Laskettelua ja kuntosalia

09.12.2023 - 16:20

Vammala reissu on nyt takana ja tällä reisulla tuli käytyä ensimmäistä kertaa Tampereen PTVGYM:llä sekä laskettelukausi tuli avattua. Lauantaina mennessä Vammalaan poikkesin Tampereen PTVGYM:in kautta missä tein jalkatreenin minkä jälkeen Vammalassa kävin treenaamassa maanantaina rinnan, tiistaina maastavedon sekä torstaina jalat. Keskiviikkona ja perjantaina oli vuorossa sitten laskettelut ja mäessä tuli oltua parisen tuntia per päivä.

Mitään ei ollut oikein suunniteltu etukäteen muuta kuin että Tampereen PTVGYM:lle menen samalla matkalla kun menen Vammalaan. Toinen suunnitelma oli käydä Ellivuoressa laskettelemassa muutaman kerran ja kolmas asia oli ottaa Vammalaan salikortti sillä pitihän nyt salilla käydä ja tuolla kortilla pääsen sitten jouluna myöskin treenaamaan. Asioita oli suunniteltu ja sitten niitä ei ollut suunniteltu.

Olin loppuviikon saldovapaalla mutta Ellivuori oli kiinni maanantaina sekä tiistaina niin laskettelu meni sitten loppuviikkoon. Muutenkin Ellivuori aukesi keskiviikkoa lukuunottamatta vasta illalla niin en voinut tehdä onneksi niitä tyhmiä asioita kuten viime talvena että aamupäivästä mäkeen ja illalla salille. Noita on kyllä tullut tehtyä ja täytyy sanoa että ei niissä mitään järkeä ole vaikka olenkin vääntänyt jopa jalkatreeniä samana iltana kun olen käynyt aamupäivällä mäessä.

Se tapahtui taas niin kuin viime talvena. Niinä päivinä kun olin mäessä niin olin paljon väsyneempi kuin niinä päivinä kun menin kuntosalille. Niin no toisaalta kun olen laskettelemassa niin olen lähes kokoajan liikkeessä joko tulen mäkeä alas, olen menossa hissillä ylös tai sitten odottelen hissijonossa. Kuntosalilla ei kuitenkaan tule oltua läheskään niin paljon liikkeessä vaan tekeminen on enemmänkin paikallaan oloa. Kuitenkin salilla ollaan myös huonossa ilmassa sisätiloissa kun taas mäessä saa raitista ilmaa kokoajan minkä johdosta olenkin miettinyt että onko se syy?

Laskettelemassa saa raitista ilmaa niin olen väsyneempi? Tätä asiaa olen naureskellen miettinyt vaikka syy onkin se että laskettelussa on oikeasti liikkeessä lähestulkoon koko ajan. Tietenkin se mitä tekee rinteessä ja laskettelun aikana riippuu siitä mitä tai miten siellä tekee asioita. Itse olen nyt vuosia laskenut vain non-stoppia mäkeä ylös ja alas mikä on ollut mahdollista kun en ole osunut ruuhka-aikoihin enkä ole nyt käynyt muualla laskettelemassa. Huomaan että osa ihmisistä pitää taukoja sillä jotkin ihmiset vain katoavat vähäksi aikaa ja ilmestyvät pian taas.

Se että olin keskiviikkona laskettelemassa pari tuntia, tein torstaina jalkatreenin ja menin perjantaina taas mäkeen niin voi olla toisille liikaa mutta itselleni ei. Keskiviikkona olin aamupäivästä mäessä ja pääsin sitten lepäämään hieman puolen päivän jälkeen. Torstaina menin ihan normaalisti illalla salille tekemään jalkatreeniä ja kun huomasin että voimat eivät ole ihan niin hyvät kuin toivoin niin päätin tehdä viisi kymmenen toiston sarjaa 145kg painoilla. Tuossa torstain jalkatreenissä eniten kovia koki alaselkä mikä sai painetta ja kun perjantaina oli vuorossa taas laskettelu niin en oikein tiennyt mitä oikeasti odottaa?

