Palautumisen kanssa ollut hieman ongelmia dipin lisäkilojen jälkeen mutta olen muokannut treenejä sen mukaan

17.03.2017 - 17:58

Näköjään tiistaina tehdyllä dipillä olikin sitten "suurempia" vaikutuksia loppuviikon treeneihin. Tiistaina tulin tehneeksi käsitreenissä dippiä 80kg lisäpainoilla kolmen toiston sarjan. Tämän jälkeen tuli tehtyä vielä 60kg, 40kg, 20kg sekä ilman lisäpainoja ollut tiputussarja. Tuolloin jo kropassa tuo tuntui mutta ajattelin olevan palautunut keskiviikko iltaan menessä kun vuorossa oli jalkatreeni. Keskiviikko aamuksi minulle ei ollut mitään treenejä vaan silloin nukuin pidempään ja valmistauduin illan jalkatreeniin.

No keskiviikon jalkatreenissä tuli huomattua se, että kroppa ei ollut oikein palautunut tai sitten otin vain kropasta irti enemmän jolloin väsyin myöskin enemmän. Minun oli tarkoitus jatkaa uuden kyykky tekniikan harjoittamista hieman isommilla painoilla kuin viimeksi, mutta tuohon teinkin muutoksen mikä oli loppujenlopuksi huono suunnitelman vaihto. Tein lauantaina 100kg sekä 120kg painoilla käyttäen uutta tekniikkaa kyykyssä. Alunperin suunnittelin nostavani mahdollisesti painoja 10kg - 20kg joten suunniteltu maksmipaino olisi ollut noin 130kg - 140kg. Kuitenkin illalla matkalla kuntosalilla tein suunnitelmiin muutoksia yrittämällä nostaa mahdollisimman paljon painoja.

Päädyin lopulta tekemään sarjoja sellaisilla painoilla kuten 170kg, 160kg ja 140kg joista 160kg sekä 170kg painot olivat vain yksinkertaisesti liikaa. Kahdesta syystä jotka olivat tekniikan pienoinen hajoaminen jolloin en saanut vietyä asentoa ihan niin alas kuin olisin halunnut sekä isommat painot ottivat veronsa kropan kunnosta. Tuli sellainen fiilis välillä, että nyt olisi hyvä lopettaa treeni tähän ja mennä kotiin lepäämään mutta mitä pidemmälle treeni sitten meni niin sitä paremmaksi olotila vaihtui. Kuitenkin kun kroppa kävi kovilla eikä oikein palautunut nopeasti niin tein treeniin muutoksia ja otin raskaampia liikkeitä pois ja vaihdoin ne hieman kevyempiin liikkeisiin kuten reisikoneisiin.

Morning #chestworkout #morninggym #chestday #gymlife #gym #bench #brachial #gasp #beatsstudiowireless

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Vaikka olinkin keskiviikkona aivan poikki niin siitä huolimatta menin torstaiaamuna kuntosalille tekemään rintatreenin mikä oli virhe. Illalla olikin sitten vuorossa selkätreeni missä oli sama tilanne kuin keskiviikkona eli kroppa ei oikein palautunut kunnolla. Oikeastaan aamun rintatreenissä palautuminen oli hieman hitaampi kuin illalla jolloin tein selkätreenissä maastavetoa minkä lisäksi samalla tavalla kuin keskiviikkona jalkatreenissä niin hieman niitä kevyempiä treenejä.

Palautumis ongelmien takia jätin sitten perjantaiaamun kaikki mahdolliset treenit väliin ja illallakin on tarkoitus tehdä olkapäitä pienemmillä painoilla ja enemmän vipunostoilla jättämällä punnerrusliikkeet pois. Ihan vain varatoimenpiitenä, että palautumisen kanssa ei tulisi nyt ongelmia ja kroppa palautuisi normaalimmin. 

Se on sillä tavalla helppoa, että jos on palautumisen kanssa minkäänlaista ongelmaa tai ei vain jaksa tehdä jotain raskaampia liikkeitä niin sitten voi tehdä niitä toisia liikkeitä. Toisaalta nyt on ollut muutamassa treenissä hyvä, että olen vaihdellut liikkeitä niistä "raskaammista" hieman kevyempiin tai teknisempiin kun viime aikoina on tullut tehtyä kuitenkin enemmän raskaampia liikkeitä tai massaliikkeitä. Pelkillä massaliikkeillä ei kuitenkaan saa kokonaisvaltaisia tuloksia mutta myöskin massaliikkeitä pitää olla treenissä sillä perusvoima saadaan juurikin massaliikkeistä.

En tiedä miksi sain maanantaina päähän piston mikä oikeastaan siitä lähtien aina jatkui keskiviikko iltaan saakka. Ehkä halusin jotain erilaisuutta treeniin? Ehkä minua ei normaaliin tapaan taas kiinnostanut maanantaina lähisalilla? Kuka tietää mitä päässäni liikkui maanantaina kun tein maastaveto treeniä mutta en kuitenkaan sitä etukäteen miettinyt enkä suunnitellut kuten en oikeastaan mitään treeniä. Maanantain innoittama tein saman sitten tiistaina penkkitreenissä ja keskiviikkoa kyykkytreenissä.

