Tunnin treenit rajoituksien aikana

06.03.2021 - 13:27

Tunnin kuntosalitreenit rajoituksien aikana tuntui aluksi hyvä, että kuntosalille pääsee treenaamaan mutta jo ensimmäinen treeni muutti omat ajatukseni. Todella ihmeellistä, että kuntosaleilla on 10 treenaajan rajoitukset vaikka oli kyseessä kuinka iso tai pieni kuntosali. Mielestäni jos rajoituksia on niin ne pitäisi edes mennä kuntosalin koon mukaan ei yleisesti x-määrä. Muutenkin kaupoissa ja kauppakeskuksissa on vähemmän tilaa ympärillä kuin kuntosalilla.

Ihmiset tunkevat ja etuilevat rullaportaissa, hisseissä ja jonoissa. Itse olin varannut hissin ja juuri kun se oli tullut niin juuri tullut 4-henkinen perhe tunki sinne suoraan niin minun piti ottaa ja odottaa toinen hissi. Toinen on se, että kun nouset hissistä pois niin hissiin tulevat tunkevat hissiin sisään ennen kuin itse ehtii lähtemään pois. Muutenkin ihmiset vieläkin jäävät hengaamaan rollaportaiden päähän niin mitenkäs siinä 2m välit toimivat kun 2 - 4 henkilöä seisoo suoraan rullaportaiden päässä juttelemassa.

Kuntosaleilla millä olen käynyt tämän vuoden aikana niin asiat ovat toimineet. Kuntosaleilla on puhdistusvälineitä mitä yleisesti käytetään ja jotkut käyttävät jopa liian tarkasti omasta mielestäni. Sitten on niitä tapauksia kuten nuoret ja maahanmuuttajat jotka eivät yleisesti siivoa jälkiänsä. Yleisesti kuitenkin kuntosaleilla on asiat olleet mielestäni paremmin kuin hyvin olosuhteisiin nähden ja silti lehtien otsikoista päätellen kuntosalit ovat niitä pahimpia tapauksia jotka halutaan heti kiinni. Rajoja ei olla saatu kiinni vuoteen tai edes testauksia tai todistusta rokotteesta tai negatiivisesta tuloksesta. Kaikissa muissa rajat on saatu joko kiinni tai siellä on tarve näyttää negatiivinen tulos, rokote tieto tai mennä pakolliseen karanteeniin.

Niin tai näin niin nyt tällä viikolla ja varmaan ensi viikolla ellei asiat muutu huonommaksi niin pitää mennä tunnin treenirajoituksilla. Heti alkuun päätin, että keskityn vain yhteen liikkeeseen ja kaikki muu on plussaa. En edes miettinyt sitä vaihtoehtoa että alkaisin pyrkimään tekemään niin paljon kuin pystyn. Ensinnäkin se johtaa kiireeseen ja hosumiseen. Toisekseen liikkeissä pitää pitää pienet painot jolloin treeni menee aikalailla aerobiseksi tai ylläpitäväksi mitä voi ihan hyvin sitten tehdä kotonakin.

Kuitenkin heti ensimmäisestä treenistä lähtien huomasin, että treenistä on tunnin aikarajoitteista johtuen treeneistä on lähtenyt rentous ja miellekkyys. Vaikka on tunti aikaa niin siinä ajassa pitää hoitaa lämmittely ja itse treeni. Oma tekemiseni on viime vuosina mennyt siihen, että jo alkulämmittely on ottanut sen 20 - 30 minuuttia yhteensä niin nyt se on pitänyt kutistaa 5 - 10 minuuttiin ja pitänyt keskittyä enemmän pienemmillä painoilla tehtyihin sarjoihin. Huomasin tämän ongelman kun tein jalkatreeniä missä tein kyykyn. Kyykyn lisäksi ehdin tehdä v-squat laitetta pari nopeaa sarjaa painoilla. Jätin cardio-laitteet ja minun piti keskittää lämmittely venyttelyihin ja pienemmillä painoilla kyykkäämiseen. Tämän jälkeen minun piti tiedostaa mihin painoihin menen ja miten rakennan treenin.

