Pienoista väsymystä alkanut tuntumaan kropassa mutta en tiedä varmaksi mistä tuo johtuu

16.11.2016 - 12:06

Tälle viikolle suunnittelin "vihdoin" pienoista kevennystä treeneistä. Sitä en oikein tiedä mitä tuo tarkoittaa, mutta yleisellä tasolla vähennän treeni kertoja. Kaikki varmaankin lähti liikkeelle viime viikon maanantaista jolloin penkkasin 200kg. Yksinään tuo penkistä 200kg ei vaikuttanut varmaan mihinkään, mutta jatkoin treeniä ja maantain jälkeen treeniviikkoa ihan normaalisti. Huomasin kyllä pienoista väsymystä, mutta ajattelin sen lähtevän pois. En siis ajatellut sen suuremmin mitä kovilla painoilla penkkaaminen vaikuttaa jälkeenpäin enkä ole ihan varma onko tuo yksinään syy tähän pienoiseen kropan väsymiseen. Minulla oli muutamia viikkoja sitten väliviikko minkä lisäksi olin käytännössä heti perään toisen viikon flunssassa. No kuitenkin noiden viikkojen jälkeen treenasin taas normaalisti tai ehkä hieman yli sillä nostin muutaman treenin viikkoon. Viimeviikolla huomasin loppuviikosta pienoista väsymystä minkä olen tämän viikon aikana huomannut selvästi. Tiedä sitten onko syksyn pimeys vaikuttanut tähän jotenkin vai pitäisikö treeni tahtia vain hieman löysätä minkä voin tehdä kyllä hyvillä mielin. Huomasin meinaan viime viikon maanantain jälkeen, että 200kg penkkaus ainakin jollain tasolla rentoutti treenejä. Tuo tulos on kuitenkin itselleni se tulos mitä olen tässä jo pidään haaveillut ja oikeastaan hakenut.

Itse nyt näin mille tasolle olen saanut treeninit tulemaan ja onhan tuo itselleni myöskin eräänlainen saavutus ja "merkkipaalu". Kun ikinä mihikään kuntoon päästä niin onhan sitä sitten hyvä edes saada jossain hyvä tulos vaikka olenkin maastavetoon sekä kyykkyyn pettynyt. Näitä vain sitten seuraavaksi nostamaan vaikka ajattelin nyt ottavan hieman rauhallisemmin. Ainakin siis suuremmilla painoilla treenamisen sillä homma voi mennä helposti siihen, että paikat vain menevät rikki. Isoilla painoilla treenaamisessa kun käy helpommin jotain kuin pienemmillä painoilla ja tämän puolesta en isoilla painoilla tykkää treenata.

Viime viikonloppuna tulin siihen tulokseen, että tällä viikolla treenaan vähemmän treenejä ainakin. Sitä miten treenaan ja treenaanko yleisesti kevyemmin niin en miettinyt. Silti kun viikosta oli mennyt maanantaina ja tiistai niin minulla oli kaksi tuplatreenipäivää takana eli neljä treeniä. Hyvinhän siis viikko lähti liikkeelle kun kahden ensimmäisen päivän aikana treenimäärä oli "normaali" tai sellainen kuin se on nyt viime aikoina ollut. Kuitenkin keskiviikolle oli luvassa täysi lepopäivä ilman minkäänlaista treeniä ja torstaille on suunnitelmissa selkätreeni ilalla mutta torstaiaamu ja perjantai ovat vielä kysymysmerkkejä. Lauantai-illalle on luvassa jalkatreeni ja aamupäivällä / iltapäivällä olen menossa Digiexpoon joten lauantaille ei ole luvassa tuplatreeniä.

Huomasin kropan olevan väsynyt hyvin tiistaiaamun treenissä kun käsitreenistä ei meinannut tulla mitään muutakuin hiljaista kiroomista. Hauisliikkeet sekä ojentajaliikkeet olivat pahasti hakusessa ja käsiin jopa sattui. Tästä huolimatta menin illalla tekemään olkapäätreenin mikä menikin sitten paremmin. Oikeastaan illan olkapätreeni meni hyvin, mutta itse olin treenin aikana siihen hieman pettynyt kuten niin useasti. Näin käy kun odotukset ovat korkealla enkä ole muutenkaan koskaan tyytyväinen siihen miten treeni menee. Vaikka treeni menisi hyvin niin siitä huolimatta en ole itse tyytyväinen.

Penkkiä 200kg penkkauksen jälkeen

Maanantaiaamuna tulin treenanneeksi selkätreenin aika perusliikkeillä sen ihmeellisemmin. Kulmasoutua tangolla vastaotteella, vaakasoutua sekä ylätaljaa leveällä otteella. Ei mitään ihmeellistä muuta kuin se, että tein vaakasoudun yhden käden tyylillä ja ilman taukoja. Pommitin sarjoja vain kättä vaihtamalla failureen asti yhden setin. En muista montako sarjaa tuli per käsi mutta suhteellisen monta. Kulmasoutu sekä ylätalja tuli tehtyä ihan normaaleilla kymmenen ja kahdentoista toiston sarjoilla.

