Maanantain treenit eivät vain kulje syystä tai toisesta

19.06.2022 - 11:43

Neljä viimeisintä maanantaita on mennyt treenien osalta heikosti jopa huonosti. En tiedä tarkalleen miksi näin on mutta näin vain on tapahtunut vaikka olen tehnyt välillä selkätreeniä ja välillä rintatreeniä. Tein sitten räkkivetoja, maastavetoa tai penkkiä niin mikään niistä ei ole kulkenut läheskään samalla tavalla kuin viikon toinen rinta tai selkätreeni missä olen tehnyt kyseistä liikettä vai vastaavaa. Kolmena sunnuntaina neljästä olen pitänyt välipäivän ja yhtenä sunnuntaina kävin tekemässä kevyen treenin.

Ei siinä etteikö mitkään muut treenit olisi menneet heikosti mutta juurikin nuo maanantain treenit ovat menneet todella heikosti verrattuna viikon muihin treeneihin. En tiedä vaikuttaako siihen se, että perjantaisin ja lauantaisin käyn treenaamassa PTVGYM:llä ja taidan vetää ne treenit "kovempaa" tai loppuun minkä johdosta en ehdi palautua? Vai onko minulla heti maanantaina odotukset korkeammalla kun olen juurikin käynyt vetämässä yleensä hyvät pari treeniä loppuviikkoon? Syitä voi hakea enkä välttämättä niitä löydä sillä en tiedä onko ne fyysisiä vai henkisiä?

Sitä en vieläkään tiedä miksi somessa kaikilla tuntuu menevän jokaikinen päivä treenit hyvin vai onko se vain feikkausta? Onko itselläni odotukset aina niin kovat vai enkö osaa arvostaa tekemääni treeniä? No kuitenkin olen sitä mieltä, että se ajaa itseäni eteenpäin että en tyydy treenin olevan helposti hyvä vaan aina voi parantaa. Tietenkin pidän itselläni treenin tason merkkinä suuria liikkeitä penkkiä, kyykkyä, maastavetoa, räkkivetoa tai pystypunnerrusta sillä muissa liikkeissä käytän aina niin erilaisia painoja sekä toistomääriä että sitä on hyvin vaikea määrittää mikä on hyvä?

Tietenkin hyvin menneen treenin määräytyy myöskin se millainen fiilis on treeniä tehdessä sekä sen jälkeen. Fiilikseen tietenkin vaikuttaa erilaisia asioita mutta jos rauta on raskasta eikä painot mitkä ovat liikkuneet liiku nyt niin fiilis laskee. Tietenkin on aina niitäkin treenejä vaikka rauta on ollut raskasta mutta muutoin on ollut kivaa tai fiilis muuten syntynyt niin kyllä treenin voi sanoa olleen onnistunut. Onnistunut ja hyvä treeni voi myöskin olla sellainen jos on ollut kipuja ja on pystynyt treenaamaan ilman niitä. 

Kuitenkin kun ottaa kaikki asiat huomioon niin neljän viimeisimmän maanantain kohdalla mikään asia ei ole tehnyt treenistä hyvää tai onnistunutta. Syitä on monia ja raskain syy on ollut se, että rauta on ollut raskasta maanantaisin olen tehnyt sitten miten. Mutta tuo on hyvin normaalia, että suurin osa treeneistä on huonoja suurimmalle osalle treenaajista ja kun treeni vuosia tulee taakse niin ne määrät vain kasvavat ja onnistuneet treenit vähenevät.

Olen nyt pikkuhiljaa yrittänyt vaihtaa kahden maastaveto treenin viikot yhteen maastaveto treeniin ja toiseen treeniin missä teen räkkivetoa tai lohko maastavetoa. Ihan vain sen takia että jos vaikka tulokset alkaisivat nousemaan ja erityisesti jos vaikka kroppa pysyisi hieman paremmin kasassa. Täytyy kyllä sanoa että kun teen kaksi maastaveto treeniä viikkoon niin se kyllä tuntuu kropassa tavalla tai toisella. Myöskin se on vaikuttanut eritoten kyykky treeneihin kun alaselän kanssa on ollut palautumisen vaikeuksia. Tämän taas huomasi eilen lauantaina kun menin tekemään kyykky treeniä PTVGYM:lle ketjuilla.

No niin tulihan se sieltä vaikka aluksi sille ei tuntunutkaan. Tämän viikon keskiviikkona sain kyykättyä 200kg painoilla ensimmäistä kertaa ikinä kymmenen toistoa. Tämä on ollut tavoitteeni ainakin tämän vuoden keväästä alkaen ja mahdollisesti jopa vuosi kausia. Olen saattanut joskus aikoinaan vuosia sitten haaveilla kyykkääväni 200kg painoilla kymmenen toistoa mutta tuolloin se oli kaukainen haave. En edes silloin tainnut saada kyykättyä 200kg tai jos sain niin se oli hikisesti se yksi - kolme toistoa. Nyt kun keväällä asettelin muutamia välitavoitteita kyykkyyn niin olin tainnut silloin saada pitkästä aikaa 180kg kahdeksan toistoa?

