Tupla selkätreenit isommilla painoilla ja kymmenen toiston sarjoilla

16.11.2016 - 12:06

Eilen oli vaihteeksi ihan täysi lepopäivä sekä menin päivän maanantaiseen tapaan kevyemmällä ruokavaliolla. Ei tuossa kevyessä ruokavaliossa muuta vikaa ollut mutta eilinen ilta oli hieman kiireinen joten en ehtinyt oikein syömään missään välissä ja tämä tarkoitti sitä että nälkä vain kasvoi. Kun lounaaksi söin maanantaiseen tapaan Saarioisten 250g perunasalaatin sekä raejuuston ja seuraava kunnollinen ruoka oli joskus 21.30 niin kyllä siinä nälkä tuli. Näiden kahden isomman "aterian" välissä tuli syötyä joqurtti sekä yksi vai kaksi välipalapatukkaa eikä oikein muuta joten ei ei ollut suuri ihme että minulla oli nälkä. Sitten vielä kun pääsin kotiin vasta lähempänä 21.30 ja aamulla oli vuorossa aamutreeni kuntosalilla niin nukkumaankin piti mennä suhteellisen pian. Tämä taas tarkoitti myöskin sitä ettei mitään ihmeellistä voinut ruveta tekemään koska siinä olisi mennyt aikaa ja syömään olisi päässyt myöhemmin. Myöskin se haittasi että kun oli nälkä niin teki mieli syödä hieman enemmän mutta samalla kun piti mennä aika pian nukkumaan niin tämän takia ei voinut oikein syödä mitään ihan niin kunnollista. Käytännössä aika oli rajoitteena niin ruuan valmistukseen käytettyyn aikaan sekä syömiseen. Päädyin lopulta tekemään neljän munan munakkaan sekä ruisleivän ja toivoin tämän riittävän.

Maanantaina kun söin kevyemmin niin tämä näkyi heti aamutreenissä ja eilen kun menin samankaltaisella linjalla hieman huonommin ajallisesti aterioiden kanssa niin tämän aamun jaksaminen jäi arvoitukseksi. Tätä asiaa kyllä mietin illalla ennenkuin aloin tekemään ilalla syötävää kun koitin ottaa ruuan tekemisessä niin paljon tulevan aamun aamutreeniä huomioon. Ehkä tämä keskiviikko oli huono päivä mennä kevyemmällä ruokavaliolla juurikin illan ruoka-aikataulujen suhteen. Lounaaksi olisi pitänyt syödä keskiviikkona normaali ruoka-annos ja jättää tämä kevyempi ruoka vaikka torstaille jolloin kuitenkin illan ateria ajat olisivat olleet normaalit. Kevyempi ruokavalio päivään sekä "epänormaali" aikataulu aterioiden suhteen oli pienoinen virhe mitä en tullut ajatelleeksi tulevien treenien suhteen.

En kyllä oikein tiedä miksi olin suunnitellut kokeilevani kevyempää ruokavaliota kun ainakin kuntosalitreenien kanssa se ei meinaan sopia. Tietenkin ruokavalio voi olla kevyt myös kuntosalitreenien kanssa kunhan syö sentään oikeita ruokia joista saa oikeita asioita. Minun kevyempi ruokavalio testaukseni on ollut enemmänkin jotain dietti ohjelmaa kuin kuntosalitreenien kanssa sopivaa. Ehkä olen jossain määrien oikeilla jäljillä tai sitten ihan hakuteissä tällä kokeilulla mutta minun pitää vain asiaa testata sekä kokeilla uusia ruokia ruokavalioon. Olenkin juuri raejuustolla koittanut saada lounaaseen lisää ravinteita kuten proteiinia sillä pelkkä perunasalaatti ei sisällä kyllä tarpeeksi kaikkea. Miksi olen valinnut nyt perunasalaatin johtuu lähinnä siitä että joskus tuossa jokin aika sitten voi olla jopa viime vuonna tuli kokeiltua perunasalaattia ja huomasin sen olevan ihan syötävää. Salaateissa minulla on ollut vaikea löytää sellaisia salaatteja joita tykkäisin varsinkin pelkkänä ruokana.

