End of era: Lopetin Elixian jäsenyyden noin 12 vuoden jälkeen

29.03.2025 - 11:51

Kesällä tulee noin 12 vuotta kun muutin Espooseen ja otin tuohon lähi Elixiaan jäsenyyden mikä oli silloin vieläkin lähempänä. Tuohon aikaan vaihtoehtoja ei ollut niin kuin mitä nyt on tarjolla ja esimerkiksi tässä Ison Omenan lähettyvillä on lähes kaikki ketjusalit mitä voi olla. Elixia oli 200m päässä ulko-ovelta ja silloin mukavasti sattui olemaan vielä avoimet ovet niin sinne pääsi kokeilemaan pari päivää. Lisäksi olin juuri muuttanut maalta kaupunkiin niin en tiennyt mistään mitään. Ainoa kuntosali minkä tiesin etukäteen pääkaupunkiseudulta oli Ruoholahden Mayors Gym.

Elixia oli tuohon kallis kuntosali verrattuna muihin vaihtoehtoihin mutta tosiaan se oli lähellä eikä niitä vaihtoehtoja tuohon aikaan tosiaan moniakaan ollut mihin olisi ollut vaivaton mennä. Minulla kesti todella kauan sopeutua Elixian menoon kun oli tottunut treenaamaan yksityisillä ja pienemmällä kuntosalilla. Meno Elixialla oli juurikin sellaista kun saattui olettaa ketjusaleista ja kaipuu vanhaan menoon oli valtava. Monesti aina mietinkin kuntosalin vaihtamista mutta tuohon aikaan en ollut tottunut harrastamaan kuntosaliturismia enkä tuntenut ihmisiä niin että olisin mennyt jonkun mukana johonkin.

Jämähdin Elixialle vuosikausiksi vaikka aina silloin tällöin asiat ärsytti ja meno Elixialla oli juurikin sellaista mitä ketjusaleilla meno on. Onneksi sitten viimein viimeisien vuosien ajan aloin ja sain itsestäni irti että aloin harrastamaan kuntosaliturismia käydessäni myös muilla kuntosaleilla. Joku olikohan kolme vuotta sitten aloin käymään Pitäjänmäen PTVGYM:llä kahdesta kolmeen kertaan viikossa ja joskus jopa useammin. Pidin siitä huolimatta Elixian jäsenyydyn kun tuo oli tuossa lähellä ja sain tehtyä siellä kyllä hyvin treenejä.

"Tää on mun sali, sää et saa käyttää noita painoja"
- Elixia Ison Omenan Alfa Kuningas

Kuitenkin viime vuoden puolella aloin käymään PTVGYM:llä enemmän ja enemmän minkä lisäksi minulla alkoi menemään Elixiaan enemmän ja enemmän hermot. Meno Elixialla alkoi olemaan huonompi ja huonompi niin kuin se oli ollut jo pidempään. Alkuun minulla otti aikansa että opin treenaamaan ja olemaan Elixialla mutta tietyn ajan jälkeen siellä oli hyvä meininkin kyllä ja hyviä ihmisiä joihin moniin tuli tutustuttua. Kuitenkin noista ajoista on jo aikaa ja meno Elixialla on vain vuosi vuodelta huonontunut ja väkijä kunta on vien nuorentunut minkä johdosta meno on myöskin sen mukaista.

Mitä nyt ymmärsin niin Elixialle voi mennä itsekseen treenaamaan 15 vuotiaana. Vielä silloin 12 vuotta sitten se taisi olla 18 vuotta? Kusta vessojen lattioilla, ihmiset kusee suihkuissa sekä saunassa, teinit hakkaa toisiaan pyyhkeillä pukuhuoneissa minkä lisäksi he halailevat toisiaan boxereissa pukuhuoneissa, menevät yhdessä wc:hen ja nykyään myöskin halailevat toisiaan suihkuissa. Varsinkin tuo teinien lemmen leikit ovat lisääntyneet Elixialla kun tosiaan teinit käyvät yhdessä wc:ssä ja halailevat toisiaan suihkuissa.

Se mikä on minua ärsyttänyt Elixialla jo vuosia on se että laitteita ja välineitä ei huolleta ollenkaan vaan niihin tehdään huoltoa vasta kun ne ovat rikki. Esimerkiksi taljojen kahvoja ei rasvata minkä johdosta ne ovat ruosteessa ja natiset / kitisevät kun niitä käyttää, tangoissa laakerit ovat menneet ja mitään grippiä tangoissa ei enää ole mikä tekee tangoista vaarallisia käyttää koska tangoissa ei ole pitoa eli mitään yleistä huoltoa laitteille tai välineille ei tehdä vaan annetaan laitteiden ja välineiden olla.