Tällä viikolla tuli tehtyä viikon molemmissa jalka- & kyykkytreenissä sarjaennätyksiä kun keskiviikkona tein normaalissa kyykyssä ja eilen lauantaina ketjukyykyssä uudet sarjaennätykset. Muutoinkin molemmat jalkatreenit olivat aika identtisiä keskenään sillä keskiviikkona kerkisin tekemään kaksi liikettä ja lauantaina päätin jättää jalkatreenin kyykkyyn. Tällä viikolla tuli tehtyä siis todella suppeat jalkatreenit mutta toisaalta kumassakin jalkatreenissä sarjaennätyksien jälkeen olin todella puhki. Tämän johdosta lauantaina sitten päätin lähteä suoraan kotiin kyykyn jälkeen.

Miksi suurin osa penkkaajista kuseilee? Miksi juuri suurin osa PTVGYM:llä penkkaajista kuseilee? Sitä en tiedä ja sen haluaisin tietää? Kyseessä on siis se että penkkiä tehdessä käytetään lukkoja tai klipsuja tangossa ettei painot tippuisi tai liikkuisi tangossa. Itse olen pitänyt tätä asiaa kuseiluna koko sen ajan kun kuntosalilla olen käynyt sen joku 18 vuotta ja siihen päälle muutamat kesät jääkiekon kesätreeneissä. Itse totuttauduin ja minut myöskin koulutettiin ettei penkissä käytetä lukkoja tai mitään klipsejä kun käytännössä tanko saa tulla kyllä niin jumalattoman vinosti jos painot oikeasti alkavat liikkua vaarallisesti.

Pikkuhiljaa hyvää tulee? Asetin tuossa kesällä ennen kesälomaa muutamia tavoitteita kyykkyyn joista yksi oli 200kg painoilla kymmenen toistoa ja yksi taisi olla viisi toistoa 230kg painoilla ja sitten oli myös pari muuta. Oikeastaan silloin kun asetin nuo kyseiset tavoitteet kyykkyyn niin oikeastaan tuo 230kg painoilla viisi toistoa oli silloisia tuloksia paljon lähempänä kuin kymmenen toistoa 200kg painoilla. En nyt muista tarkalleen ottaen koska nuo kyykyn tavoitteet asetin mutta olin jo tuolloin saanut tehtyä 230kg painoilla kolme toistoa kerran tai muutaman kerran mutta kymmenen toiston sarjaennätys taisi olla vielä tuolloin 170kg.

Sen aina unohtaa kun on pidemmän aikaa pois ja samalla huomaa sekä muistaa että asiat eivät ole yhtään muuttuneet. Olin nyt poikkeuksellisesti puolitoista kuukautta pois lähisaleilta kun jäädytys onnistui vai kalenterikuukaudeksi eikä sitä saanut kuukauden puolesta välistä alkamaan. Näin ollen otin lähisaleille jäsenyyden jäädytyksen loman jälkimmäiselle kuukaudelle kun loman jälkeen pystyin kuitenkin käymään Pitäjänmäen PTVGYM:llä siihen asti kunnes jäädytys loppuu.

Tamperelaiset voivat olla nyt viimeistään hiljaa. Loaded, Wolf, Powerhouse ja nyt PTVGYM on tamperelaisten valikoimissa missä treenata. Toista se on täällä Espoossa kun joutuu menemään Helsingin puolelle kunnon kuntosalille. Minun oli alunperin tarkoitus mennä eilen lauantaina Tampere PTVGYM avaijaisiin vaikka vielä kesälomalla sanoin että miksi menisin Tampereen PTVGYM:lle kun Tampereella on kuitenkin Loaded mistä pidän todella paljon? Mietteet ja ajatukset alkoivat kuitenkin muuttua kesäloman loppuun mennessä kun ajattelin meneväni Tampere PTVGYM avajaisiin.

Suunnitelmat muuttuivat tällä viikolla nopeasti ja vielä moneen kertaan. Minun oli tarkoitus käydä perjantaina normaaliin tapaan tekemässä maastaveto & selkätreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Täytyy kyllä sanoa että myöskin se mitä tein ja mitä olisin tehnyt olisi ollut ihan erilainen jos PTVGYM:lle olisin perjantaina mennyt. Olisin varmaankin tehnyt aikalailla sellaisen "normaalin" maastaveto treenin mitä PTVGYM:llä olen nyt tehnyt.

Poikkeuksellinen kolmisen viikkoa "pelkästään" Pitäjänmäen PTVGYM:llä jakso on nyt päättymässä tämän viikon jälkeen. Minulla on nyt ollut tämän kuukauden tai oikeasti nyt viime kuukauden lähisalin jäsenyys jäädytetty "loman" ajaksi. Sitä kun ei saanut sillain mukavasti kuukauden keskivaiheilta alkamaan vaan pelkästään kalenteri kuukauden niin päätin ottaa sen sitten loman päätös kuukaudelle. Näin ollen kun palasin kotiin kesälomalta niin kävin nyt nämä kolmisen viikkoa "pelkästään" Pitäjänmäen PTVGYM:llä. 

Maanantaina tuli tehtyä lohko maastavedossa uusi ennätys 310kg, mutta sen jälkeen tiistaina, keskiviikkona ja torstaina tuli tehtyä niin sanotusti normaalit treenit. Juuri sellaiset treenit joita tein vielä alkukesästä ennen kesälomaa. Ei siinä siis mitään olisi ollut normaalisti jos olisin jatkanut treenaamista kuten ennen kesälomaa. Kuitenkin kesälomalla tuli treenattua ihan eri tavalla sillä aloin tekemään hieman pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Tämä puolestaan johti siihen että aloin paukuttamaan erilaisia sarjaennätyksiä liukuhihnalta. Kuuden viikon aikana tuli paukutettua noin kolmekymmentä erilaista sarjaennätystä.