Onneksi kokemus on tässä puolellani joten osaan mielestäni muuttaa treeniä lennossa suuntaan tai toiseen. Kuitenkin olen nytkin halunnut käyttää niin isoja painoja kuin suinkin sillä kuntosalilla pääsee käyttämään painoja ja jos haluaa tehdä ylläpitävää niin se onnistuu pihalla tai kotona. Näin olla treenit ovat keskittynyt isoihin liikkeisiin missä olen tehnyt liikkeet ihan normaalisti niin suurilla painoilla kun olisi normaalisti tehnyt. Ehkä olen jättänyt yhden sarjan tekemättä tai mennyt ihan niin suuriin painoihin kun normaalina kertana olisin tehnyt.

Kuitenkin olen huomannut ja tuntenut sen, että treenit eivät ole maistuneet tai minulla on ollut sekainen mielipide. Toisaalta kuntosalille on mukava mennä treenaamaan mutta en ole kyllä saanut siitä sitä iloa kuin normaalisti. Ennen kaikkea kuntosalitreenit on pitänyt varata etukäteen mikä sekin on jo oma prosessi. Sitten treenipäivänä pitää kytätä omaa aikaa ja mennä sen mukaan kuntosalille mikä vasta onkin tylsää kun lopulta se menee vain odotteluksi. Sitten kuntosalille päästyäni tulee sellainen kiireen tuntuma vaikka siinä on kyllä ihan oikeasti aikaa tehdä se mitä on tullut tekemään. Kuitenkin koko tämä prosessi ei ole mieleeni ja toisaalta voisin olla yhtä hyvin menemättä kuntosalille.

Kesällä kyykky kulki todella hyvin ja sain tehtyä erilaisia sarjaennätyksiä kuten nostamassa kymmenen toiston sarjaennätyksen aluksi 180kg ja lopulta 200kg. Tuota ennen kymmenen toiston sarjaennätykseni oli 170kg minkä olin tehnyt joskus vuosia sitten. Tuon jälkeen en vain sitten tehnyt pidempiä sarjoja ja aloinkin keskittymään enemmän suurempiin painoihin ja maksimi ennätyksen saamiseen. Tein sitten tähän muutoksen kun aloin varmaankin toukokuussa tekemään pidempiä sarjoja pitkästä aikaa.

Maanantaina kävin tekemässä PTVGYM:llä maastaveto treenin ja sain tehtyä 260kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa. Tuo treeni meni aikalailla siten miten maastavedot ovat tuloksellisesti menneet viime aikoina. Toisaalta vaikka tuloksellisesti treeni meni ihan ok niin silti tekeminen oli väsynyttä. Tunsin tuon jo aika hyvissä ajoin että vaikka sain tehtyä toistoja niin tekeminen ei ollut ihan niin helppoa kuin olisin sen halunnut olevan. Toisaalta viime viikolla minulla oli vieläkin raskaampi maastaveto treeni Vammalassa mutta tuossa treenissä oli myös jotain henkisiä ongelmia kun treenasin kyseisellä maastaveto alustalla ensimmäistä kertaa sitten kesän.

Jatketaan hieman vielä lisäravinteista ja vitamiineista joista tuossa eilen hieman kirjoittelin "Lisäravinteet hyötyä vai rahan haaskausta? Omat kokemukseni eri lisäravinteista". Aloitetaan vaihteeksi aminohapoista. Itse olen käyttänyt aminohappoja treenijuomana jo vuosia ja eritoten dieetillä olen huomannut niiden vaikutuksen. Normaalisti aminohapot kyllä hieman tuntuvat sille että makeuttaisin vain veden paremman makuiseksi. Kuitenkin olen nyt tottunut aminohappoja juomaan treenin aikana mutta mitään sen kummallisempaa vaikutusta en kyllä osaa sanoa. Dieetillä kun normaalisti muutenkin syö vähän niin kyllä silloin huomaan että aminohapot auttavat jaksamaan treenin aikana hieman paremmin.

Vammala reissu on nyt takana ja tällä reisulla tuli käytyä ensimmäistä kertaa Tampereen PTVGYM:llä sekä laskettelukausi tuli avattua. Lauantaina mennessä Vammalaan poikkesin Tampereen PTVGYM:in kautta missä tein jalkatreenin minkä jälkeen Vammalassa kävin treenaamassa maanantaina rinnan, tiistaina maastavedon sekä torstaina jalat. Keskiviikkona ja perjantaina oli vuorossa sitten laskettelut ja mäessä tuli oltua parisen tuntia per päivä.

