Toisen kerran ikinä 300kg räkistä

25.06.2022 - 13:29

Kirjoittelin tuossa vähän aikaa sitten kuinka neljä viimeistä maanatain treeniä ei ole sujunut tein sitten selkätreenin tai rintatreenin. Nyt tämän viikon maanantaina sain karistettua huonot maanantait kuntosalilla ja sain tehtyä vaihteeksi hyvän ja onnistuneen treenin. Täytyy kyllä sanoa, että treenin aikana minulla oli yksi tavoite eli saada pitkästä aikaa onnistunut treeni.

Oikeastaan mikään ei vaikuttanut onnistumisen suuntaan fyysisesti. Henkisesti olin tasas paremmassa ikussa ja minulla oli hyvä fiilis. Aina kuitenkaan hyvää henkistä fyiilistä ei saa muutettua hyväksi fyysiseksi treeniksi vaikka kuinka haluaisi. On se sinällään ihmeellistä että välillä toimii pää ja välillä kroppa ja aina silloin tällöin kummatkin tai sitten ei kummatkaan.

Edellisenä perjantaina ”taistelin” ihan ok maastaveto treenin vaikka alaselässä ei tuntunut ihan 100%:lta ja lauantaina tuli tehtyä ihan ok kyykky treeni PTVGYM:llä. Sunnuntaina tuli käytyä tekemässä nopeanko hömppä treeni sillä lähdin salilta aikaisemmin kuin ajattelin. Pohjalla oli siis aika normaalit viikonlopun treenit siis mitä viime aikoina on tullut tehtyä. Ei siis mitään säästelyä.

Kun perjantaina tuli tehtyä maastavetoa ja tiesin tekeväni keskiviikkona kyykkyä Loaded Gym:llä Tampereella niin maanantaina oli luvassa räkkivetoa. Alkuun painot alle 260kg tuntui kevyelle ja tein muutaman ”ylimääräisen” sarjan ihan vain varmuuden vuoksi. Henkinen tunne oli tässä vaiheessa kuitenkin hyvä koko ajan. 220kg jälkeen siirryin 260kg painoihin millä tein yhden toiston. Tuo ei nyt ihan niin kevyeltä tuntunut kuin halusin mutta tästä huolimatta laitoin tankoon 300kg.

300kg nousi lopulta mikä oli toinen kerta ikinä mutta tämä kerta oli mielestäni vaikeampi kuin ensimmäisellä kerralla. Kun sain vedettyä räkistä ensimmäistä kertaa ikinä 300kg niin se tuntui jopa helpolta. Tuolloin olisi noussut ainakin 310kg mutta tällä kertaa luulin noston jäävän polviin. Kuitenkin kun katsoin noston videolta niin se näytti siinä paljon kevyemmältä. Tuon 300kg noston jälkeen päädyin tekemään vielä muutaman sarjan 260kg painoilla.

Tämän viikon keskiviikkona onnistuin viimein siinä mitä jouluna parin viikon ajan metsästin. Tälläkin kertaa en oikein siihen uskonut sillä maanantaina oli Super bowl yö ja pääsin viimein illalla vasta nukkumaan. Maanantaina sain kyllä penkissä tehtyä 200kg painoilla mutta muuten en oikein jaksanut tehdä muuta. Tiistaina oli vuorossa sitten laskettelua ja normaaliin tapaan olin todella väsynyt. Näin ollen keskiviikkona ei ollut mikään paras päivä lähteä tekemään kyykky treeniä näin unen ja palautuksen kannalta.

Tällä viikolla tuli taas käytyä pari kertaa laskettelemassa Ellivuoressa. Tämän viikon suunnitelmat muuttuivat moneen kertaan kun en ollut ihan varma minä päivänä tulen ja minä päivänä tulen lähtemään. Alunperin minun oli tarkoitus tulla viime viikon torstaina mutta päädyin lopulta tulemaan sunnuntaina mikä oli yhdessä vaiheessa se suunnitelma. Myöskin jossain vaiheessa mietin lauantaina tulemista mutta siinä vaiheessa kun mietin lauantaita niin sunnuntai kuulosti paljon paremmalle. Minulla oli siis "normaaliin" tapaan hieman erilaisia suunnitelmia milloin tulen ja milloin lähden.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä niin jollain Audilla oli taas kiire mutta eipä se yllätä. Ensiksi hän meni minun ohi työmaa-alueella missä oli 30km/h rajoitus ajamalla 60-70km/h. Eipä mennyt kauaa kun kuitenkin pian ajoin hänen perässään kun hän joutuin ajamaan jonkun perässä hiljaa. Eipä siis auttanut hänen ylinopeutensa yhtään mitään. Lopulta hän sitten kääntyi samasta risteyksestä kun minä ja tuli samaan parkkihalliin.

Kirjoittelin tuossa vähän aika sitten kuinka toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalilla ja täytyy kyllä taas hieman kertoa eilisestä. Sama ihminen oli taas kyseessä mistä tuo kyseinen toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalille sai alkunsa. Ensinnäkin tällä viikolla maanantaina kuntosalilla niin menin räkkivedon tekemisen jälkeen yläkertaan niin tietenkin tämä kyseinen ihminen tuli jostain pukuhuoneesta / wc:stä juuri siihen minun eteeni portaisiin. Halusin suosiolla jättää hieman eroa häneen etten nyt ihan perässä kävellyt portaita mutta siitäkin huolimatta vaikka kävelin perässä niin haju oli valtaisa. Siis kun ihminen kävelee portaita toiseen kerrokseen ja niihin portaisiin jää hetkeksi sellainen yököttävältä haiseva hajuvana minkä läpi pitää mennä niin ei se mukavaa ole.

Perjantaina kun bussit ei ilmeiseti kulkenut niin PTVGYM:llä ei teinejä illalla näkynyt ja muutenkin perjantai-ilta oli muutenkin rauhallisempi kuin normaalisti. Oli kyllä ihan mukava olla PTVGYM:llä kun sitä huutoa ja varsinkaan vitun huutamista ei kuulunut. Lauantai-iltana huomasi että bussit olivat taas kulkeneet ja teinit olivat palanneet PTVGYM:lle. Tämän huomasi siis siitä että roskikset ja niiden vierustat olivat täynnä tyhjiä energiajuomia sekä laitteet ja painot olivat ihan sekaisin.

Tänään tuli Instagramista jonkun mielenkiintoinen ja oikeaa asiaa sisältävä story minulle vastaan. Tuo kyseinen story kyllä sopii sopivasti siihen mitä taas kuulee kuntosalin pukuhuoneessa kun kuulee ihmisten puhuvan keskenään. Yleisesti varsinkin teinien suusta kuulee sitä että he eivät syö yleisesti ja vanhemmilta ihmisiltä kuulee yleisesti vain sitä että lounasbuffetissa vedetään ruokaa koko rahan edestä liikaa. Mistä siis tuo Instagram story kertoi mihin tässä viittaan?