Maastaveto ilman vyötä

22.12.2018 - 20:10

Maanantaina tuli tehtyä maastaveto ilman vyötä ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Aina siitä lähtien kun hommasin ensimmäisen salivyöni niin olen tehnyt maastavedossa jokaisen sarjan vyötä käyttäen toisin kuin penkissä missä otan vyön käyttöön vasta suuremmissa painoissa. Maastavedossa olen aina halunnut saada jokaisen sarjan tuntumaan teknisesti samalle oli kyseessä lämmittely- tai työsarja. Penkissä tilanne on mielestäni eri vaikkakin myös siinä auttaa mitä aikaisemmin ottaa vyön käyttöön. Olen vain huomannut sen että jos ottaa vyön yhtäkkiä käyttöön kun on aloittanut tekemisen ilman vyötä niin tekniikka voi kärsiä enemmän tai vähemmän. Tämän takia onkin hyvä ottaa juuri ne kaikki välineet käyttöön hyvin aikaisessa vaiheessa mitä nyt tuleekaan käyttämään.

Olen aina miettinyt ja tiennyt sen, että maastavedossa vyön käyttö on itselleni enemmän henkinen asia kuin tekninen asia. Tietenkin nykyään kun minulla on järeämpi vyö käytössä ja nostan isompia painoja kuin aiemmin niin asia on hieman toinen. Kun tein pienemmillä painoilla ja käytössäni oli heppoisempi vyö niin tällöin vyö tuntui enemmän henkiseltä asialta kuin oikeasti apuvälineelle.

Juurikin tuon henkisyyden takia olen käyttänyt aina maastavetoa tehdessä vyötä ja minulle on tullut niin sanotusti henkinen tarve käyttää vyötä maastavedossa. Kuitenkin nyt viime maanantaina aloitin tekemään maastavetoa ilman vyötä. Tämä oli hieman suunniteltua ainakin osittain. Minulla oli tällä viikolla suunnitelmissa tehdä kevyempi viikko tai siis sellainen viikko missä en paukuta liikkeitä suurilla painoilla. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä maastavetoa maksimissaan 180kg painoilla eikä alkuperäiseen suunnitelmaan kuulunut tehdä edes tuota 180kg maastavetoa ilman vyötä.

Taisin aloittaa maastavedon poikkeuksellisesti 60kg painoilla kun juuri kyseisellä hetkellä lähes kaikki painot olivat käytössä sekä kun tarkoitus oli kuitenkin tehdä kevyesti muutoinkin niin katsoin olevan parempi myös aloittaa pienistä painoista. Huomasin kuitenkin hyvin nopeasti että 60kg ja 100kg painoilla maataveto tuli todella hyvin ja kevyesti ilman vyötä. Tämän johdosta tein vielä 140kg ilman vyötä ja jatkoin siitä sitten 170kg painoihin. Kaikilla näillä painoilla tein viiden toiston sarjoja muutaman. 

Kun lopulta tein 170kg painoilla kevyen tuntuisen viiden toiston sarjan niin aloin miettimään miksi en tekisi 200kg:lla? Kun tämäkin tuli kevyesti niin sen jälkeen nostin painot 220kg ja sain silläkin tehtyä kevyen viiden toiston sarjan. Tässä vaiheessa olin hieman hämmästynyt että maastaveto oli mennyt näinkin helposti. Ei se että sain nostettua viiden toiston sarjoja ilman vyötä mutta tekeminen oli niin kevyen oloista koko ajan. Tämän johdosta päädyin lopulta kokeilemaan 250kg painoilla tekemistä joilla tein lopulta kaksi toistoa. En lähtenyt tällä kertaa haukkaamaan liian suurta palaa kokeilemalla viiden toiston sarjaa sillä muutoinkin minun oli tarkoitus tehdä pienillä painoilla koko treeni.

250kg kaksi toistoa maastavedossa ilman vyötä ja tekeminen tuntui yleisellä tasolla helpolle ja kevyelle. Tekeminen tuntui jopa helpommalle kuin vyön kanssa ja huomasin että saan mielestäni paremman tekniikan ilman vyötä kuin vyön kanssa. Vyön kanssa liikkuvuus on heikompaa sillä vatsa ottaa vastaan ja varsinkin tällä hetkellä kun olen ollut massakaudella. Olen huomannut sen, että maataveto ja kyykky tekniikka on kyllä hieman kärsinyt kun vatsa on kasvanut enkä ole siinä samassa kunnossa kuin esimerkiksi kesällä. Näin ollen olen nyt miettinyt sitä, että alkaisin tekemään maastavetoa ilman vyötä ja katson mihin se johtaa. Tietenkään en voi nyt kuvitella että tuo 250kg on jokapäiväistä eli pitää vain tehdä maltilla ja tavoitella ennemmin sitä 180kg - 200kg eikä yhtään yli. En kuitenkaan halua hajottaa selkää sillä että alan nyt hakkaamaan kamalasti kovaa maastavetoa ilman vyötä vaikka se tuntuisikin helpolle. 

