Talvilomalla viikko Tukholmassa treenatessa

16.11.2016 - 12:06

Talviloma vuosimallia 2016 on yhtäkuin viikon "treenicamp" Tukholmassa ja toinen viikko Vammalassa. Tällä kertaa lähdin toteuttamaan suunnitelmaa minkä idea lähti hautumaan viime vuoden kesälomalla syntyneestä ideasta. Lähteä tutustumaan Ruotsin Satsin keskuksiin eli lähteä treenaamaan Ruotsiin.

En muista mistä tuo idea oikein lähti liikkeelle mutta mietin jo viime kesänä tätä asiaa. Olin jo melkein lähtemässä äkkilähdöllä tai suunnittelulla matkaan, mutta tuolloin  tämä jäi vain suunnittelu asteelle. Kävin kylläkin katsomassa hieman hintoja sekä aikatauluja mahdollista matkaa varten.

Viimevuoden loppupuolella kun aloin miettimään tulevaa talvilomaa niin tämä asia palasi uudestaan suunnitelmiin. Tällä kertaa ihan todellisena suunnitelmana eikä sillä tavalla kuin yleensä kuten Peltzi yleisesti ainakin tietää miten minun matkustus suunnitelmien on yleensä käynyt. Oikeastaan tällä kertaa tuo Ruotsin reissu oli käytännössä ainoa järkevämpi suunnitelma.

Miksi ja miten olin edes alkanut suunnittelemaan Ruotsiin treenaan menemistä? Yksi asia oli se, että huomasin viime kesänä jäsenyydelläni pääseväni treenaamaan kaikissa pohjoismaiden Sats sekä Elixia keskuksissa. Siis oikeasti en tiennyt millainen jäsenyys itselläni oli. Olin luullut jäsenyydelläni pääsevän kaikkiin Suomen SatsElixia keskuksiin en pohjoismaiden. Ainakin yhteen aikaan kun aikoinani jäsenyyden hommasin niin kalliimpaan jäsenyyteen kuului pohjoismaat eikä siihen minkä olin aikoinani ottanut. Ilmeisesti jäsenyyteni oli päivittynyt samalla kun Sats ja Elixis yhdistyivät. Tällöin kyllä päivitinkin jäsenyyttä kun vanhoille jäsenille oli jokin tarjous mikä laski omaa kuukausi hintaa. Tosin silloin minulle ei sanottu kuin että hinta tippuisi ja edut pysyisivät samoina.

Tajusin alkaa hieman kyselemään asiasta sen jälkeen kun olin käynyt kirjautumassa kotisivujen kautta järjestelmään varaamaan paikkaa spinning-maratoniin. Tällöin vain huomasin jäsenyys kohdassa lukevan Nordic all. Tämän jälkeen vain jossain vaiheessa kysyin kuntosalilla respasta mitä tuo nyt tarkoittaa ja sain varmuuden sille, että pääsen käyttämään kaikkia pohjoismaiden Sats ja Elixia keskuksia.

Kun kerran kuntosalista ei tarvitse maksaa erikseen niin miksi en menisi joskus kokeilemaan Ruotsin keskuksia? Mistä pääsemmekin kysymykseen miksi menisin ulkomaille treenaamaan kun saman voin tehdä normaalisti ilman ulkomaille menoa? Vaihtelevaisuus ja motivaatio ovat asioita mitkä ovat itselleni tärkeitä asiota treenaamisessa ja kulkevat melkein yksi yhteen. Samalla kertaa pääsisin kuitenkin käymään myös ulkomailla vaikka tälläisellä reissulla pääpaino olisikin treenaaminen.

Sinällään voisi kysyä paremmin miksi? Miksi lähtisin ulkomaille treenaamaan ja hakemaan vaihtelevaisuutta kun kuntosalitreenaaminen on kuitenkin vain harrastus? Hyvä kysymys mitä monet varasti miettivät sillä kun puhuin monelle ihmiselle tästä kyseisestä reissusta niin käytännössä yksi kommentoi matkaani mukavaksi / ihanaksi kun puolestaan muut tuntuivat vain ihmettelevän suunnitelmiani. Voikin hyvin sanoa, että valtaosa kommenteista oli wtf.

Oma syy lähteä Ruotsiin treenaan oli vaihtelevaisuus ja sitä kautta motivaation ylläpitäminen. Tässä on kyllä viimeaikoina ollut muitakin asioita jotka ovat tuoneet treenaamiseen vaihtelevaisuutta sekä motivaatiota, mutta tästä huolimatta lähdin reissulle. Minulla on vain vuosien saatossa ollut välillä motivaation kanssa ongelmia. Kenellä nyt ei tulisi monien vuosien jälkeen?

Yritän nyt vain hakea erilaisuutta treenaamiseen sillä kokemus vain sanoo, että motivaatio voi helposti kadota jos tekeminen alkaa tamppaan paikallaan. Vaikka treeni muuten kulkisi ihan hyvin niin tästä huolimatta motivaatio voi vain kadota syystä tai toisesta. Näin itselleni kävi näin jokunen vuosi sitten vuosia sitten. Motivaatio alkoi vain loppumaan vaikka treeni meni ihan hyvin. Kuntosalille meneminen vain alkoi tuntua enemmän pakkopullalle kuin ihan normaalille.

Käytännössä olen kahden viikon talvilomani ensimmäisen viikon Ruotsissa. Tämän jälkeen lähden heti Vammalaan loman jälkimmäiseksi ajaksi samana päivänä palattuani Helsinkiin. Vammalassakin on tarkoitus "enimmäkseen" treenata kuten tapahtui joulun välipäivinä.

