Penkki treeni ketjuilla jälkeen decifit maastavetoa ketjuilla

20.12.2022 - 19:02

Tuli sitten vedettyä aikalailla normaali perjantai- & lauantai-ilta PTVGYM:llä kun molempina iltoina tuli vedettyä joko tai lähelle kolmen tunnin treenit. Normaalisti perjantaisin olen tehnyt selkätreenin maastavedolla ja lauantaisin jalkatreenin kyykykyllä mutta tällä kertaa perjantaina tein rinta- & olkapäätreenin penkillä ja lauantaina tuon selkätreenin maastavedolla. Perjantaina meni hieman alle kolme tuntia mutta lauantaina menikin sitten se kolmisen tuntia. 

Normaalisti ensimmäiseen liikkeeseen lämmittelyineen menee se puolitoista - kaksi tuntia nykyään mikä on joko penkki, maastaveto tai kyykky. Ihan vain sen takia että nykyään lämmittelen hieman enemmän ja paremmin minkä lisäksi kun menee suuriin painoihin niin on vain hyvä pitää niitä pidempiä sarjoja. Myöskin treenin sisällä vaihdan tapoja tehdä asioita kuten PTVGYM:llä nyt olen käyttänyt ketjuja, nauhoja tai normaaleja toistoja. Esimerkiksi penkissä olen välillä tehnyt joko ennen ketjuja normaalia penkkiä tai ketjujen jälkeen, maastavedossa olen tehnyt deficit tyylillä, ketjuilla, nauhoilla ja lopppuun saatan tehdä vielä normaalia sekä kyykyssä no siinä tulee tehtyä vain ketjuilla sillä en ole ottanut normaalia kyykkyä PTVGYM:llä. No kesällä otin sillä Seinäjoen PTVGYM:llä ei ollut ketjuja.

Tuon pari tuntisen jälkeen en vielä halua lähteä pois vaan sitten alan tekemään muita liikkeitä ja alan niin sanotusti bodaan. Tämä tarkoittaa suhteessa paljon pienempiä painoja sekä suurempia toistomääriä pienemmillä palautuksilla. Poikkeuksiakin on kuten jalkatreenissä olen tehnyt hack-kyykkyä tai vyökyykkyä hieman suuremmilla painoilla ja neljän - kahdeksan pysäytys toiston tekniikalla. Teen tuon lopun treenistä paljon nopeammin ja saan siinä enemmän aikaan kuten perjantaina penkin jälkeen vajaassa 45 minuutissa tein olkapäitä ja käsiä tai lauantaina taljaliikkeitä, tuettua soutua sekä lisää käsiä.

Nyt lauantaina tein deficit maastavetoa aina 240kg painoihin plus ketjut. Olisin halunnut vielä lähteä kokeilemaan vähintään 250kg painoilla plus ketjut mutta ei nyt tuntunut sille että kannatta lähteä kokeilemaan. Päätin ottaa "levyn" pois ja siirtyä kokeilamaan normaalia maastavetoa ja huomasin heti että deficit tyylin lopettaminen oli vain hyvä asia. Huomasin kyllä jo 240kg plus ketjut deficistä kun katsoin sen videolta että tekniikka alkoi kärsimään. Otin 240kg painoilla plus ketjut aluksi yhden toiston minkä jälkeen tein poikkeus ja vaihdoin asentoa hieman leveämpään millä tein sitten 240kg sekä 250kg painoilla plus ketjut.

Siirryin jossain vaiheessa olikohan nyt kesällä hieman kapeampaan jalkaleveyteen maastavedossa ja sille tielle jäin. Oli kyseessä maastavedon variaatio tai räkkiveto niin käytin kapeampaa otetta. Tuo vain alkoi tuntumaan luontevalta ja tulostakin tuli kuten tuossa kuukausi - pari sitten kun sain maastavedossa 285kg toisen kerran elämäni aikana. Kuitenkin syystä tai toisesta lähdin kokeilemaan leveämpää otetta nyt kesken kaiken. Tuo tuntui todella hyvälle pari toistoa ja päätin nyt että palaan takaisin leveämpään otteeseen tästä edespäin. Pitää nyt katsoa nuo lauantaina toistot vielä uudestaan videolta ja seurata tulevaisuudessa videolta miltä tekeminen näyttää. Minua nyt vain kiinnostaa nähdä miten tuo tulee vaikuttamaan tekniikkaan?

