Treeni viikko päätökseen käsitreenillä

16.11.2016 - 12:06

Eilinen kuntosalitreeni poikkeasi viikon muista kuntosalitreeneistä sillä, että muut kuntosalitreenit menivät aamutreeneinä ja eilinen iltapäivätreeninä. Tämä oli suunnitelma viime viikonlopusta jolloin suunnittelin viikon treenejä. Olisin voinut mennä tarvittaessa eilenkin tekemään kuntosalitreenin aamulla mutta katsoin tämän olevan olematonta. Ei kaikkia treenejä tarvitse tehdä samoihin aikoihin vaan tärkeintä on tehdä itse treeni. Eilisen treenin tyyli pystyi samankaltaisena viikon muihin treeneihin nähden eli pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Ensi viikonkin on suunnitellut tekeväni samalla tavalla kuin tämän viikon. Aamutreeni kuntosalilla pidempiä sarjoja ja iltapäivällä / illalla mahdolliset juoksut. Tälläinen suunnitelma ihan vain sen takia, että saan juoksukorttini kertoja kulutettua sekä tulee tehtyä aerobistakin treeniä hieman enemmän. Näillä näkymin taidan käydä kolme tai neljä kertaa hallissa juoksemassa sekä keskiviikkoaamuna käyn tekemässä aerobisen treenin kuntosalilla ja iltapäivällä menen halliin juoksemaan.

Tuplatreeni viikkoja kuntosalilla on jo takana viikkoja eikä tarkoitukseni ollut muutenkaan tehdä kuntosali tuplatreenejä ihan hamaan loppuun saakka. Tämä ihan sen takia kun tarkoitus on kuitenkin myös juosta eikä vain panostaa kuntosaliharjoitteluun. Keväällä tulee myös pyöräily kuvioihin, mutta ei niinkään treeninä vaan lähinnä työmatkoihin mikä kyllä toisaalta vaikuttii "kaikkeen". Kun menee töihin pyörällä eikä autolla niin tällöin pitää hieman miettiä mitä tekee aamukuntosalin kanssa tai siis miten sekä aamulenkit eivät oikein luonnistu tällöin. Kerran olen käynyt juoksemassa aamulenkin kun olen ensiksi mennyt pyörällä töihin. Alakerrassa on vain pyörävarusteet vaihtuneet juoksuvarusteisiin. Tuolloin kyllä huomasin tämän olevan hieman liikaa kun aluksi pyöräilee sitten menee hetki juoksemaan ja iltapäivällä taas pyöräilee. Aamukuntosalin kanssa pitää miettiä hieman miten tuon tekee, koska repussa pitää kuljettaa kuitenkin normaaleita vaatteita mukana eikä siihen enään kuntosalivaruisteita vaatteineen oikein saa. Olenkin alustavasti miettinyt asiaa ja ratkaisu on joko mennä pyörällä / autolla kuntosalille jonka jälkeen käy kotona vaihtamassa kuntosalivarusteet normaaleihin vaatteisiin ja lähteä tämän jälkeen pyörällä töihin. Se hyvä puoli tuossa on se vaikka joutuisikin käymään kuntosalin jälkeen kotona on se ettei kiertomatka kuntosalilta töihin kodin kautta ole pitkä. Helpoin ratkaisuhan olisi mennä suoraan kuntosalilta töihin, mutta tuo ei ole oikein mahdollista kaikkine vaatteineen ja varusteineen. Onneksi tämä ei ole vielä ajankohtainen asia enkä ole vielä tietoinen käynkö tuohon aikaan aamuisin kuntosalilla vai en.

