Tupla jalkatreeni ensimmäistä kertaa sitten alkuvuoden

16.11.2016 - 12:06

Tänään oli vuorossa tupla jalkatreeni mikä oli myöskin ensimmäinen tupla jalkatreeni kun nyt aloin tekemään tuplatreenejä. Viime viikolla tuli tehtyä tupla selkätreeni sekä tupla rinta- & ojentajatreeni. Tänään tuplat jatkuivat jaloilla ja huomenna on vuorossa kädet. Näiden treenien jälkeen olkapäät jäävät ainoaksi lihasryhmäksi jota en ole tehnyt tuplana ja ojentajat tein pari kertaa. Muutoin olisin saanut kaikki lihasryhmät tehtyä tuplana jos en olisi tällä viikolla "sotkenut" treeniohjelmia siten kun tulin tehneeksi.

Tänään otin homioon ruokailut siinä mielessä eri tavalla kuin viime viikolla, että varasin ruokaa vähemmän. Viime viikolla olin varautunut isompiin määriin ruokaa, mutta huomasin olevani aika pienestä ruoka-annoksesta täynnä. Tämän johdosta varauduin päivän ruokiin ja eväisiin hieman pienemmillä määrillä. Ei nyt viime viikollakaan ruoka-annokset mitään kamalan suurempia ollut kuin mitä normaalisti, mutta ajattelin aamutreenin jälkeen tarvitsevani enemmän ravintoa mitä sitten tarvitsin. Tämä tuli hieman yllättäen. Alkuvuoden tuplatreenipäivistäkin on jo niin kauan aikaa etten muistanut miten ruokailut silloin menivät ja paljonko silloin söin.

Tänään tein myöskin aamupalaan muutoksen verrattuna viime viikkoiseen. Viime viikolla söin ennen aamun kuntosalitreeniä paahtoleipää kun tänään vuorossa oli jogurtti plus banaani. Tämä oli ihan tarpeeksi sillä tähän tuli vielä lisäksi whey + ibcaa mix mikä täytti vatsan hyvin. Viime viikolla tunnuin olevan hieman täynnä sen jälkeen kun olin juonut whey - bcaa juoman ja aloin miettimään ehtiikö ruoka laskeutumaan. Jogurtti + banaani aamupalan kanssa ei tullut vastaan tätä ongelmaa ja tuntui tämän toimivan paremmin kuin paahtoleivän kanssa.

Aamun jalkatreeni - Etureisitreeni

Pohdin pitkään eilen illalla kumman jalkatreenin tekisin aamulla. Takareisitreenin vai Etureisitreenin. Jatkoin tämän asian pohtimista vielä aamullakin kun en vain osannut päättää. Jotain liikkeitä olin hieman miettinyt mitä voisin tehdä, mutta tämä ei siinä mielessä hirveästi auttanut kun en tiennyt kumman treenin tulisin tekemään. Tulin myös miettineeksi kumminpäin treenit olisi järkevämpi tehdä, mutta tulin siihen tulokseen ettei järjestyksellä ole väliä. Välillä etureidet aamutreenissä ja välillä takareidet. Vaihtelua.

Päädyin varmaan sitten vasta kuntosalilla etureisitreeniin. En oikein ollut suunnitellut hirveästi mitä ja miten tulisin etureisitreenin tekemään, mutta pieni mielikuva minulla oli treenistä. Käytännössä tuo oli nyt ihan sama mitä olin suunnitellut ja mitä en sillä vasta kuntosalilla tulin päättäneeksi mitä ja miten treenaan.

Aloitin etureisitreenin vaakahack-kyykyllä missä aloin tekemään pyramiidisarjaa. Aloitin suhteellisen alhaalta ja nousin aina kymmenen toiston jälkeen joka toiseen painoon. Tätä jatkoin johonkin asti kunnes en meinannut enään jaksaa tehdä toistoja. Tämän jälkeen lähdin takaisinpäin jatkaen kymmenellä toistolla ja käydän samat painot läpi aina pienimpiin. Tätä tehdessä hieman ajattelin, että painot saattoivat jäädä hieman pienimmiksi kuin olin kuvitellut, mutta kyseessä oli kuitenkin aamutreeni. Tulin vielä vetäneeksi toistot rauhallisemmalla temmolla ja periaatteessa tein liikkeen tuntuman mukaan enkä painojen.

