PTVGYM Pitäjänmäki: PTVGYM vs Loaded?

06.12.2021 - 01:14

Eilen sunnuntaina tulin käyneeksi ensimmäistä kertaa ikinä PTVGYM:llä kun kävin PTVGYM Pitäjänmäellä. Minun oli tarkoitus käydä kesällä PTVGYM Turussa mutta se ei ollut vielä silloin auki vaikka olin siinä uskolla, että sen piti olla. Ilmeisesti alkuperäinen suunnitelma oli viivästynyt tai jotain. PTVGYM Turkua aikaisemmin olisin käynyt PTVGYM Seinäjoella jos minulla olisi ollut enemmän aikaa mutta tuolloin minulla ei ollut aikaa käydä treenaamassa Seinäjoella. Kunnostauduin kesänlomani lopulla salikulttuurissa käydessäni Tampereella Loaded Gym:llä. Tuon ensimmäisen kerran jälkeen olen käynyt siellä kaksi kertaa lisää eli yhteensä kolme kertaa ja olen todella tykännyt Loaded Gym:stä.

Jo oikeastaan ensimmäisen Loaded Gym käynnin jälkeen aloin miettimään PTVGYM Pitäjänmäellä käyntiä ja varsinkin kolmannen käynnin jälkeen päätin meneväni käymään siellä kun kerran jos menen Tampereelle kuntosalille niin voin miksi en voisi käydä Pitäjänmäellä? Siinä meni hieman pitempään kuin ajattelin mutta nyt lopulta tuli hyvä sauma käydä siellä niin ajattelin lopulta siellä käydä.

Olen aina ajatellut Loaded Gym:iä ja PTVGYM kuntosaleja samankaltaisina enkä ole väärässä. Tein aikoinaan Loaded Gym:llä jalkatreenin ensimmäisenä treeninä ja nyt puolestaan PTVGYM Pitäjänmäellä tein myös jalkatreenin. Näin ollen voin verrata hyvin näitä kahta kuntosalia keskenään. Näin ensimmäisenä verratessa kuntosaleja keskenään voin sanoa, että vapaapainoalue on laajempi PTVGYM:llä mutta muutoin ne ovat aikalailla samanlaisia tietenkin pienillä eroilla. Tämän puolesta PTVGYM saa paremman arvion tuosta.

Mitä tulee yleiseen ilmeiseen niin en oikein tykännyt PTVGYM:im pimeydestä ja graafiteista vaan pidän Loaded Gym:in yleisestä ulkoasusta enemmän. Myöskin PTVGYM Pitäjänmäki tuntui kamalan ahtaalta ja vähemmän varustetulta kuin Loaded Gym niin annan tästä pisteeni Loaded Gym:in suuntaan. Olen kyllä kuullut tästä yleisesti, että Pitäjänmäki on huonoin PTVGYM.

Seuraavaksi pääsenkin viimeiseen asiaan mikä sekin menee Loaded Gym:in eduksi on laitteet. Yleisesti PTVGYM:in laitteet vaikuttavat hyviltä päälle päin sekä siellä tuntuu olevan paljon erilaisia laitteita. Kuitenkin kun päästään pintaa syvemmälle niin ainakin minulle tuli huomioon monta negatiivista asiaa verrattuna Loaded Gym:iin. Esimerkiksi PTVGYM:in takareisilaite istuen ja maaten niin en voinut tehdä niitä ollenkaan. Takareidet istuen liu'uin vain eteenpäni milloin koko liikkeen tekemisestä ei tullut mitään kun en voinut keskittyä liikkeen tekemiseen koska menin vain eteenpäin penkillä. Takareidet maaten puolestaan en saanut pidettyä käsiä laitteessa sillä käsipidikkeet olivat liian lähellä laitteen etuosassa jolloin en saanut pidettyä asentoa laitteessa sopivana.

