Perus treeniä rinnalle sekä olkapäille ilman kikkailua

19.08.2017 - 10:13

Tällä viikolla treenit ovat olleet enemmänkin "perus" tekemistä kuin mitään ihmeellistä. Tiistain selkätreeni oli sinällään hieman poikkeus viikon muihin treeneihin mutta käytännössä ei. Viime aikoina on tullut käytettyä erilaisia erikoistekniikoita suhteellisen paljon minkä takia myöskin treenit ovat olleet tietyn tyylisiä. Erikoistekniikoiden lisäksi treenit ovat sisältäneet myöskin "kikkailuja" liikeratojen kanssa jolloin treenit ovat olleet enemmän kohdistettuja tiettyihin kohtiin. Tämän viikon treenit ovat puolestaan olleet aivan erilaisia sillä ne eivät ole sisältäneet erikoistekniikoita tai kikkailuja liikeratojen kanssa. Tällä viikolla kaikki treenit on mennyt suorilla sarjoilla ja kokonaisilla liikeradoilla.

Välillä "pelkistetty" treeni on se oikea tapa treenata ja pelkistetyllä tarkoitan tässä tapauksessa perusliikkeitä suorilla sarjoilla ilman erikoistekniikoita tai muuten kikkailuja. Tämä sopii ihan kaikille ja varsinkin hieman aloittelijoille sekä vähemmän treenivuosia omaaville. Myöskin pidempään treenaajien kannattaa välillä käyttää myöskin tämänkaltaisia treenejä sillä jatkuva erikoistekniikoiden hakkaaminen ei vain toimi. Kroppa tottuu helposti tietynlaiseen treeniin minkä jälkeen se tarkoittaa helposti sitä, että treeniä pitää vain vaikeuttaa tekemällä siitä vain raskaampaa. Valitettavasti tämä tapa ei vain toimi jatkuvasti sillä raja tulee jossain vaiheessa vastaan.

Itse en käyttänyt erikoistekniikoita alkuvuosina juurikaan paitsi muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Erikoistekniikat ovat tulleet itselleni käyttöön vasta viimeisinä vuosina minkä johdosta ne ovat menneet varmaan paremmin perille sillä kroppa ei ole ehtinyt tottumaan niihin jo alkuvuosista. Vastaavasti myöskin perusliikkeiden tekniikat on parantuneet sekä voimat ovat ihan nousseet sen takia, että olen käyttänyt perusliikkeitä sekä suoria sarjoja pitkään alkuvuosien aikana. Erikoistekniikat kun eivät vain toimi tekniikoiden harjoittamiseen kun erikoistekniikoiden tarkoituksena on saada vain enemmän toistoja käytännössä tekniikan kustannuksella. Ainakin oma tekeminen on enemmän "runttaamista" ja selviytymistä kun käytän erikoistekniikoita enkä tällöin edes hae teknisesti hyviä toistoja kuin ensimmäisillä toistoilla.

Rintatreeni ja olkapäätreeni hyvin perustekemisellä liikkeiden ja sarjojen suhteen

Tämän viikon rintatreeni tuli aloitettua penkillä missä tein 160kg painoilla kuuden toiston sarjoja ja vastaavasti olkapäätreeni tuli aloitettua pystypunnerruksella missä tein 45kg käsipainoilla kymmenen toiston sarjoja. Näin ollen rintatreeni sekä olkapätreeni alkoi perusliikkeellä minkä tein isoilla painoilla kuten yleensä nämä treenit aloitan. Tällä tyylillä on tullut aloitettua kyseiset treeni ihan alkuvuosista lähtien poikkeuksia lukuunottamatta. Nämä poikkeukset ovat olleet sitten niitä treenejä joissa ei ole tehty kyseisiä liikkeitä ollenkaan vaan treeni on keskittynyt muihin liikkeisiin tai olen vain pitänyt hieman taukoa raskaista perusliikkeistä.

