Eilen lauantaina kun menin normaaliin aikaan illalla kuntosalille niin ennen kuin pystyin lisäämään tankoon edes ensimmäistäkään painoa niin minun piti normaaliin tapaan siivota ja järjestää toisten jälkiä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta eikä myöskään viimeinen. Olen tämän saman trendin huomannut tapahtuvan jo vuosia. Lauantait ovat ovat olleet kuntosaleilla viikon ainoita päiviä kun mennessäni kuntosalille toiset "treenaajat" ovat jättäneet paikat ihan sikin sokin. Ihan sama asia tapahtui pari viikkoa sitten eli ennen kuin pääsin aloittamaan omaa treeniä niin aluksi piti siivota toisten jättämiä jälkiä. 

Neljä viimeisintä maanantaita on mennyt treenien osalta heikosti jopa huonosti. En tiedä tarkalleen miksi näin on mutta näin vain on tapahtunut vaikka olen tehnyt välillä selkätreeniä ja välillä rintatreeniä. Tein sitten räkkivetoja, maastavetoa tai penkkiä niin mikään niistä ei ole kulkenut läheskään samalla tavalla kuin viikon toinen rinta tai selkätreeni missä olen tehnyt kyseistä liikettä vai vastaavaa. Kolmena sunnuntaina neljästä olen pitänyt välipäivän

Eilen oli vuorossa jälleen maastaveto treeni PTVGYM:llä ketjuja käyttäen. Tuossa kun aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä niin tuli huomattua viime kertainen treeni PTVGYM:llä niin että tulokset olivat lähes identtisiä. Kuitenkin kun tässä mietin mitä tuloksia olen saanut viimeaikoina tehtyä maastavedossa niin aikalailla samojen painojen välissä olen viimeiset pari kuukautta mennyt. Tuossa jokin aika sitten sain tehtyä uuden maastaveto ennätyksen ketjuilla 260kg

Tämän viikon tiistaina sekä torstaina tein "rintatreenissä" eli penkkitreenissä enemmän henkistä treeniä. Käytännössä siis se tarkoitti sitä, että penkkasin itselleni suurilla painoilla slingshottia käyttäen ilman spotteria. Penkissä kun minulla itselleni on se ongelma että olen liian riippuvainen spotterista että saan penkattua hyvin. Oli se sitten mikä paino vain niin spotterin vaikutuksella saan enemmän irti itsestäni oli painot sitten mitä. Tämä myös

Lauantaina tuli puolen päivän aikaan mentyä juoksemaan mäkeä ja illalla oli vuorossa sitten kyykky treeniä PTVGYM:llä ketjuilla. En tiedä oliko tuossa järkeä mennä ensiksi juoksemaan mäkeä ja sitten hieman yli kuuden tunnin jälkeen mennä tekemään kyykky treeniä? No ainakin tuossa välissä oli hieman yli kuusi tuntia aikaa palautua mutta en kyllä taida tehdä kyseisellä tavalla enää varsinkaan jos haluan tehdä kyykyssä suurilla painoilla. Tuo kyllä toimii jos

Nyt kun on tullut kuvattua paljon pimeällä PTVGYM:llä niin olen alkanut miettimään miten saisin helpommin kuvattua valoisampaa materiaalia niin yksi ajatus oli GoPro:n asettaminen korkeammalle. Minulla on ollut GoPro 10 ostosta alkaen GoPro Shorty -minijalusta millä olen koko ajan kuvaillut. GoPro Shorty -minijalusta on ollut kätevä ja helppo käyttöinen alusta kuvata salilla materiaalia. GoPro Shorty -minijalustassa on omat ongelmansa mutta yleisesti tuo on

Eilen oli vuorossa jälleen kerran maastaveto treeniä ketjuilla Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Olen nyt tehnyt jokatoinen perjantai rintatreenin eli penkin ja jokatoinen selkätreenin eli maastavedon ketjuilla. Yhdessä vaiheessa tein perjantaisin lähestulkoon aina selkätreenin mutta päätin sitten jossain vaiheessa sekoittaa pakkaa tekemällä selkätreenit ja rintatreenit eri päivinä. Lauantaisin olen käynyt tekemässä normaaliin tapaan jalkatreenin sillä en ole ihan niin

Viime viikolla tuli treenattua kaksi kertaa maanantaina ihan normaalisti milloin kyllä en oikein tehnyt mitään ihmeellistä sekä keskiviikkona tuli käytyä tekemässä Loaded Gym:llä selkätreenin. Loppuviikosta en sitten tehnytkään yhtään treeniä vaikka olin niin suunnitellut. En jaksanut sitten lähteä tekemään jalkatreeniä Loaded:lle enkä myöskään lopulta jaksanut ostaa 10-kerran korttia Vammalassa. Olen taas menossa juhannuksena Vammalaan niin siinä mielessä

