Tekemäni kuntosaliliikket osa 2 - Jalat

16.11.2016 - 12:06

Piti joskus kauan sitten kirjoittaa tekemistäni kuntosaliliikkeistä listaa, mutta tuo jäi yhteen kertaan. Kirjoitin avausosan tekemäni kuntosaliliikkeet osa 1:n tekemistäni rintaliikkeistä. Tämän jälkeen en sitten jatkanutkaan jostain syystä tämän kaltaisten listauksien tekemistä muista liikkeistä. Nyt yritän jatkaa näiden listojen tekemistä ja ajattelin jatkaa jalkaliikkeillä jolloin saisin "helposti" jonkin sortin listan kasaan. Tuli tässä samalla hieman ideoita miten voisin parantaa edellistä listausta sekä tätä ja mahdollisesti muitakin, mutta toistaiseksi ajattelin vain kirjoittaa listan jalkaliikkeistä mitä olen tehnyt. Myöhemmin sitten ajattelin palata ja päivitellä listaa liikkeillä sekä hieman tyylillä. Tätä kirjoittaessa kävin samalla hieman päivittämässä tuota ykkös osan listaa sillä siitä puuttui muutamia liikkeitä.

Jalkaliikkeet kuntosalilla

Hieman tylsä pelkkä lista, mutta toivottavasti jaksan tehdä tuosta hieman mielenkiintoisemman tai ainakin tarkoitus olisi linkata liikkeitä johonkin. Tällä kertaa en vain jaksa alkaa tekemään kyseistä prjektia sillä se pitäisi myös toteuttaa jo tuohon ensimmäiseen osaankin. Ajattelin kuitenkin, että jos saisin edes listoja jatkettua niin jonkun ajan päästä voin päivittää listoja sekä lisätä niihin jotain extraa. Kyseisessä listassa on pääpiirteittäin tekemäni liikkeet ilman kaiken maailman variaatioita. Esimeriksi syviäliikkeitä en ole erikseen listassa erotellut normaaleista liikkeistä.

Tekemäni kuntosaliliikkeet

  1. Rinta
  2. Jalat
  3. Ojentaja
  4. Selkä

Perjantaina tuli kokeiltua ihan puskista tehdä noin omalla painoilla pysäytyspenkissä niin monta toistoa kuin tulee. En tiedä mistä tuo tuli yhtäkkiä päähän mieleen kun olen muutoinkin tehnyt vain 5, 7, 8 ja 10 toiston sarjoja eri painoilla. En ole tehnyt edes hirveästi 10 toiston sarjoja viimeaikoina vaan valtaosa sarjoista on 5 tai 7 toiston sarjoja. Kuitenkin pysäytystekniikka on ollut se tekniikka mitä olen vallan käyttänyt penkissä viimeisien kuukausien

Olen tässä jo pidempään treenannut normaalin penkin käyttäen pysäytystekniikkaa minkä olen sitten siirtänyt enemmän tai vähemmän myös vinopenkin ja pystypunnerruksen puolelle. Pysäytystekniikkaa olen käyttänyt varmaan eniten normaalissa penkissä kaikista liikkeistä ja huomannut sen parantavan omaa penkkaamistani. Kun käytän pysätystekniikkaa nii käytän pienempiä painoja kuin mitä normaalisti käyttäisin sillä haluan pitää tekniikan kasassa, en halua hötkyillä ja

Aloitin heti kesäloman jälkeen jälleen kerran dieettiprojektin mitä on nyt takana nelisen viikkoa. Kesäloman aikana päähän tuli ajatus aloittaa jälleen kerran dieetti mutta tällä kertaa eri tavalla kuin viimeksi. Viime vuoden loppupuolella kun pidin 10 viikon dieetin niin aloitin sen kaikki tai ei mitään mentaalitentilla heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Karsin heti alussa syömisen todella alhaiseksi minkä lisäksi tein maanantaista - perjantaihin

