Eräänlainen end of era. Irtisanoin viimein Elixian jäsenyyden mitä olen suunnitellut vuosia

06.02.2025 - 09:23

Lauantaina 1.2. tein sen mitä minun pitänyt vuosia tehdä mutta mitä en ole vain tehnyt eli irtisanoin Elixian jäsenyyden. Jo vuosien ajan eli siitä lähtien kun kolmetoista vuotta sitten Elixian jäsenyyden hankin niin heti siitä lähtien olen enemmän tai vähemmän tuskaillut sen kanssa. Elixian jäsenyys on ollut minulla aina siitä asti kun alunperin Vammalasta Espooseen muutin niin se tämä on siinä mielessä aika "iso" asia ja pisin yhtäaikainen kuntosalin jäsenyys mikä minulla on ollut. 

Kuitenkin jo tuossa joku kolme vuotta sitten aloin myöskin käymään Pitäjänmäen PTVGYM:llä vähintään pari - kolme treeniä tekemässä viikossa. Kesä aikaan ja talvisin kävin jopa enemmän kun laitoin Elixian jäsenyyden jäähylle kun en sitä viitsinyt maksaa kun olin kuitenkin viikkoja poissa. Tuolloin aina huomasin tiettyjä asioita ja aloin aina todenteolla miettimään Elixian jäsenyyden katkaisua mutta aina vain päädyin jatkamaan sitä. Tuossa viime kesän jälkeen kuitenkin jäädytin Exilian jäsenyyttä puolisen vuotta kunnes nyt sitten tällä viikolla palasin tekemään joitain treenejä kun joudun vielä maksamaan Elixiasta pari kuukautta.

Itselleni tuli se yllätyksenä että kun irtisanoin Elixian 1.2. niin pystyin oikeasti irtisanomaan Elixian vasta 31.3. eli joudun maksamaan vielä jäsenyydestä täydet kaksi kuukautta siitä kun sen irtisanoin. Kaikkialla puhutaan kuukauden irtisanomisajasta mutta sen lisäksi joutuu maksamaan vielä seuraavaan laskutukseen mikä on kuukauden loppu vaikka itselleni laskut eivät tule kuukauden lopussa vaan keskellä kuukautta. Tällä tavalla kuitenkin saadaan vielä lypsettyä kaikki mahdollinen asiakkaasta.

No toisaalta minulla taisi olla kahden vuoden sopimus jo alun perinkin mitä ei voinut irtisanoa ensimmäisen kahden vuoden aikana. Tosin näistä ajoista on jo yli kymmenen vuotta ja jopa Elixian sopimukset ovat siitä muuttuneet. Kuitenkin nämä kokemukseni Elixian kanssa ovat osoittaneet niin kuntosalilla käynnin kuin sopimuksien kanssa että en tule enää ikinä liittymään mihinkään kuntosali ketjuun. Kuntosali ketjut ovat kuntosalien suuri syöpä ja siksi olenkin yrittänyt tukea ja tuen yksittäisiä yrittäjiä.

Ennen Elixialla oli asiat paljon paremmin

Siitä on niin pitkä aika kun aloitin käymään Elixialla niin useat asiat ovat muuttuneet niin Elixialla kuin omalta kohdaltani. Kuitenkin sen muistan ja näen kuinka paljon paremmin asiat olivat ennen paremmin Elixialla kuin nykyään. Ennen Elixialla kävi fiksumpia ihmisiä, meno oli yleisesti parempaa ja Exialla viihtyi paremmin. Ennen aikoinaan tutustuin moniin ihmisiin joiden kanssa on tullut myöskin oltua tekemisissä kuntosalin ulkopuolella. 

Kuitenkin suurin muuttunut tekijä oli se että ihmiset osasivat käyttäytyä mikä oli yksi merkittävä syy miksi Elixialta nyt päätin lähteä. Kun kuntosalilla käy aktiivisesti niin haluan käydä kuntosalilla missä tulee viihdyttyä ja vaikka jo ensimmäisien vuosien aikana minulla meni hermot Elixialla niin meno ei kuitenkaan ollut samanlaista kuin nykyään.

