Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kyykyssä 230kg

13.08.2022 - 10:11

Tämän viikon keskiviikkona sain ensimmäistä kertaa tänä vuonna kyykättyä 230kg ja tein sen kahdesti. Olen tuota 230kg "hakenut" jo jonkin aikaa kun olen saanut 225kg kolme vai neljä kertaa tämän vuoden puolella. Lisäksi olen saanut tehtyä 210kg painoilla kolmosia sekä ketjuilla 200kg muutaman kerran sekä nyt viime viikon lauantaina 205kg uudeksi ketjukyykky ennätykseksi. Oikeastaan juurikin tuo 205kg ketjuilla motivoi nyt keskiviikkona lähteä valmistautumaan 230kg nostamiseen.

Sain tehtyä viime kesänä yhdessä kyykky treenissä 230kg ykkösen ja seuraavassa treenissä vai seuraavalla viikolla 230kg painoilla kolmosen. Olin tuolloin aloittanut dieetin mitä oli mennyt jo muutama viikko mutta tuloksen olivat vain nousseet tuossa vaiheessa. Kuitenkin hyvin pian tuon 230kg painoilla kolmosen jälkeen kyykky lähti muiden liikkeiden tapaan laskuun mutta kyykyn osalta tuo tulostaso jäi alhaiseksi aina tämän vuoden puolelle. Sain penkin sekä maastavedon tulostason nousemaan viime vuoden puolella dieetin jälkeen mutta kyykky jäi laahaamaan pidemmäksi aikaa.

Pari kolme vuotta sitten kun sain kyykättyä ennätykseni 250kg niin tuohon aikaan sain tehtyä 230kg painoilla muutamassa treenissä. Kuitenkin hyvin nopeasti tuon 250kg ennätyksen jälkeen kyykyn tulotaso lähti alas enkä edes muista miksi ja mihin painoihin. Vasta tosiaan viime kesänä sain kyykättyä 230kg painoilla ensimmäistä kertaa tuon jälkeen. Muutoinkin olen saanut kyykättyä suhteellisen vähän 230kg painoilla ja vain kerran 240kg sekä 250kg painoilla kun sain ne ennätyksekseni.

Kyykky sujuu ennemmän vai vähemmän hyvin kun painot alkavat 1:llä ja heti kun pääsen 2:lla alkaviin lukuihin niin ongelmat alkavat. Tietenkin yksi syy on se että ennätykseni on vain 250kg ja toinen syy on se, että minulla on jo monia toistoja alla kun pääsen edes 2:lla lukuihin. Siinä kun alkaa olemaan toistoja alla sekä aikaa on mennyt x määrä niin sitä sitten helposti alkaa olemaan joko väsynyt tai jopa huomaa ettei ole hyvä päivä mutta muutoin kyllä yritän aina tehdä 2:lla alkavilla luvuilla niin paljon kun jaksan.

Tällä viikolla tuli tehtyä maastavedossa kuin kyykyssä lyhkäisiä sarjoja, mutta hieman eri syistä. Maastavedossa käytin kolmen toiston sarjoja ja kyykyssä kahdesta toistosta seitsemään toistoon. Keskiviikkona vai oliko se torstaina kun minulla oli selkätreeni vuorossa niin minulla oli alaselän kanssa hieman häikkää. Tämän johdosta ajattelin ottavan mahdollisimman suurella painolla lyhyitä sarjoja. Ajattelin pidempien sarjojen rasittavan enemmän selkää kuin

Täytyy kyllä sanoa, että foam roller on asianmukainen väline. Jos vaan osaisi kunnolla sitä käyttää, mutta pikkuhiljaa sillä oppii rullaamaan. Itse olen nyt lähinnä selkää rullannut kun se on ollut hieman jumissa / kipeähkönä viime viikon sunnuntaista lähtien. Välillä se on ollut ihan hyvin kunnossa, mutta varmaankin keskiviikon kyykkäämiset hieman laittoi sitä heikompaan suuntaan. Kun en sitten millään voinut olla kyykkäämättä mikä olisi ollut parempi ratkaisu

Ai ai väsymystä ja pieniä kipuja ja siihen päälle vielä Super Bowl 51. Taas on vuodesta se aika kun on Super Bowl eli suomeksi sanottuna yö mikä pitää valvoa. En muista kuinka monta Super Bowlia olen katsonut mutta niitä on suhteellisen monta. Viime vuosina enemmän kuin aikaisemmin nuoruudessa. En oikein tiedä miksi olen viime vuosina alkanut katsomaan Super Bowlia tai miksi en katsonut aiemmin enempää Super Bowleja mitä olen katsonut. No nykyään Super Bowl