Illalla rintatreenissä minun ei pitänyt penkata tai ei ainakaan normaalissa penkissä. Kuitenkin jostain syystä päädyin aloittamaan rintatreenin penkissä minkä jälkeen jälkeen tein vinopenkin käsipainoilla sekä vipunostot käsipainoilla. Penkissä päädyin sitten tekemään pidempiä viidentoista sekä kahdekymmenen toiston sarjoja pakoilla täyteen. Painoja minulla oli 100kg - 160kg välillä ja loppuun taisi tulla yksi kymmenen toiston sarjakin kun ei vain jaksanut ja viimeinen sarja oli 100kg painoilal 25 toistoa. Tätä samaa tuli jatkettua vinopenkissä käsipainoilla kun tein 50kg käsipainoilla kahdenkymmenen toiston sarjoja pakkotoistoilla minkä jälkeen vipunostot tein ihan viidentoista toiston sarjoilla ilman avustusta. Ihan viimeiseksi tein penkkiä käsipainoilla viisikymmen toistoa 20kg käsipainoilla.

Käsitreeni ja olkapäätreeni isommilla painoilla pitkästä aikaa

Tällä kertaa treenasin käsitreeniä sekä olkapäätreeniä isommilla painoilla kuin mitä olen viimeaikoina treenannut. Käsitreenissä tämä oli ihan suunniteltu asia, että otin muutamiin liikeisiin hieman enemmän painoja. Ei mitään kamalan suuria painoja mutta suurempia millä olen tehnyt liikkeet teknisemmin. Tällä kertaa pidin toistomäärät vähintään kymmenessä mutta yritin tehdä viidentoisto toiston sarjoja. Painot otin ihan tämän mukaan ja tekniikan siten, että pieni runttaaminen oli sallittu mutta selän heilauttaminen ei. Eli käsillä sai runtata mutta selälle en ottanut kaarta vaan jätin toistot mielummin vajaiksi kun otin selän mukaan runttaukseen. Tällä tavalla tein muutamat liikkeet mutta sitten käsitreenin päätin ojentajapunnerrus plus hauiskääntö taljassa supersarjaan missä tein yhden setin ilman taukoja failureen asti. Tällä hain sitä että sain treeniin myöskin pidemmän polttavan setin ja saadakseni viimeistään tässä vaiheessa pumpin käsiin. Jos isommilla painoilla ja pienellä runttauksella pumpin saanti oli kadoksissa niin tällä lopettavalla setillä sain viimeistään pumpin.

Oikeastan illan olkapäätreenin idea lähti aamun käsitreenistä siinä mielessä, että halusin tehdä olkapäätreenin enemmän runttaavana kuin tekniikalla. Viimeiset olkapäätreenit ovat menneet enemmän tekniikalla niin nyt halusin enemmän runttausta eli isompia painoja. Käytännössä tämä tarkoitti enemmän heilumista vipunostoissa. Vaikka jouduin lisäämään hielumista niin en pidin tämän kuitenkin maltillisena enkä lähtenyt heiluttamaan kroppaa ihan liikaa. Myöskin yritin seurata sitä pitääkö minun vähentää painoja siinä mielessä, että heilunko liikaa eli yritin seurata kyllä tekniikkaa niin paljon kuin mahdollista.

Tiistaina iltapäivällä kun olin tekemässä kävelylenkkiä niin sain extemporeen ajatuksena mitä jos menisin perjantaina Tampereen Loaeded:lle sekä lauantaina laskettelemaan Ellivuoreen? Näin myös tapahtui ja suunnitelmat tuonkin reissun osalta muuttuivat mitä lähemmäksi h-hetki lähestyi. Ajattelin vielä että sunnuntaina kun palaan kotiin niin tulisin Loaded:in kautta eli kävisin tekemässä kaksi treeniä Loaded:lla. Kuitenkin torstaina tajusin että Super Bowl on

Maanantaina minun oli tarkoitus tehdä lowbar kyykky treeni ja eritoten tekniikka treeniä. Minun oli tarkoitus löytää lähinnä selästä se kunnon kohta mihin tankoa sovittaa että saisin sellaisen hyvän asennon tangolle jatkuvaksi. Kun aina silloin tällöin olen kokeillut kyykätä lowbar tekniikalla niin tangon asennon löytäminen hieman alemmaksi on tuottanut suuria ongelmia. Kun luulen että se on hyvin tuossa niin kun nousen ala-asennosta ylös niin tanko lähteekin