Kuitenkin jos katselee minun kuntosali tuloksia penkin ja maastavedon tulokset ovat vielä tehty Elixialla ja ainoastaan kyykky on nyt tehty muualla. Elixialla voi siis tehdä myöskin kovia tuloksia tai ainakin pystyi mutta kyllä sen huomaa että kun menee oikeasti hyvälle kuntosalille niin kyllä treeni paikat ovat ainakin suurien painojen nosteluun paljon paremmat. Elixialla pystyy hyvin tekemään bodausta mutta sitten kun mennään ihan maksimi tuloksien hakemiseen niin siihen se ei kyllä sovellu ihan niin hyvin. Varsinkaan kun Elixian kuntosaleilla ei huolleta välineitä, tankoja tai laitteita muutoinkun ne ovat menneet rikki. Esimerkiksi kaikki tangot ja kahvat nitisevät ja niistä on mennyt grippi kun niistä ei ole pidetty huolta eikä niitä ole huollettu.

Roina raivoa, uhkailua, puhelimeen puhumista ja teini poikien lemmenleikkejä ja kuseskelemista ympäriinsä Elixialla

Elixialla näkee kaikenlaista säätäjää jopa enemmän kuin mitä olen millään muulla kuntosalilla nähnyt mutta luulen että tämä yleinen ketjusalien ongelma. Kuitenkin suurin syy miksi en tykkää Elixiasta on se että siellä on niin paljon puhelimen rämpääjiä tai puhelimeen puhujia. Ei sitä oikein treeniksi voi kutsua kun tehdään reisikoukistusta tai jalkaprässiä ja ollaan samaan aikaan IG:ssä tai Iltasanomissa. Pahempi on sielä se varsinkin se että ihmiset puhuvat puhelimessa kun he treenaavat ja toiset jopa huutavat puhelimeen. Pahempia ovat pukumiehet jotka puhuvat palavereita treeniä tehdessä tai toinen on maahanmuuttaja naiset. Maahanmuuttaja naiset joilla ei ole huutelu kaveria kuntosalilla mukana niin heidän on pakko sitten huutaa puhelimeen speaker toiminto päällä.

Viime kesänä vielä Elixialla käydessäni kuulin puolitutulta että hän oli mennyt sanomaan jollain Elixialla puhelimeen puhujalle että voisi lopettaa sen niin hän oli alkanut uhkailemaan. Itse en ole kokenut tai nähnyt uhkailua mutta kertoo kyllä aika paljon että jos puhuu kuntosalilla puhelimeen ja siitä hänelle mennään sanomaan niin sitten aletaan uhkailemaan. Se kuitenkin on kun kuntosalilla ei ole kieltoa puhelimeen puhumisesta niin toisia voi häiritä puhumalla ja huutamalla puhelimeen. Se on oikeasti niin ärsyttävää kun pukumiehet puhuvat palaveriaan puhelimessa mihin itselläni vasta hermot ovatkin menneet. Olen kuitenkin saanut oltua itse hiljaa vaikka monesti olen meinannut mennä raivoamaan.

Suurempi asia mistä en ole tykännyt Elixialla on teini poikien lemmenleikit pukuhuoneessa treenien jälkeen. Nuoret jätkät kun ei oikein tee kuntosalin puolella oikein mitään niin heillä on sitten energiaa pukuhuoneessa olla toistensa kimpussa boxereissa ja hakata toisiaan pyyhkeillä. Itseäni ei vaan kiinnosta nähdä tuollaista toimintaa kun tulen ja lähden kuntosalilta kun se ei kuulu yleiseen pukuhuoneeseen että siellä harrastetaan lemmen leikkejä. Sitten on myöskin näitä jotka kysyvät wc:hen menevältä kaveriltaa: Ootko sä bi?