Kun verrataan molempia tapauksia joissa en voinut oikeasti tehdä liikettä PTVGYM:llä niin Loaded Gym:in vastaavat ovat parhaimpia laitteita joilla olen lähestulkoon tehnyt. Mitä tulee sitten muihin laitteisiin niin Loaded Gym:in vastaavissa on enemmän säätely jolloin ainakin itse sain enemmän laitteista irti kun pystyin hallitsemaan enemmän liikeratoja. Kuitenkin PTVGYM:llä sain tehtyä todella hyvin eri hack-kyykky laitteita ja muitakin laitteita hyvin mutta Loaded Gym:llä asiat olivat vain hieman paremmin.

Kaikki riippuu aina siitä sopiiko laitteet sinulle vai ei ja muutama vain ei sopinut itselleni ollenkaan PTVGYM:llä. Olen kyllä tuota joltain kuullut entuudestaan että kaikki laitteet eivät ole ihan hyviä mutta ei kaikki laitteet ole täydellisiä Loaded Gym:lläkää mutta siellä niitä on ollut vähemmän. Kuitenkin PTVGYM:in vapaapainoalue tuntui olevan sopivan kokoinen ja suurempi kuin Loaded Gym:in vastaava ja ainakin toistaiseksi vapaapainot ovat olleet treenini juttu joten sen puolesta PTVGYM:in puitteet ovat hyvät. En myöskään tässä nyt tarkoita sitä että PTVGYM olisi huono kuntosali vaikka vertaan sitä negatiivisesti Loaded Gym:iin. Mielestäni Loaded Gym on vain yleisellä tasolla PTVGYM Pitäjänmäkeä parempi kuntosali ja minun pitäisi käydä toisella PTVGYM:llä toteamassa se asia onko Pitäjänmäki huonoin PTVGYM?

Aloin jo viime viikolla hieman miettimään kun tein maastavetoa ketjuilla, normaalilla tyylillä sekä lohkojen päältä että voisin jossain kohtaan jättää ketjut ja tehdä vaihteeksi maastavetoa vastustusnauhoilla. PTVGYM:llä en ollut kertaakaan aikaisemmin käyttänyt vastustusnauhoja maastavedossa kun maastavetoalustassa ei itsessään ole nauhojen paikkoja vaan alustalle laitetaan erillinen "levy" mihin saa nauhat kiinni. Olen tuota levyä jo katsonut aina

Kreatiini on kuulunut omaan lisäravinne käyttöön todella pitkään mutta tuossa jokin aika sitten viime vuonna vai jo jopa edellisenä vuonna päätin jättää kreatiinin käyttämisen. Syitä tuohon oli periaatteessa kaksi mutta käytännössä yksi. Ensimmäinen pienempi syy on se että nykyään jo jonkin aikaa lähes kaikki preworkoutit sisältävät kreatiinia vähemmän tai hieman enemmän. Ajattelin että en jaksa nyt ostaa "lisä" kreatiinia kun kerran preworkout sitä jo sisältää

Viime viikon lauantaina tein ketjukyykyssä uuden sarja ennätyksen saamalla 200kg plus ketjut kolme kahden toiston sarjaa. Tämän viikon keskiviikkona kun vuorossa oli seuraava jalkatreeni niin en oikein tiennyt mitä odottaa normaaliin tapaan. Katsoin hieman miten päivän kunto menee ja päätin siinä lennossa mitä sitten teen. Ihan samalla tavalla tein lauantaina PTVGYM:llä kun tein kyykkyä ketjuilla. Päädyin vain sitten lopulta tekemään 200kg painoilla plus ketjut

