Kyykky kulkee taas: Ketjukyykky sarjaennätys 180kg + ketjut

17.12.2023 - 11:40

Kesällä kyykky kulki todella hyvin ja sain tehtyä erilaisia sarjaennätyksiä kuten nostamassa kymmenen toiston sarjaennätyksen aluksi 180kg ja lopulta 200kg. Tuota ennen kymmenen toiston sarjaennätykseni oli 170kg minkä olin tehnyt joskus vuosia sitten. Tuon jälkeen en vain sitten tehnyt pidempiä sarjoja ja aloinkin keskittymään enemmän suurempiin painoihin ja maksimi ennätyksen saamiseen. Tein sitten tähän muutoksen kun aloin varmaankin toukokuussa tekemään pidempiä sarjoja pitkästä aikaa.

Olikohan sen toukokuun loppua vai kesäkuun alkua kun sain tehtyä lopulta 180kg painoilla kymmenen toistoa. Tätä ennen tein muutamia kertoja jotain kuuden - kahdeksan toiston sarjoja 180kg painoilla. Kesälomani aikana nostin sitten tuon kymmenen toistoa ensiksi 185kg minkä jälkeen 190kg ja loman jälkeen sitten 200kg. Samalla myös loman jälkeen ilman reenaamista niin sain myös tehtyä 140kg painoilla kaksikymmentä toistoa. Tuossa kaiken välissä tuli tehtyä myös erilaisia muita sarjaennätyksiä ja kovia sarjoja 200kg - 230kg painoilla.

Ennen kesää se taisi olla alkukevättä tai jotain kun kävin ensimmäistä kertaa treenaamassa Roihupellon PTVGYM:llä niin sain tehtyä ensimmäistä kertaa ikinä 240kg painoilla kaksi toistoa. Samalla tämä oli ensimmäistä kertaa kun tein 240kg painoilla ilman spotteria. Sain hyvin pian seuraavien viikkojen aikana toistettua tuon 240kg kaksi toistoa Tampereen Loaded:lla mutta noiden parin treenin jälkeen en ole tehnyt 240kg painoilla. Kuitenkin noiden parin 240kg kyykky treenin jälkeen olen tehnyt monia kertoja 230kg painoilla yhtä tai useampaa toistoa.

Kesän ja alku syksyn hyvien menneiden treenien jälkeen tapahtui jotain varsinkin kyykyn osalta. Kyykkääminen alkoi tuntumaan yllättäen vaikealta ja treenit alkoivat menemään tuloksellisesti huonosti. Suurin ongelma näytti olivan henkinen puoli sillä jotenkin varsinkin treenien alkuun minun oli vaikea saada hyviä sarjoja tehtyä. Ongelmat alkoivat jo heti ensimmäisestä toistosta mikä tuntui että en pääse edes alas kyykkyyn. Tämä fiilis vain sitten pysyi minun päässä ja seurasi minua sarjoista toiseen minkä johdosta kyykky ei oikein sujunut kun jo henkinen kantti ei ollut hyvä.

Nyt parin viime viikon aikana kyykky on taas tuntunut luontevalta. Huomaan yhden eron ja se on se merkittävin. Nyt henkinen kantti on taas normaali ja tekeminen tuntuu luontevalta heti alusta asti. Kun henkinen kantti on valmiimpi jo treenin alussa niin silloin ei tule mietittyä mitään ihmeellistä treenin aikana. Samalla sitten kun aloin saamaan hyviä normaaleita treenejä taakse ja varsinkin kun sain kyykättyä hyvin suuremmilla painoilla niin henkinen kantti taas palasi tekemiseen.

En tosiaan tiedä mitä tuossa alku syksyn ja loppusyksyn aikana tapahtui varsinkin kyykyn osalta. Toisaalta näin kyllä myös muissakin treeneissä tuloksissa selvän tippumisen siihen mitä kesällä ja alkusyksystä vielä sain mutta siinä ei mitään ihmeellistä. Varsinkin kesän treenit olivat ennätyksiä ennätyksien perään niin kyllä se tuloksien tippuminen jossain kohtaan tulee tai siis tuli vastaan. Ei sitä paukuttamista vain pysty jatkamaan loputtomiin.

Toisaalta tein kyllä tuossa muutamia viikkoja sitten muutoksia kyykkyyn mistä kirjoittelinkin ja se on näyttänyt tuovan taas hyviä tuloksia ja hyviä treenejä kyykkyyn. Ensimmäinen mitä tein olin että aloin tekemään enemmän pysäytyskyykkyä. Tein alkuun vallan pysäytyskyykkyä minkä johdosta myös painot pysyivät kohtuullisina sillä tein sellaisilla painoilla joissa se pysäyttäminen onnistui. Samalla kun tein pysäytyksellä kyykkyä niin se tuntui tuovan voimaa kyykkyyn ihan samalla tavalla kuin pysäytyspenkki on tuonut penkkiin.