Tämän jälkeen jatkoin treeniä käytännössä melkein suoraan etureisikoneessa missä tein samanlaisen pyramiidin, mutta käytin korotuksissa ja tiputuksissa 5kg painoja. Jatkoin tässäkin liikkeessä rauhallisempaa tekniikkaa ja yritin pitää jonkinlaisen pidon ylhäällä ja viedä tämän jälkeen jalan rauhallisesti alas. Kuten vaakahack-kyykyssä niin myöskin etureisissä tuntui etten pääse painoissa hirveän isoihin painoihin, mutta tuntuma reisissä oli kohdillaan. Jälkeempäin kun katsoin videolta tekemisiäni niin tulin huomanneeksi ettei ne jalat nyt niin ylös noussutkaan mitä kuvittelin. Treenin aikana kun luulee liikeratojen olevan paremmat mitä ne todellisuudessa sitten ovat. Pääasia oli kuitenkin tuntuma reisissä mikä oli kohdillaan.

Tämän jälkeen mietin hetken aikaa mitä olisin tekemässä ja lopulta päädyin aika nopeasti tekemään saman mitä olin jo tehnyt. Aluksi vaakahack-kyykyssä pyramiidi ja sen jälkeen etureisikoneessa pyramiidi. Käytännössä etureisitreeni oli melkein tässä. Tein vielä treenin loppuun vaakajalkaprässiä missä tein yhden korotussarjan niin suuriin kun jaksoin ja tuntui "hyvälle". Tämän jälkeen etureisitreeni oli siinä ja olin hieman pettynyt siihen vaikka tuntuma etureisissä oli kohdillaan. Lähinnä ajattelin, että liikemäärät olivat vähäiset ja painot liikkeissä pienet. Tosiasia oli kuitenkin toinen sillä etureisissä tuntui treeni hyvin ja treenin kesti kokonaisuudessaan hieman alle puolituntia mikä tarkoitti vain sitä ettei treeniin jäänyt ylimääräistä.

Etureisitreeni

  • Supersarja 2x Vaakahack pyramiidisarja + Etureisikone pyramiidisarja
  • Vaakajalkaprässi 5kg korotussarja

Illan jalkatreeni - Takareisitreeni

Illalla mennessäni kuntosalille minulla oli käytännössä sama "ongelma" kuin aamulla etten tiennyt oikein mitä olin tekemässä. Jotain olin etukäteen miettinyt mutta mitään suunnitelmaa ei oikein ollut. Ilatreenistä tuli tuli melkein samankaltainen kuin aamutreenistä. Pari supersarjaa ja sitten vielä päälle pohkeet kun aamutreenissä tuli tehtyä pari supersarjaa ja korotussarja. Äkkiseltään ei tunnu paljolta, mutta tuntuma lihakseen oli hyvä. Illalla kävin kuten aamullakin, että tuntui siltä ettei liikkeissä ollut paljoa painoja mutta liike otti oikeaan paikkaan kunnolla.

Tämän päivän molempien treenien trendi oli lyhyemmät tauot ja rauhallinen tempo mikä oli hieman nopeampi illalla kuin aamulla. Aamun treenin kesto oli alle puolituntia ja iltatreeni kesti neljäkymmentä minuuttia joten treenien kestot pysyivät tänään hyvinä. Juuri sellaisilla kestoilla joiden olen lukenyt olevan hyviä tuplatreenipäivinä. Tällä tavalla sain myös pidettyä treenit hyvässä rytmissä molempien treenien osalta ja mihinkään ylimääräiseen ei jäänyt niinkään aikaa. Lähinnä liikkeiden vaihdot sekä pienet tauot sarjojen välissä mitkä olivat hieman pidempiä illalla kuin aamulla jolloin sarjat tulivat tehtyä melkein putkeen.