Eilen lauantaina tuli käytyä normaaliin tapaan PTVGYM:llä tekemässä jalkatreenin tai oikeastaan kyykky treeni ketjuilla. Tämän viikkoinen oli toisinto viime viikosta kun perjantaina kävin tekemässä maastaveto treenin ketjuilla Vantaan Loaded:lla ja lauantaina kyykky treeni ketjuilla PTVGYM:llä. Treenit olivat aikalailla myös identtisiä keskenään jos treenejä vertaa painoilla. Kuitenkin sillä erolla että viime viikolla epäonnistuin Vantaan Loaded:lla ja tällä viikolla PTVGYM:llä.

Viime viikon perjantaina kävin tekemässä maastaveto & selkätreenin Vantaan Loaded:lla ja samalla päätin tulevani seuraavalla viikolla uudestaan. Viikolla sitten mietin että olisiko käynti taas perjantaina vai olisiko nyt vuorossa lauantai? Perjantaina tekisin taas selkätreenin kun taas sitten lauantaina jalkatreenin. Jossain vaiheessa viikkoa päätin että voisin mennä perjantaina PTVGYM:lle tekemään selkätreenin ja lauantaina sitten Vantaan Loaded:lle jalkatreenin.

Eilen lauantaina kävin tekemässä jalkatreenin normaaliin tapaan PTVGYM:llä. Oli kyllä mukavaa vaihtelua kun olin edellisenä päivänä oli perjantaina käynyt Vantaan Loaded:lla tekemässä maastaveto treenin ja nyt lauantaina PTVGYM:llä jalkatreenin. En taaskaan oikein tiennyt mitä odottaa treeniltä. Perjantaina maastaveto meni hyvin Vantaan Loaded:lla vaikka lopulta epäonnistuin saamaan 270kg plus ketjut. En oikein tiennyt miten edellisen päivän maastaveto vaikutti

Eilen perjantaina tuli käytyä pitkästä aikaa Vantaan Loaded:lla. Minun on ollut tarkoitus käydä Vantaan Loaded:lla jo aikaisemmin mutta ei vain ole tullut käytyä mutta tässä on nyt viime kuukausien aikana ollut muuta menoa. Yksi syy on myös ollut se että kaikki ne kerrat kun Vantaan Loaded:lla olen käynyt niin en ole oikein saanut treenistä irti. En ole vain jotenkin saanut henkistä puolta treeniin mukaan. Minun on ollut erittäin erilaista treenata Vantaan

Ensiksi oli pääsiäinen ja Mignon munat mitä seurasi vapun donitsit sekä munkit. Muuten tämän vuoden aikana ruokavalio ja paino on mennyt aikalailla plus miinus nolla. Välillä olen tuntenut olevani hieman tyhjempi ja välillä sitten hieman täydempi mutta yleisesti ottaen paino on ollut aikalailla sama 109kg - 110kg luokkaa. Kuitenkin ensiksi pääsiäisen jälkeen huomasin että nyt on paljon täydempi olo kuin mitä on ollut niin päätin ottaa tämän turvotuksen pois

Nyt tuli palattua niin sanotusti normaaliin kun torstaina tuli tehtyä deficit maastavetoa ketjuilla, perjantaina penkkiä ketjuilla ja nyt lauantaina kyykkyä ketjuilla. En edes muista milloin viimeksi olen tehnyt tämän minun viime vuonna muodostuneen rutiinin viimeksi? Olen meinaan nyt alkanut hieman poikkeamaan tuosta ja tekemään asioita hieman eri tavalla. Myöskin nyt pari viime kyykky treeniä PTVGYM:llä olen tehnyt Pitäjänmäen PTVGYM:in sijaan Roihupellon

Torstaina tein PTVGYM:llä deficit maastavetoa ketjuilla ja perjantaina oli vuorossa penkkipunnerrus ketjuilla. Torstaina olin hieman pettynyt siihen mitä sain aikaiseksi deficit maastavedossa ketjuilla ja perjantaina oli todella pettynyt siihen mitä sain aikaan penkissä ketjujen kanssa. Sitä en vieläkään tiedä eikä se minua paljoakaan kiinnosta paljonko ketjut tuovat vastusta penkkiin mutta jos viime viikolla sain penkissä helpon kolme kertaa viitoisen 160kg

Torstaina tuli tehtyä decifit maastavetoa ketjuilla pitkästä aikaa ja samalla tein maastavetoa ketjuilla pitkästä aikaa. Minulla ei ole ollut nyt mahdollisuuksia tehdä maastavetoa ketjuilla pitkään aikaan ja silloin kun on ollut mahdollisuus niin olen päätynyt tekemään normaalia decifit maastavetoa ilman ketjuja. Kuitenkin olen nyt tehnyt maastaveto treenejä ilman normaalia maastavetoa jo pidemmän aikaa. Olen vain tullut siihen tulokseen että nyt on parempi

Olin taas kerran käymässä Vammalassa vappuna ja meno reissulla torstaina kävin tekemässä maastaveto treenin Tampereen Loaded:lla. Perjantaina oli vuorossa rinta- & olkapäätreeni ja lauantaina kyykky treeni Vammalassa. Siinä sitten kun lauantaina aloin pakkaamaan salikassia ennen kuin lähdin kuntosalille niin huomasin ja tajusin että olin jättänyt kyykky kengät kotiin. En ollut muistanut laittaa kyykky kenkiä siihen kassiin mihin laitoin kaikki muut tarvittavat