Loman jälkeen paluu arkeen on sujunut hyvin ottamalla "rutiinit" käyttöön heti ensimmäisestä päivästä lähtien

06.09.2018 - 22:55

Loman jälkeen paluu arkeen on tapahtunut mielestäni paremmin kuin viime vuonna siis yleisellä tasolla kuin treenien osalta. Minulla oli viime vuonna jotain vaikeuksia sopeutua normaaleihin rytmeihin ainakin siis ajallisesti. Kun lomalla oli tottunut treenaamaan aikaisemmin mitä normaalisti niin aluksi tuntui oudolta mennä myöhemmin kuntosalille. Lähinnä varmaan sen takia ettei töiden ja kuntosalille menemisen välissä ollut niinkään ihmeellistä tekemistä. Sitä vain ajatteli miksei mene aikaisemmin salilla? Tämä sitten hieman kostautui siinä mielessä, että treenistä ei tullut oikein mitään. Tämä johtui osittain hieman "oudosta" ajasta sillä menemällä normaalia aikaisemmin niin oli vain jotenkin outo treenata ja muutoinkin oli jotain vaikeuksia taas sopeutua normaaliin.

Viime viikolla hieman mietin että tällä viikolla voi treenit mennä hieman heikommin mitä ne menivät lomalla. Tämä asia alkoi mietityttämään ihan sen takia, että treenit kun menivät todella hyvin loman aikana ja paluu arkeen on aina mitä on. Kuten lomallakin ensimmäinen viikko meni hieman myöhempiä viikkoja heikommin. Itselläni tätä tapahtuu kun treenaa ei normaalissa paikassa. Osittain tämä voi johtua painoista ja siitä millä tavalla teen treenejä mutta on hyvin normaalia totutella uuteen vai harvemmin käymään ympäristöön.

Lomalla treenit menivät aikalailla samalla kaavalla mitä ne olivat ennen lomaa menneet. Tietenkin tein muutoksia ihan sen perusteella mitä pystyin tekemään erilailla kuin normaalisti sillä halusin hyödyntää liikkeitä ja laitteita joita normaalisti ei pääse tekemään. Tälle viikolle en miettinyt mitään etukäteen vaan menin aikalailla sillä normaalilla linjalla millä menin enne lomaa. Kuitenkin olen näyttänyt ottaneen jotain elementtejä loman treenistä ainakin tämän viikon treeneihin. Sitä en sitten tiedä onko tämä hyvä vai huono asia.

Mitä nyt torstaihin asti olen käynyt tekemässä treenejä niin nämä kyseiset treenit aina viime viikon perjantaista asti on mennyt jopa paremmin mitä oletin. Oletin että nämä ensimmäiset treenit tai ensimmäinen viikko menee hieman hakiessa mutta näin ei ole tapahtunut. Oikeastaan tämä viikko on mennyt aikalailla samalla kaavalla kuin lomalla tehdyt treenit. Tämä on vain hyvä asia että olen ihan yleisesti päässyt hyvin normaaliin rytmiin kiinni. Mitä enemmän normaalin rytmin ottaminen kiinni ottaa aikaa niin sitä huonompi asia se on ihan näin yleisellä tasolla saati sitten treenien kannalta.

Oma kokemukseni hyvään paluuseen loman jälkeen

Oma kokemukseni on vain se, että lomalta paluun jälkeen kannattaa ottaa mahdollisimman nopeasti kiinni normaaleista rutiineista jos sellaisia on. Näin tein heti ensimmäisenä päivänä kun palasin "normaaliin". Tulin "loma-asuntooni" perjantaina kun työt jatkuivat maanantaina niin olin jo heti perjantaina normaaliin aikaan treenaamassa ja muutoinkin pyrin tekemään samoja asoita kuten tekisin normaalisti. Tämä sama jatkui viikonloppuna lauantaina jolloin kävin normaaliin tapaan tekemässä jalkatreenin.

Heti maanantaina otinkin sitten "normaalin" rytmin käyttöön ja aloin jopa käymään heti aamulenkillä vaikka se tiesikin aikaisempaa herätystä. Kesälomalla minun oli tarkoitus käydä aamulenkeillä mutta näin ei sitten lopulta käynyt "hyvän" alun jälkeen. Kävin kyllä kävelemässä silloin tällöin päivisin mutta sellainen rutiini puuttui. Maanantaina halusin päästä mahdollisimman hyvin normaaliin rytmiin kiinni niin päätin alkaa käymään ainakin toistaiseksi aamukävelyllä. Toinen syy aamukävelyn aloittamiseen oli se, että saisin painoa kontrolloitua paremmin. Loman aikana kun tulin ottaneeksi muutamia kiloja painoa niin aamuisin käydessäni kävelyllä saan ainakin hieman kulutusta nostettua.

Viikonloppuna tuli vielä jatkettua kesäloman "ruokavaliota" mutta heti maanantaina lähdin normaaliin ruokavalioon missä olen ollut melkein viimeiset neljä - viisi vuotta. Sillä erotuksella, että ateria koot eivät ole nyt pieniä vaan yritän syödä päivän aikana enemmän kuin ennen kesälomaani. Nyt ei ole tarkoitus olla semidieetillä vaan dieetin aika on ensi vuoden puolella tai silloin kun saan nostettua maastavedossa 300kg. Ruokavalio oli vain yksi syy päästä paremmin arkeen kiinni loman jälkeen.