Rintatreeni jatkui penkin jälkeen vinopenkillä smith-laitteessa missä käytin "normaalia" pienempiä painoja ja hain pidemmän liikeradan toistoja. Useasti teen vinopenkin enemmänkin pumppaavammalla tyylillä jolloin en nosta käsiä ihan niin ylös, että liikkeistä tulisi ihan täyden liikeradan liike. Tätä pumppaavampaa tyyliä käytän riippumatta siitä millä tavalla teen vinopenkkiä. Pumppaavammalla tyylillä saa käytettyä suurempia painoja ja tehtyä myöskin pidempiä sarjoja kyseisillä painoilla kun taas pidempi liikerata tarvii hieman pienemmät painot kun liikkeestä tulee raskaampi. Pumppaavalla tyylillä saa helposti pumpin rintaan mutta jättää supistavamman osan pienempään kun taas pidempi liikerata auttaa saamaan paremman supistuksen. Itselleni toimii kummatkin tyylit mutta olen huomannut, että toiset tarvitsevat pidemmän liikeradan jolloin liike ottaa oikeasti rintaan juurikin paremman supistuksen takia.

Vinopenkin jälkeen tulikin sitten hakattua käsipainoilla vipunostoja rinnalle ja ristikkäistaljaa hieman eri kulmilla. Kumpaakin liikettä tuli tehtyä tässä vaiheessa treeniä pienillä painoilla sillä keskityin enemmänkin tekniikkaan kuin toistojen saamiseen. Vipunostot rinnalle sekä ristikkäistalja on mielestäni myöskin ne rintaliikkeet mitkä pitäisi tehdä tekniikka edellä eli pienillä painoilla mutta varsinkin ristikkäistaljaa tehdään liian usein isoilla painoilla ja runttaamalla jolloin rinta ei oikeasti tee työtä. Luulisin valtaosan treenaajista tekevän ristikkäistaljan olkapäillä ja käsillä eikä rinnalla.

Olkapäätreenissä teinkin sitten pystypunnerruksen jälkeen vipunostoja erilaisilla tyyleillä sivulle sekä taakse. Aikalailla siis perus tekemistä eli pystypunnerrus oli käytännössä ainoa etulohkoon osuva liike minkä jälkeen keskityin tekemään sivu- & takaolkapäitä.

Kesällä kyykky kulki todella hyvin ja sain tehtyä erilaisia sarjaennätyksiä kuten nostamassa kymmenen toiston sarjaennätyksen aluksi 180kg ja lopulta 200kg. Tuota ennen kymmenen toiston sarjaennätykseni oli 170kg minkä olin tehnyt joskus vuosia sitten. Tuon jälkeen en vain sitten tehnyt pidempiä sarjoja ja aloinkin keskittymään enemmän suurempiin painoihin ja maksimi ennätyksen saamiseen. Tein sitten tähän muutoksen kun aloin varmaankin toukokuussa tekemään pidempiä sarjoja pitkästä aikaa.

Maanantaina kävin tekemässä PTVGYM:llä maastaveto treenin ja sain tehtyä 260kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa. Tuo treeni meni aikalailla siten miten maastavedot ovat tuloksellisesti menneet viime aikoina. Toisaalta vaikka tuloksellisesti treeni meni ihan ok niin silti tekeminen oli väsynyttä. Tunsin tuon jo aika hyvissä ajoin että vaikka sain tehtyä toistoja niin tekeminen ei ollut ihan niin helppoa kuin olisin sen halunnut olevan. Toisaalta viime viikolla minulla oli vieläkin raskaampi maastaveto treeni Vammalassa mutta tuossa treenissä oli myös jotain henkisiä ongelmia kun treenasin kyseisellä maastaveto alustalla ensimmäistä kertaa sitten kesän.

Jatketaan hieman vielä lisäravinteista ja vitamiineista joista tuossa eilen hieman kirjoittelin "Lisäravinteet hyötyä vai rahan haaskausta? Omat kokemukseni eri lisäravinteista". Aloitetaan vaihteeksi aminohapoista. Itse olen käyttänyt aminohappoja treenijuomana jo vuosia ja eritoten dieetillä olen huomannut niiden vaikutuksen. Normaalisti aminohapot kyllä hieman tuntuvat sille että makeuttaisin vain veden paremman makuiseksi. Kuitenkin olen nyt tottunut aminohappoja juomaan treenin aikana mutta mitään sen kummallisempaa vaikutusta en kyllä osaa sanoa. Dieetillä kun normaalisti muutenkin syö vähän niin kyllä silloin huomaan että aminohapot auttavat jaksamaan treenin aikana hieman paremmin.