Viime viikon keskiviikkona oli jälleen mahdollisuus käydä Loadedilla treenaamassa niin käytin sen hyväksi. Otin helatorstain takia pidennetyn viikon lopun ja kävin Vammalassa ja mennessäni kävin Tampereen Loadedilla treenaaamassa. Normaaliin tapaan minulla oli kaksi vaihtoehtoa: tehdä jalkatreeni tai tehdä selkätreeni. Päädyin tekemään selkätreenin ja pidin vielä jalkatreenin mahdollisena optiona jos olisin käynyt toisen kerran reissun aikana Loadedillla

Kävin muutama päivä sitten hakemassa Citymarketin tarjouksesta Bosch Unlimited 7 varsi-imurin. Tuossa edellisessä Bosch Unlimited 7 kirjoituksessa kirjoittelinkin jo syitä miksi päädyin Bosch Unlimited 7 imuriin enkä esimerkiksi Dyson V8, Dyson V10 tai Dyson V11 imureihin. Kuitenkin suurin syy oli Bosch Unlimited 7 halvempi hinta, Boschin yleinen akku työvälineissä sekä monipuoliset lisävälineet eli imurin päät. Kävin nyt tänään imuroimassa autoani niin minulla

Tuli tuossa eilen hengattua PTVGYM:llä hieman päälle kolme tuntia tehden jalkatreeniä. Katsoin kyllä kellosta taukojen pituuksia mutta en ajatellut tai keskittynyt paljonko kello oikeasti oli. Huomasin tai oikeastaan tajusin vasta viimeistä liikettä tehdessä, että ei juma olen ollu täällä kolme tuntia. No ei siinä mitään ja tein viimeisen liikkeen ihan normaalisti loppuun enkä lähtenyt enää tuossa vaiheessa mitään kiirehtimään. Kyseisessä treenissä tein taas

Huomasin tuossa, että en ole päivitellyt tänne oman painon penkistä tai pysäytyspenkistä ainakaan omaa kirjoitusta aikoihin. Viimeisin kirjoitus on oman painon pysäytyspenkistä 25 toistoa ja oman painon penkistä 30 toistoa vaikka nuo eivät ole enää pitäneet aikoihin paikkaansa. Nykyisin ainakin oman painon ennätys on 35 toistoa minkä lisäksi olen tehnyt erilaisia muita pidempien sarjojen ennätyksiä. Pysäytyspenkin puolella en edes muista mikä on oikeasti

Tuntuu että nyt tulee päällekkäin jälleen hankintoja mutta osa oli hieman "pakkohankkia" kuten Playstation 5 sekä myöskin Dyson ilmanpuhdistin & tuuletin. Playstation 5 ihan vain sen takia, että voitin Playstation 5 osto-oikeuden mikä oli voimassa tietyn aikaa ja ties koska olisin saanut toisen mahdollisuuden ja Dyson Purifier Cool Formaldehyde TP09 Pro kanssa oli hieman se asia, että kun kesä lähenee niin tuulettimien saatavuus heikentyy merkittävästi. Nyt

Olen käynyt suurin piirtein kerran viikossa tekemässä maastavetotreenin ketjuilla PTVGYM:llä. Syystä tai toisesta minulla oli maastavedon kanssa jotain henkisiä tai teknisiä ongelmia tai haasteita tuossa pari kuukautta sitten. Kuitenkin kun räkkiveto on alkanut luistamaan ensiksi ennätyksellä 295kg mitä seurasi ensimmäisen kerran 300kg räkkivedossa niin myöskin maastaveto on alkanut luistamaan. Ensiksi tuossa tuli tehtyä 240kg painoilla plus ketjut mitä seurasi

Kyykkääminen on ollut minulle aina yksi mieluisin liike kuntosalilla maastavedon kanssa vaikka se on ollut ja on minulle vaikein liike. Jo ensimmäisistä treeneistä vuosia vuosia sitten kun aloin käymään kuntosalilla niin kyykky on kuulunut minulla jalkatreeneihin. En ole osannut treenata jalkatreenejä ilman kyykkyä ja ihmettelen treenaajia jotka eivät kyykkää jalkatreeneissä. Alkuaikoina kyykkäsin vapaalla tangolla sekä yhdessä vaiheessa paljon smith-laitteessa

Kun Xbox Series X ja Playstation 5 aikoinaan julkaistiin niin minulla ei ollut mitään intoa lähteä ostamaan kumpaakaan konsolia. Näin ollen en ollut missään vaiheessa aktiivinen niitä hankkimaan, mutta tiesin kuinka kiven alla niiden ostaminen oli. Välillä näin erilaisia osto-oikeus arvontoja tai kuulin tutuilta jotka koittivat ostaa konsolia kuinka nopea piti olla jos konsolin halusi ostaa. Yhtäkkiä kaikki alkoikin muuttumaan kun hankin viime vuoden Black