Ihmeellistä mutta totta. Minulla oli treenin aikana korkeammat sykkeet ja huonompi olo perjantain treenissä kuin lauantain treenissä. Ei siis päivissä mitään ihmeellistä, mutta perjantaina tein käsitreenin ja lauantaina jalkatreenin. Juuri tuo asia laittoi ihmetyttämään, että fyysisesti perjantain käsitreeni tuntui kovemmalta kuin lauantain jalkatreeni. Toisaalta lauantai-iltana jalkojani särki treenin jälkeen kun perjantaina huonompi olo sijoittui vain treenin

Viime viikolla tuli vedettyä 13 treeniä eikä tällä viikolla näytä menevän yhteen sen huonommaksi. Viime viikolla keskiviikkoaamu oli ainoa hetki jolloin en käynyt treenaamassa. Kaksi aamutreeniä meni juoksiessa, kaksi uiden sekä kaksi kuntosalilla. Näin sain aamutreeneistä erilaisia eikä kaikki ollut sitä samaa. Myöskään aamun aerobiset treenit juoksun tai uinnin saralla ole olleet mitään sellaisia kuin aikaisemmin eli raskaita tai "ylipitkiä". Kun olen pitänyt

Taas kerran kävi niin kuin oletin. Citymarketissa irtokarkit olivat viime viikon lopullta 5€ / kilo niin kyllähän lopulta päädyin niitä ostamaan. Monta kertaa olen sortunut tähän vaikka useasti olen päässyt kaupasta pois ostamatta irtokarkkia sen ollessa tarjouksessa mutta mitä kuitenkin olen sitten juuri ostanut ennen tarjouksen umpeutumista. Taas kerran ostin irtokarkki vaikka tiesin mihin se johtaa ja kyllähän se aina johtaa siihen, että olotila on huono

Tällä viikolla tuli vedettyä neljä aamutreeniä aerobisesti. Kaksi 2.8km aamulenkkiä sekä pari noin 15minnuutin uintia. Keskiviikkoaamu oli väli aamu ja viikonlopulle en ajatellut ottaa aerobisia treenejä yhtään tai korkeintaan mennä kuntosalille vetämään kuntopyörää tai crosstraineria. Ihan vain sen takia, että aamulenkkien seurauksina jalat ovat olleet kamalan jumissa. Vaikka en ole juossut kuin 2.8km niin nekin ovat olleet tällä hetkellä jaloille rasittavia

Kolmen viikon jälkeen ensimmäinen kerta dietin aikana kun vaa'assa näkyy todella pienoisia muutoksia. Tänä aamuna vaaka näytti ensimmäistä kertaa hetkeen alle 100kg kun aamun paino oli 99,8kg. Luulen tämänkin olleen vain tämän yhden aamun "ihme" ja aamupainon nousevan takaisin siihen 100,5kg tuntumaan. Tämä on nyt ihan sama mutta toisaalta oli ihan hyvä nähdä jopa vaa'alla tapahtuvan jotain vaikka hyvinkin marginaalista. Oikeastaan paino oli nyt tippunut yhden

Diettiä on nyt takana kolme täyttä viikkoa ja vaa'an mukaan tilanne on plus miinus nolla. Kun vertaan dietin kehittymistä vaakaan niin kolmen viikon kuluessa ei ole näin ollen tapahtunut mitään. Minun onnekseni en asettanut mitään painoon liittyviä tavoitteita ollenkaan enkä oikeastaan käy vaa'alla useasti. Aina välillä kolmen - neljän päivän välein olen käynyt vaa'alla joko illalla tai aamulla. Nämäkin painot ovat olleet aikalailla samoja joten aamun ja

Dietin aloittamiseen, pitämiseen ja onnistumiseen vaikuttaa moni asia. Yleisesti pitää olla motivaatiota ja halua diettiä kohtaan. Tähän taas vaikuttaa moni pienempi asia millä saa pidettyä motivaatiota ja halua yllä dietin ajan. Dietin epäonnistuminen voikin näin ollen johtua monista asioista joista suurin on motivaation ja halun loppuminen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja teen tässä pienen listan asioista mitä itse olen omalla kohdallani huomannut. Enemmänkin