Eilen perjantaina oli jälleen paluu "normaaliin" kun kävin tekemässä maastavetotreenin PTVGYM:llä kun viime viikolla perjantaina olin käymässä Vantaan Loaded:lla tekemässä rinta- & selkätreenin sekä lauantaina tein maastaveto treenin PTVGYM:llä. Myöskin tällä kertaa tämä oli ensimmäinen onnistunut maastaveto treeni pienen flunssan jälkeen ja kolmas maastaveto treeni PTVGYM:llä flunssan jälkeen. Tämä kertonee siitä että olen nyt kenties palautunut flunssasta ja

Eilen perjantaina tuli käytyä Vantaalla treenaamassa kun LOADED Experience Vantaalla oli avoimet ovet. Minulla on kyllä kymmenen kerran kortti Vantaan Loaded:lle missä on vielä kahdeksan kertaa jäljellä mutta hierojan kanssa päätettiin käydä katsomassa mikä meininki Vantaan Loaded:lla on kun siellä on avoimet ovet? Olen käynyt pari kertaa Vantaan Loaded:lla joista ensimmäinen kerta Loaded:lla oli perjantai-ilta ja toinen kerta Loaded:lla sunnuntai päivä eikä

Menin tämän viikon keskiviikkona poikkeuksellisesti PTVGYM:lle tekemään maastavetoa ja selkätreeniä. Mietin oikeastaan aika pitkään menenkö PTVGYM:lle vai ei en ja oikeastaan vasta toimistolta kotiinpäin ajaessa päätin mennä PTVGYM:lle. En oikein tiennyt mitä odottaa treeniltä kun viime viikko meni enemmänkin flunssasta toipumiseen eikä tämän viikon treenit ole oikein lähtenyt kulkemaan. Maanantaina kyllä sain kyykyssä 225kg mutta muutoin tekeminen oli mitä oli

Eilen lauantaina tuli käytyä "pitkästä" aikaa käytyä PTVGYM:llä eli ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Yksi viikko minulta oli täysi tauko treeneistä ja kun tänä perjantaina en poikkeuksellisesti käynyt PTVGYM:llä niin eilen lauantaina kerta oli ensimmäinen kerta kahteen viikkoon. Perjantaina tein muutenkin poikkeuksellisesti penkki treenin vaikka niitäkin on tullut tehtyä perjantaisin niin tämän johdosta mietin myös mitä teen lauantaina? Tällä viikolla tein

Eilen perjantaina tein ensimmäinen "kunnon" treenin tällä viikolla kun maanantaista torstaihin säästelin treeneissä enkä ottanut mitään ihan täysillä. Minulla oli viikon tauko treeneistä sekä olin hieman palautumassa flunssasta. En säästellyt niinkään tauon jäljiltä vaan tuon flunssan sillä tunsin vielä maanantaina etten ole 100% kunnossa. En oikeastaan vieläkään ole ihan 100% kunnossa sillä saatan yskiä yksittäin päivän aikana sekä räkää tulee kun käy

Viime viikolla oli työpaikan perinteinen etäilyviikko kolmannen kerran Pyhtäällä missä oli mökki vuokrattuna. Ennen Pyhtää vuosia kävimme ulkomailla mutta nyt viimeiset kolme vuotta on mennyt tosiaan Pyhtäällä. Samoiten perjantaina olisi ollut firman 10-vuotispäivät mutta satuin olemaan jo perjantaina Tampereella katsomassa Columbus vs Colorado nhl-peliä. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun edes kävin Nokia areenalla eli nyt tuli sekin sitten koettua. Lauantaina

Viime viikonloppuna katselin Youtubesta hieman Jamal Brownerin maastaveto videoita minkä innostuksena heti maanantaina päätin kokeilla maastavedossa / räkkivedossa tekniikkaa mitä käytin yhdessä vaiheessa useasti mutta mitä en ole syystä tai toisesta käyttänyt aikoihin. Oikeastaan olen käyttänyt kolmea eri tekniikkaa maastavedossa mitkä ovat menneet vähän niin että olen käyttänyt jotain hetken aikaa ja sitten taas vaihtanut toiseen. Aloitin aikoinaan ihan