Spinnig

Kuinka nyt sattuikaan juuri kun kirjottelin salikengistäni juttua niin torstaina kun olin aloittamassa maastavetoa Reebok CrossFit Lifter Plus kengistäni katkesi yksi osa. Toisen kengän ylemmän remmin metallinen kiristys katkesi. Yllättävää että tuollainen osa katkeaa ihan yhtäkkiä eikä nuo kengät muutenkaan ihan niin vanhat ole. Siihen nähden aika kevyesti tuo osa meni rikki mihin tarkoitukseen kengät ovat tehty. Kuitenkin Reebokin yhdet kalleimmat

Kolmen tunnin spinning maraton on vihdoin takana. Vihdoin siltä kannalta, että olen odottanut pääseväni vetämään kolmen tunnin spinning maratonia todella kauan. Viimeksi spinning maraton kesti kaksi tuntia ja mielestäni se oli liian lyhyt. Tämän kolmen tuntisen jälkeen minulla on nyt takana kolme spinning maratonia joista kaksi suoritin tänä vuonna ja se ensimmäinen on vedetty vuosia sitten. En edes muista vuotta milloin menin ensimmäiseen spinning maratoniin

Olin jo jokin aika sitten katsonut kuntosalilla järjestettävästi spinning maratonista. Jokin aika sitten vuosi - kaksi sitten katsoin samaa asiaa ja ajattelin mennä pitkästä aikaa polkemaan spinning maratonin. Tällöin huomasin spinning maratonin kestävän vain kaksi tuntia joten katsoin paremmaksi jättää sen väliin. Käytännössä tämä on ollut sen jälkeen trendi etten ole edes miettinyt menemistä kun olin ajatellut niiden olevan aina tuon pari tuntia. Torstaina

Kävin tänään aamulla kuntosalilla tekemässä aerobisen aamutreenin. Aamutreeni sisälsi kuntopyörä, vatsoja sekä leuanvetoja. Kuntopöyrällä poljin yhteensä 30min alku- sekä loppulämmittelyn ja vatsat se leuanvedot tein supersarjana peräkkäin. Kuntopyörään laitoin 30min intervalliohjelman ilman mitään erillisiä alku- / loppulämmittelyitä. Alkulämmittelyä tein joku 4 - 5 minuuttia ja loppulämmittelyä noin neljä minuuttia. Näin ollen itse intervalliin jäi aikaa

Vapun jälkeisenä perjantaina ostin polkupyörän pitkästä aikaa. Viimeisin pyörä ostos on tapahtunut ties koska viimeksi. Varmaan yläasteella tai sitten ala-asteella en nyt yhtään muista. En ole vuosikausiin oikeastaan pyöräillyt yhtään. Pyöräily loppui käytännössä silloin kun sain mopon ja vain talvisin käytin polkupyörää. Sitten tuli kevari ja sama homma eli vain talvella käytin polkupyörää. Auton jälkeen pyörään koskeminen loppui käytännössä kokonaan. Välillä