Dieetti alkanut pienemmillä muutoksilla mutta tuloksekkaasti

17.01.2019 - 09:30

Minulla on nyt menossa käytännössä kolmas viikko alkaneesta dieetistä mutta tarkalleen ottaen sunnuntaina tulee kuluneeksi kaksi ja puoli viikkoa. En tiedä tarkalleen syytä sille miksi jätin käymättä vaa'alla kun aloitin dieetin. Ehkä en halunnut pahoittaa mieltäni sen jälkeen kun huomasin, että jopa salivyön laittaminen teki tiukkaa ja jouduin löysentämään sitä. En myöskään katsonut sen olevan ihan niin tärkeä tieto mistä tilanteesta lähdin dieetille liikkeelle sillä tiedän mihin tulokseen haluan päätyä. Tietenkin kun en tiedä ihan varmaa tietoa siitä mistä tilanteesta lähdin liikkeelle niin minun on mahdoton tietää kuinka hyvin dieetti on oikeasti lähtenyt liikkeelle.

Dieetin toisella viikolla eli ensimmäisellä täydellä viikolla otin sitten vaa'an mukaan jotta pystyn jotenkin seuraamaan tilannetta. Minun oli tarkoitus myös mitata vyötärö nauhamitalla mutta en sattunut sitä löytämään viime viikon tiistaina kun tein ensimmäisen mittauksen. Viime keväänä / kesänä kun olin dieetillä niin mittasin dieetin kulun tiistai sekä torstai aamuisin ja otin nyt käyttöön saman käytännön ilman vyötärön mittausta.

Ensimmäisen mittausviikon tiistaiaamun aamupaino oli 117.1kg minkä jälkeen torstaiaamun 116.0kg. Tämän viikon tiistain aamupaino oli 16.4kg ja nyt torstaina 115.5kg. Näiden kahden viikon mittausten jälkeen voin sanoa sen, että dieetti ainakin etenee. Toinen huomio on tiistain aamupaino mikä on aina torstain aamupainoa korkeampi. Tämä ei tullut minulle yllätyksenä kahdesta eri syystä. Viime keväänä / kesällä kun olin dieetillä niin minulla oli sama kaava. Tiistain aamupaino oli korkeampi kuin saman viikon torstaina aamupaino sekä tiistain aamupaino oli monesti korkeampi kuin edellisen viikon torstain aamupaino.

Tällä hetkellä tiistain korkeampi aamupaino johtuu siitä, että sunnuntaina minulla on viikon ainoa välipäivä. Tuolloin en ole tehnyt minkäänlaista treeniä jolloin en saa lisättyä kulutusta sekä en ole tehnyt ruokavalioon muutosta tämän johdosta. Kun kulutus laskee normaalista päivästä jolloin käyn treenaamassa ja syön kuitenkin saman verran niin tämä johtaa siihen, että paino saattaa hieman nousta. Ihan "oikeaoppisesti" välipäivinä pitäisi syödä suhteessa vähemmän kun normaalina päivänä jolloin tulee treenattua, mutta en ole halunnut lähteä tähän ainakaan vielä.

Dieetin aloitus piti olla rauhallinen mitä se nyt on ollutkin ja sekin on jo tuottanut tuloksia. Käytännössä treenit ovat olleet samanlaisia mitä ne ovat olleet tähänkin asti. Ainoa ero on ollut 15 minuutin kävely juoksumatolla treenin päätteeksi. Suurempi ero ollut ruokavalio mistä ole käytännössä vain poistanut turhan. En niinkään mittaa aterioiden kokoja vaan meen enemmänkin "kokemuksen" mukaan sillä olen ollut dieetillä / semidieetillä useammankin kerran. Dieetin edetessä onkin sitten parempi alkaa mittailemaan aterioiden kokoja jos näen siihen tarpeellisuutta ja esimerkiksi vaaka ei näytä mitään edistymistä. Suuremmista aterioista kun kuitenkin helpompi lähteä karsimaan kun jo valmiiksi liian pienistä aterioista. 

Painon pudotus on tökkinyt mitä pidemmälle olen sitä jatkanut. Seitsemän viikon aikana olin saanut parhaillaan kolmetoista ja puoli kiloa pois mutta nyt kun kahdeksas viikko on takana niin tilanne on sama kuin seitsemännen viikon jälkeen. Tällä kahdeksannella viikolla paino näytti välillä jopa nousseen mille en oikein syytäkään ole keksinyt. Joka päivä olen kuitenkin mennyt miinus kaloreilla ja jatkanut kahden - kolmen kävelyn / juoksen tekemistä ja siihen

Seitsemäs viikko dieetistä oli kaikin puolin vaikein vaikka painoa lähti pois. Olin koko viikon flunssassa mikä alkoi kurkkukivusta minkä sain auton ilmastoinnista. Nyt kun tässä mennään kahdeksatta viikkoa miinus kaloreilla ja treeni määriä on lisätty niin vastustuskyky on heikentynyt ja flunssan saamisen riski on näin ollen kasvanut. Tästä huolimatta en lähtenyt vähentämään treenejä vaan kävin kerran päivässä salilla ja kahdesta kolmeen kertaa lenkillä. Kävin

