Kuudessa viikossa 12kg pois

26.07.2021 - 17:36

Kesäloma alkoi tänään ja siitä kun aloitin dietin on kuusi viikkoa. Tuona aikana paino on nyt tippunut hieman yli 12kg tämän aamuiseen aamupainoon. Alkuperäinen suunnitelma oli pitää ja tehdä 30 päivän "hc" dieetti mitä jatkoin nyt ainakin parilla viikolla eli kuusi viikkoa. Ensimäisellä viikolla paino tippui 4kg, sitten 2kg minkä jälkeen tahti hidastui ja pysähtyi käytännössä kokonaan välillä. Kuitenkin nyt tilanne on se, että 4,5 viikon aikana sain tiputettua 10kg painoa ja näin kuuden viikon jälkeen 12kg.

Söin ensimmäisen kerran hiilaria lounaalla tuon 4,5 viikon jälkeen sushi buffetissa missä myös kävin viime viikon keskiviikkona. Tätä seurasi viime viikonloppuna perjantaina sekä lauantaina pitkästä aikaa punaisen lihan syöminen. Tietenkin olen nyt jauhenlihaa syönyt mutta mitään kunnon pihviä en ollut syönyt kuuteen viikkoon niin nyt ajattelin loman kunniaksi olevan hyvä aika. Perjantaina söin pihvin ranskalaisten kerta ja lauantaina paistoin parin munan munakkaan. Näiden parin pihvin lisäksi söin lauantai-iltana vielä pakastepizzan.

Tuo pieni syöminen auttoi saamaan kroppani jälleen toimimaan sillä juuri noiden syömisten seurauksena paino alkoi jälleen tippumaan. Heti sunnuntaiaamuna paino oli vähemmän kuin edellisenä aamuna vaikka olinkin syönyt tuon pizzan. Sunnuntaina tuli syötyä lohta lounaaksi eli palasin enemmänkin "normaaliin" etten siis jatkanu mitään ihmeellistä ruokailua vaan palasin normaaliin dieetti ruokailuuni. Tämän seurauksena aamupaino oli tänä aamuna 106.5kg mikä on yli 12kg vähemmän kuin kuusi viikkoa sitten.

Se miten tulen nyt loman aikana jatkamaan ruokailuja on vielä kysymysmerkki. Olen viimeaikoina huomannut, että minun pitää tehdä jotain muutoksia ruokailuihin sillä se miten olen nyt edennyt on alkanut tökkimään. Tökkimään ruuan sulatuksen ja aineenvaihdunnan kanssa ei niinkään mauan tai kyllästymisen takia. Yleisesti dieetillä enemmänkin kyllästyn siihen mitä syön jolloin ruoka ei vain mene enää alas, mutta nyt olen kuitenkin osannut vaihdella asioita vaikka muutokset ovat olleet pieniä.

Dieetti ruokailuni runko

Alapuolella dieetti ruokailuni runko mitä olen noudattanut kuusi viikkoa. Aamupalan paahtoleivän ja kaurahiutaleiden paikkoja olen välillä vaihdellut tai sitten olen syönyt samaa aamulla sekä illalla. Tähän päälle tietenkin kahvit / espresso mitä juon aamulla ja iltapäivällä sekä pre-workout & treenijuoma bcaa.

Aamupala:

  • 2 paahtoleipää
  • proteiinishake
  • jogurtti 

Lounas:

  • Jauhenlihaa / kana fileitä / lohta 200 - 300g
  • kurkkua, punaista & keltaista paprikaa, raejuustoa, feta-juustoa + mahdollisesti muita kasviksia

Välipala:

  • 2-3 näkkileipää / riisikakkua + graavilohi tai proteiinivanukas / rahka tai munakas & kinkkua
  • omena
  • + mahdollisesti raakasuklaata 1-2 palaa

Iltapala:

  • proteiini smoothie mustikoilla / mansikoilla
  • 20g kaurahiutaleita + chian siemeniä + hamppu proteiinia

Kolme viikkoa sitten kävin kertausharjoituksissa ensimmäistä kertaa ikinä ja tämä oli nyt ensimmäistä 17-vuoteen kun pidin armeijan vihreitä päälläni. Siitä on siis 17-vuotta on olen käynyt armeijan ja jostain syystä valtio halusi minut nyt kertaamaan. Suoritin armeijassa 12kk kuskin hommat mutta nyt kertausharjoituksissa sain sitten nopean koulutuksen IT-tykin käyttöön kun olin sitten ihan tykkimiehenä tekemässä tykkiin liittyviä asioita. Kertausharjoitus oli neljä päivää kestävä tiistaista - perjantaihin ja päätin jo hyvissä ajoin että maanantaina on ihan turha mennä treenaamaan kun muutenkin on tulossa viikon tauko. Ei se maanantain treeni olisi auttanut mitään vaan päin vastoin olisin ollut enemmän jumissa ja väsynyt tiistaina.

Kuntosaleja on nykyään paljon mutta hyviä kuntosaleja on vieläkin vähemmän. Mikä tekee kuntosalista hyvän kuntosalin? Hyvät laitteet? Viihtyisä? Sauna? Siistit paikat? Tilavat tilat? Lähellä? Parkkipaikat? Halpa hinta? Kanssa treenaajat eli saliyhteisö? Asioita on monia joiden perusteella kuntosali voi olla hyvä kuntosali ja kuntosalista tekee vieläkin paremman se että kyseisiä asioita on paljon kyseisellä salilla mutta voiko joku tai jotkut asiat olla vain muita asioita tärkeämpiä?

Unohdin kirjoittaa ja jakaa videon minkä tein aiheesta älä anna tangon viedä ja jätkän vikistä kuntosalilla vaan keskity enemmän tekniikkaan. Päivittäin kuntosaleilla näkee liikkeissä kuin liikkeissä sen että painot vie ja jätkä vikisee. Tämä on yksinkertaisesti seuraus siitä että treenaaja käyttää treenatessa liian isoja painoja voimaan ja tasoon nähden. Tämä näkyy vajailla liikeradoilla, hirveellä heilumisella, tempo edellä tekemisellä, hirveällä kilinällä ja kolinalla, rimpuilulla sekä yleisesti sillä että oikeasti näkee että tanko ja painot eivät ole oikein hallinnassa vaan painot vievät treenaajaa.

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.