Räkkivedossa uusi ennätys ja sarjaennätys 290kg

18.06.2019 - 09:00

Tuli tuossa reilu viikko sitten sunnuntaina tehtyä räkkivedossa uusi maksimiennätys ja samalla sarjaennätys kun 290kg nousi kaksi kertaa. Räkkivedo on minulle itselleni sellainen liike mitä en ole oikein ikinä tehnyt useasti tai pitkäjänteisesti. Räkkiveto on sellainen liike mitä satun tekemään sitten kun sitä satun tekemään. Tämän johdosta tuloskehitys ja tekniikka ei oikein pääse kehittymään sillä maastaveto ja räkkiveto ovat kuitenkin eri liikkeet. Periaatteessa räkistä pitäisi saada nostettua enemmän kun liikerata on lyhyempi mutta näin minulla ei ole kuitenkaan aina ollut.

Syy on kuitenkin se, että teen maastavetoa käytännössä jokaisessa selkätreenissä mutta räkkivetoa teen todella harvoin. Pari-kolme vuotta sitten kun tein tuplatreenejä kuntosalilla niin taisin tehdä räkkivetoa aktiivisemmin. En ole ihan varma mutta näin muistelisin. En oikein tiedä miksi en tee aktiivisemmin räkkivetoja vaikka se onkin loistava liike. Varsinkin maltillisemmilla painoilla joita itse en oikein osaa käyttää saa paljon paremmin tuntuman selkään. Itselleni räkkivedot ovat olleet aina tapa saada mahdollisimman paljon romua nousemaan ylös jotta se auttaisi minua maastavedon maksimiraudoissa.

Räkkivedossa on myöskin se hyvä asia, että räkin / alustan jolle painot laskee on säädettävissä. Ei ole aina pakko tehdä samalta korkuudelta vaan tarvittaessa voi joko pidentää tai lyhentää liikerataa. Ihan sen mukaan mihin haluaa keskittyä. Haluaako keskittyä pelkkään lukitukseen vai haluaako nostoon ottaa hieman tuontia mukaan.

Itsellä räkkivedot menevät aina yli 200kg painoihin vaikka juurikin jokin 140-180kg painot olisivat parhaimmat oikeasti selän treenaamiseen. Räkkivedossa kun tärkein asia on oikeasti latsien lukitus yläasennossa eikä saada painoja vain ylös mikä tuntuu olevan monien tavoite räkkivedossa. Sama asia koskee kyllä maastavetoakin mutta minun tyyli on ollut aina vain saada suuret painot ylös eikä saada toistoa tehtyä hyvällä latsien lukituksella. Eräällä tapaa teen seen räkkivetoa sekä maastavetoa väärin mutta toisella tapaa teen niitä oikein. Kaikki riippuu näkökulmasta hakeeko voimaa vai kehonmuokkausta.

Viime viikonloppuna katselin Youtubesta hieman Jamal Brownerin maastaveto videoita minkä innostuksena heti maanantaina päätin kokeilla maastavedossa / räkkivedossa tekniikkaa mitä käytin yhdessä vaiheessa useasti mutta mitä en ole syystä tai toisesta käyttänyt aikoihin. Oikeastaan olen käyttänyt kolmea eri tekniikkaa maastavedossa mitkä ovat menneet vähän niin että olen käyttänyt jotain hetken aikaa ja sitten taas vaihtanut toiseen. Aloitin aikoinaan ihan

Viime viikon lauantaina sain ketjukyykyssä tehtyä uuden ennätyksen 215kg plus ketjut. Tuolloin tuntui että saisin jopa enemmän tai ainakin saman tehtyä uudestaan tai jopa tehtyä kahden toiston sarjan. Kuitenkin viime viikon keskiviikkona kun kävin tekemässä tutun kanssa "bodaustyylisen" jalkatreenin PTVGYM:llä niin hack-kyykyn jälkeen tunsin jotain ei normaalia vasemmassa polvessa. Tuon polven kunnosta tuossa jo kirjoittelinkin mutta lyhykäisyydessään mitään

Tällä viikolla oli suunnitelmissa käydä PTVGYM:llä kolme kertaa kun viimeisin parin - kolmen viikon aikana treenit PTVGYM:llä on jäänyt pariin kertaan. Kolmisen viikkoa sitten pidin perjantain välipäivänä kun normaalisti olisin mennyt tekemään treenin PTVGYM:lle kun sunnuntaina oli vuorossa Vantaan Loaded reissu. Lauantaina kuitenkin kävin tekemässä PTVGYM:llä jalkatreenin ihan normaaliin tapaan. Pari viikkoa sitten kävin tekemässä Tampereen reissun millä oli

