Road

Pari videota jakoon viikonlopun ja viikolla ajetuista kisoista. Videoita tuotin pari vaikka kisoja olisi ollut enemmänkin vielä kolmannessa sarjassa. Ajoin tällä viikolla kolmessa eri sarjasssa kisoja. Iracing IndyCar Series road sekä Iracing IndyCar Series ovaali ja vielä Iracing Radical Racing Challenge. Kaksi edellä mainittua olivat samalla autolla ajettuja sarjoja toisen ollessa road-puolen sarja ja toisen ovaalin. IndyCar dw12 on siitä hyvä auto, että

En ole pitkiin aikoihin kirjoitellut Iracingistä mitään vaikka tuota on tullut koko ajan pelattua. Kesällä oli pidempi tauko pelaamisesta, mutta muuten tuota on tullut ahkerasti pelattua. Alkuvuodesta ajelin enimmäkseen ovaalia jota myöskin olen jatkanut myöskin kesän jälkeenkin, mutta tällä hetkellä keskityn enemmän road-puolelle. Käytännössä siirryin ovaalista road-puolelle DW12 auton eli Indycarin myötä. Indycar on korkein taso Amerikan avopyöräisissä ja

Iracingissä päättyy ensimmäinen kausi maanantaina ja kun minulla ei ole polkimia tällä hetkellä ja en pääse enään tällä kaudella ajamaan niin nyt voisi kirjoitta yhteenvedon ensimmäisestä kaudesta. Aloitin iRacingin kun ensimmäisestä kaudesta oli taidettu ajaa pari viikkoa eli aloitin iRacingin pelaamisen ensimmäisen kauden kolmannen viikon lopulta. Ovaalissa ajoin ensimmäisen kilpailun viikolla kolme ja road-puolella viikolla 4. Road Road-puolella ajoin 13:sta

Kuten viimeksi kirjoittelin niin Thrustmasterin polkimet menivät rikki sunnuntaina. Tästä syystä minulla alkoi iRacingin pelaamisesta tauko. Taukoa on nyt kestänyt käytännössä neljä päivää, mutta minulla ei ole ollut mitään pakottavaa tunnetta päästä pelaamaan. Tietenkin olisin halunnut päästä tälläviikolla ajamaan vaikka en olisi ollut ihan varma mitä olisin ajanut. Mitä todennäköisemmin olisin ajanut ovaalia Peak stock autolla The PEAK Stock Car Dreams

Lähdin aamupäivällä ajamaan Radicalillla time trialia ja juuri kun pääsin kiihdyttämään varikon nopeusrajoituksen päätyttyä polkimista kuului naks. Tämän jälkeen kaasupoljin ei sitten enään noussutkaan ylös. Kun tässä ei ollut muutakaan tekemistä niin lähdin viemään polkimia saman tien takuuta varten Kodin1:seen ja katsomaan mitä tapahtuu. Tuloksena oli että he laittavat ne menemään Thrustmasterille tai jotain eli tiedossa on pitkä aika kun korjatut tai uudet

Piti kirjoittaa muista asioista iRacingistä tuossa aamulla, mutta päätinkin kirjoittaa 3-näytön setistä sekä eyefinity:stä. Aloin siis alkuviikosta jälleen ajamaan Radical SR8 autolla viikon Chevrolet Corvette C6R testaamisen jälkeen. En ole varma syystä, mutta ajattelin Radicalilla pääsevän ajamaan enemmän kisoja jopa aiemmin viikosta. Molemmilla autoilla Radicalillta ja Corveteilla on tällä viikolla sama rata joten vaihtelukin olisi mahdollista helpommin

Vähän vaihteeksi kuulumisia iRacingistä. Olen saanut nostettua lisenssin road-puolella B:hen mikä tarkoittaa sitä, että pystyn ajamaan nyt kaikkia muita autoja / sarjoja paitsi formula 1:siä. Tätä kautta on vielä parisen viikkoa jäljellä joten minulla on sen verran aikaa miettiä mihin sarjaan menen ajamaan kun uusi kausi starttaa kolmen viikon päästä. Ostin kolmisen viikkoa sitten Radical SR8 auton ja suunnittelin aloittavani uuden kauden Radical Racing

Olen nyt saavuttanut pienen tavoitteeni iRacingissä kun torstai-iltana sain C-lisenssin road-puolella saatuani nostettua safe rankini yli 4.00. C-lisenssi oli minulle pieni tavoite siitä lähtien kun aloitin iRacingin. C:llä kun pääsee ajamaan jo kunnon autoilla sekä ajamis mahdollisuuksia on enemmän. Ajoin muutamien viikkojen ajan kolmea eri sarjaa riippuen mikä rata oli ajettavana. Mazda cup rookie sarja sekä B-lisenssin Grand Tourin cup ja Spec Racer Ford

Iracingissä minulla on alkanut pikkuhiljaa menemään paremmin, mutta kisoissa tulee vielä muutamia virheitä. Olen alkanut oppimaan ajamaan rauhallisemmin mikä johtaa virheiden vähentymiseen, mutta ei vielä niiden loppumiseen. Rauhallisen ajon myötä olen alkanut saamaan parempia kierrosaikoja sekä puhtaita kierroksia putkeen. Välillä hyvän kierroksen jälkeen vain alkaa yrittämään enemmän jolloin alkaa tekemään helpompia virheitä. Vaikka olen oppinut ajamaan

Huomenna on se päivä jolloin palaan treenaamaan. Olen viimeksi treenannut viime tiistaina joten vähän minulla on nyt vähän yli viikon paussi. Pitää ottaa parit ensimmäiset treenit hiukan kevyemmin sillä kunto ei ole vielä 100%, mutta kokoajan parempaan päin. Tällä viikolla jatkuu kuntosalitreenit, mutta juoksemisen jatkuu ensiviikolla kevyillä treeneillä sekä hallissa, jotta saan kulutettua juoksukortin kerrat loppuun. Pihalla olisi hyvät ilmat ja kelit juosta

Olen nyt ollut about 3 päivää enemmän tai vähemmän linnottautuneena tv-tuolissa peiton alla. Tein perjantain työpäivän etänä ja lähdin päivään ilman herätyskelloa, mutta kuinkas muutenkaan heräsin ja katsoessani kelloa se näytti 6.45. Päätin silloin nousta samantien ja aloittavani työn teon mahdollisimman pian ja aloitinkin hommat seitsemän aikaan. Aika kului nopeasti ja ennenkuin huomasinkaan kello alkoi oleen yli yhdeksän ja päätin syödä aamupalan