[video:https://youtu.be/PWfMYsPKGwc]

Aamutreeni enemmän ylössuuntaisia liikkeitä ja iltatreeni vaakasuuntaisia

Vaikka eilen mietin aika paljonkin tämän päivän tulevaa aamutreeniä niin aamulla en miettinyt missän vaiheessa mitään jaksamisia. Heräsin ihan normaalisti ja tämän jälkeen tein normaalit aamurutiinit mitä teen ennen aamun kuntosalitreeniä. Valmistauduin vain aamun tulevaa aamutreeniä varten ja saatoin hiukan suunnitella tulevia treenejä. Mitä liikkeitä teen aamulla ja mitä liikkeitä teen sitten illalla. Aamutreeni oli jo eilen suunniteltu melkein valmiiksi tai ainakin ajatuksen tasolla pitkälle mitä tulen tekemään mutta illan treeni oli sitten auki. Eilen mietin maastavedon jättämistä väliin päivän kevyen ruokailun takia sekä tiistaiaamun takia jolloin huomasin treenin menevän väsyneesti kun olin syönyt edellisenä päivänä kevyesti.

Maastavedon väliin jättäminen oli mielessä vain eilen koska aloitin tämän aamun aamutreenin maastavedolla. En tiedä vaikuttiko eilinen kevyempi ruokailu tämän aamun painoihin vai ei. Ei ainakaan mielestäni sillä en miettinyt mitään jaksamisia koko sinä aikana kun tein maastavetoa. Ehkä halusin vain tehdä kymenen toiston sarjoja kun pidin aamulla maastavedossa painot "vain" 100kg:ssa. Muutoin en huomannut aamulla samanlaista väsymystä mitä huomasin tiistaina. Mielestäni tein tänä aamuna selkätreenin suhteessa samanlaisilla painoilla mitä tein tiistaina jalkatreenin.

Aamutreeni painottui tänään enemmän pystysuuntaisiin liikkeisiin ja iltatreenissä hain enemmän vaakasuuntaisia liikkeitä. Tällä tavalla hain päivään sen mahdolliiden että sain tehtyä kummatkin treenit isommilla painoilla kymmenen toiston sarjoilla. Hain siis saman tyylistä treenipäivää kun tiistaina jolloin tein kummatkin treenit kymmenen toiston sarjoilla tekemällä treenit erilailla. Tällöin tein etureisipanotteisen treenin sekä takareisipainotteisen jolloin sain treeneihin enemmän eroavaisuuksia. Maanantaina puolestaan tein aamutreenin isommilla painoilla ja iltatreenin pienemmillä kun tein kaksi lihasryhmää samana päivänä sekä tein samankaltaisia liikkeitä aamulla sekä ilalla. Tulen tekemään myös huomasin käsipäivän samanlaisena kuin maanantaina eli kahden lihasryhmän päivänä tein / teen erilaiset treenit sarjojen pituuksilla.

Aamu selkätreeni

  • Maastaveto 60kg x10, 3x10 100kg
  • Kulmasoutu 3x10 90kg
  • Supersarja 3x ylätalja leveä 60kg x10 + ylätalja kapea 60kg x10
  • Lat Rope Yankers 3x10 60kg

Ilta selkätreeni

  • Kulmasoutu käsipainolla 3x10 40kg
  • Alatalja naru 3x10 60kg
  • Triplasetti alatalja ristikkäistaljassa leveä + alatalja ristikkäistaljassa kape + yhden käden alatalja ristikkäistaljassa 1x50kg, 3x70kg
  • Supersarja 3x yhden käden vaakasoutu 80kg x10 + normaali vaakasoutu 80kg x10

Näköjään tiistaina tehdyllä dipillä olikin sitten "suurempia" vaikutuksia loppuviikon treeneihin. Tiistaina tulin tehneeksi käsitreenissä dippiä 80kg lisäpainoilla kolmen toiston sarjan. Tämän jälkeen tuli tehtyä vielä 60kg, 40kg, 20kg sekä ilman lisäpainoja ollut tiputussarja. Tuolloin jo kropassa tuo tuntui mutta ajattelin olevan palautunut keskiviikko iltaan menessä kun vuorossa oli jalkatreeni. Keskiviikko aamuksi minulle ei ollut mitään treenejä vaan

Tällä viikolla on tullut käytyä tekemässä aamutreenejä niin maanantaina kuin tiistaina. Keskiviikkona oli ihan suunniteltu väli aamu lähinnä sen takia, että illalla on vuorossa jalkatreeni. En halunnut keskiviikon aamulle treeniä ihan tämän takia ja myöskin tiistai-illan treeni otti yllättävän koville vaikka vuorossa oli "vain" käsitreeni. No tämä johtui siitä, että tein dippiä 80kg lisäpainoilla joilla sain kolme toistoa. On se niin ihmeellistä, että 20kg sekä

Lauantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa hieman erilainen jalkatreeni mitä nyt on tullut tehtyä ellei parin viikon takaista Vammalan reissua lasketa mukaan. Keskiviikkona tulin tehneeksi "normaalin" jalkatreenin käytännössä samalla kaavalla mitä nyt olen jalkatreenit tehnyt. Kyykyssä tuli kokeiltua tehdä 150kg painoilla sarjoja minkä jälkeen tuli tehtyä jalkaprässiä, suorin jaloin maastaveto, lantio nostoja ym ym. Se mitä tein lauantaina toisin oli lähes kaikki

Volyymi pumppi käsitreeni takana mitä en ole nyt oikein tehnyt kun viimeiset käsitreenit ovat olleet enemmän suoria sarjoja sekä hieman isompia painoja käyttäen. Tällä viikolla kun en ole käynyt tekemässä aamutreenejä niin en ole myöskään tehnyt näitä volyymi treenejä käsille. Toisaalta tämä on parempi, että käsitreenit saavat vaihtelua. Kroppa kuitenkin tottuu samanlaiseen treenaamiseen hyvin nopeasti jolloin treenin meneminen perille on vaikeampaa. Tykkään

Palasin tällä viikolla "normaaliin" ruokavalioon viime viikon salaatti syömisien jälkeen. Se miksi päädyin tähän enkä jatkanut salaatti linjalla ei johtunut oikeastaan muusta asiasta kuin siitä etten jaksanut mennä viikonloppuna tai oikeastaan sunnuntaina kauppaan. En miettinyt tämän viikon syömisiä vielä perjantaina enkä oikeastaan lauantaina minkä johdosta minun oli tehtävä päätökset sunnuntaina. Lauantaina minulla oli muutoinkin koko päivä kaikenlaista niin

Kuinka nyt sattuikaan juuri kun kirjottelin salikengistäni juttua niin torstaina kun olin aloittamassa maastavetoa Reebok CrossFit Lifter Plus kengistäni katkesi yksi osa. Toisen kengän ylemmän remmin metallinen kiristys katkesi. Yllättävää että tuollainen osa katkeaa ihan yhtäkkiä eikä nuo kengät muutenkaan ihan niin vanhat ole. Siihen nähden aika kevyesti tuo osa meni rikki mihin tarkoitukseen kengät ovat tehty. Kuitenkin Reebokin yhdet kalleimmat

Täytyy sanoa, että sinällään outo jalkatreeni tuli tehtyä keskiviikkoiltana. Pääsin tekemään pitkästä aikaa "normaalin" jalkatreenin jalat kunnossa. Ilman mitään kipuja tai muuten ei normaalissa tilassa. Viime torstaina pääsin kyllä myöskin tekemään jalkatreenin ilman kipuja ja muutoinkin jalat samassa kunnossa kuin nyt. Ainoa ero oli kuitenkin, että tein tuon jalkatreenin Vammalassa ja lähes koko treenin hack-kyykyssä. Toinen asia oli tietenkin väsyminen,

Pari kuukautta diettiä takana ja oikein mitään tuntunut tapahtuvan niin tälle viikolle tein sitten muutoksia. Tällä viikolla ainakin maanantaista perjantaihin menen salaatti aterioilla. Pari salaatti ateriaa päivässä muiden "aterioiden" ohessa. Käytännössä aamupala on sisältänyt eniten hiilaria mitä olen muutoinkin karsinut jopa palautusjuomasta tai treenijuomasta. Maanantaina sijoitin malton treenijuomaan yhdessä bcaa:n kanssa minkä tein myöskin keskiviiikkona

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut jotain postauksia käyttämistäni salikengistä CrossFit Lifter Plus 2.0 & INOV-8 F-LITE 235. CrossFit Lifter Plus 2.0 kengistä on tullut kirjoitettua pari kertaa ja kerran INOV-8 F-LITE. Tietenkin olen saattanut mainita molempia kenkiä jossain muissa postauksissa, mutta ajattelin jälleen kirjoittaa jutun koskien salikenkiä. Minulla on ollut vuosien saatossa muutamat kengät mitä olen käyttänyt kuntosalilla. Aluksi käytin todella

Kun pitkästä aikaa pääsi tekemään hack-kyykkyä niin samalla sitä tuli sitten tehtyä hieman yli tunti. Käytännössä tein torstain jalkatreenissä pelkkää hack-kyykkyä. Hack-kyykyn jälkeen tein kylläkin vielä yhden jalan takareisilaitetta, mutta suurimman osan treeniajasta olin kuitenkin hack-kyykyssä. Tällä kertaa hack-kyykkyä oli mukava tehdä siinäkin mielessä, että mihinkään paikkaan ei sattunut yhtään vaan pääsin tekemään hack-kyykkyä normaalisti. Ei mitään