"Ootko sä bi?"

En sitten tiedä onko se näitä samoja teinejä vai eri teinejä vai ihmisiä jotka kusevat wc:n ja suihkun lattioille sekä jotkut vielä kusevat saunassa. Eikö se rakko pidä, pitääkö reviiriä merkata vai pk-seudun ihmisillä ole mitään järkeä? Siksi en ole voinut kun oikein ihan pakosta käydä Elixialla wc:ssä kun wc:n lattian ovat täynnä kusta minkä lisäksi wc:n seinissä näkyy paskaa. Wc:n ei ole siis ihan kiva mennä minkä lisäksi saunat haisevat kuselle ja myöskin suikuissa haisee kusi kun ihmiset kusevat suihkussa eivätkä mene wc:hen.

Yksi syy miksi myöskin viime kesän jälkeen Elixialla en enää jaksanut käydä oli roinaa käyttävä 140kg Elixia Iso-Omenan Alfa Kuningas. Olin alkamassa tekemään maastavetoa ja kun olin saanut lämmiteltyä ja menin hakemaan painoja niin Elixia Iso-Omenan Alfa Kuningas heilutteli ensiksi sormeaan nurkassa minkä jälkeen hän tuli luokseni roina huuruissa: "Tää on mun sali, sää et saa käyttää noita painoja". Sanoin hänelle että nuo ovat ihan vapaita painoja eivätkä sinun ja otin siitä vain. Kuitenkin ajattelin tapauksen jälkeen että en jaksa katsoa tuollaista enkä kuunnella tuollaista pelleä vaan käydä ennemmin kuntosalilla missä ihmiset osaavat käyttäytyä.

"Tää on mun sali, sää et saa käyttää noita painoja"
Elixia Iso-Omenan Alfa Kuningas

Kreatiini on kuulunut omaan lisäravinne käyttöön todella pitkään mutta tuossa jokin aika sitten viime vuonna vai jo jopa edellisenä vuonna päätin jättää kreatiinin käyttämisen. Syitä tuohon oli periaatteessa kaksi mutta käytännössä yksi. Ensimmäinen pienempi syy on se että nykyään jo jonkin aikaa lähes kaikki preworkoutit sisältävät kreatiinia vähemmän tai hieman enemmän. Ajattelin että en jaksa nyt ostaa "lisä" kreatiinia kun kerran preworkout sitä jo sisältää

Viime viikon lauantaina tein ketjukyykyssä uuden sarja ennätyksen saamalla 200kg plus ketjut kolme kahden toiston sarjaa. Tämän viikon keskiviikkona kun vuorossa oli seuraava jalkatreeni niin en oikein tiennyt mitä odottaa normaaliin tapaan. Katsoin hieman miten päivän kunto menee ja päätin siinä lennossa mitä sitten teen. Ihan samalla tavalla tein lauantaina PTVGYM:llä kun tein kyykkyä ketjuilla. Päädyin vain sitten lopulta tekemään 200kg painoilla plus ketjut

Eilen perjantaina oli jälleen paluu "normaaliin" kun kävin tekemässä maastavetotreenin PTVGYM:llä kun viime viikolla perjantaina olin käymässä Vantaan Loaded:lla tekemässä rinta- & selkätreenin sekä lauantaina tein maastaveto treenin PTVGYM:llä. Myöskin tällä kertaa tämä oli ensimmäinen onnistunut maastaveto treeni pienen flunssan jälkeen ja kolmas maastaveto treeni PTVGYM:llä flunssan jälkeen. Tämä kertonee siitä että olen nyt kenties palautunut flunssasta ja