Deficit maastavedossa 240kg plus ketjut kaksi toistoa, normaali maastaveto 250kg plus ketjut sekä lohkojen päältä maastavedossa 270kg pari toistoa. Tämä treeni tuntui pettymykseltä vaikka aikalailla ennätyksien tuntumassa sitä ollaan. Se halu vain saada 300kg maastavedossa painaa nyt ja tuloksien vain pitäisi olla parempia että se 300kg olisi realistisempi saada. Tuntuu että tulostaso on ihan hyvä viikosta toiseen mutta sen pitäisi olla vain parempi kun välillä tulee noita yksittäisiä treenejä joissa rauta on kevyttä.

Maanantaina tuli tehtyä lohko maastavedossa uusi ennätys 310kg, mutta sen jälkeen tiistaina, keskiviikkona ja torstaina tuli tehtyä niin sanotusti normaalit treenit. Juuri sellaiset treenit joita tein vielä alkukesästä ennen kesälomaa. Ei siinä siis mitään olisi ollut normaalisti jos olisin jatkanut treenaamista kuten ennen kesälomaa. Kuitenkin kesälomalla tuli treenattua ihan eri tavalla sillä aloin tekemään hieman pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Tämä puolestaan johti siihen että aloin paukuttamaan erilaisia sarjaennätyksiä liukuhihnalta. Kuuden viikon aikana tuli paukutettua noin kolmekymmentä erilaista sarjaennätystä.

Eilen maanantaina tein käytännössä treenin mikä minun oli tarkoitus tehdä viime viikon perjantaina kun siinä jossain vaiheessa loppuviikkoa aloinkin miettimään suunnitelman muutoksia. Ajattelin että menisin perjantaina tekemään selkätreenin lohko maastavedolla PTVGYM:lle ja jalkatreenin sittenkin lauantaina Vantaan Loaded:lle. Minulla oli yksi kerta jäljellä 10-kerran korttia Vantaan Loaded:lla minkä kävin viime viikolla käyttämässä.

Eilen lauantaina tein kymmenen toistoa ensimmäistä kertaa ikinä kyykssä ketjuja käyttämällä. Tähän en olisi uskonut ennen treeniä sillä perjantain maastaveto treeniä meni heikommin kuin kuvittelin minkä lisäksi tuntui sille että kroppa ei oikein "kestä" eli jaksa. En myöskään oikeasti uskonut saavani kymmentä toistoa kun aloin tekemään sarjaa mutta olin päättänyt tehdä kymmenen toistoa niin sitten päätin yrittää loppuun saakka. Tämä myös oli oikeasti loppuun saakka tehty kymmenen toistoa sillä jo tangon saaminen räkkiin ei ollut ihan niin helppoa ja kun lopulta pääsin tangon alta pois niin minua heikotti.

Nyt on kulunut pari viikkoa kun palasin kesäloman jäljiltä kotiin ja palannut niin sanotusti arkeen. Toisaalta en ole nyt vielä ihan arjessa arjessa kun lähisalin salikortti on jäässä ja olen käynyt päivittäin PTVGYM:llä. PTVGYM:in lisäksi olen käynyt pari kertaa Vantaan Loaded:lle minne minulla oli kymmenen kerran kortista jäljellä pari kertaa eli se on nyt myös käytetty loppuun ennen kuin kortti vanheni ensi kuun alkupuolella. Ennen tätä paria viikkoa niin treenasin maalla muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jolloin olin käymässä kotona ja kävin tekemässä muutaman treenin PTVGYM:llä.

Kesälomaa ennen toukokuusta - kesäkuuhun aktivoiduin käymään Vantaan Loaded:lla treenaamassa kun tajusin ja huomasin että minulla tulee hieman kiire ellen pikkuhiljaa ala käymään siellä. Kesäloman jälkeen minulle jäi pari kertaa jäljelle jotka nyt käytin sillä halusin käyttää ne mahdollisimman nopeasti. Viime viikon lauantaina kävin Vantaan Loaded:lla tekemässä jalkatreenin ja tämän viikon perjantaina kävin tekemässä selkätreenin. 