[[{"fid":"350","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Aloitin eilisen treenin suurinpiirtein samoilla painoilla kuten olen nyt aamuisinkin treenin aloittanut. Heti ensimmäisen sarjan ensimmäiset toistot tuntuivat kevyemmiltä kuten myöskin koko ensimmäinen sarja. Tämä sama rata jatkui aina koko ensimmäisen liikkeen ajan, mutta tästä huolimatta en lähtenyt nostamaan missään kohtia painoja. Aloitin perjantain käsitreenin triplasetillä mitä olen nyt monia kertoja tehnyt, mutta kaikki kerrat ovat olleet aamulla tehtyjä. Eilen tein siis ensimmäistä kertaa kyseistä seittiä muutoinkin aamulla ja otin oletuksena samat painoit kuin aamuisin. Tämä kuitenkin taas osoitti sen, että aamulla tehoja on vain vähemmän mikä tarkoittaa automaattisesti hieman pienempiä painoja "normaaleista" painoista millä jaksaa tehdä iltapäivällä / illalla. Vaikka tunsin ensimmäisessä liikkeessä painoja voivan olla enemmän niin tein kyllä loputkin liikkeet melkein samoilla painoilla kuten aamulla. En siis alkanut yleisesti lisäämään painoja liikkeisiin. Oikeastaan ojentajapunnerrus narulla taisi olla ainoa liike mitä tein niin suurilla painoilla vain kun sain kahdenkymmenen toiston sarjoja. Viimeinen liike yhden käden ojentajapunnerrus päänyli taljassa oli raskas ja sarjat menivät juuri ja juuri mutta olin jo tässä kohtaa enemmän väsynyt kuin käytin liian suuria painoja. Painoja minulla oli tässä vaiheessa "vain" 10kg millä tekeminen teki tiukkaa.

Huomasin siis eron aamutreenin ja iltapäivän / illan välillä painoja ajatellen. Painojen erot riippuvat liikkeestä, mutta ne eivät ole suuria. Voisikohan ero olla karkeasti 20% siitä millä jaksaa tehdä iltapäivällä verrattuna aamuun. Ero ei ole suuri mutta sen huomaa. Sitä en osaa sanoa kuinka kehitys vaikuttaa toisiinsa eli meneekö kehityksen yksi yhteen toistensa kanssa. Esimeriksi jos aamulla saa nostettua liikkeen maksimi 10kg:lla niin miten tämä vaikuttaa iltapäivän maksimitulokseen? Vähemmän vai ei ollenkaan? Ainakaan tuota samaa se ei kehity.

Käsitreeni hauis & ojentajat

  • Tripla hauis istuen 3x 15kg normaali vastaote x8, normaalilla tyylillä hitaat alasviennit x4 sekä hammer ylös normaali alas x6 
  • Ranskalainen punnerrus maaten 3x20 27,5kg
  • Hauiskääntö z-tanko 3-osainen 3x7 37,5kg
  • Ojentajapunnerrus talja naru 50kg x20, 3x20 60kg
  • Hauiskääntö 20kg levyllä 3x20
  • Yhden käden ojentajapunnerrus pään yli taljassa 3x20 10kg

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä

Vuoden viimeiset voimapenkki treenit ja penkki treeni PTVGYM:llä nyt videolla selityksien kera Youtubessa. Olin tuossa muutama viikko sitten hieman laiska enkä jaksanut oikein editoida ja tehdä selityksiä videolle niimpä tein sitten parin viikon treenien edestä selityksiä yhdelle videolle. Tämä vuoden viimeiset penkki treenit PTVGYM:llä siis sisältää kahden viikon penkki treenit eli neljä treeniä. Näissä treeneissä tuli tehtyä sekalaisesti taas vähän kaikkea eli erilaisia treenejä.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.

Mennään joku kolme viikkoa taakse päin kun päätin tehdä pyramiidisarjan pinnaus lattia voimapenkissä. Olin jo suunnitellut tekeväni tämän tyyppistä treeniä edellisellä viikolla ja alunperin suunnittelin tekeväni tämän ihan normaalilla penkillä enkä lattialta. Päädyin kuitenkin tekemään pinnaus lattia voimapenkkiin sillä se oli turvallisempi ja pystyin sen tekemään yksin ilman auttajaa / varmistajaa. Pyramiidisarjan tarkoitus on tehdä vähintään kahdella painoilla liikettä ilman sen suurempia taukoja. Ainoat tauot ovat se kun vaihtaa painoja. En siis ainakaan itse pidä sitä pyramiidisarjana että painojen vaihdon välissä olisi tauko.