Dieetissä tuloksia yhden "heikomman" viikon jälkeen ja pidin pienen tankkauksen

14.06.2018 - 22:51

Viime viikko oli dieetin ensimmäinen viikko jolloin ei tullut niinkään edistystä jos asiaa tutkii vaa'an tai mittanauhan mukaan mutta tällä viikolla dieetti on mennyt jälleen eteenpäin. Tiesin tämän tulevan vastaan, että dieetti alkaa hieman tökkimään jossain kohtaan niin olin tuohon varautunut enkä lannistunut niin sanotusta ensimmäisestä viikosta jolloin tulosta ei niinkään tullut. Se miksi tulosta ei viime viikolla tullut mutta tällä viikolla taas tuli niin siihen vaikuttaa muutama asia ja tietoiset valinnat.

Viime viikolla söin esimerkiksi muutaman kerran sellaisia aterioita jotka eivät kuulu dieettiin minkä lisäksi tein pientä tankkausta Gifflarin ja jäätelön muodossaKun tulin syöneeksi pizzan viime viikon perjantaina niin samalla ajattelin, että nyt on hyvä pitää pieni tankkaus mikä tarkoitti tässä tapauksessa paria gifflar pussia, jäätelöä sekä sunnuntaina käydessäni elokuvissa hedelmä aakkosia. Toisaalta vaikka teinkin tuon tankkauksen niin paino lähti tosiaan tällä viikolla laskuun kun juurikin ennen tuota tankkausta paino oli pysynyt samoissa kuin edellisellä viikolla. Näin ollen tankkaus toimi sillä tuloksia alkoi tulemaan tankkausen jälkeen.

Tämän aamuisen punnituksen ja mittauksien mukaan paino on laskenut dieetin alusta noin 5.5kg. Vastaavasti reisi on kaventunut yhden sentin, vyötärö 3cm ja vatsa 6cm. Kaikki nämä mittaukset ovat tietenkin suuntaa antavia sillä enhän nyt osaa ihan samalla tavalla mitata joka ikinen kerta. Kuitenkin kun teen mittaukset niin mittaan mitattavat kohdat pari kolme kertaa eri järjestyksessä katsoen ihan sitä saanko jokaisella kerralla saman tuloksen. Jos tulokset heittelevät mittauksen aikana niin silloin pitää olla jo hieman huolissaan mutta näin ei ole oikeastaan käynyt vaan jos heittoja tulee niin ne ovat alle 0.5cm eli minimaalisia.

Huomasin viime viikolla kun paino ja mitat eivät muuttuneet että asia ei alkanut minua mitenkään stressaamaan enkä lähtenyt tekemään mitään muutoksia. Päin vastoin tein tuon pienen tankkauksen mikä ei ollut oikeastaan mikään suunniteltu asia vaan enemmänkin päähän pisto. Tarvitsinko edes tuota tankkausta niin en varmaan mutta ainakin näin henkisesti ja jälkeenpäin tuloksellisesti katsottuna se oli hyvä ratkaisu. Olen myöskin nyt viime viikolla ja tällä viikolla syönyt hieman enemmän mikä on tarkoittanut pienen hiilarin lisäämistä ruokavalioon. Hiilarin lisääminen ruokavalioon ei ole ollut mikään merkittävä vaan hyvinkin pieni. Muutoinkin olen tehnyt hieman muutamia muutoksia aterioihin sillä olen huomannut saman aterian syönnin viikosta toiseen alkavan vain tökkivän. Edes hieman muuttuvat ateriat vaikuttavat positiivisesti dieetin jaksamisen kannalta.

Vaikka paino on tässä hieman tippunut ja vyötärökin kaventunut niin salilla tulokset eivät ole lähteneet laskuun vain jopa päin vastoin olen saanut todella hyviä treenejä aikaan. Se että treenit yleisellä tasolla kulkee on vain merkki siitä, että syön tarvittavasti. Jos treenit alkavat tökkimään ja yleinen olotila alkaa olemaan väsyneempi niin se on vain merkki siitä, että tulee syötyä liian vähän. Dieetin tarkoituksena on kuitenkin saada tarvittava määrä ruokaa eikä olla nälässä mikä on hyvin yleinen virhe kun ihmiset alkavat dieettaan. Yleisesti tuntuu sille, että ihmiset luulevat dieetin tarkoittavan että pitää olla nälässä. Dieetti tarkoittaa vain sitä, että pitää syödä oikein hiilaria, proteiinia sekä rasvoja. Kun nämä kaikki kolme asiaa saa suhteutettua oikein niin dieetti kulkee paremmin. Dieetti ei ole siis nähdä nälkää vaan syödä oikein. 

Tällä viikolla tuli vaihteeksi ostettua ihan normaalia lohta kun viime aikoina olen taas innostunut ostamaan loimutettua tai savustettua lohta. Tänään sitten kun tein lohta airfyerilla niin ajattelin samalla kuvata sen. Tein tuossa jo muutamia viikkoja sitten airfyer pekoni valmistus ohjevideon ja tällä kertaa on sitten vuorossa lohen valmistus airfyerilla. Lohen valmistus airfyerilla on paljon yksinkertaisempaa kuin pekonin sillä pekonin valmistuksessa käytän foliota airfyerin pohjalla mikä tekee siitä "haastavempaa".

Mitä nyt olen ymmärtänyt niin flunssakausi on alkanut? Näin olin lukevinani jostain mutta tätä en oikein ole huomannut ainakaan omalla työpaikallani enkä nyt muutenkaan mutta enhän normaalisti tälläisistä asioista tiedä mitään. Kuitenkin jos näin on niin ihmettelen sitä asiaa että tällä viikolla olen huomannut kuntosalilla kröh kröh äänet. Ensin kuulin alkuviikosta kun joku tuli salilta parkkipaikoille niin hirveä kröh kröh kuului vaan koko ajan. Tuon jälkeen olen sitten varsinkin pukuhuoneessa kuullut samaa kröh kröh.

