Yhdeksäs viikko kolme erilaista penkki treeniä viikkoon

23.04.2025 - 15:32

No niin nyt pääsen vihdoin oikeaan hetkeen myöskin kirjoituksien osalta kun kirjoitus hetken sunnuntai-iltana olen saanut päätökseen yhdeksännen viikon kolme penkki treeniä viikkoon. Se että koska sitten julkaisen tämän niin on asia erikseen mutta tulen tämän kuitenkin julkaisemaan ennen kuin saan tehtyä kymmenen viikon kolme penkki treeniä viikkoon. Tämä yhdeksäs viikko oli erikoinen ja historiallinen vaikka edellisellä viikolla eli kahdeksannella viikolla minulla alkoi tuntumaan olemaan motivaation kanssa ongelmia.

Jos aloitetaan siitä miksi yhdeksäs viikko oli erilainen muihin viikkoihin verrattuna niin tein jokaisen treenin eri kuntosalilla. Maanantaina normaaliin tapaan Pitäjänmäen PTVGYM:llä, keskiviikkona Tampereen Loaded:lla ja perjantaina Vammalan Kerhis Gym:llä. Kun tein kolme penkki treeniä kolmella eri kuntosalilla niin minun piti oikeasti miettiä ennen maanantain treeniä PTVGYM:llä että mitä tulen tekemään maanantain treenissä? Halusin tehdä maananantaina PTVGYM:llä sellaisen penkki treenin mitä en voinut tehdä keskiviikkona Tampereen Loaded:lla enkä erityisesti perjantaina Vammalan Kerhis Gym:llä.

Onneksi jokainen kuntosali oli minulle ennestään tuttu niin tiesin mitä voin ja mitä en voi tehdä milläkin kuntosalilla. Tarkoitus on ollut kuitenkin tehdä kolme erilaista ja varsinkin eri variaatiota kolme penkki treeniä viikkoon treeneissä. Se mitä nyt kymmenes viikko ja mahdollisesti yhdestoista viikko tuo tullessaa niin niistä en ole enää niin varma. Vaihtoehdot erilaisiin variaatioihin ovat aika minimissään joten saatan nyt unohtaa eri variaation tekemisen jokaisessa treenissä ja tehdä vain mitä mieleen sinä päivänä tulee.

Nyt yhdeksännellä viikolla myöskin mietin että en tekisi kolme penkki treeniä viikkoon kun tiesin meneväni keskiviikkona Tampereen Loaded:lle. Ajattelin kuitenkin että Tampereen Loaded:lla olisi kiva tehdä joko jalkatreeni tai selkätreeni sillä siellä on sellaisia laitteita joita en ole päässyt tekemään taas aikoihin. Toisaalta Tampereen Loaded:lla on myöskin laajat ja loistavat rinta, olkapää sekä käsilaitteet jollaisian en pääse normaalisti missään tekemään. Niimpä en nyt muuttanut mitään suunnitelmia ja pysyin vielä kolmen penkki treenin viikossa ja siinä että keskiviikko olisi penkki päivä.

Penkki treenit alkoivat maanantaina PTVGYM:llä Buffalo tangolla millä en ollut nyt tehnyt muutamiin viikkoihin. Kun aloin tekemään näitä kolmen penkki treenin viikkona niin Buffalo tanko oli yksi variaatio mitä tein ensimmäisillä viikoilla ja mitä oli tarkoitus alkaa tekemään useimmin. Kuitenkin Buffalo tangolla tekeminen vain jäi vaikka tarkoitus oli sillä tehdä treenejä aina silloin tällöin. 

Kuitenkin kun olen huomannut että penkissä minun heikkous on juurikin ojentaja puolen lukitus ja Buffalo tanko auttaa enemmän rinnalta lähtöön niin siksi en ole Buffalo tangolla hirveästi treenejä tehnyt. Buffalo tanko on 25kg painava eli 5kg painavampi kuin normaali tanko. Buffalo tanko on myöskin mutka tanko mikä näyttää jousipyssylle minkä ansiosta saadaan pidempi liikerata kun tanko menee alemmaksi. Tällä tavalla kun liikerata lähtee alempaa niin liike ottaa enemmän rintaan ja auttaa rinnalta lähtöön.