Perjantaina laskettelu meni ihan hyvin ja paremmin kuin keskiviikon. Keskiviikkona oli talven ensimmäinen kerta mäessä jolloin jaloissa tuntui lähinnä se että monot eivät ole olleet jalassa lähes vuoteen. Perjantaina kaikki tuntui jopa paremmalta jaloissa eikä torstain kyykyssä tullut alaselän paine vaikuttanut mitenkään perjantaina laskemiseen. Ainoa asia minkä siis huomasin oli että torstaina kyykky hieman kärsi keskiviikon laskettelusta sillä viime viikon lauantaina Tampereen PTVGYM:llä kyykky sujui paljon paremmin.

Viime viikolla viikon ensimmäinen maastaveto treeni tuli tehtyä deficit tyylillä ja toinen ihan normaalina maastavetona vaikka nyt olen aktiivisesti tehnytkin toisen maastaveto treenin trap bar tangolla. Päädyin tähän ratkaisuun kun halusin vaihtelua ja ettei nyt penkissä, kyykyssä ja maastavedossa tule liikaa kangistuttua kaavoihin. Muutenkin minun on pitänyt hieman nyt suunnitella etukäteen trap bar tangolla tehdyn maastaveto treenin ja boksi kyykyn kanssa ettei ne osuisi peräkkäisiin päiviin. Olen nyt ainakin kerran tehnyt trap bar tangolla tehdyn maastaveto treenin boksi kyykyn jälkeisenä päivänä ja olen huomannut että se on ollut liikaa.

Viime viikolla tuli mielestäni tehtyä ensimmäistä kertaa ikinä boksi kyykyssä 10 toiston sarja kun päädyin tekemään boksi kyykky treenin loppuun yhden kymmenen toiston sarjan 170kg painoilla. Tuolloin tiistaina kyykkääminen tuntui raskaalle ja myöskin viikon toinen kyykky treeni tuntui raskaalle perjantaina missä päädyin tekemään 190kg painoilla kaksi kuuden toiston sarjaa. Tämä on ollut pienoinen lähtölaukaus pidempien sarjojen tekemiseen kyykyn puolella missä tuo boksi kyykyn 170kg painoilla tehty kymmenen toistoa oli kolmas kyykky treeni putkeen missä tein kymmenen toiston sarjan.

Penkkipunnerrus oman heikkouksien treeenaaminen on tällä hetkellä se tyyli miten treenaan penkkiä tällä hetkellä. Oikeastaan se on ollut jo suunnitelma pidemmän aikaa mutta mitä en ole niinkään ihan hyvin noudattanut sen suhteen että olen epäonnistunut treeneissä. Tämä johtuu taas kahdesta syystä: Ensinnäkin olen ottanut liian suuret painot tai toiseksi olen lähtenyt hakemaan liikaa toistoja painoilla joilla en niitä ole saanut. Epäonnistuminen on tapahtunut kummassakin tapauksessa samassa kohtaan eli loppulukituksessa. Oli se sitten ollut ykkösen hakeminen tai sarjan hakeminen niin viimeinen toisto on jäänyt samaan kohtaan.

Olen kirjoittanut ruokavaliosta ja siitä mitä syön päivän aikana täällä blogissa muutamia kertoja aika yksityiskohtaisesti. Kuitenkin tuossa viime viikolla tein videon: Mitä syön? Ajattelin tämän johdosta jakaa tuon videon myöskin täällä. Videolla on kuvattuna aamupala, lounas, välipala sekä iltapala mitä olen nyt syönyt pidempään. Tietenkin teen ajoittain muutoksia aterioihin mutta ne ovat hyvin minimaalisia ja menevät myöskin sen mukaan mitä on saatavilla kaupasta ja välillä tekee mieli syödä.

Kesän jälkeen PTVGYM Pitäjänmäen laajennuksen jälkeen olen odottanut uusien selkälaitteiden tulemista. Kun Pitäjänmäen PTVGYM sai kesällä laajennuksen niin osa laitteista oli vielä tulematta kuten kaikki uudet selkälaitteet. Kaikkia muita lihasryhmiä on päässyt enemmän tai vähemmän treenaamaan uusilla laitteilla mutta selkätreenejä on pitänyt tehdä samoilla vanhoilla laitteilla. Kuitenkin maanantaina huomasin että uusia laitteita oli tullut ja kaikki selkälaitteet olivat tulleet.

Kävin kolmannen kerran testaamassa Greenfit: Keilaniemen ja tällä kertaa ensimmäinen jalkatreeni Greenfit: Keilaniemessä.