Viides viikko ilman välipäiviä lähti liikkeelle ja vauhti ei ole vielä hidastunut

04.06.2020 - 00:55

Kirjoittelinkin tuossa jo, että minulla tuli täyteen ainakin neljä viikko treenejä ilman välipäiviä. Nyt on menossa siis viides viikko ja ainakin kolmen päivän jälkeen minussa ei näy väsymisen merkkejä vaan päin vastoin. Maanantaina oli vuorossa jalkatreeni missä sain tehtyä kyykyssä 210kg painoilla kaksi viiden toiston sarjaa. Tiistaina oli vuorossa rintatreeni missä tein pysäytyspenkkiä 200kg sekä 215kg painoilla käyttäen slinshottia minkä jälkeen tien vielä 170kg painoilla kolme kahdeksan toiston sarjaa käyttäen slingshottia. Keskiviikkona oli vuorossa sitten selkätreeni ja kyykyn sekä penkin seuraan maastavedossa sain tehtyä toiston 260kg sekä 280kg painoilla.

Nämä kolmen suuren liikkeen tulokset kertovat siitä, että ainakaan voimatasoissa ei ole ollut nähtävissä väsymisen merkkejä. Mitä itse treeneihin tulee niin näiden kolmen liikkeen lisäksi olen saanut käytettyä myös muissa liikkeissä normaaleita tai suuria painoja. Toisaalta treenit ovat sisältäneet normaaleita suoria sarjoja ja kaikki erikoissarjat loistavat poissaololla. Tämä hieman edes auttaa treeneistä palautumista kun treenit eivät sisällä erikoissarjoja vaan perustuvat normaaleihin sarjoihin. Kun treeneihin sisällyttää erikoissarjoja kuten tiputussarja, korotussarja tai supersarja niin tällä tavalla saa treenistä paljon raskaamman minkä hidastaa treenistä palautumista.

Toisaalta vaikka treenini eivät nyt sisällä oikeastaan mitään ihmeellistä bodaustreeneusta supersarjoja, tiputussarjoja tai korotussarjoja niin olen käyttänyt liikkeissä mahdollisimman suuria painoja. Esimerkiksi tiistain rintatreenissä tein aluksi normaalia penkkiä pysäytyksellä aluksi ykkösiä kokeillakseni kuinka hyvässä kunnossa olen. Sain tehtyä 200kg ja 215kg painoilla toistot slingshottia käyttäen minkä jälkeen tein 170kg painoilla kolme kahdeksan toiston sarjaa käyttäen pysäytystekniikkaa. Tämän jälkeen siirryin tekemään vinopenkkiä missä tein aluksi muutaman normaalin 15 toiston sarjan 100kg:lla minkä jälkeen nostin painot 120kg ja tein kolme kahdeksan toiston sarjaa pysäytyksellä. Tämän jälkeen siirryin tekemään peck-deckiä missä tein 15 toiston sarjoja mahdollisimman isoilla painoilla.

Olen tehnyt treeneistä "raskaita" käyttäen painoja vaikkakin suuremmat painot tarkoittavat välillä pidempiä taukoja sarjojen välissä. Tämän johdosta treeneistä ei tule ihan niin vaikeasti palautuvia kun treenin intesiteetti ei ole niin korkea. Tämän johdosta pystyn tekemään useampia treenejä viikon sisällä kun en käytännössä kuormita kroppaa äärirajoille ja treenit eivät kuluta ihan niin paljoa energiaa. Jos tekisin paljon erilaisempia treenejä ja käyttäisin erikoissarjoja ja lyhyempiä palautumisia sarjojen välissä niin palautuminen olisi vaikeampaa enkä pystyisi treenaamaan läheskään näin paljoa.

Tietenkin nyt huomaa sen asia, että kun viides viikko on menossa ja voimatasoni eivät ole käytännössä laskeneet, että tässä tehdään asioita oikein. Se asia ei ole ihan oikein, että en ole pitänyt välipäiviä mutta muutoin asia ovat mallillaan sillä palaudun treeneistä ja aina kun uusi treeni alkaa niin saan tehtyä hyvän treenin. Tähän asiaan vaikuttaa se, että nukun tarpeeksi öisin eikä yöunet jää liian lyhyiksi. Toinen asia on syöminen minkä olen nyt tehnyt oikein sillä ruokailu on juurikin hyvin tärkeä asia palautumisen kannalta. Yksi tärkein asia tällä hetkellä on iltapala sillä oikea ja suurempi ateria treenin jälkeen auttaa palautumaan ja myöskin auttaa nukkumaan paremmin.