Vammala reissu on nyt takana ja tällä reisulla tuli käytyä ensimmäistä kertaa Tampereen PTVGYM:llä sekä laskettelukausi tuli avattua. Lauantaina mennessä Vammalaan poikkesin Tampereen PTVGYM:in kautta missä tein jalkatreenin minkä jälkeen Vammalassa kävin treenaamassa maanantaina rinnan, tiistaina maastavedon sekä torstaina jalat. Keskiviikkona ja perjantaina oli vuorossa sitten laskettelut ja mäessä tuli oltua parisen tuntia per päivä.

Pidättäytydään vielä kolmannen kerran putkeen kyykyn parissa kun pari viimeistä kirjoitusta on liittynyt kyykkyyn Tampereen PTVGYM:in vierailun johdosta. Ensiksi kirjoitin PTVGYM Tampere kokemuksia ja sitten sen jälkeen itse jalkatreenistä Tampereen PTVGYM:llä. Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa hieman tekniikasta ja nimen omaan jalkojen leveydestä. Kyykkyyn liittyy niin monta muutakin isompaa ja pienempää asiaa mitkä vaikuttavat millaisilla painoilla voi treenata ja miten koko kyykky asentoon edes pääsee.

Eilen lauantaina tuli käytyä testaamassa ja treenaamassa Tampereen PTVGYM:llä. Kirjoittelin jo hieman PTVGYM Tampere kokemuksia ja nyt ajattelin kirjoittaa itse treenistä mikä normaaliin tapaan oli jalkatreeni. Normaaliin tapaan siksi että yleensä lauantaisin olen nyt tehnyt viikon toisen kyykky- / jalkatreenin ja muutenkin kun nyt olen käynyt varsinkin Tampereella treenaamassa niin treenit ovat olleet joko selkätreeni tai jalkatreeni.

Löysin itseni lauantai-iltana "viimein" Tampereen PTVGYM:ltä. Viimein siksi että minun oli tarkoitus mennä alunperin PTVGYM Tampereen avaisiin mihin en lopulta mennyt. Myöskin syys - lokakuussa minun oli tarkoitus tehdä Tampereen keikka testaamaan PTVGYM Tampere mutta tätäkään reissua ei tullut myöskään tehtyä. Lopulta päätin että kun tulen jouluksi Vammalaan niin silloin viimeistään käyn PTVGYM mutta nyt tuli jo tälläinen extempore käynti Vammalaan jo ennen joulua niin nyt oli hyvä hetki käydä testaamassa PTVGYM Tampere.

Eilen perjantaina tuli käytyä tekemässä maastaveto & selkätreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Tämä oli nyt poikkeuksellisesti tämän viikon ensimmäinen ja viimeinen treeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Laitoin lähi ketjusalin jäädytykseen nyt joulukuuksi niin kävin siellä sitten treenaamassa torstaihin saakka ja nyt tänään lauantaina no se jää nyt yllätykseksi. Tämän kuun aikana olen kuitenkin niin paljon pois kotoa että katsoin että minun ei ole järkevä maksaa lähiketjusalin jäsenyyttä ja voin yhtä hyvin käydä tekemässä kaikki treenit sitten PTVGYM:llä.

Tässä on nyt noin puolitoista viikkoa tullut treenattua sen jälkeen kun minulla oli puolen toista viikon tauko treeneistä. Olimme töistä yhden viikon Pyhtäällä mökillä minkä jälkeen minulla oli pientä kröhää ja päätin olla menemättä pariin päivään treenaamaan. Tuon paluu viikon puolikkaan päätin ottaa kevyemmin kun ajattelin että en ehkä ole ihan vielä 100% kunnossa eikä nyt muutenkaan ole hyvä vetää itseänsä ihan piippuun ekoissa treeneissä. 

En tiedä kuinka paljon se vaikutti tällä viikolla asiaan että en ottanut ihan täysillä treenejä tällä viikolla jolloin en ajatellut treenejä tuloksellisesti. Tällä viikolla keskityin enemmänkin palaamaan treenien pariin puolen toista viikon tauon jälkeen ja päätarkoitus oli päästä enemmänkin kiinni treenaamiseen kuin miettiä mitä tuloksia sitä haetaan. Vaikka yritänkin olla keskittymättä treeneissä käytettäviin painoihin niin paljoa niin kyllä niitä tulee aina kuitenkin tavalla tai toisella mietittyä. Kuitenkin jokaisessa treenissä katson ja tunnustelen päivän kunnon minkä pohjalta rakentelen treeniä mutta tällä viikolla huomasin tietyllä tapaa rentouden. Rentouden siihen että en edes yrittänyt koviin tuloksiin.