennätyksiä kun sain tehtyä penkissä 120kg painoilla 34 toistoa. En edes muista paljonko edellinen 120kg toistomäärä ennätys oli joten en tiedä monellako toistolla tuo parani. Kesällä sain tehtyä omalla 110kg painoilla 43 toistoa ja 140kg painoilla 20 toistoa mitkä jäivät nyt mieleen. Tuon jälkeen olen sitten tehnyt 150kg painoilla 16 toistoa ja kokeillut myös toistaa 110kg tehtyä 43 toistoa saaden 41 toistoa?

Tällä viikolla tein kevyempiä ja normaalista poikkeavia treenejä ihan vain sen takia että halusin säästellä kroppaa. Sen johdosta päädyin myöskin tällä viikolla jättämään normaalit PTVGYM käynnit pois ja kävin poikkeuksellisesti maanantaista - perjantaihin lähisalilla. Torstaina päätin mennä lähisalille vaikka tarkoitus oli mennä PTVGYM:lle kun ajattelin että voin tehdä kyllä saman treenin sielläkin. Perjantaina olin valmistelemassa menoa PTVGYM:lle kunnes ajattelin että yhtä hyvin voin mennä lähisalille kun kerran olen tekemässä kevyemmän treeenin? Katsoin myös kelloa ja huomasin että kello ei ole ihan niin paljoa että sen puolesta kerkiän treenaamaan lähisalille.

Mitä nyt olen ymmärtänyt niin flunssakausi on alkanut? Näin olin lukevinani jostain mutta tätä en oikein ole huomannut ainakaan omalla työpaikallani enkä nyt muutenkaan mutta enhän normaalisti tälläisistä asioista tiedä mitään. Kuitenkin jos näin on niin ihmettelen sitä asiaa että tällä viikolla olen huomannut kuntosalilla kröh kröh äänet. Ensin kuulin alkuviikosta kun joku tuli salilta parkkipaikoille niin hirveä kröh kröh kuului vaan koko ajan. Tuon jälkeen olen sitten varsinkin pukuhuoneessa kuullut samaa kröh kröh.

Joo o. Tuli yllätettyä itseni eilen salilla sitten kertaheitolla. Aluksi oli taas niin miettimistä ja pohtimista jo se mihin edes menen treenaamaan? Päädyin sitten muutaman muun extempore tapauksen johdosta menemään ihan lähisalille. Tiistaina olin myös siellä kun taas maanantaina kävin PTVGYM:llä ja onnekseni olin päätynyt siihen ratkaisuun. Maanantaina ilmeisesti toinen lähisaleista oli niin tiukassa että huh huh ja kuulin tämän kahden suusta tiistaina niin se kyllä sitten pitää paikkaansa. Tiistaina oli lähisalilla poikkeuksellisesti väkeä suhteellisen paljon mitä siellä on ollut mutta tämä ei tullut yllätyksenä kun pihalla satoi vettä.

Viime vuonna ostin Vantaan Loaded:lle 10-kerran kortin samaan aikaan kun ostin 10-kerran kortin oikealle Tampereen Loaded:lle viime vuoden puolella kun ne olivat tarjouksessa. Kävin viime vuoden puolella Vantaan Loaded:lla varmaan 3 kertaa ja loput kerrat kymmenen kerran kortista aktivoiduin lopulta käyttämään keväällä ja alkukesästä. Kesäloman jälkeen kävin vielä kaksi kun minulle oli jäänyt kaksi kertaa kymmenen kerran kortista. Tuon jälkeen ajattelin että käynnit Vantaan Loaded:lla taisi olla siinä.

Normaalisti jalkaprässissä ei sinällään ole mitään mikää ja itse näen jalkaprässin monipuolisena laitteena missä voi helposti pienillä tekniikka muutoksilla muuttaa sitä mihin kohtaan jalkoja jalkaprässi ottaa. On leveää ja kapeampaa otetta, sitten on kelkan yläosassa ja alaosassa otteet minkä lisäksi on vielä sitten enemmän hifistelynä jalkaterän kulman vaihtaminen. Näistä eri jalka-asennon otteista on monessa paikassa hyviä ja selviä kuvia sekä Youtube videoita.

Olen nyt huomannut kesälomasta alkaen jalkatreenien osalta että kun olen tehnyt yhden tai useamman kunnollisen sarjan niin eipä kyseiseen jalkatreeniin tarvitse oikeasti hirveästi muuta tehdä. Jalkatreenin ei tarvitse olla mitään viiden - kuuden liikkeen sitä tätä ja tota treenejä vaikkakin mitä useampia liikkeitä tekee niin sitä monipuolisempi treenistä tulee. Minulla menee siis yleisesti kyykyn tekemiseen puolesta toista tunnista kahteen tuntiin riippuen mihin ja millaisilla painoilla kyykkyä teen. Normaalisti tämän lisäksi tulee vielä tehtyä muita liikkeitä paitsi nyt tässä kesän aikana muutama jalkatreeni on jäänyt pelkkään kyykkyyn.

Perjantaina kun menin PTVGYM:lle tekemään maastaveto treeniä niin minulla taisi olla suunnitelma maastaveto treeniä. En kuitenkaan tiennyt päivän kuntoani kuin vasta treenin edetessä joten tuo suunnitelma oli vain tuollainen heitetty suunnitelma päähän. Kuitenkin tuosta alkuperäisestä "suunnitelmasta" väänsin sitten lopulta lopullisen suunnitelman treenin edetessä. Tällä kertaa käytin 25kg painoja alkupään lämmittelyissä kun viime aikoina olen suosinut 20kg kiekkoja. Tämä ihan sen takia että 25kg kiekkoja oli enemmän siinä lähellä saatavilla kun siinä vierressä oli toisia treenaajia.

Maanantaina tuli tosiaan runtattua räkkivedossa 270kg painoilla kymmenen toistoa mikä oli tietenkin sarjaennätys ja suurimmat painot millä olen tuon kymmenen toistoa räkkivedossa saanut. Tiistaina oli sitten penkki treeni mikä oli aikalailla sitä normaalia kun en oikein tiennyt mitä tehdä. Minulla oli ajatuksia jos toisia mutta päädyin aikalailla sitten tekemään perus treenin isoilla painoilla. Tällä kertaa se tuotti 190kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa minkä lisäksi vielä yhden ykkösen. Ei olla siis missään 200kg penkki kunnossa tällä hetkellä mutta se on ollut nyt tiedossa jo tovin.