Viime viikollla aloitin viikon kahdella aamutreenillä joissa minulla tuli hieman heikompi olo. Loppuviikkosta aloin syömään hieman enemmän ennen aamutreeniä jolloin aloin huomaamaan olon olevan parempi aamutreenin aikana. Tänään oli sitten vuorossa ensimmäinen kunnon testi kun minulla oli kuitenkin jo vertailukohta rinta & olkapäätreenille. Viime viikon loppupuoli antoi hyvää osviittaa parempaan suuntaan menemisestä, mutta tämä päivä oli kuitenkin se tärkein

Huomasin tänään kuinka oikeassa olin viime viikolla kirjoittaessani kuinka paljon paremmin pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla tehty hauistreeni on tehokkaampi kuin isommilla painoilla tehtynä. Päätin samalla pitää ainakin toistaiseksi hauistreenit suuremmilla painoilla pois treenisuunnitelmista. Suurempia painoja voi käyttää tiputussarjoissa sekä korotussarjoissa mutta normaaleita kymmenen toiston sarjoja en ole nyt tekemässä. Pienemmillä painoilla

Maanantain sekä tiistain hieman huononpi olo aamun kuntosalitreenissä vaikutti tähän aamun siten että yritin jotain uudempaa tyyliä valmistautua aamun treeniin. Tähän ei kuulut 5.5 tunnin yöunet. Eilen sattui tulemaan Arsenalin jalkapallopeli minkä johdosta pääsin nukkumaan vasta 23.45. Aluksi suunnitelmissa oli laittaa peli nauhalle ja mennä aikaisemmin nukkumaan mikä olisi ollut se järkevämpi vaihtoehto. Vaikka nukuin vain 5.5 tuntia niin aamun

Tänään toteutun mitä eilen suunnitellin. Aamulla kuntosalille tekemään jalkatreeni pidemmillä sarjoilla ja iltapäivällä halliin juoksemaan normaalia / kevyttä. Eilen aamulla kun minulle tuli hieman huono olo treenatessa pidempiä sarjoja yritin tänään tehdä siten toisin, että söin banaanin ennen aamutreeniä. Eilen ennen aamutreeniä söin / join kaksi espressoa ja Whey + iBcaa mixin. Tänä aamuna yritin hieman lisätä syömistä sekä juomista ennen aamutreeniä ja

Yritin eilen miettiä tämän viikon treenisuunnitelmaa, mutta en oikein missään vaiheessa keksinyt sopivaa. Teenkö treenikon tuplatreeneillä kuntosalilla vai jatkanko aamutreeni kuntosalila ja hallijuoksu iltapäivällä? Tähän en oikein saanut helposti vastausta. Miksi en sitten miettinyt juoksua pihalla missä pystyy juoksemaan jo loistavasti / on pystynyt jo tovin? Ihan sen takia, että haluan nyt kuluttaa halli kerrat pois koska niitä hankin ja jokainen kerta

Tänään oli vaihteeksi ihmeellinen päivä treenien osalta. Perjantai-iltana ei mitään treeniä suunnitelmissa ja tämän myös pidin. Kuntosalitreenien osuen aamuun ja torstain / perjantain hallijuoksuen mennessä torstaille niin perjantaille ei "jäänyt" enään juoksua. Myös viikon treenit saattoivat olla ohi sillä ainoa mitä voisin viikonloppua on tehdä juokseminen mikä saattaa olla liikaa viikolle. Tälle viikolle on mahtunut jo neljä aamukuntosalitreeniä sekä kolme

Aamutreeni alle kuuden tunnin yöunilla. Tämän johdosta ajattelin tekeväni hieman erilailla treenin mitä tämän viikon aiemmat aamutreenit. Kevennetty selkätreeni ilma maastavetoa / good morningia. Mietin jopa aamutreenin siirtämistä iltaan, mutta vain hetken sillä minun oli kuitenkin tarkoitus mennä iltapäivällä halliin juoksemaan. Ihan kuin viime vuonna niin nmyöskin tällä kertaa kun olen käynyt hallissa juoksemassa niin pihallakin on sellaiset kelit jossa

Maanantain "superpäivän" jälkeen jolloin tein kaksi raskasta treeniä jotka olisivat jo yksinäänkin riittäneet oli nyt tarkoitus tehdä enemmän suunniteltuja treenejä. Käytännössä tähän suunnitelmallisuuteen vaikutti maanantain treenit, mutta enemmänkin asiaan vaikutti tulevat juoksut sekä tiistain jalkatreeni. Jalkapäivä on aina päivä mikä vaikuttaa juoksuihin enemmän tai enemmän ja kun tällä viikolla oli / on tarkoitus tehdä ainakin kaksi juoksutreeniä joista

Tämän päivän treeniohjelma olli selvillä jo viime viikolla, mutta itse treenit päätin vasta hyvin lähellä treenin alkamista. Oikeastaan kuntosalitreeneihin olin miettinyt samaa mitä viime viikolla eli pidempiä sarjoja hieman kevyemmillä painoilla. Tälläistä mietin ihan juoksujen takia joita on tarkoitus mennä juoksemaan ainakin kolme kertaa viikossa. Lähinnä jalkapäivä mietitytti ja oikeastaan juuri jalkojen takia mietin koko viikon kuntosalitreenejä. Kun en

Eilinen kuntosalitreeni poikkeasi viikon muista kuntosalitreeneistä sillä, että muut kuntosalitreenit menivät aamutreeneinä ja eilinen iltapäivätreeninä. Tämä oli suunnitelma viime viikonlopusta jolloin suunnittelin viikon treenejä. Olisin voinut mennä tarvittaessa eilenkin tekemään kuntosalitreenin aamulla mutta katsoin tämän olevan olematonta. Ei kaikkia treenejä tarvitse tehdä samoihin aikoihin vaan tärkeintä on tehdä itse treeni. Eilisen treenin tyyli