Ilatreeni alkoi suorinjaloin maastavedolla sekä sumokyykyllä smithissä. Molemmat liikkeet olivat suunnitelmissa ennen treeniä ja varsin suorin jaloin maastavetoa olin suunnitellut tekeväni jo alkuviikosta. Liike kun kuuluu siihen kategoriaan mitä on tullut tehtyä vähemmän ja mitä pitäisi parantaa teknisesti. Tämän supersarjan jälkeen tein bulgarialaisen askelkyykyn käsipainoilla sekä takareisipainotteisin jalkaprässin. Tässä supersarjassa bulgarialainen askelkyykky oli se paljon raskaampi liike ja jalkaprässi ei oikeastaan tuntunut niin pahalle. Toistojen tekeminen vain vaikeutui, mutta bulgarialainen askelkyykky tuntui raskaalle ja pahemmalle tehdä.

Tämän jälkeen takareisitreeni oli käytännössä tässä. Tämän jälkeen tein yhden sarjan pohkeita supersarjana joista ensimmäinen liike oli pohkeet istuen jossa tein tiputussarjan pakkotoistoja käyttäen. Aloitin 125kg:lla ja tein 25kg tiputukset ja niin paljon melkein toistoja kun vain jaksoin. Minua alkoi vain ennen tekemistä miettimään miten pakkotoistot ottavat pohkeisiin sillä tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun tein pakkotoistoilla pohkeita. Yllätyin otteen saamisesta pohkeisiin. Käytännössä pohkeissa pakkotoistot menivät ihan samalla tavalla kuin muissakin liikkeissä, että kun keskittyi vain toistojen viemiseen loppuun asti niin pakkotoistot ottiva todella paljon. Polte pohkeisiin oli hyvä ja en muista koska viimeksi olen saanut vastaavaa pohkeisiin vai olenko saanut koskaan? Tämän tiputussarjan jälkeen tein vielä supersarjana pohkeet jalkaprässissä niin pitkään kun jaksoin toistoja tehdä. Toistoja tuli varmaan jotain parinkymmenen luokkaa.

Illan takareisitreeni

  • Supersarja 3x Suorin jaloin maastaveto x10 + Sumokyykky smith x10
  • Supersarja 3x Bulgarilainen askelkyykky käsipainoilla x10 + Takareisipainotteinen jalkaprässi x10
  • Supersarja Pohkeet istuen 25kg tiptussarja 125kg -> 25kg + Pohkeet jalkaprässissä loppuun asti

Viime viikon lauantaina tuli käytyä toisen kerran Loaded Gymillä Tampereella. Ensimmäisellä kerralla kävin tekemässä jalkatreenin ja kirjoittelin sen jälkeen Loaded Gym kokemuksia. Tuolloin tuli tehtyä siis jalkatreeni ja salilla tuli oltua noin kolmisen tuntia kun piti kokeilla mahdollisimman monia laitteita mutta tarkoitus oli kuitenkin myös treenata eikä vain kokeilla niin ihan kaikkea ei tullut kokeiltua. Nyt lauantaina tuli käytyä uudestaan Loaded Gymillä

Tuli tuossa viikko sitten käytyä testaamassa Mentulan Loaded Gym Tampereella missä tuli tehtyä jalkatreeni. Päätin hyvissä ajoin tehdä jalkatreenin sillä halusin testata salin jalkalaitteet sekä katsoa kyykkypaikat. Yksi suunnitelma olisi ollut tehdä "kokoropan" treeni ja käydä salin kaikkia laitteita läpi jolloin olisin päässyt testaamaan yleisesti salin laitekannan. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tuollainen "treeni" menisi enemmän hukkaan kun siinä ei

Painon pudotus on tökkinyt mitä pidemmälle olen sitä jatkanut. Seitsemän viikon aikana olin saanut parhaillaan kolmetoista ja puoli kiloa pois mutta nyt kun kahdeksas viikko on takana niin tilanne on sama kuin seitsemännen viikon jälkeen. Tällä kahdeksannella viikolla paino näytti välillä jopa nousseen mille en oikein syytäkään ole keksinyt. Joka päivä olen kuitenkin mennyt miinus kaloreilla ja jatkanut kahden - kolmen kävelyn / juoksen tekemistä ja siihen