Joo o. Tuli yllätettyä itseni eilen salilla sitten kertaheitolla. Aluksi oli taas niin miettimistä ja pohtimista jo se mihin edes menen treenaamaan? Päädyin sitten muutaman muun extempore tapauksen johdosta menemään ihan lähisalille. Tiistaina olin myös siellä kun taas maanantaina kävin PTVGYM:llä ja onnekseni olin päätynyt siihen ratkaisuun. Maanantaina ilmeisesti toinen lähisaleista oli niin tiukassa että huh huh ja kuulin tämän kahden suusta tiistaina niin se kyllä sitten pitää paikkaansa. Tiistaina oli lähisalilla poikkeuksellisesti väkeä suhteellisen paljon mitä siellä on ollut mutta tämä ei tullut yllätyksenä kun pihalla satoi vettä.

Viime vuonna ostin Vantaan Loaded:lle 10-kerran kortin samaan aikaan kun ostin 10-kerran kortin oikealle Tampereen Loaded:lle viime vuoden puolella kun ne olivat tarjouksessa. Kävin viime vuoden puolella Vantaan Loaded:lla varmaan 3 kertaa ja loput kerrat kymmenen kerran kortista aktivoiduin lopulta käyttämään keväällä ja alkukesästä. Kesäloman jälkeen kävin vielä kaksi kun minulle oli jäänyt kaksi kertaa kymmenen kerran kortista. Tuon jälkeen ajattelin että käynnit Vantaan Loaded:lla taisi olla siinä.

Normaalisti jalkaprässissä ei sinällään ole mitään mikää ja itse näen jalkaprässin monipuolisena laitteena missä voi helposti pienillä tekniikka muutoksilla muuttaa sitä mihin kohtaan jalkoja jalkaprässi ottaa. On leveää ja kapeampaa otetta, sitten on kelkan yläosassa ja alaosassa otteet minkä lisäksi on vielä sitten enemmän hifistelynä jalkaterän kulman vaihtaminen. Näistä eri jalka-asennon otteista on monessa paikassa hyviä ja selviä kuvia sekä Youtube videoita.

Olen nyt huomannut kesälomasta alkaen jalkatreenien osalta että kun olen tehnyt yhden tai useamman kunnollisen sarjan niin eipä kyseiseen jalkatreeniin tarvitse oikeasti hirveästi muuta tehdä. Jalkatreenin ei tarvitse olla mitään viiden - kuuden liikkeen sitä tätä ja tota treenejä vaikkakin mitä useampia liikkeitä tekee niin sitä monipuolisempi treenistä tulee. Minulla menee siis yleisesti kyykyn tekemiseen puolesta toista tunnista kahteen tuntiin riippuen mihin ja millaisilla painoilla kyykkyä teen. Normaalisti tämän lisäksi tulee vielä tehtyä muita liikkeitä paitsi nyt tässä kesän aikana muutama jalkatreeni on jäänyt pelkkään kyykkyyn.

Jaksoin nyt kuvata sen minkä olen kirjoittanut täällä blogissani jo pari kertaa eli pekonin valmistusohje airfyerilla.

Perjantaina kun menin PTVGYM:lle tekemään maastaveto treeniä niin minulla taisi olla suunnitelma maastaveto treeniä. En kuitenkaan tiennyt päivän kuntoani kuin vasta treenin edetessä joten tuo suunnitelma oli vain tuollainen heitetty suunnitelma päähän. Kuitenkin tuosta alkuperäisestä "suunnitelmasta" väänsin sitten lopulta lopullisen suunnitelman treenin edetessä. Tällä kertaa käytin 25kg painoja alkupään lämmittelyissä kun viime aikoina olen suosinut 20kg kiekkoja. Tämä ihan sen takia että 25kg kiekkoja oli enemmän siinä lähellä saatavilla kun siinä vierressä oli toisia treenaajia.

Maanantaina tuli tosiaan runtattua räkkivedossa 270kg painoilla kymmenen toistoa mikä oli tietenkin sarjaennätys ja suurimmat painot millä olen tuon kymmenen toistoa räkkivedossa saanut. Tiistaina oli sitten penkki treeni mikä oli aikalailla sitä normaalia kun en oikein tiennyt mitä tehdä. Minulla oli ajatuksia jos toisia mutta päädyin aikalailla sitten tekemään perus treenin isoilla painoilla. Tällä kertaa se tuotti 190kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa minkä lisäksi vielä yhden ykkösen. Ei olla siis missään 200kg penkki kunnossa tällä hetkellä mutta se on ollut nyt tiedossa jo tovin.

Viime viikolla lähdin hakemaan maanantaina räkkivedossa 270kg painoilla kymmentä toistoa kun olinhan saanut sitä edellisellä viikolla juuri ja juuri tehtyä kymmenen toistoa 260kg painoilla. Niin miksi en nyt sitten seuraavalla viikolla saisi kymmentä toistoa kymmenen kiloa painavammalla 270kg:lla? Niin kaikki tämä kymmenen toistoa juttu alkoi oikeastaan kesän treeneistä kun sain vedettyä räkkivedossa 300kg painoilla viisi toistoa. Tuon lisäksi kun olin alkanut muutenkin tekemään pidempiä sarjoja esimerkiksi kyykyssä missä sain aluksi 180kg painoilla kymmenen toistoa ja minkä sain nostettua 200kg painoihin.