Pyhäpäivinä tai yleisesti normaalista poikkeavina päivinä treenaaminen on välillä vaikeaa

01.05.2018 - 14:46

Kun päivä poikkeaa normaalista näin vappuna tai pääsiäisenä niin minulla menee treenit aikalailla sekaisin jos treenaan normaalissa ympäristössä. Näin käy siis vain normaalissa ympäristössä ja jos näissä tapauksissa olisin treenannut aivan jossain muualla niin tätä asiaa ei olisi ollut. En tiedä mikä on se kaikkein vaikuttavin syy tai onko sellaista, mutta pieniä muuttuvia tekijöitä on todella paljon mitkä vaikuttavat treenin kulkuun.

Näin alkuun voisi sanoa suurimmiksi vaikuttajaksi päivän syömiset sekä aikataulun mitä seuraa myöskin kuntosalilla poikkeava aikataulu sekä mahdollisesti täysi tai tyhjä kuntosali. Jos lähdetään liikkeelle aikataulusta ja syömisestä niin nämä asiat vaikuttavat eniten juurikin siksi, että normaalista poikkeavilla päivillä on vaikeampi pysyä ihan samoissa aterioissa ja aikatauluissa kuin normaalina päivänä. Tähän kaikkeen vielä kun lisätään se, että päivään voi kuulua muutakin poikkeavaa mikä pitää ottaa huomioon ruokailussa kuten muissakin aikataulutuksissa.

Kun pitää mennä treenaamaan normaalista poikkeava aikana niin tällöin pitää myöskin huolehtia ruokailut uusiksi sekä sen, että syö suunnilleen hyvin. Ruokailu voi vaikuttaa negatiivisesti treenaamiseen sillä jos on syönyt liikaa tai liian poikkeavasti niin tällöin kroppa voi olla todella väsynyt jolloin ei jaksa kunnolla treenata. Myöskin ruoka-ajoista pitäminen kiinni voi tuottaa vaikeuksia tai tietynlaista tressaamista jotta syömisen ja treenin väliin jää tarpeeksi aikaa. Jos ruokailun ajankohta jää liian lähelle treeniä tai syö hieman normaalia enemmän niin ruoka ei välttämättä ehdi sulaa ennen treenin alkua jolloin ei helposti jaksa treenata.

Yksi asia onkin sitten salille meneminen ja se, että onko kuntosalilla väkeä vai ei. Varsinkin jos ei ole niin huomaan tämän helposti itse. Kun salilla on vähän väkeä niin itse en vain saa treenistä niin paljoa irti vaan tarvitsen tietyn verran väkeä varsinkin kun käyn yleisesti yksin tekemässä treenin. Varsinkin näinä poikkeavina päivinä kun salilla voi olla vain tuntemattomia ihmisiä treenaamassa niin ei saa sitä tarvitsevaa motivaatiota tai mahdollisesti apua spotterin muodossa. Eri asiahan olisi täysin jos menisi jonkun kanssa treenaamaan niin tällöin on ihan sama onko salilla väkeä vai ei, mutta näin pyhäpäivinä ihmiset jättävät helposti treenit väliin tehdäkseen muuta.

Näin vappuna huomasin itse sen, että sain tehtyä maastavedon ihan hyvin vaikka minulla oli hieman motivaation kanssa vaikeuksia. Tämän jälkeen vielä seuraava liike meni ihan hyvin mutta tämän jälkeen motivaatio ongelmat tuntuivat vain pahenevan ja olisin voinut ihan hyvin lähteä salilta jo paljon aikaisemmin. Ilmeisesti motivaatio rinnastui täysin ihmis määrään salilla sillä motivaationi pieneni pienemistään sitä mukaan kuin ihmisiä lähti salilta. Pääsiäisenä oli kyllä hieman sama asia vaikka silloin sali oli ihan tupaten täynnä aina treenin alusta loppuun. Tuolloin ongelma oli se, että väkeä oli liikaa ja minulle tutumpia ihmisiä oli vähemmän eli lähes kaikki olivat enemmän tai vähemmän outoja.

Tämänkaltaisia ongelmia ei ole kyllä silloin kun olen treenaamassa aivan jossain muualla ja oli päivä mikä tahansa. Jotenkin vain tuttu ympäristö tarvitsee jotenkin tuttua ympäristöä jotta saan itse treenistäni enemmän irti. Tietenkin kun tällä hetkellä tietyt liikkeet on tullut tehtyä suuremmilla painoilla jolloin motivaatio tarvitsee olla kunnossa sekä tietyissä tapauksissa tarvitsen apua niin se on mielestäni eri asia kuin pumpata volyymia pienemmillä painoilla. Kun sarjojen välissä olevat tauot ovat pitkiä ja muutenkin pitää olla henkisesti kunnossa niin tällöin kaikki asiat vain vaikuttavat niin helposti treeniin kun taas pienillä painoilla tehtävä volyymi treeni on helpompi suorittaa vaikka ajatukset eivät ole ihan niin kunnossa. Näin siis ainakin omassa tapauksessa ja olen tämän kyllä monesti huomannut ja todennut.