Myöskin puhelinten rämplääminen on lisäätynyt ja ihmiset vain istuvat laittella ja katsovat puhelimestas IS, Iltalehteä, IG tai Facebookia. On ihan turha puolustella että he katsovat sieltä treeniohjelmaa tai merkkaavat mitä ovat tehneet kun ihan selvästi näkee että IS, Iltalehti, IG tai FB on auki. Sitten mikä on vielä ärsyttävämpää on että ihmiset puhuvat hirveästi puhelimeen salilla. Varsinkin Ison Omenan Elixiassa ihmiset puhuvat hirveästi puhelimeen ja toiset ovat jossain saakelin palaverissa. Oikeasti niin ärsyttävää että tuollainen pitäisi kieltää koska tuollainen häiritsee oikeasti treenaamista.

Sitten vielä kun siihen lisätään päälle se että jos menee sanomaan jotain niin sitten aletaan uhkailemaan hengellä. Kuun puolitutulta että hän oli mennyt sanomaan puhelimeen puhujalle Elixialla niin tämä oli alkanut uhkailemaan häntä kun hän oli tosiaan mennyt mainitsemaan puhelimen käytöstä. Hän oli sitten antanut asian olla kun hän oli tullut siihen tulokseen että mitä nuori 18-20 vuotias respan tyttö asialle voisi tehdä? Oikeasti jos kuntosalilla aletaan uhkailemaan niin onko se hyvää kuntosalikulttuuria? Elixialla kyllä.

Viime kesänä omalta osalta yksi syy miksi en enää oikein jaksanut käydä Elixialla oli myöskin Elixia Iso Omenan Alfa Kuningas mihin minulla meni "hermot" ja lähinnä naureskelin häntä. Elixia Iso Omenan Alfa kuningas on 140kg roinaa käyttävä iso mahainen äijä joka istui nurkassa ja heilutteli minulle sormea ja sitten hän tuli siihen minulle sanomaan: "Tää on mun sali, sää et saa käyttää noita painoja". No itsehän käytin kyllä niitä painoja mitä olin hakemassa sillä ei ne olleet hänen ja siitä hänelle sanoin. En vain jaksanut alkaa käymään samoja asioita uudestaan läpi niin en Elixia Iso Omenassa sitten enää käynyt.

Mutta joo. Yleisesti Elixian meno ja meininkin on vain heikentenyt vuosi vuodelta ja nyt viimein sain itsestäni irti ja irtisanoin jäsenyyteni mikä nyt loppuu kuun lopussa. Viimeiset treenini kävin jo tekemässä ja kirjoitus hetkellä en enää Elixialle mene. Myöskin tämä oli nyt viimeinen kerta kun millekkään ketjusalille ikinä menen sillä ketjusalit ovat kuntoilun ja hyvän olon syöpä.

Tällä hetkellä olen vetänyt kuntosalitreenit niin extemporeeen kesän jälkeen, että vaihtelen treenien järjestyksiä sekä itse treenejä joka viikko. Tämä on sopinut itselleni hyvin ja samalla olen saanut pidettyä mielenkiintoa treenaamista kohtaan parempana. Mitä enemmän treenivuosia on tullut taakse ja mitä vähemmän kuin on todellisia tavotteita niin treenien motivaatio vain alkaa takkuamaan. Onhan minulla erilaisia tavotteita tuloksien suhteen sekä oman kuntoni

Tällä viikolla tuli vaihdettua treenien päiviä keskenään suhteellisen paljon. Osa johtui omista syistä ja osa ei niin omista syistä. Olen kyllä viimeaikoina vaihdellut treenien päiviä hieman, mutta tällä viikolla ne ovat vaihtuneet vielä enemmän. Sorrun liian helposti tekemään tiettynä päivänä tietyn treenin ja siihen sitten tottuu niin henkisesti kuin fyysisesti. Pidemmällä aikavälillä tuosta on mielestäni vain haittaa ja kerron nyt miksi kannattaa vaihdella

Viime viikon tiistaina aloitin pitkästä aikaa tekemään alku- ja loppulämmittelyä salilla. Tämä sai alkuunsa kun kävin kehonkoostumusmittauksessa. Tuloksien jälkeen kävimme niitä läpi pt:n kanssa ja siinä samalla sitten keskustelimme mitä voisin muuttaa nykyisessä tekemisessä jotta tuloksiin saataisiin muutoksia. Mitään muuta ihmeellistä ei nyt kehoitettu kuin, että alottaisin tekemään alku- ja loppulämmittelyä crosstrainerillä tai soutulaitteella. Tällä tavalla

