Olen tehnyt jo jonkin aikaa silloin tällöin airfyerillä kanafilettä. Tuolloin olen ollut enemmänkin hieman laiska ottamaan paistinpannua ja tekemään kanafileen paistinpannulla. Kuitenkin nyt tänä kesänä aktivoiduin tekemään ruuan pelkästään airfryeria käyttäen. Tein lähinnä lihapullia jauhelihalla mikä löytyi vielä pakastimesta mutta jauhelihan loputtua jatkoin airfryerin käyttöä kanafileen kanssa. Yksinkertaisesti sen takia että asunnossa oli muutenkin niin kuuma ja paistaminen lämmitti huonetta airfryeria enemmän.

Kun vaihdoin maanantain kuntosalipäivän sunnuntaihin niin tämä myös tarkoitti sitä, että aloitan treeniviikkoni sunnuntaista enkä maanantaista. Tämä tarkoittaa sitä, että käytän amerikkailaista kalenteria jolloin viikkoo alkaa sunnuntaista eikä maanantaista, mutta tämä on minulla käytössä vain treeneissä. Lähinnä asiaan vaikutti se, että en halunnut siirtää rinta & ojentaja päivää tiistaille ja sitä mukaa kaikkia päiviä eteenpäin vaan siirsin maanantain ihan

Eilen minulla oli täysi lepopäivä ja kokopäivä meni käytännössä sohvalla istumiseen television ja elokuvien muodossa sekä pelaamisen. Tästä johtuen olin tänään vielä ennen kuntosalille lähtöä "koomassa". Onneksi tänään oli leudompi päivä lämpötilan ollessa jotain -4 astetta joten menin kävellen kuntosalille. Kävelyn aikana heräsin "koomasta" ja olin kuntosalille päästyäni pirteä. Tänään sunnutaitreeni meni muutaman viikon jälkeen hyvin ja rennosti. Huomenna

Valitsin tänään ehkä väärän aamutreenin kun juoksin intervalitreenin. Tämä oli toinen intervalli tälle viikolle ja muutenkin raskas kuntosalitreeni edellisenä iltana pohjalla ei auttanut asiaa. Valitsin juosta 1200m vetoja 400m kävelyllä ja jo ensimmäisellä vedolla huomasin treenistä tulevan vaikea. Ensimmäinen 1200m veto meni 6.03min aikaan ja toinen veto meni 6.12min jolloin tiesin, että en pysty vetämään 4-5 vetoa kunnolla vaan päätin lopettaa vedot kolmeen

Kun lähdin kuntosalille tänään niin ajattelin jättää tänään maastavedon väliin ja tehdä pelkästään good morning alaselälle. En muista missä välissä suunnitelmat muuttuivat, mutta ne olivat muuttuneet siinä vaiheessa kun pääsin liikkeen teko paikalle. Maastavedon jättäminen väliin ja pellkän good morningin tekeminen alaselälle oli muuttunut maastaveto + good morning supersarjaksi. Tämä oli nyt toinen kerta kuin tein "selän murskaajaa" minkä olen antanut nimeksi

Hallissa on tylsää juosta rataa ympäri, mutta minulla tuntuu juoksu olevan rennompaa hallissa. Otin tänään vähän rauhallisemmin eilisen jalkatreenin jälkeen ja varsinkin kun olin tehnyt syväkyykkyä. Aamulla tunsin jaloissani jalkatreenin painavan joten koitan juosta rauhallisesti, mutta siltikin minun keskipace oli lähelle kuuden pintaa eikä esim 6.30 missä se on yleensä pihalla juostessa rentoa. Tuntui kun olisin juossut tänään hiljaa, mutta sain ensimmäisen

Palasin sunnuntaina takaisin Espooseen viikonlopun Vammalassa käynniltäni ja lähdin suoraan kuntosalille noin 2.5 tunnin ajomatkan sekä melkein täyden auton purun jälkeen. Onneksi olin syönyt juuri ennen lähtöäni niin pystyin menemään kuntosalille heti. En tiedä johtuiko se ajomatkasta vai yleisesti päivästä niin olin parin ensimmäisen liikkeen jälkeen aivan puhki. Tein lopun treenin niin hyvin kuin suinkaan pystyin. Rinta & ojentajat Alavinopenkki smith 1x10

Juuri päästyäni tänään työpaikan parkkipaikalta puhelimeni piippasi ja viitsin kaivaa sen taskusta. Postista tuli tekstiviesti, että mass.fi tilaukseni on noudettavissa ja päätin samalla poiketa suoraan postiin. Tilauksen pakkaus oli vähän pienempi mitä kuvittelin ja painoikin jonkin verran sisältönä ollessa 9kg proteiinia. Minun tämän hetkiset palautus sekä lisäproteiinit ovat pikkuhiljaa vähentenyyt joten nyt oli aika lisätä varastoja. Tilasin Mass Whey:tä