Maanantaina minun oli tarkoitus tehdä lowbar kyykky treeni ja eritoten tekniikka treeniä. Minun oli tarkoitus löytää lähinnä selästä se kunnon kohta mihin tankoa sovittaa että saisin sellaisen hyvän asennon tangolle jatkuvaksi. Kun aina silloin tällöin olen kokeillut kyykätä lowbar tekniikalla niin tangon asennon löytäminen hieman alemmaksi on tuottanut suuria ongelmia. Kun luulen että se on hyvin tuossa niin kun nousen ala-asennosta ylös niin tanko lähteekin

Lauantaina oli vuorossa maastaveto treeni PTVGYM:llä ketjuilla minkä jälkeen lohko maastavetoa. Viimeksi viikko sitten lauantaina tein deficit maastavetoa ketjuilla minkä jälkeen lohko maastavetoa ja tällä kertaa tein sitten normaalilla tyylillä maastavetoa minkä jälkeen lohko maastavetoa. Ajattelin kokeilla kuinka paljon viime viikkoinen deficit vaikuttaa normaaliin tyyliin kun välillä tuntuu että deficit tyylillä eli olemalla korkeammalla maasta niin saan

Tällä viikolla tuli tehtyä kaksi penkki treeniä 150kg painoilla mikä oli "suunniteltua" enkä sitten lähtenyt nostamaan painoja sen enempää. Olikos nyt edellisellä viikolla kun tuli kokeiltua enemmän mihin ei sitten pystynytkään niin ajattelin tällä viikolla että maltilliset painot niin ainakin onnistuu. Mitään en siis suunnitellut ennen treenejä vaan siinä treenin aikana sitten normaaliin tapaan katsoin hieman mitä ja miten sitä sitten tekisi. Olihan minulla

Perjantaina tein ensimmäistä kertaa kyykky & jalkatreenin perjantai päivänä PTVGYM:llä. Yleensä teen kyykky & jalkatreenin lauantaisin ja yhden kerran tein jalkoja kaverin kanssa olikohan jokin keskiviikko ilta. Pääsääntöisesti olen tehnyt maastavetoa tai muutamina kertoina penkkiä perjantai-iltaisin PTVGYM:llä. Lauantaina vuorossa oli sitten maastaveto & selkätreeni eli nuo kaksi treeniä vaihtuivat päittäin keskenään. Tämä johtui siitä että viikolla muuten

Torstaina oli vuorossa penkki treeni mihin ei ollut normaaliin tapaan mitään suunnitelmaa kuin tehdä parempi penkki treeni kuin maanantaina. Maanantaina oli viikon ensimmäinen rintatreeni ja maanantaina penkki meni todella huonosti. Tein todellakin erilaisen treenin maanantaina kuin torstaina mutta luultavasti edellisen viikon perjantailla oli jotain osuutta asiaan. Edellisen viikon perjantaina kävin tekemässä penkki treenin PTVGYM:llä mikä meni todella hyvin

Nykyään jo ruokakaupoista saa niin monenlaista lisäproteiinia ostettua että huh huh. Toista se oli kun itse aloitti kuntosalilla käynnin niin se piti oikein tietää mistä sitä saa. Vaikka ruokakaupoista saakin nyt ostettua lisäproteiinia ja vielä suhteellisen edullisesti niin onko se kannattavaa? Itse turvauduin kesän tapaan Vammalan Citymarketin tarjontaan kun siellä olin kolmisen viikkoa enkä jaksanut alkaa viemään mukanani 4kg tynnyriä minkä black fridaysta

Keskiviikkona tuli käytyä Vantaan Loaded:lla tekemässä jalkatreeni. En tuolloin vielä kyykyn aikana huomannut mitään ihmeellistä mutta kun siirryin tekemään vyökyykkyä niin huomasin että etureiteni eivät olleet oikein palautuneet. En tiedä miksi tätä en huomannut oikein kyykkyä tehdessä vaan tuskailin hieman sen kanssa ettei kyykky oikein suju. Yksi syy oli kyllä myös se että tämä oli ensimmäinen kerta kun kyykkäsin Vantaan Loaded:lla. Siinä sitten kun tein

Tämän viikon keskiviikkona tuli käytyä tekemässä jalkatreeni Vantaan Loaded:lla ja vaikka siellä tuli oltua lähemmäksi kolme tuntia niin kerkisin tekemään vain etureidet. Keskiviikon jalkatreenissä kerkisin jalkaprässin lämmittelyn jälkeen tekemään "vain" kyykyn, vyökyykyn sekä heiluri hack-kyykyn. Kaikki kyseiset liikkeet olivat etureisi painotteisia niin takareisille ei varsinaisesti ollut liikettä tuossa treenissä ja päätinkin sitten jossain kohtaan että en

Keskiviikko iltana tuli käytyä Vantaan Loaded:lla treenaamassa kun keli sattui oleva sopiva sinne päin ajamiseen sekä halusin käydä siellä pitkästä aikaa. Viime kerta kun kävin Vantaan Loaded:lla oli avoimet ovet päivä ja kun katsoin omaa blogi kirjoitusta LOADED Experience Vantaa avoimet ovet niin tuo päivä oli 18.11. Siitä oli siis vierähtänyt näköjään tasan tarkkaan pari kuukautta sillä keskiviikko oli 18.1. Aika sattumaa että kävin edellisen kerran 18.11 ja

Viime viikon torstaina palasin kotiin kolmen viikon maalla olon jälkeen. Suunnitelmat tuntuivat muuttuvan koko ajan ja jopa lennosta sillä vielä matkan aikana torstaina muutin illan suunnitelmia. Alunperin minun piti käydä maanantaina salilla, tiistaina sekä keskiviikkona mäessä, torstaina pitää välipäivä ja perjantaina palata tauon jälkeen PTVGYM:lle treenaamaan. No maanantaina kävin salilla ja tiistaina mäessä mutta keskiviikon ja torstaina osalta