Olen kyllä tehnyt pysäytyskyykkyä myös normaaleissa treeneissä kuten teen nytkin vaikka lopulta tekisin ihan normaalia kyykkyä. Alun helpommat painot teen pysäytyksellä 60kg:sta 140kg - 160kg eli sellaisilla painoilla mitkä ovat vielä suhteellisen helppoja minulle. Kun teen nämä painot pysäytyksellä niin se auttaa minua löytämään sen kulman mihin asti minun pitää mennä ja pysäyttäminen auttaa myös kontrolloimaan tekniikkaa minkä johdosta tunnen paremmin päivän kunnon. Kun treenin ensimmäiset kyykyt on kontrolloituja niin tiedän helpommin onko minulla hyvä vai huonompi päivä eli millaisiin painoihin treenissä voisi mennä.

Toinen asia minkä tein oli että vaihdoin jalka-asennon leveämmästä asennosta kapeampaan. Tuossa olikohan se viime vuonna niin levensin jalka-asennon kun huomasin että kapeammalla otteella kyykyt jäivät helposti liian ylös kun oli heikompi päivä. Kuitenkin nyt tuossa kun muutamia viikkoja sitten kokeilin pitkästä aikaa kapeampaa otetta niin huomasin että kapealla otteella saan pidettyä selän paremmin pystyssä. Samalla huomasin että leveämmällä otteella kyykky alkoi helpommin kaatumaan eteenpäin ja vaikka pääsinkin paremmin alas niin selkä alkoi kaatumaan juurikin eteenpäin.

Kesäloman jälkeen treeneissä olen priorisoinut penkin ja laittanut jopa tälle vuodelle tavoitteita. Kuitenkin nyt tuntuu sille että kyykky on se mikä on viime aikoina sujunut paremmin. Voi myös olla että kun priorisoin ja keskityn penkkiin niin tuntuu vain sille että kyykky nyt sujuu paremmin kun siihen minulla ei ole ollut tavoitteita. Kuitenkin nyt kyykyssä minulla on paukkunut erilaiset ennätykset kun penkissä en ole päässyt ihan vielä niihin tuloksiin kuin olisin halunnut. 

Pysäytys. En ilmeisesti osaa enää treenata oikein "tavallisesti" kun liike kuin liike niin käytän pysäytystä tavalla tai toisella. Pysäytyksellä on muutama seuraus mitä tapahtuu kun tekee liikkeitä pysäytyksellä. Pysäytyksen voi tehdä kolmella eri tavalla: supistaessa, venyttäessä tai molemmissa. Helpoin näistä tavoista on tekemällä pysäytyksen venyttäessä kuten yleisesti käytän pysäyttämistä. Tämän jälkeen tulee pysäyttäminen supistuksessa mitä en oikein käytä sillä jos teen pysäytyksen supistuksessa niin silloin pidän myös pysäytyksen venytyksessä.

Kesäloman aikana aloin "rikkomaan" kuntosalitreenejä sillä tavalla että lähdin enemmän pois kaavamaisista treeneistä. Samoin olen tehnyt aikaisempina vuosina että juurikin lomalla ja muutenkin siihen kesällä olen vaihtanut tyyliä miten olen kuntosalitreenejä suorittanut. Tämä on johtunut periaatteessa kahdesta eri syystä mutta käytännössä yhdestä syystä. Ensinnäkin olen käynyt kesäisin treenaamassa PTVGYM:llä enemmän tai toisekseen olen käytännössä kesän aikana poissa kotoa kuudesta kahdeksaan viikkoa.

Miksi "höpö höpö" / kevyt treeni tuntuu todella paljon raskaammalle kuin kova treeni? Olen tästä asiasta mielestäni jo kirjoittanut monessa kirjoituksessa mutta tämä asia nousi taas esille kesällä treenatessa. Mielestäni tässä on kaksi syytä mitkä vaikuttavat siihen että tuollainen "höpö höpö" on laittanut minut todella lujille. Ei varsinaisesti vielä treenin aikana mutta treenin jälkeen kun olen päässyt kotio. Monesti kun olen tehnyt "höpö höpö" treenin syystä tai toisesta niin se ei ole välttämättä vielä tuntunut kuntosalilla mitenkään ihmeellisesti mutta sitten kun olen kotiutunut treenistä niin sitten väsymys on iskenyt pahemman kerran.

Minulle tuli mahdollisuus käydä Turun PTVGYM:llä niin ajattelin tarttua siihen. Pari vuotta sitten vein äitini Turkuun konserttiin ja menin siksi aikaa Turun PTVGYM:lle. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin Turun PTVGYM:llä mistä kirjoittelinkin PTVGYM Turku kokemuksia. Minulle jäi tuosta ensimmäisestä kerrasta hyvät kokemukset ja hieman lannisti palata takaisin Pitäjänmäen PTVGYM:lle tuon kerran jälkeen. Toinen käynti Turun PTVGYM:lle tapahtui tämän vuoden juhannus reissulla Vammalaan kun päätin tulla Turun kautta takaisin kotiin. Tämä toinen kerta olikin itselleni pienoinen pettymys mutta se saattoi myös johtua siitä että kyseessä oli lauantai-iltapäivä kellon ollessa vasta 14 aikaan. Miten sitten nyt kolmas käynti Turun PTVGYM:llä näytti ja kertoi?