Lauantaina oli vuorossa maastaveto treeni PTVGYM:llä ketjuilla minkä jälkeen lohko maastavetoa. Viimeksi viikko sitten lauantaina tein deficit maastavetoa ketjuilla minkä jälkeen lohko maastavetoa ja tällä kertaa tein sitten normaalilla tyylillä maastavetoa minkä jälkeen lohko maastavetoa. Ajattelin kokeilla kuinka paljon viime viikkoinen deficit vaikuttaa normaaliin tyyliin kun välillä tuntuu että deficit tyylillä eli olemalla korkeammalla maasta niin saan

Tällä viikolla tuli tehtyä kaksi penkki treeniä 150kg painoilla mikä oli "suunniteltua" enkä sitten lähtenyt nostamaan painoja sen enempää. Olikos nyt edellisellä viikolla kun tuli kokeiltua enemmän mihin ei sitten pystynytkään niin ajattelin tällä viikolla että maltilliset painot niin ainakin onnistuu. Mitään en siis suunnitellut ennen treenejä vaan siinä treenin aikana sitten normaaliin tapaan katsoin hieman mitä ja miten sitä sitten tekisi. Olihan minulla

Perjantaina tein ensimmäistä kertaa kyykky & jalkatreenin perjantai päivänä PTVGYM:llä. Yleensä teen kyykky & jalkatreenin lauantaisin ja yhden kerran tein jalkoja kaverin kanssa olikohan jokin keskiviikko ilta. Pääsääntöisesti olen tehnyt maastavetoa tai muutamina kertoina penkkiä perjantai-iltaisin PTVGYM:llä. Lauantaina vuorossa oli sitten maastaveto & selkätreeni eli nuo kaksi treeniä vaihtuivat päittäin keskenään. Tämä johtui siitä että viikolla muuten

Torstaina oli vuorossa penkki treeni mihin ei ollut normaaliin tapaan mitään suunnitelmaa kuin tehdä parempi penkki treeni kuin maanantaina. Maanantaina oli viikon ensimmäinen rintatreeni ja maanantaina penkki meni todella huonosti. Tein todellakin erilaisen treenin maanantaina kuin torstaina mutta luultavasti edellisen viikon perjantailla oli jotain osuutta asiaan. Edellisen viikon perjantaina kävin tekemässä penkki treenin PTVGYM:llä mikä meni todella hyvin

Nykyään jo ruokakaupoista saa niin monenlaista lisäproteiinia ostettua että huh huh. Toista se oli kun itse aloitti kuntosalilla käynnin niin se piti oikein tietää mistä sitä saa. Vaikka ruokakaupoista saakin nyt ostettua lisäproteiinia ja vielä suhteellisen edullisesti niin onko se kannattavaa? Itse turvauduin kesän tapaan Vammalan Citymarketin tarjontaan kun siellä olin kolmisen viikkoa enkä jaksanut alkaa viemään mukanani 4kg tynnyriä minkä black fridaysta

Keskiviikkona tuli käytyä Vantaan Loaded:lla tekemässä jalkatreeni. En tuolloin vielä kyykyn aikana huomannut mitään ihmeellistä mutta kun siirryin tekemään vyökyykkyä niin huomasin että etureiteni eivät olleet oikein palautuneet. En tiedä miksi tätä en huomannut oikein kyykkyä tehdessä vaan tuskailin hieman sen kanssa ettei kyykky oikein suju. Yksi syy oli kyllä myös se että tämä oli ensimmäinen kerta kun kyykkäsin Vantaan Loaded:lla. Siinä sitten kun tein

Tämän viikon keskiviikkona tuli käytyä tekemässä jalkatreeni Vantaan Loaded:lla ja vaikka siellä tuli oltua lähemmäksi kolme tuntia niin kerkisin tekemään vain etureidet. Keskiviikon jalkatreenissä kerkisin jalkaprässin lämmittelyn jälkeen tekemään "vain" kyykyn, vyökyykyn sekä heiluri hack-kyykyn. Kaikki kyseiset liikkeet olivat etureisi painotteisia niin takareisille ei varsinaisesti ollut liikettä tuossa treenissä ja päätinkin sitten jossain kohtaan että en

Keskiviikko iltana tuli käytyä Vantaan Loaded:lla treenaamassa kun keli sattui oleva sopiva sinne päin ajamiseen sekä halusin käydä siellä pitkästä aikaa. Viime kerta kun kävin Vantaan Loaded:lla oli avoimet ovet päivä ja kun katsoin omaa blogi kirjoitusta LOADED Experience Vantaa avoimet ovet niin tuo päivä oli 18.11. Siitä oli siis vierähtänyt näköjään tasan tarkkaan pari kuukautta sillä keskiviikko oli 18.1. Aika sattumaa että kävin edellisen kerran 18.11 ja