Seitsemäs viikko dieetistä oli kaikin puolin vaikein vaikka painoa lähti pois. Olin koko viikon flunssassa mikä alkoi kurkkukivusta minkä sain auton ilmastoinnista. Nyt kun tässä mennään kahdeksatta viikkoa miinus kaloreilla ja treeni määriä on lisätty niin vastustuskyky on heikentynyt ja flunssan saamisen riski on näin ollen kasvanut. Tästä huolimatta en lähtenyt vähentämään treenejä vaan kävin kerran päivässä salilla ja kahdesta kolmeen kertaa lenkillä. Kävin

Kesäloma alkoi tänään ja siitä kun aloitin dietin on kuusi viikkoa. Tuona aikana paino on nyt tippunut hieman yli 12kg tämän aamuiseen aamupainoon. Alkuperäinen suunnitelma oli pitää ja tehdä 30 päivän "hc" dieetti mitä jatkoin nyt ainakin parilla viikolla eli kuusi viikkoa. Ensimäisellä viikolla paino tippui 4kg, sitten 2kg minkä jälkeen tahti hidastui ja pysähtyi käytännössä kokonaan välillä. Kuitenkin nyt tilanne on se, että 4,5 viikon aikana sain tiputettua

Siihen meni neljä ja puoli viikkoa kun sain kymmenen kiloa pois. En olisi uskonut tähän yhtään kun aloitin viitisen viikkoa sitten 30 päivän "hc" dieetin mitä olen nyt sitten jatkanut. Käytännössä tuon 30 päivän aikana sain hieman päälle yhdeksän kiloa pois ja siitä päivä pari niin sitten pääsin yli kymmenen kilon. Nykyisin parhaimmillaan aamupaino on ollut tasan 108kg. Suurempi ongelma nykyisin on se, että kiinteä ei tule enää joka päivä alas jolloin tämä

Kolmas viikko on päättymässä 30 päivän "hc" dieetistä ja tämä on ollut odotetusti "heikoin" viikko jos mittaa painon muuttumista. Ensimmäisellä viikkolla sain pudotettua painoa eniten 4kg ja toisella viikolla 2kg. Tämä kolmas viikko on käytännössä mennyt 1kg muutoksella eli yhteensä paino on pudonnut vähintään 7kg siitä kun aloitin tämän 30 päivän "hc" dieetin. Olisin saattanut saada tällä viikolla enemmän aikaan mutta tein tietoisia päätöksiä treenien suhteen

Kerroin tuossa viimeksi, että aloitin viime viikon maanantaina 30 päivän "hc" dieetin ja siitä on nyt alkanut toinen viikko. Olen ottanut tämän 30 päivän "hc" dieetin tosissani niin ruokailujen suhteen kuin treenienkin. Pääpaino on ollut silti aterioissa ja vasta viime aikoina myös olen alkanut tekemään treenejä mitkä tukevat paremmin dieettiä. Olen jo pidempään käynyt pari kertaa päivässä lenkillä eli käytännössä tuohon ei olle tullut suuria muutoksia mutta

Viime viikon sunnuntaina kuntosalilla muutamien henkilöiden kanssa tuli aiheeksi dieetit ja niiden pitäminen. Lyhyesti sanottuna tämä päätyi siihen, että minulle ehdotettiin seuraavaa. Pidä 30 päivän "hc" dieetti ja katso mihin kuntoon pääset? Hc:llä tarkoitan tässä kohtaan niin sanottua hard corea eli suomeksi kaikki peliin. Ei mitään siirtymävaiheita vaan heti oksat pois ja kova dieetti päälle. Normaalisti näin ei missään nimessä kannata tehdä tai edes

Olen taas pikkuhiljaa ryhdistäytynyt käyttämään vastustusnauhoja eri treeneissä. Yhteen aikaan käytin useasti vastustusnauhoja joko helpottaakseni treeniä tai vaikeuttaakseni treeniä. Nyt olen käyttänyt niitä vain vaikeuttaakseni treeniä ja saamaan pienemmät painot tuntumaan raskaammalta. En nyt muista miksi aikoinaan vähensin ja lopetin vastustusnauhojen käytön mutta ne vain jäi pois treeneistä joksikin aikaa. Olen käyttänyt nauhoja lähinnä penkissä, kyykyssä