Perjantaina tein ensimmäistä kertaa kyykky & jalkatreenin perjantai päivänä PTVGYM:llä. Yleensä teen kyykky & jalkatreenin lauantaisin ja yhden kerran tein jalkoja kaverin kanssa olikohan jokin keskiviikko ilta. Pääsääntöisesti olen tehnyt maastavetoa tai muutamina kertoina penkkiä perjantai-iltaisin PTVGYM:llä. Lauantaina vuorossa oli sitten maastaveto & selkätreeni eli nuo kaksi treeniä vaihtuivat päittäin keskenään. Tämä johtui siitä että viikolla muuten

Torstaina oli vuorossa penkki treeni mihin ei ollut normaaliin tapaan mitään suunnitelmaa kuin tehdä parempi penkki treeni kuin maanantaina. Maanantaina oli viikon ensimmäinen rintatreeni ja maanantaina penkki meni todella huonosti. Tein todellakin erilaisen treenin maanantaina kuin torstaina mutta luultavasti edellisen viikon perjantailla oli jotain osuutta asiaan. Edellisen viikon perjantaina kävin tekemässä penkki treenin PTVGYM:llä mikä meni todella hyvin

Nykyään jo ruokakaupoista saa niin monenlaista lisäproteiinia ostettua että huh huh. Toista se oli kun itse aloitti kuntosalilla käynnin niin se piti oikein tietää mistä sitä saa. Vaikka ruokakaupoista saakin nyt ostettua lisäproteiinia ja vielä suhteellisen edullisesti niin onko se kannattavaa? Itse turvauduin kesän tapaan Vammalan Citymarketin tarjontaan kun siellä olin kolmisen viikkoa enkä jaksanut alkaa viemään mukanani 4kg tynnyriä minkä black fridaysta

Keskiviikkona tuli käytyä Vantaan Loaded:lla tekemässä jalkatreeni. En tuolloin vielä kyykyn aikana huomannut mitään ihmeellistä mutta kun siirryin tekemään vyökyykkyä niin huomasin että etureiteni eivät olleet oikein palautuneet. En tiedä miksi tätä en huomannut oikein kyykkyä tehdessä vaan tuskailin hieman sen kanssa ettei kyykky oikein suju. Yksi syy oli kyllä myös se että tämä oli ensimmäinen kerta kun kyykkäsin Vantaan Loaded:lla. Siinä sitten kun tein

Tämän viikon keskiviikkona tuli käytyä tekemässä jalkatreeni Vantaan Loaded:lla ja vaikka siellä tuli oltua lähemmäksi kolme tuntia niin kerkisin tekemään vain etureidet. Keskiviikon jalkatreenissä kerkisin jalkaprässin lämmittelyn jälkeen tekemään "vain" kyykyn, vyökyykyn sekä heiluri hack-kyykyn. Kaikki kyseiset liikkeet olivat etureisi painotteisia niin takareisille ei varsinaisesti ollut liikettä tuossa treenissä ja päätinkin sitten jossain kohtaan että en

Keskiviikko iltana tuli käytyä Vantaan Loaded:lla treenaamassa kun keli sattui oleva sopiva sinne päin ajamiseen sekä halusin käydä siellä pitkästä aikaa. Viime kerta kun kävin Vantaan Loaded:lla oli avoimet ovet päivä ja kun katsoin omaa blogi kirjoitusta LOADED Experience Vantaa avoimet ovet niin tuo päivä oli 18.11. Siitä oli siis vierähtänyt näköjään tasan tarkkaan pari kuukautta sillä keskiviikko oli 18.1. Aika sattumaa että kävin edellisen kerran 18.11 ja

Viime viikon torstaina palasin kotiin kolmen viikon maalla olon jälkeen. Suunnitelmat tuntuivat muuttuvan koko ajan ja jopa lennosta sillä vielä matkan aikana torstaina muutin illan suunnitelmia. Alunperin minun piti käydä maanantaina salilla, tiistaina sekä keskiviikkona mäessä, torstaina pitää välipäivä ja perjantaina palata tauon jälkeen PTVGYM:lle treenaamaan. No maanantaina kävin salilla ja tiistaina mäessä mutta keskiviikon ja torstaina osalta

Suunnitelmat muuttuivat eilen keskiviikkona kun minun oli tarkoitus käydä vielä mäessä. Suunnittelin sunnuntaina ihan extemporeen kun katsoin tämän viikon säätietoja että voisin käydä vielä mäessä tiistaina ja keskiviikkona minkä jälkeen lähteä kotiin torstaina. Ellivuori on kiinni maanantaisin niin silloin menisin salille mutta seuraava salilla käynti olisi ollut sitten perjantaina. Tiistaina kun menin ja olin mäessä niin ajatukset kyllä pikkuhiljaa alkoivat

Maastaveto on minulle se liike mikä heiluu ja on heilunut eniten. Hyvän ja huonon päivän ero on valtaisa sekä niitä tulee jatkuvasti ja peräkkäin. Sain tuossa parisen kuukautta sitten sivuttua nykyistä maastavetoa ennätystä 285kg 10kg kevyempänä kuin sen joskus aikoinaan sain ensimmäistä kertaa. Kyseisessä treenissä sain vielä nostettua laatikoiden päältä tehdyssä maastavedossa 300kg painoilla kaksi toistoa mutta sen jälkeen onkin ollut alamäkee. Luulin

Viime vuosi päättyi sarjaennätykseen kun sain kyykättyä vuoden viimeiseinä päivänä 225kg painoilla kolme toistoa ja muutenkin kyykky on sujunut hyvin tasaisesti. Parisen kuukautta sitten sain kyykyssä 245kg mikä on toiseksi korkein kyykky tulokseni ikinä mitä seurasi noin kuukausi sitten kyykyssä 240kg. Noiden kahden toiston ero oli siinä että 245kg tuli kevyemmin ja paremmalla tekniikalla kuin 240kg mitä tehdessä keskikroppa alkoi pettämään mitä ylemmäksi