Kirjoittelinkin tuossa jo, että minulla tuli täyteen ainakin neljä viikko treenejä ilman välipäiviä. Nyt on menossa siis viides viikko ja ainakin kolmen päivän jälkeen minussa ei näy väsymisen merkkejä vaan päin vastoin. Maanantaina oli vuorossa jalkatreeni missä sain tehtyä kyykyssä 210kg painoilla kaksi viiden toiston sarjaa. Tiistaina oli vuorossa rintatreeni missä tein pysäytyspenkkiä 200kg sekä 215kg painoilla käyttäen slinshottia minkä jälkeen tien vielä

En ole nyt yhtään varma kuinka monta viikkoa olen käynyt treenaamassa ilman yhtään välipäivää mutta jos olen nyt hiemankin selvillä asioista niin se on neljä viikkoa. Onko tässä nyt tullut treenattua pari kuukautta kuukauden tauon jälkeen? Ensimmäiset viikot menivät totutellessa ja pikkuhiljaa treenimäärät kasvoivat tai oikeastaan muuttuivat vähemmäksi "normaalia". En nyt tiedä onko se hyvä asia vai olisiko ollut vain parempi jatkaa linjalla jolla aloitin taas

Jos muistan oikein niin aikoinaan olen tehnyt penkkiä pysäytyksellä maksimissaan 210kg painoilla ja kun mietin tekeväni 220kg nostoa niin muutin sen normaaliksi nostoksi. Yleisesti olen tehnyt paljon penkkiä pysäytyksellä 140kg, 160kg sekä 170kg painoilla. 140kg painoilla pystyn tekemään penkkiä pysäytyksellä useamman sarjan ilman spotteria viidestä kahdeksaan toistolla. 160kg painoilla olen saanut tehtyä penkkiä pysäytyksen kanssa kolme sarjaa viidestä

Olen alkanut lankuttamaan joka aamu suoraan herättyä yhden minuutin ajan ja olen tehnyt tätä nyt puolitoista viikkoa. En tiedä mistä tuo sai alkunsa mutta Koronan tullessa ja kun pidin neljän viikon treenitaukoa niin aloin jossain kohtaan tekemään jotain kotitreenejä. Lähinnä kotona tehdyt "treenit" sisälsivät vastustusnauhoilla tehtyjä liikkeitä, punnerruksia sekä lankutuksen yrittämistä. En ole oikeastaan koskaan tehnyt lankutusta kuin kerran pari mitä olen

Kyykky on ollut ihmeellisesti se liike mikä alusta asti kulki suhteessa paremmin kuin penkki tai maastaveto neljän viikon tauon jälkeen. Jo heti ensimmäisessä kyykky treenissä sain kyykättyä 200kg yhden vai kaksi toistoa. Tätä seurasi 210kg, 220kg sekä 230kg kyykyt mitä enemmän treenejä tuli taakse. Yhdessä ensimmäisistä treeneistä sain tehtyä 160kg painoilla myös kymmenen toiston sarjan eli kyllä sitä sarjakestävyyttäkin löytyy sieltä vaikka olenkin

Neljän viikon tauko näyttää tehneen oikeasti vain hyvää näin neljän viikon treenaamisen jälkeen. Ainakin tähän lopputulokseen olen tullut kun mietin mitä tuloksia olen saanut. Tietenkin asiaa voi katsoa monella eri tapaa ja verrata asioita ennen taukoa ja tauon jälkeen. Jos vertaan asiaa sillä missä kunnossa olin ennen taukoa ja tauon jälkeen niin painoa on tullut lisää ja olen menettänyt lihaksia. Toisaalta omat päätökseni ja tekoni johtivat tähän eli olisin

Maanantaina tajusin, että sain viime viikolla maastavedon, penkin ja kyykyn yhteistulokseksi 710kg mikä on 50kg vähemmän kuin yhdistämällä kaikkien liikkeiden ennätykset. Viime viikon maanantaina sain kyykyssä 220kg painoilla kolme toistoa mikä oli ainoa liike missä en edes yrittänyt tehdä maksimi ykköstä. Tämän lisäksi sain penkissä nostettua myöskin 220kg ja loppu viikosta vielä maastavedossa nousi 270kg. Kyykky oli kyseisistä nostoista helpoin sillä se ei