Tällä hetkellä juon palautusjuoman 15min - 20min päästä treenin loputtua. Olen kokeillut aikoinaan jättää palautusjuoman juomatta sillä ajattelin hyvän iltapalan korvaavan täysin palautusjuoman tarpeen. Olen myöskin kokeillut juoda palautusjuoman ja syödä kevyen iltapalan mutta tällä hetkellä juon siis palautusjuoman ja syön ihan kunnon iltapalan. Iltapalan runko on ollut jo pidempään neljän munan munakas minkä lisäksi syön yhden Valion banaani jogurttin. Näiden lisäksi välillä syön vielä joko banaanin tai pari näkkileipää kinkulla.

Vaikka illalla syönkin ihan kunnon iltapalan niin aamulla heti herättyäni syön jo ihan kunnon aamupalan kahvin kanssa. Tällä hetkellä otan aamupalaksi 30grammaa kaurahiutaleita johon laitan kanelia, kookosöljyä sekä chian siemeniä, syön yhden banaanin, juon pari kuppia kahvia sekä juon c-vitamiini kapselin. Näillä saan hyvin päivän käyntiin ja pärjään hyvin puoleen päivään saakka jolloin syön lounaan. Nämä kaksi ateriaa ovat mielestäni olleet palautumisen kannalta tärkeässä roolissa ja myös syy sille miksi treenit ovat kulkeneet. Omasta mielestäni näitä kahta ateriaa ei kannata sivuuttaa tai alkaa tekemään niistä liian kevyitä varsinkin jos treenaa hieman myöhemmin ja haluaa kunnolla palautua.

No niin eilen sitten mukavasti takatalvi yllätti mutta itselleni se ei tullut niin yllätyksenä kun olin sentään säätietoja katsonut. Se minulle tuli yllätyksenä että sitä lunta sitten oikeasti tuli ja niinkin paljon. Olin kuitenkin itse jo vaihtanut kesärenkaat alle parisen viikkoa sitten. Kun perjantaina lähdin PTVGYM:lle niin juuri silloin seitsemän tienoilla lunta alkoi höytyilemään niin kuin säätiedoista näki. Lunta kuitenkin vain höntyili hyvin vähän niin itse ajattelin että ei sitä nyt sinä aikana niin paljoa tulisi mitä sitä lopulta tuli. 

Keskiviikkona oli viikon ensimminen jalkatreeni ja täytyy sanoa että en odottanut kyykyltä sen pahemmin yhtään mitään. Olinhan juuri lauantaina kyykännyt 230kg kaksi toistoa ja 240kg yhden toiston. Kuitenkin kun katsoo viime viikkoa muutenkin niin keskiviikon ensimmäinen kyykky treeni meni heikosti kun sain kaksi kertaa yhden toiston 200kg. Viikon toinen kyykky treeni lauantailta menikin sitten todella hyvin. Tämän pohjalta en sitten tiennyt oikein mitä odottaa mutta olenkin päättänyt että nyt keskityn viemään kyykyn mielummin hyvin alas kuin lähteä hakemaan yli 200kg painoja.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa eilen tämän viikon penkki treeneistä ja siitä kuinka suosittelen tekemään erilaisia treenejä. Kuitenkin nyt päätin kirjoittaa eilisestä kyykky treenistä ja siitä kuinka tämän viikon ensimmäinen kyykky treeni keskiviikkona ja jälkimmäinen nyt eilen lauantaina erosivat toisistaan. Niin kyllä erosivat myöskin tämän viikon penkki treenit mutta eri tavalla sillä tein viikon molemmat penkki treenit eri tavalla. Voisikin siis olla ehkä parempi että kirjoitan tässä nyt tämän viikon penkki ja kyykky treeneistä mitkä erosivat toisistaan eri syistä.

Kirjoittelin tuossa pari päivää sitten kanafile airfryerillä kun kuvasin siitä myöskin videon. Tämä antoi minulle sitten motivaation ja idean kuvata myöskin kuorrutettu kanafile airfryerillä videon. Yleisesti teen kanafileen paistinpannulla mutta välillä laitan kanafileen ihan vain airfryeriin jos en jaksa tehdä sitä paistinpannulla. Kuitenkin olen tehnyt aika paljon kanafilettä airfryerillä mutta silloin olen sitä kuorruttanut ja nyt oli aika myöskin kuvata kuorrutettu kanafile airfryerillä video.

Olin tänään laiskemmalla päällä kun tein ruokaa niimpä lämmitin kanafileen airfryerillä ja kuvasin myös siitä lyhyen videon. Olen jo pidempään lämmittänyt kanaa airfryerillä mutta tuolloin olen lähinnä tehnyt kuorrutettua kanafilettä. Pitäisi varmaan tehdä myös erillinen video kuorrutetusta kanafileestä? No joka tapauksessa aloin olemaan laiskempi kanafileen paistamisen kanssa joululomilla Vammalassa ollessani ja tuo tapa on sitten välillä jäänyt päälle myöskin kotona.