Tänään oli vuorossa aamulla rento aamulenkki ja iltapäivällä intervallit. Lähdin vetään aamulenkki rennosti ja ensimmäinen kilometri näytti 7.25min joka oli vähän liiankin rennosti. Tähän aikaan tosin vaikutti myös se, että Garmin 220 temppuili aamulla. Huomasin tämän vasta toisella kilometrillä kun kello ei piipannut "normaalissa" kahden kilometrin kohdassa. Tämä asia myös vaikutti ensimmäisen kilometrin aikaa, kun kello pysäytti ensimmäisenkin kilometrin

Perjantain pyramiidien jälkeen tein tänään ihan perustreenin. Minulla tuntui hauiksessa vielä vähän tänään perjantain toistot, mutta olkapäät olivat ihan ok. Olin vähän miettiny olisiko tänään pitänyt tehdä "erikoispäivä", mutta se olisi tullu jo liian nopeasti. Erikoispäiviä ei voi tehdä yhtenään, koska tälläin ne eivät ole erikoisia sekä siinä ei ole mitään järkeä. Kroppa vain ei ehdi palautua jos kokoajan tekee äärirajoilla niin paljon toistoja kuin vain

Oikeastaan kaikki lähti liikkeelle viime perjantain jalkatreenistä ja sen 432 toistosta. Olin ajatellut tänään tekeväni jotain uutta, mutta en sitä mitä lopulta tein. Olin ajatellut kokeilevani yhtä - paria uutta / vähän vähemmän tehtyä liikettä. Löysin yhden hyvän liikkeen testattavaksi, mutta kirjoittelen tästä kun on sen aika. Tänään kun en tehnyt sitä liikettä. Kun tein treenin yleisesti erilailla niin en viitsinyt tehdä vielä uutta liikettä siihen päälle

Eilen jalkapäivä ja sain sen kunniaksi jalkoja kuntoon. Aamullakin oli hieno kävellä pihan mäkeä alas kun askeleet eivät enään sattuneet. Päivän mittaan minulla oli jotain särkyä välillä jaloissa, mutta iltapäivään menessä jalkasäryt olivat hävinneet. Olisiko pitänyt pitää vain tiistaina jalkatreeni ja jalat olisivat tulleet aikaisemmin kuntoon vai olisiko jalat menneet huonompaan suuntaa? Sitä ei voi nyt tietää enkä enään mieti menneitä. Jalat alkavat olemaan

Olin jo viime perjantaina jalkatreenin jälkeen huonossa jamassa tai siis reiteni olivat. Viime perjantaina tuli tehtyä 432 toistoa yhteensä jakautuen 144 etureisi toistoa, 228 hack kyykkyä, 30 takareisipotkua sekä 30 pohje toistoa. Toistomäärät olivat siis reilusti enemmän kuin normaalin jalkatreenin. Sen vuoksi minun reidet menivätkin huonoon jamaan ja välillä normaali käveleminenkin tuntui kipeältä. Meninhän minä jopa lauantaina juoksemaan mikä ei

Reilu viikko sitten kirjoittelin, etttä Thrustmaster T100 polkimeni menivät rikki ja vein ne samantien takuuseen. Tänään päivällä tuli Kodin1:ltä viesti, että polkimet ovat nyt noudettavissa. Menin hoitamaan asian saman tien heti töiden jälkeen poiketen kotona hakemassa tarvittavat liput ja laput. Päästessäni elektroniikkaosaston tiskille ja sanottuani asian niin minulle haettiin polkimet. Hetken aikaa myyjä naputteli koneella sekä katsoi lappua ja vastasi

Tämä on ollut "pitkä" projekti tai siis olen sitä yrittänyt useampaan kertaan niin tehdä jonkinlainen video ensimmäisestä iRacing voitosta. Olikohan tuo nyt viides kerta kun sain jotain kasaan ja siihen vielä muutamat muut kikkailut päälle. Minulla on ollut vaikeuksia kasata videomateriaalista pätkää, kun videomateriaalin saanti on ollut helppoa. Tuo kasaaminen on ollut siksi vaikeaa, kun minulta puuttuu kunnon ohjelma tehdä eli editoida videota. Minulla oli

Jatkan iRacingin ovaalisarjojen läpi käymistä ja nyt keskityn itsellenikin ajankohtaiseen C-lisenssiin. Minullahan ei ole vielä C-lisenssiä joten omaa kokemusta sarjoista ei ole. Olen vain tutkinut sarjoja sillä silmällä mitä alkaisin itse pelaamaan. Itseäni on kiinnostanut lähinnä kaksi sarjaa NASCAR iRacing Class C sekä NASCAR iRacing Series ja niistä Fixed sarjat joissa ei säädetä autoa itse. Myös pelaajamäärät ovat vaikuttamassa valintaani ja juuri Fixed