On ollut mukava olla ilman aamutreenejä ensimmäistä kertaa yli kolmeen kuukauteen. Viime vuoden puolella kävin kymmenen viikkoa putkeen aamuisin tekemässä treenin minkä lisäksi kävin iltaisin tekemässä normaalin treenin. Joululoman aikana olin pari viikkoa ilman aamutreenejä, mutta sitä ei oikein voi laskea kun kyseessä oli loma / ei normaali arki. Joululoman jälkeen jatkoin kuukauden verran aamutreenejä aina viime perjantaihin saakka ja tämän viikon olen

Kuntosalilla alkaa huomaamaan, että tammikuu on vaihtumassa pian helmikuuhun sillä uudenvuoden lupaajat ovat vähentyneet ja salilla näkee enemmänkin "tuttuja" kasvoja. Tammikuun ensimmäiset kaksi viikkoa loppiaisen jälkeen olivat kyllä kamalia sillä väkeä piisasi enemmänkin kuin laki sallii. Vielä loppiaisena kun kävin tekemässä treeniä niin tuolloin oli todella rauhallista mutta heti kun arki jatkui tiistaina niin siitä pari viikkoa väkeä piisasi ihan liikaa

En ole oikein varma mutta mielestäni treenaan "rennommin" kun olen käymässä esimerkiksi Vammalassa tai muuten jos olen muutoin treenaamassa muualla kuin normaalilla paikalla. Huomasin tämän asian jälleen kerran parin viikon joululoman aikana ja nyt viimeviikonloppuna kun sattumoisin tulin tuli taas käytyä maalla heti viikon jälkeen siitä kun tulin sieltä pois. Tietenkin loma-aika on aina loma-aikaa jolloin rytmit ja muutoinkin arki on hieman erilaista niin se

Dieetti lähti liikkeelle heti loppiaisen jälkeen tiistaina kun paluu arkeen tapahtui. Minun oli tarkoitus tehdä "joululoman" aikana hieman muutoksia dieettiin niin ruokailun kuin treenien puolella mutta normaaliin tapaan mitään ei tapahtunut. Näin on tapahtunut niin usein kun muistan, että kesäloman tai joululoman aikana minun on pitänyt suunnitella tulevaa dieettiä mutta mitään ei ole tapahtunut. Kyllä asian tiedostin joulun aikana mutta en jaksanut asialle

Parin viikon "loma" / reissu maalla Vammalassa takana ja paluu arkeen vaihtumassa. Tuon parin viikon aikana kymmenen viikon dieetti tuli käytännössä vedettyä vessasta alas sillä ainakin vatsa on turvonnut. Ei siinä mennyt kuin joku viikon verran kun huomasin salilla salivyön tekevän tiukkaa laittaa päälle. Sanoisin olevan parempi laittaa vyö yhden reiän löysemmälle, mutta silloin se olisi selvempi merkki lihomisesta, että tämä voi olla vaikeampi asia. Tällä

En tiedä voiko ihan pieni tankkaus vaikuttaa niin paljon asioihin vai eikö minun voimatasot olekkaan laskeneet vaikka sellaiset merkit ovat olleet ilmassa. Viime viikon perjantaina meillä oli yrityksen pikkujoulut joissa tuli syötyä ihan sitä mitä oli tarjolla enkä lähtenyt pihistelemään sen takia, että olin dieetillä. Tätä seurasi sitten "ihmeelliset" treenit ainakin voimatasollisesti. Minun ei ollut edes tarkoitus mennä viime viikon sunnuntaina treenaamaan

En osaa sanoa johtuiko tämän aamuisen aamutreenin ilmeen olevan hyvä sen takia, että olin nukkunut seitsemän ja puolituntia, tiesin tämän olevan viimeinen aamutreeni ainakin vähään aikaan vai etten tuntenut kamalia särkyjä sekä kipuja aamutreenin aikana? Syitä ja muuttujia oli siis monia mutta en tiedä tarkalleen mistä tuo johtui vai oliko kaikki tekijät vaikuttamassa tähän. Oli asia niin tai näin niin tämä toistaiseksi viimeinen aamun salitreeni meni paremmin

Viime viikon sunnuntaina tuli kahdeksan viikkoa täyteen dieettiä ja kun tämäkin viikko on jo loppu puolella niin aikaa on kulunut lähemmäs yhdeksän viikkoa. Se mitä kahdeksan viikon aikana on tapahtunut niin se on samalla yllättänyt, että ei yllättänyt. Se, että olen saanut näkyviä tuloksia aikaan on toisaalta yllättänyt minut positiivisesti ja samalla, että kuitenkaan ihan niin paljoa ei ole tapahtunut kuin ajattelisi asiaa siltä kannalta mitä tämän eteen olen

Dieettiä on takana kahdeksan viikkoa ja tällä viimeisillä viikolla pääsin vaa'an mukaan alhaisimpaan painoon mikä oli 113.4kg. Tuo kyseinen vaakatulos tarkoitti sitä, että dieetin alusta olin saanut painoa pois kuutisen kiloa. Muutoinkin nyt viimeaikoina paino on ollut pienempi vaa'an mukaan mitä se on ollut dieetin ensimmäisinä sanotaanko nyt viiden viikon aikana. Käytännössä olen tuntenut dieetin menevän eteenpäin henkisesti dieetin alusta alkaen, mutta

Pari vuotta sitten kun pidin dieettiä katsoin aktiivisesti aamupainon sekä vatsan ympärysmitan maanantaisin sekä torstaisin. Tuolloin huomasin, että vatsanympärysmitta sekä paino liikkuivat käsikädessä. Kun paino oli laskenut yhden kilon niin vatsan ympärysmittaus oli laskenut noin sentin. Ajattelin tämän asian liittyneen juuri sen hetkiseen painoon ja ruumiin rakenteeseen, mutta kyllä ne edelleenkin pitävät paikkaansa. Näin ollen keskikehossa ei ole tapahtunut