Eilen maanantaina en ollut ajatellut sen enempää illan treeniä kuin että PTVGYM:lle menisin tekemään maastaveto ja selkätreenin. Siinä jossain vaiheessa ennen kuin aloin pakkaamaan kamoja salilaukkuun ja muutenkin kun aloin preppaamaan itseäni salille lähtöön niin aloin miettimään. Mietin lähinnä sitä mitä tein lautaina. Lauantaina tein ensimmäistä kertaa ikinä kyykyssä 200kg painoilla plus ketjut kolme toistoa sekä muutenkin suhteellisen kovan jalkatreenin. Aloin siinä ennen salille menoa sitten miettimään olisiko nyt parempi ottaa hieman rauhallisemmin?

Miten ihmeessä vatsarullan tekeminen lauantai-illan treenin päätteeksi tuntui kropassa vasta tänään maanantaina? Kävin lauantaina pitkästä aikaa Vantaan Loaded:lla tekemässä jalkatreenin missä tein kolme liikettä plus pohkeet. Treenin päätteeksi kun olin tehnyt venyttelyn sekä liikkuvuus harjoittelun niin päätin tehdä vatsoille vatsarullaa. Olen nyt kesän aikana ja varsinkin loman aikana tehnyt jonkin vartsaliikkeen kuntosalitreenin päätteeksi kun olen tehnyt venyttelyn sekä liikkuvuusharjoittelun. 

Eilen lauantaina tuli käytyä tekemässä treeni pitkästä aikaa Vantaan Loaded:lla. Ennen kesälomaa siinä toukokuussa - kesäkuussa aktivoiduin käymään Vantaan Loaded:lla treenaamassa kun tajusin että 10-kerran korttini loppuu hyvin pian sitten lomien jälkeen. Kävin Vantaan Loaded:lla perjantaisin tai lauantaisin riippuen siitä halusinko tehdä selkä- vai jalkatreenin. Näin ihan vain siksi että mitään penkkitreeni en jaksa oikein mennä Vantaan Loaded:lla tekemään. Myöskin jos vertaa Pitäjänmäen PTVGYM:iä ja Vantaan Loaded:ia keskenään niin Vantaan Loaded vie Pitäjänmäen PTVGYM:iä selkä- ja jalkatreenien osalta 90 - 10.

Ensimmäinen työviikko takana neljän viikon loman jälkeen ja ensimmäinen viikonloppu vapaa edessä. Tuon neljän viikon aikana kävin ihan normaalisti treenaamassa käytännössä jokaisena päivänä kuten normaalisti paitsi yhtenä tai parina. Käytännössä jos vain sää suosi niin kävin varsinkin loman alussa aamupäivisin treenaamassa frisbee golffia eli käytännössä heittelemässä frisbeetä kentällä tai jollain väylällä. Iltaisin oli sitten vuorossa kuntosalitreeni vanhalla kuntosalilla mistä kaikki on alkanut minun kohdallani.

Eilen illalla kun olin saanut rinta- & olkapäätreenin tehtyä niin suuntasin poikkeuksellisesti wc:n kautta suihkuun kun nyt tuntui sille että oikeasti parempi käydä siellä wc:ssä. Olen nyt pidempään yrittänyt välttää käymästä PTVGYM:in wc:ssä ja onneksi taas muistin ennen wc:hen menemistä kurkkaamaan ensiksi sisään. Ennen kuin astuin jalallakaan wc:hen puolelle niin laitoin wc:hen valot päälle vain huomataksekseni kuinka kusi lainehti oikean puoleisen wc:hen lattialla. Tämän jälkeen laitoin wc:n valon pois ja kävin kurkkaamassa voiko vasemman puoleiseen wc:hen mennä? Sielläkin vähän lainehti mutta kuitenkin siinä oli sellainen tila että pystyin wc:ssä asioimaaan.