Eilen perjantaina tuli käytyä Vantaalla treenaamassa kun LOADED Experience Vantaalla oli avoimet ovet. Minulla on kyllä kymmenen kerran kortti Vantaan Loaded:lle missä on vielä kahdeksan kertaa jäljellä mutta hierojan kanssa päätettiin käydä katsomassa mikä meininki Vantaan Loaded:lla on kun siellä on avoimet ovet? Olen käynyt pari kertaa Vantaan Loaded:lla joista ensimmäinen kerta Loaded:lla oli perjantai-ilta ja toinen kerta Loaded:lla sunnuntai päivä eikä

Menin tämän viikon keskiviikkona poikkeuksellisesti PTVGYM:lle tekemään maastavetoa ja selkätreeniä. Mietin oikeastaan aika pitkään menenkö PTVGYM:lle vai ei en ja oikeastaan vasta toimistolta kotiinpäin ajaessa päätin mennä PTVGYM:lle. En oikein tiennyt mitä odottaa treeniltä kun viime viikko meni enemmänkin flunssasta toipumiseen eikä tämän viikon treenit ole oikein lähtenyt kulkemaan. Maanantaina kyllä sain kyykyssä 225kg mutta muutoin tekeminen oli mitä oli

Eilen lauantaina tuli käytyä "pitkästä" aikaa käytyä PTVGYM:llä eli ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Yksi viikko minulta oli täysi tauko treeneistä ja kun tänä perjantaina en poikkeuksellisesti käynyt PTVGYM:llä niin eilen lauantaina kerta oli ensimmäinen kerta kahteen viikkoon. Perjantaina tein muutenkin poikkeuksellisesti penkki treenin vaikka niitäkin on tullut tehtyä perjantaisin niin tämän johdosta mietin myös mitä teen lauantaina? Tällä viikolla tein

Eilen perjantaina tein ensimmäinen "kunnon" treenin tällä viikolla kun maanantaista torstaihin säästelin treeneissä enkä ottanut mitään ihan täysillä. Minulla oli viikon tauko treeneistä sekä olin hieman palautumassa flunssasta. En säästellyt niinkään tauon jäljiltä vaan tuon flunssan sillä tunsin vielä maanantaina etten ole 100% kunnossa. En oikeastaan vieläkään ole ihan 100% kunnossa sillä saatan yskiä yksittäin päivän aikana sekä räkää tulee kun käy

Viime viikolla oli työpaikan perinteinen etäilyviikko kolmannen kerran Pyhtäällä missä oli mökki vuokrattuna. Ennen Pyhtää vuosia kävimme ulkomailla mutta nyt viimeiset kolme vuotta on mennyt tosiaan Pyhtäällä. Samoiten perjantaina olisi ollut firman 10-vuotispäivät mutta satuin olemaan jo perjantaina Tampereella katsomassa Columbus vs Colorado nhl-peliä. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun edes kävin Nokia areenalla eli nyt tuli sekin sitten koettua. Lauantaina

Viime viikonloppuna katselin Youtubesta hieman Jamal Brownerin maastaveto videoita minkä innostuksena heti maanantaina päätin kokeilla maastavedossa / räkkivedossa tekniikkaa mitä käytin yhdessä vaiheessa useasti mutta mitä en ole syystä tai toisesta käyttänyt aikoihin. Oikeastaan olen käyttänyt kolmea eri tekniikkaa maastavedossa mitkä ovat menneet vähän niin että olen käyttänyt jotain hetken aikaa ja sitten taas vaihtanut toiseen. Aloitin aikoinaan ihan

Viime viikon lauantaina sain ketjukyykyssä tehtyä uuden ennätyksen 215kg plus ketjut. Tuolloin tuntui että saisin jopa enemmän tai ainakin saman tehtyä uudestaan tai jopa tehtyä kahden toiston sarjan. Kuitenkin viime viikon keskiviikkona kun kävin tekemässä tutun kanssa "bodaustyylisen" jalkatreenin PTVGYM:llä niin hack-kyykyn jälkeen tunsin jotain ei normaalia vasemmassa polvessa. Tuon polven kunnosta tuossa jo kirjoittelinkin mutta lyhykäisyydessään mitään