Viime viikon lauantaina tuli tehtyä tuplatreenit salilla ensimmäistä kertaa aikoihin. En edes muista koska viimeksi olen tehnyt tuplatreenejä kuntosalilla. Viimeksi kun tein niin sanotusti tuplatreenejä kuntosalilla niin se oli viime vuoden vaihteessa ja tämän vuoden alussa jolloin kävin aamuisin tekemässä cardio / intervallitreenin ja illalla vuorossa oli kuntosalitreeni. Varsinaista tuplatreeniä eli kuntosali + kuntosali en tosiaan muista koska viimeksi näin

Tein sen viimein. Kävin aamulla kehonkoostumusmittauksessa jossa minun on ollut tarkoitus käydä jo parin vuoden ajan. Olen aikoinaan kerran syyskuussa 2015 käynyt kehonkoostumusmittauksessa. Olen siis alkanut ottamaan itseäni niskasta kiinni ja aluksi sain aikaiseksi aloitta hieronnassa käynnin minkä lisäksi kävin nyt parin viikon sisään hieronnan aloittamisen jälkeen kehonkoostumusmittauksessa. Maanantaina tuli käytyä hieronnassa nyt toista kertaa parin viikon

Kävin viime viikolla hieronnassa ensimmäistä kertaa sitten helmikuun. Minulla oli ollut päänsärkyä ja huimausta viikon verran ja jotain oli tehtävä. Heti alkuun kun huomasin päänsärkyä ja huimausta otin yhteyttä lääkäriin ja sieltä sain vastauksena nämä perus asiat. Huomasin kuitenkin viikon jälkeen, että päänsärkyä ja huimausta jatkui mutta oli kuitenkin vähentynyt siitä mistä se alkoi. Mietin jo lääkäriin menemistä mutta päädyin varaamaan ajan hierontaan heti

Perjantaina tuli kokeiltua ihan puskista tehdä noin omalla painoilla pysäytyspenkissä niin monta toistoa kuin tulee. En tiedä mistä tuo tuli yhtäkkiä päähän mieleen kun olen muutoinkin tehnyt vain 5, 7, 8 ja 10 toiston sarjoja eri painoilla. En ole tehnyt edes hirveästi 10 toiston sarjoja viimeaikoina vaan valtaosa sarjoista on 5 tai 7 toiston sarjoja. Kuitenkin pysäytystekniikka on ollut se tekniikka mitä olen vallan käyttänyt penkissä viimeisien kuukausien

Olen tässä jo pidempään treenannut normaalin penkin käyttäen pysäytystekniikkaa minkä olen sitten siirtänyt enemmän tai vähemmän myös vinopenkin ja pystypunnerruksen puolelle. Pysäytystekniikkaa olen käyttänyt varmaan eniten normaalissa penkissä kaikista liikkeistä ja huomannut sen parantavan omaa penkkaamistani. Kun käytän pysätystekniikkaa nii käytän pienempiä painoja kuin mitä normaalisti käyttäisin sillä haluan pitää tekniikan kasassa, en halua hötkyillä ja

Aloitin heti kesäloman jälkeen jälleen kerran dieettiprojektin mitä on nyt takana nelisen viikkoa. Kesäloman aikana päähän tuli ajatus aloittaa jälleen kerran dieetti mutta tällä kertaa eri tavalla kuin viimeksi. Viime vuoden loppupuolella kun pidin 10 viikon dieetin niin aloitin sen kaikki tai ei mitään mentaalitentilla heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Karsin heti alussa syömisen todella alhaiseksi minkä lisäksi tein maanantaista - perjantaihin

Kirjoittelinkin tuossa jo, että minulla tuli täyteen ainakin neljä viikko treenejä ilman välipäiviä. Nyt on menossa siis viides viikko ja ainakin kolmen päivän jälkeen minussa ei näy väsymisen merkkejä vaan päin vastoin. Maanantaina oli vuorossa jalkatreeni missä sain tehtyä kyykyssä 210kg painoilla kaksi viiden toiston sarjaa. Tiistaina oli vuorossa rintatreeni missä tein pysäytyspenkkiä 200kg sekä 215kg painoilla käyttäen slinshottia minkä jälkeen tien vielä