Pidättäytydään vielä kolmannen kerran putkeen kyykyn parissa kun pari viimeistä kirjoitusta on liittynyt kyykkyyn Tampereen PTVGYM:in vierailun johdosta. Ensiksi kirjoitin PTVGYM Tampere kokemuksia ja sitten sen jälkeen itse jalkatreenistä Tampereen PTVGYM:llä. Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa hieman tekniikasta ja nimen omaan jalkojen leveydestä. Kyykkyyn liittyy niin monta muutakin isompaa ja pienempää asiaa mitkä vaikuttavat millaisilla painoilla voi treenata ja miten koko kyykky asentoon edes pääsee.

Eilen lauantaina tuli käytyä testaamassa ja treenaamassa Tampereen PTVGYM:llä. Kirjoittelin jo hieman PTVGYM Tampere kokemuksia ja nyt ajattelin kirjoittaa itse treenistä mikä normaaliin tapaan oli jalkatreeni. Normaaliin tapaan siksi että yleensä lauantaisin olen nyt tehnyt viikon toisen kyykky- / jalkatreenin ja muutenkin kun nyt olen käynyt varsinkin Tampereella treenaamassa niin treenit ovat olleet joko selkätreeni tai jalkatreeni.

Löysin itseni lauantai-iltana "viimein" Tampereen PTVGYM:ltä. Viimein siksi että minun oli tarkoitus mennä alunperin PTVGYM Tampereen avaisiin mihin en lopulta mennyt. Myöskin syys - lokakuussa minun oli tarkoitus tehdä Tampereen keikka testaamaan PTVGYM Tampere mutta tätäkään reissua ei tullut myöskään tehtyä. Lopulta päätin että kun tulen jouluksi Vammalaan niin silloin viimeistään käyn PTVGYM mutta nyt tuli jo tälläinen extempore käynti Vammalaan jo ennen joulua niin nyt oli hyvä hetki käydä testaamassa PTVGYM Tampere.

Eilen perjantaina tuli käytyä tekemässä maastaveto & selkätreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Tämä oli nyt poikkeuksellisesti tämän viikon ensimmäinen ja viimeinen treeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Laitoin lähi ketjusalin jäädytykseen nyt joulukuuksi niin kävin siellä sitten treenaamassa torstaihin saakka ja nyt tänään lauantaina no se jää nyt yllätykseksi. Tämän kuun aikana olen kuitenkin niin paljon pois kotoa että katsoin että minun ei ole järkevä maksaa lähiketjusalin jäsenyyttä ja voin yhtä hyvin käydä tekemässä kaikki treenit sitten PTVGYM:llä.

Tässä on nyt noin puolitoista viikkoa tullut treenattua sen jälkeen kun minulla oli puolen toista viikon tauko treeneistä. Olimme töistä yhden viikon Pyhtäällä mökillä minkä jälkeen minulla oli pientä kröhää ja päätin olla menemättä pariin päivään treenaamaan. Tuon paluu viikon puolikkaan päätin ottaa kevyemmin kun ajattelin että en ehkä ole ihan vielä 100% kunnossa eikä nyt muutenkaan ole hyvä vetää itseänsä ihan piippuun ekoissa treeneissä. 

En tiedä kuinka paljon se vaikutti tällä viikolla asiaan että en ottanut ihan täysillä treenejä tällä viikolla jolloin en ajatellut treenejä tuloksellisesti. Tällä viikolla keskityin enemmänkin palaamaan treenien pariin puolen toista viikon tauon jälkeen ja päätarkoitus oli päästä enemmänkin kiinni treenaamiseen kuin miettiä mitä tuloksia sitä haetaan. Vaikka yritänkin olla keskittymättä treeneissä käytettäviin painoihin niin paljoa niin kyllä niitä tulee aina kuitenkin tavalla tai toisella mietittyä. Kuitenkin jokaisessa treenissä katson ja tunnustelen päivän kunnon minkä pohjalta rakentelen treeniä mutta tällä viikolla huomasin tietyllä tapaa rentouden. Rentouden siihen että en edes yrittänyt koviin tuloksiin.