Maanantaina oli tarkoitus tehdä Buffalo tangolla uusi ennätys kun edellinen ennätys oli tehty edellisessä Buffalo tanko treenissä. Tuolloin sain nostettua 175kg ja nyt tarkoitus oli saada 180kg minkä myöskin sain. Tämän jälkeen nostin vielä 185kg kun halusin nostaa neljä 20kg painoa tangon kummallakin puolella. 185kg noston jälkeen tein vielä muutaman sarjan 145kg painoilla.

Keskiviikkona Tampereen Loaded:lla treeni oli ja meni aikalailla erilaisemmin kuin mitä nämä muut treenit nyt ovat menneet. Tein lähinnä ykkösiä yhdellä painolla yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Tein aluksi pysäytys penkkiä ketjuilla jossa päädyin ottamaan kaksi ykköstä 170kg painoilla plus ketjut. Olisin halunnut ottaa kolmannen ykkösen 170kg painoilla plus ketjut mutta tuo jälkimmäinen nosto tuntui jo niin raskaalle. Kuitenkin tästä huolimatta päädyin sitten jatkamaan penkki treeniä ja tein lattia penkkiä missä otin uuden ennätyksen 190kg. Meinasin ottaa 200kg mutta ajattelin nyt ottaa aluksi 190kg ihan varmuuden vuoksi.

Perjantaina päädyin tekemään sitten pinnaus lattia penkkiä vaikka aluksi ajattelin tekeväni kapeaa penkkiä. En yhtään tiennyt päivän kuntoa ja kuntosalilla oli muutenkin hiljaista niin ajattelin pinnaus lattia penkin olevan turvallisin vaihtoehto. En voinut tietää vielä tuossa vaiheessa että tein niin sanotusti historiaa. Ajattelin aluksi että voisin tehdä 180kg painoilla pidempiä sarjoja mutta päätin kuin päätin että ei että nyt tehdään vaan ensimmäistä kertaa 200kg painoilla ilman että kukaan auttaa nostamaan räkistä. Niimpä ensimmäisen pinnaus lattia penkki 200kg nosto oli minulle ensimmäinen nosto ikinä missään penkin variaatiossa minkä otin ilman varmistusta vai mitään auttamista.

Luulin että ensimmäinen 200kg nosto olisi vienyt kaikki voimani mutta näin ei ollut. Tein toiston jälkeen aina uuden toiston ja oikeasti hain nyt alusta asti ensimmäistä kertaa sitä että saisin viisi toistoa treenissä 200kg painoilla. Sain lopulta tehtyä viisi ykköstä 200kg painoilla eli samalla kun tein ensimmäistä kertaa 200kg painoilla ilman että kukaan oli auttamassa niin sain myöskin ensimmäistä kertaa tehtyä viisi toistoa treenissä 200kg painoilla.

Aloin jo viime viikolla hieman miettimään kun tein maastavetoa ketjuilla, normaalilla tyylillä sekä lohkojen päältä että voisin jossain kohtaan jättää ketjut ja tehdä vaihteeksi maastavetoa vastustusnauhoilla. PTVGYM:llä en ollut kertaakaan aikaisemmin käyttänyt vastustusnauhoja maastavedossa kun maastavetoalustassa ei itsessään ole nauhojen paikkoja vaan alustalle laitetaan erillinen "levy" mihin saa nauhat kiinni. Olen tuota levyä jo katsonut aina

Kreatiini on kuulunut omaan lisäravinne käyttöön todella pitkään mutta tuossa jokin aika sitten viime vuonna vai jo jopa edellisenä vuonna päätin jättää kreatiinin käyttämisen. Syitä tuohon oli periaatteessa kaksi mutta käytännössä yksi. Ensimmäinen pienempi syy on se että nykyään jo jonkin aikaa lähes kaikki preworkoutit sisältävät kreatiinia vähemmän tai hieman enemmän. Ajattelin että en jaksa nyt ostaa "lisä" kreatiinia kun kerran preworkout sitä jo sisältää

Viime viikon lauantaina tein ketjukyykyssä uuden sarja ennätyksen saamalla 200kg plus ketjut kolme kahden toiston sarjaa. Tämän viikon keskiviikkona kun vuorossa oli seuraava jalkatreeni niin en oikein tiennyt mitä odottaa normaaliin tapaan. Katsoin hieman miten päivän kunto menee ja päätin siinä lennossa mitä sitten teen. Ihan samalla tavalla tein lauantaina PTVGYM:llä kun tein kyykkyä ketjuilla. Päädyin vain sitten lopulta tekemään 200kg painoilla plus ketjut