Pääsiäisen kuntosalitreenit ovat nyt takana päin ja varmaan ovat myös treenit pääsiäisen osalta tehty. Jalat tai tarkemmin reidet ovat ihan kamalassa kunnossa. Eilinen juoksu vain pahensi asiaa. Vielä eilen jalat olivat ihan ok kunnossa, mutta tänään aamulla herätessäni huomasin jalkojen olevan huonommassa kunnossa kuin eilen. Istuminen tuntuu vain pahentavan asiaa tai ainakin jalat menevät silloin jumiin. Portaiden meno alaspäin oli ihan surmaa kun ylöspäin

Ajattelin käydä läpi iRacigin ovaalipuolen sarjat läpi. Ajattelin kirjoittaa samantien kaikki läpi, mutta päädyinkin jakamaan ne osiin. Nyt käyn läpi rookie sarjan sekä D-lisenssin sarjat. En kirjoittele mitään mittavia romaaneita sarjoista vaan käyn ne nopeasti läpi. Jokainen sarja kestää 12 viikkoa ja D-lisenssistä alkaen kauden saa läpi ajamalla kahdeksana viikkona kisan josta palkitaan pelin crediteillä. Jokaisella kaudella radat vaihtuvat ja mahdollisesti

Tags

Eilen jalkatreenin jälkeen jalat olivat jumissa ja varsinkin etureidet olivat kamalassa kunnossa. Jokainen nouseminen sekä istuminen tuntui reisissä joten pyrin välttämään kaikkea ylimääräistä liikettä. Treenin jälkeen olokin oli vähän huono, mutta tähän tuli korjaus heti kun oli syönyt treenin jälkeen. Eilen olin päättänyt pitää tänään kokoisen välipäivän ja jättää suunniteltu juoksu väliin. Aamulla herätessäni huomasin jalkojen olevan edelleen huonossa

Olin tänään Peltsin kanssa kuntosalilla sitten viime kesän. Tänään oli vuorossa jalkapäivä ja Peltsi piti minulle treenin. Alkuvalmistelut ja muutenkin aamu meni vähän kiireiseksi. Olimme suunnitellut menevämme kuntosalille about 12:sta aikoihin. Olin vielä mummulassa joskus 11.25 kun Peltsiltä tuli skype viesti, että lähen 10min päästä. Viestin jälkeen nopeeta takaisin vaihtamaan salikuteet, käymään wc ja juomaan protskujuoman. Tämän jälkeen kävelin

Iracingin perusjäsenyyteen kuuluu ovaalin puolella muutama ovaalirata. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rookie sarjan jälkeen on ostettava kasa ratoja jos haluaa ajaa ovaalia. Melkein jokaisessa sarjasssa kuitenkin ajetaan vähintään yksi rata joka kuuluu ilmaisratoihin. Toisin kuin road-puolella ovaalissa pitää ostaa nopeammin ratoja. Road-puolella voi pärjätä pidempään ilman hirveitä satsauksia ratojen ostoon. Tietenkin jos pelaa peliä aktiivisesti niin

Pääsiäinen Vammalassa ja ilman treenejähän pääsiäinen ei mene joten melkein heti paikan päälle päästyäni menin kuntosalille ja ostin 10-kerran kuntosalikortin. 10-kerran kortti on nykyään neljä kuukautta voimassa ja muutenkin kesän tullessa 10-kerran kuntosalikortilla on täälläpäin käyttöä. Pääsiäisen suunnitelmissa on kolme kuntosalitreeniä joista yksi on nyt takana ja mahdollisesti myös juoksu(a). Minulla on mukanani monipuoliset juoksuvaatteet mukana joten

Iracingissä päättyy ensimmäinen kausi maanantaina ja kun minulla ei ole polkimia tällä hetkellä ja en pääse enään tällä kaudella ajamaan niin nyt voisi kirjoitta yhteenvedon ensimmäisestä kaudesta. Aloitin iRacingin kun ensimmäisestä kaudesta oli taidettu ajaa pari viikkoa eli aloitin iRacingin pelaamisen ensimmäisen kauden kolmannen viikon lopulta. Ovaalissa ajoin ensimmäisen kilpailun viikolla kolme ja road-puolella viikolla 4. Road Road-puolella ajoin 13:sta