Vertaan jatkuvasti omia nykyisiä tuloksia ennätyksiini oli ne sitten maksimi- tai sarjaennätys. Tämän johdosta odotukseni ovat korkealla minkä johdosta joko epäonnistun tai sitten olen pettynyt treeneihin. Toisaalta viime aikoina olen saanut tehtyä erilaisia sarjaennätyksiä sekä myöskin kyllä ennätyksiä varsinkin liikkeisiin joita en ole hirveästi ennen tehnyt. Näihin lukeutuu räkkiveto missä tänä vuonna olen saanut nostettua 300kg pari kertaa vaikka

Tällä viikolla epäonnistuin tuli jälleen pari epäonnistumista kuntosalilla. Ensiksi maanantaina en saanut tehtyä uutta ennätystä räkkivedossa 310kg sillä tanko ei edes hivahtanutkaan ylös. Torstaina puolestaan oli vuorossa maastavedossa epäonnistuminen kun yritin saada 275kg kaksi toistoa enkä saanut edes yhtään. Maanantaina hyvää oli se että lähdin hyvin yrittämään toistoa vaikka tanko ei liikkunut. Torstaina parempaa oli se että lähdin tekemään toistoa ja

Eilen lauantaina tuli käytyä Hifihuoneen HIFI & HIGH END messuilla sekä tekemässä jalkatreeni Tampreen Loaded:lla. Alunperin minulla oli suunnitelmissa käydä perjantaina tekemässä selkätreeni Loadedilla ja lauantaina jalkatreeni mutta tuo perjantaina treeni jäi tekemättä kun pääsin lähtemään perjantaina töistä myöhemmin kuin ajattelin. Minulla olisi mennyt perjantaina Tampereella todella myöhään niin matkalla ajattelin että nyt on parempi jättää treeni väliin

Pari kolme viikkoa sitten ostin Vantaan Loaded:lle 10-kerran kortin ja kävin parisen viikkoa sitten ensimmäisen kerran mistä kirjoittelin LOADED Experience Vantaa kokemuksia. Tuolloin en oikein Vantaan Loaded:sta niinkään pitänyt sekä myöskin epäonnistuin treenissä kun maastavedossa en saanut ketjuilla 265kg. Ensimmäisellä kerralla minulla ei ollut suuria odotuksia Vantaan Loaded:ia kohtaan ja tällä kertaa tiesin mitä odottaa. Kysymys olikin vain se, että

Keskiviikkona kyykkäsin tämän vuoden suurimman luvun 235kg mikä on myös samalla kolmanneksi suurin kyykkyni ikinä. Kesällä sain kyykättyä yhdessä treenissä 230kg kaksi kertaa ilman spotteria joten sanoisin tuon treenin olleen kuitenkin eräässä mielessä parempi. Muutaman kerran olen saanut 225kg mutta muuten se on aina jäänyt 220kg - 200kg välille. Kyykky on ollut minulle vaikein liike aina ja minun pitää olla henkisesti valmis aina kun ollaan 200kg painoissa

Eilen perjantaina oli vuorossa normaaliin tapaan selkätreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä eli maastavetoa ketjuilla. Perjantaisin kun olen nyt käynyt PTVGYM:llä tekemässä treenejä niin olen tehnyt töitä kotoa käsin ettei tule edes takaisin ajamista kun en kuitenkaan halua mennä salille suoraan töistä. Työpäivät mitkä teen kotona olen huomannut olevani väsyneempi tai unisempi kuin ne kun käyn toimistolla. Tähän voi myös osin vaikuttaa se etten ole nyt juonut kahvia

Perjantaina tuli käytyä testaamassa Vantaan Loaded mistä kirjoittelin LOADED Experience Vantaa kokemuksia. Tuo kyseinen treeni oli itselleni pettymys niin kuin hieman koko Vantaan Loaded vaikka minulla ei ollutkaan mitään ennakko-odotuksia. Kuitenkin tuohonkin mielipiteeseen liittyy monia asioita joita voi käydä lukemassa LOADED Experience Vantaa kokemuksia kirjoituksesta. Lauantaina olikin sitten normaali käynti Pitäjänmäen PTVGYM:llä missä vuorossa oli