Avasin hallikauden tänään juoksemalla kympin aamulla. Kokeilen myös Garmin 220 gps:n käyttöä hallissa ja en ole ihan varma kuinka tarkkaan kilometerit pitivät paikkaansa, koska menin kierroksista sekaisin juoksun edetessä. Alussa kilomerit pysyivät hyvin lähellä toisiaan, mutta minulla ei ole mitään tarkkaan faktaa kuinka pitkä hallin rata oikeasti on. Minulle on sanottu kakkosradan pituudeksi 400metriä ja olen tällä tiedolla laskenut kilometrejä. Aloitin

Tänään jätin aamu lenkin väliin pakkasen takia jota oli aamulla -16. Tämä päätös oli helppo sillä minun juoksumotivaatio ei ole niin korkea, että pakkasella tarvitsee mennä juoksemaan. Pakkasten varalle kävin tänään töiden jälkeen hakemassa 10-kerran juoksukortin Esport ratiopharm Arenalle ja huomenna olisi tarkoitus mennä juoksemaan aamulenkki halliin. Viime hallijuoksusta on aikaa ja tämä taisi tapahtua viime maaliskuussa. Hallissa joutuu tahkomaan rataa

Perjantain kuntosalitreeni oli jo vähän väsynyttä ja eilisen välipäivän jälkeen ajattelin tämän päivän treenin menevän paremmin, mutta toisin kävi. Ehkä paukut menivät pariin ekaan liikkeeseen ehkä en ollut ehtinyt palautua kunnolla. Oli päivän kunto huono tai huonompi niin sain tehtyä hyvän treenin ja treenin edetessä päätin jättää huomisaamun lenkin väliin. Olin ajatellut juosta huomenna aamulla, mutta tämänpäiväisen jälkeen paras ratkaisu on pitää huomenna

Olin torstaina kuntosalitreenin jälkeen todella väsynyt joten päätin jättää perjantaiaamuna aamulenkin väliin ja mennä vain illalla kuntosalille. Tämä oli hyvä ratkaisu sillä illalla kuntosalilla huomasin olevani vielä hieman puhki. Eilen kuntosalilla oli väen puolesta normaali perjantai eli hiljainen, kun torstai oli normaalia vilkkaisempi. Eilen tein vaihteeksi taas vähän uutta sekä hauistreeni taisi mennä vähän kevyemmin. Aloitin olkapäätreenin

Tämän aamuinen lenkki saattoi olla vauhdikkain lenkki sitten puolimaratoonin jota en nyt jaksa tarkistaa. Ensimmäinen kilometri meni päälle kuuden pacen, mutta loput kilometrit menivät alle kuuden pacen. Olin hieman yllättynyt, etten hyytynyt lenkin lopussa mitä ajattelin lenkin alussa sekä siinä jossain neljän - viiden kilometrin kohdalla. Aamulla tihutti hiukan vettä ja jälleen puolessa välin otin silmälasit pois päästä, koska linssit täyttyivät pisaroista

Aamulla juoksin loppujenlopuksi kuusi kilometriä ja se oli oikean pituinen matka. Ensimmäisen kilometrin aikana minun oikeaan polveen sattui, mutta jo kahden kilometrin kohdalla kipu oli jo hävinnyt. Alkumatkasta tihutti vettä ja puolen matkan kohdalla sade muuttui rännäksi. Puolen matkan kohdalla laitoin myös silmalasit taskuun sillä jo vesisateen aiheuttama lika haittasi näkyvyyttä joka paheni veden muuttuessa rännäksi. Silmälasit ovat yleensä pieni rasite +5

Pääsin tänään juoksemaan vaihteeksi poudalla kun lauantainakin satoi kokoajan vettä. Viimeisestä yhdeksästä juoksusta olen juossut viisi vesisateessa ja neljä puodalla. Juoksin tänään ihan eri reitin kun lauantaina, mutta juoksun kokonaispituus pysyi melkein samana. Tänäänkin juoksu oli alusta asti rentoa ja kevyttä. Juoksut tuntuvat sujuvan nyt hyvin ja yksi pieni syy on se, että tällä hetkellä keskityn juoksemisessa vain määrään enkä vauhtiin. Suurin vaikutus

Avasin eilen tämän vuoden juoksemisen hiukan yli kymmenellä kilometerillä. Juokseminen oli rentoa sekä helppoa kuten se oli myös maanantaina. Jouluviikon ahkera juokseminen on alkanut tuottamaan tulosta sillä molemmat juoksut tällä viikolla ovat menneet todella hyvin. Nyt olisikin hyvä aika alkaa juoksemaan vähän ahkerammin niin voisin päästä ihan hyvään juoksu vireeseen, mutta tämä puolestaan näkyisi kuntosalitreeneissä. Enemmän juoksemista ja kuntosalilla