Aamuisin minuutin lankutus suoraan herättyä

13.05.2020 - 15:27

Olen alkanut lankuttamaan joka aamu suoraan herättyä yhden minuutin ajan ja olen tehnyt tätä nyt puolitoista viikkoa. En tiedä mistä tuo sai alkunsa mutta Koronan tullessa ja kun pidin neljän viikon treenitaukoa niin aloin jossain kohtaan tekemään jotain kotitreenejä. Lähinnä kotona tehdyt "treenit" sisälsivät vastustusnauhoilla tehtyjä liikkeitä, punnerruksia sekä lankutuksen yrittämistä. En ole oikeastaan koskaan tehnyt lankutusta kuin kerran pari mitä olen kokeillut eikä siitä tullut oikein mitään.

Nyt kuitenkin noiden ensimmäisen neljän viikon aika jolloin en käynyt kuntosalilla ja kävin vain kävelemässä niin lihoin 6kg. Aika normaalia minua, että kun treenit loppuvat niin lihominen alkaa ja tällä kertaa painoa tuli 6kg neljän viikon aikana. Kun sitten aloin käymään taas kuntosalilla niin aloin myöskin aktiivisemmin tekemään vatsalihasliikkeitä erilaisilla tavoilla. Kun treeniviikkoja alkoi tulemaan enemmän ja aloin tajuamaan sen tosiasian, että tässä on oikeasti lihottu niin sitä vain haluaa päästä parempaan kuntoon. 

Kuitenkin kun yleinen elämä on muutoinkin vaihtunut siitä mitä se oli niin itseäni ei kiinnosta samat asiat kuin ennen Koronaa. Olen muuttunut näiden parin kuukauden aikana ihmisenä sekä ajatusmaailmani on myöskin muuttunut tietyiltä osin. Olen myöskin päässyt treeneissä siitä samasta kaavasta taas pois mihin aina tunnun menevän enemmän tai vähemmän. Halusin saada kuntoani parannettua mutta en ollut vielä valmis aamun intervallitreeneihin. Jostain syystä Youtube ehdotti alla olevaa videota "Never Do planks like this" vaikka en ollut etsinyt mitään lankutukseen liittyvää materiaalia.

Taisi olla sitten seuraavan viikon maanantaina videon katsottuani kun aloin tekemään heti herättyäni yhden minuutin lankutuksen. Yhden minuutin lankutus saattaa kuullostaa kevyelle ja helpolle, mutta itse alan tärisemään ennen kuin 30 sekuntia on tullut täyteen. En tiennyt lankutuksesta kaikkia asoita ihan niin hyvin ennen kuin olin katsonut kyseisen videon ja otin siitä opikseni. Tekniikan osalta yritän pitää normaalin asennon ilman mitään helpotuksia ja yhteen minuuttiin päädyin ihan sen takia, että sen nyt jaksa tehdä hyvällä asennolla. Jo salilla näkee niin erilaisia lankutus asentoja missä tunnutaan hakevan vain mahdollisimman kauan pysymistä kuten painopakallisissa vatsalaitteissa joissa on aina pakka täynnä. Onko minulla niin paskat vatsalihakset, että joudun aina laittamaan puolet vähemmän kuin edellinen on käyttänyt ja tekemään vähemmän toistoja kuin muut?

Aamun yhden minuutin lankutuksen lisäksi olen iltaisin jatkanut kuntosalin puolella treenin vatsalihaksien tekemistä yhdellä liikkeellä aina treenin jälkeen. Yleisesti olen tehnyt yhdessä liikkeessä pari kolme kymmenen - kahdenkymmenen toiston sarjaa mikä on riittänyt itselleni vallan mainiosti. Muutoinkin olen jo viime vuosina huomannut kuinka paljon paremmin saan yksittäisen toiston tuntumaan verrattuna kymmenen vuoden takaista minääni. Tuolloin taisin keskittyä määrään mutta nykyisin keskityn laatuun sillä jos toisto ei tunnut vatsassa kunnolla niin alan tekemään korjausliikkeitä heti seuraavaan toistoon. Jos kaksi tai kolme toistoa ei tunnu osuvan hyvin vatsalihaksiin niin tällöin lopetan tekemisen ja kokeilen jotain tekniikkaa tai teen toista liikettä.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä

Vuoden viimeiset voimapenkki treenit ja penkki treeni PTVGYM:llä nyt videolla selityksien kera Youtubessa. Olin tuossa muutama viikko sitten hieman laiska enkä jaksanut oikein editoida ja tehdä selityksiä videolle niimpä tein sitten parin viikon treenien edestä selityksiä yhdelle videolle. Tämä vuoden viimeiset penkki treenit PTVGYM:llä siis sisältää kahden viikon penkki treenit eli neljä treeniä. Näissä treeneissä tuli tehtyä sekalaisesti taas vähän kaikkea eli erilaisia treenejä.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.

Mennään joku kolme viikkoa taakse päin kun päätin tehdä pyramiidisarjan pinnaus lattia voimapenkissä. Olin jo suunnitellut tekeväni tämän tyyppistä treeniä edellisellä viikolla ja alunperin suunnittelin tekeväni tämän ihan normaalilla penkillä enkä lattialta. Päädyin kuitenkin tekemään pinnaus lattia voimapenkkiin sillä se oli turvallisempi ja pystyin sen tekemään yksin ilman auttajaa / varmistajaa. Pyramiidisarjan tarkoitus on tehdä vähintään kahdella painoilla liikettä ilman sen suurempia taukoja. Ainoat tauot ovat se kun vaihtaa painoja. En siis ainakaan itse pidä sitä pyramiidisarjana että painojen vaihdon välissä olisi tauko.

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.