Kesäloma alkoi tänään ja siitä kun aloitin dietin on kuusi viikkoa. Tuona aikana paino on nyt tippunut hieman yli 12kg tämän aamuiseen aamupainoon. Alkuperäinen suunnitelma oli pitää ja tehdä 30 päivän "hc" dieetti mitä jatkoin nyt ainakin parilla viikolla eli kuusi viikkoa. Ensimäisellä viikolla paino tippui 4kg, sitten 2kg minkä jälkeen tahti hidastui ja pysähtyi käytännössä kokonaan välillä. Kuitenkin nyt tilanne on se, että 4,5 viikon aikana sain tiputettua

Siihen meni neljä ja puoli viikkoa kun sain kymmenen kiloa pois. En olisi uskonut tähän yhtään kun aloitin viitisen viikkoa sitten 30 päivän "hc" dieetin mitä olen nyt sitten jatkanut. Käytännössä tuon 30 päivän aikana sain hieman päälle yhdeksän kiloa pois ja siitä päivä pari niin sitten pääsin yli kymmenen kilon. Nykyisin parhaimmillaan aamupaino on ollut tasan 108kg. Suurempi ongelma nykyisin on se, että kiinteä ei tule enää joka päivä alas jolloin tämä

Kolmas viikko on päättymässä 30 päivän "hc" dieetistä ja tämä on ollut odotetusti "heikoin" viikko jos mittaa painon muuttumista. Ensimmäisellä viikkolla sain pudotettua painoa eniten 4kg ja toisella viikolla 2kg. Tämä kolmas viikko on käytännössä mennyt 1kg muutoksella eli yhteensä paino on pudonnut vähintään 7kg siitä kun aloitin tämän 30 päivän "hc" dieetin. Olisin saattanut saada tällä viikolla enemmän aikaan mutta tein tietoisia päätöksiä treenien suhteen

Kerroin tuossa viimeksi, että aloitin viime viikon maanantaina 30 päivän "hc" dieetin ja siitä on nyt alkanut toinen viikko. Olen ottanut tämän 30 päivän "hc" dieetin tosissani niin ruokailujen suhteen kuin treenienkin. Pääpaino on ollut silti aterioissa ja vasta viime aikoina myös olen alkanut tekemään treenejä mitkä tukevat paremmin dieettiä. Olen jo pidempään käynyt pari kertaa päivässä lenkillä eli käytännössä tuohon ei olle tullut suuria muutoksia mutta

Viime viikon sunnuntaina kuntosalilla muutamien henkilöiden kanssa tuli aiheeksi dieetit ja niiden pitäminen. Lyhyesti sanottuna tämä päätyi siihen, että minulle ehdotettiin seuraavaa. Pidä 30 päivän "hc" dieetti ja katso mihin kuntoon pääset? Hc:llä tarkoitan tässä kohtaan niin sanottua hard corea eli suomeksi kaikki peliin. Ei mitään siirtymävaiheita vaan heti oksat pois ja kova dieetti päälle. Normaalisti näin ei missään nimessä kannata tehdä tai edes

Olen taas pikkuhiljaa ryhdistäytynyt käyttämään vastustusnauhoja eri treeneissä. Yhteen aikaan käytin useasti vastustusnauhoja joko helpottaakseni treeniä tai vaikeuttaakseni treeniä. Nyt olen käyttänyt niitä vain vaikeuttaakseni treeniä ja saamaan pienemmät painot tuntumaan raskaammalta. En nyt muista miksi aikoinaan vähensin ja lopetin vastustusnauhojen käytön mutta ne vain jäi pois treeneistä joksikin aikaa. Olen käyttänyt nauhoja lähinnä penkissä, kyykyssä

Sain jälleen nostettua kerran penkin tulostason 2 alkaviin lukemiin ilman mitään ihmeellisyyksiä mistään progressiosta puhumattakaan. Maaliskussa kun pääsi tekemään kolme iltana viikossa tunnin "treenejä" niin minun käytännössä piti tehdä "turva" penkkiä eli käyttää sellaisia painoja ja toistomääriä mitä pystyn ilman spotteria rauhallisesti tekemään. Tämä johti tietenkin siihen, että penkin tuloskäyrä lähti alaspäin suhteessa kyykkyyn ja maastavetoon missä

Kirjoittelin jo treenaaminen rajoituksien kanssa vs normaalisti tuloksellisesti eli miten huomasin ja koin treenit tuloksien näkökulmasta tunnin rajoituksilla vs ilman rajoituksia. Nyt on vuorossa yleinen näkemys tai varmaankin miten rajoituksien kanssa ja ilman rajoituksia vaikutti henkisesti. Olen jo moneen kertaan sanonut ja kirjoitellut eri kirjoituksissa kuinka heti ensimmäisessä treenissä rajoituksien aikana huomasin, että ei tästä tule mitään. Näin ollen