Eilen perjantaina oli jälleen paluu "normaaliin" kun kävin tekemässä maastavetotreenin PTVGYM:llä kun viime viikolla perjantaina olin käymässä Vantaan Loaded:lla tekemässä rinta- & selkätreenin sekä lauantaina tein maastaveto treenin PTVGYM:llä. Myöskin tällä kertaa tämä oli ensimmäinen onnistunut maastaveto treeni pienen flunssan jälkeen ja kolmas maastaveto treeni PTVGYM:llä flunssan jälkeen. Tämä kertonee siitä että olen nyt kenties palautunut flunssasta ja

Eilen perjantaina tuli käytyä Vantaalla treenaamassa kun LOADED Experience Vantaalla oli avoimet ovet. Minulla on kyllä kymmenen kerran kortti Vantaan Loaded:lle missä on vielä kahdeksan kertaa jäljellä mutta hierojan kanssa päätettiin käydä katsomassa mikä meininki Vantaan Loaded:lla on kun siellä on avoimet ovet? Olen käynyt pari kertaa Vantaan Loaded:lla joista ensimmäinen kerta Loaded:lla oli perjantai-ilta ja toinen kerta Loaded:lla sunnuntai päivä eikä

Menin tämän viikon keskiviikkona poikkeuksellisesti PTVGYM:lle tekemään maastavetoa ja selkätreeniä. Mietin oikeastaan aika pitkään menenkö PTVGYM:lle vai ei en ja oikeastaan vasta toimistolta kotiinpäin ajaessa päätin mennä PTVGYM:lle. En oikein tiennyt mitä odottaa treeniltä kun viime viikko meni enemmänkin flunssasta toipumiseen eikä tämän viikon treenit ole oikein lähtenyt kulkemaan. Maanantaina kyllä sain kyykyssä 225kg mutta muutoin tekeminen oli mitä oli

Eilen lauantaina tuli käytyä "pitkästä" aikaa käytyä PTVGYM:llä eli ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Yksi viikko minulta oli täysi tauko treeneistä ja kun tänä perjantaina en poikkeuksellisesti käynyt PTVGYM:llä niin eilen lauantaina kerta oli ensimmäinen kerta kahteen viikkoon. Perjantaina tein muutenkin poikkeuksellisesti penkki treenin vaikka niitäkin on tullut tehtyä perjantaisin niin tämän johdosta mietin myös mitä teen lauantaina? Tällä viikolla tein

Eilen perjantaina tein ensimmäinen "kunnon" treenin tällä viikolla kun maanantaista torstaihin säästelin treeneissä enkä ottanut mitään ihan täysillä. Minulla oli viikon tauko treeneistä sekä olin hieman palautumassa flunssasta. En säästellyt niinkään tauon jäljiltä vaan tuon flunssan sillä tunsin vielä maanantaina etten ole 100% kunnossa. En oikeastaan vieläkään ole ihan 100% kunnossa sillä saatan yskiä yksittäin päivän aikana sekä räkää tulee kun käy

Viime viikolla oli työpaikan perinteinen etäilyviikko kolmannen kerran Pyhtäällä missä oli mökki vuokrattuna. Ennen Pyhtää vuosia kävimme ulkomailla mutta nyt viimeiset kolme vuotta on mennyt tosiaan Pyhtäällä. Samoiten perjantaina olisi ollut firman 10-vuotispäivät mutta satuin olemaan jo perjantaina Tampereella katsomassa Columbus vs Colorado nhl-peliä. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun edes kävin Nokia areenalla eli nyt tuli sekin sitten koettua. Lauantaina

Viime viikonloppuna katselin Youtubesta hieman Jamal Brownerin maastaveto videoita minkä innostuksena heti maanantaina päätin kokeilla maastavedossa / räkkivedossa tekniikkaa mitä käytin yhdessä vaiheessa useasti mutta mitä en ole syystä tai toisesta käyttänyt aikoihin. Oikeastaan olen käyttänyt kolmea eri tekniikkaa maastavedossa mitkä ovat menneet vähän niin että olen käyttänyt jotain hetken aikaa ja sitten taas vaihtanut toiseen. Aloitin aikoinaan ihan