Alle kuuden tunnin unilla tekemään aamutreeniä kuntosalille

16.11.2016 - 12:06

Aamutreeni alle kuuden tunnin yöunilla. Tämän johdosta ajattelin tekeväni hieman erilailla treenin mitä tämän viikon aiemmat aamutreenit. Kevennetty selkätreeni ilma maastavetoa / good morningia. Mietin jopa aamutreenin siirtämistä iltaan, mutta vain hetken sillä minun oli kuitenkin tarkoitus mennä iltapäivällä halliin juoksemaan. Ihan kuin viime vuonna niin nmyöskin tällä kertaa kun olen käynyt hallissa juoksemassa niin pihallakin on sellaiset kelit jossa voisi ihan hyvin juosta. No yksi asia on ainakin hyvä tässä tapauksessa kun tulee ainakin juosta kun käyn kuluttamassa kymmenen kertaa halliin.

Pidättäydyin treenisuunnitelmassa aina siihen asti kunnes pääsin kuntosalille. Tällöin aloin ajattelemaan treeniä eri tyylillä. Tuli vain mieleen kun aloin miettimään aloitusliikettä että tänä aamuna olisi mahdollista kokeilla raskasta treeniä vähien unien jälkeen. Miten vajaan kuuden tunnin unet vaikuttavat treeniin normaalin seitsemän - kahdeksan tunnin sijaan. Tämä suorastaan tarkoitti selkätreenin aloittamista maastavedolla jotta selkätreenin sai raskaaksi. Saahan selkätreenin ilman maastavetoakin raskaaksi, mutta samalla tuli myös kokeiltua maastavedon tekeminen pienillä unilla. En ollut kuitenkaan kovinkaan väsynyt aamulla herätessäni joten silläkin saattoi olla väliä, koska en ollut tällöin ihan niin väsynyt. Tietenkin aamulla tuli vedettyä normi espressot sekä Whey + iBcaa mix joka on nyt korvannut jo muutamien viikkojen ajan aamupalan ennen aamutreeniä. Huomasin että Wheyn ottaminen aamulla ennen aamutreeniä täyttää jo niin paljon vatsaa, että tähän vielä lisäksi tukevampi aamupala on liikaa.

Olen huomannut kyllä sen että jotain pitää laittaa suusta alas ennen kuntosali aamutreeniä. Jostain on vain saatava tehoja kroppaan jotta jaksaa tehdä sarjat loppuun asti. Myöskin nälän tunteessa ei ole kiva treenata minkä huomasin keskiviikkoaamuna jolloin menin aamulla polkemaan kuntopyörää kuntosalille. Tällöin en syönyt yhtään mitään ennen treeniä ja ainakin polkemisen alussa minulla tuntui olevan nälkä. Varsinkin alussa jossa tein kevyttä treeniä. Nälän tunne hieman katosi kun lisäsin tehoja polkemiseen ja aloin juomaan hieman vettä. Mielestäni kun vedän Whey + iBcaa mixin en voi laskea että menisin kuntosalille tyhjällä vatsalla. Välillä on kyllä tuntunut aamulla kuntosalilla, että aamulla voisi ottaa vielä jotain pientä lisäksi ennen treeniä. Varmaankin jokin toinen nestemäinen tai sitten tyyliin banaani. Ruisleipä on hiukan liikaa tai sitten olen ottanut leipää vain hieman liikaa kerralla.

Aamulla kuntosalilla en huomannut liikkeitä tekiessä väsymystä tai ylipäätänstä sitä, että olin nukkunut vajaan kuusi tuntia. Maastaveto meni meni todella hyvin siihenkin nähden, että en ole taas sitä oikein kunnolla tehnyt. Jonain aamuna taisin saada kolme viiden toiston sarjaa 180kg ja tänä aamuna sain kolme kolmosta. Ei siis ihan tuohon viiden toiston sarjoihin, mutta melkein. En olisi uskonut edes jaksavani kolmea kolmen sarjaa vaan olin varma että aluksi saan kolmen toiston sarjan ja tämän jälkeen kahden toiston sarjan tai jotain vastaavaa. Treeni lähti siis alusta asti hyvin ja tämä sama fiilis jatkui koko treenin ajan. Jatkoin maastavedon jälkeen kulmasoudulla ja isoilla painoilla sain kolme kymmenen toiston sarjaa. Tämän jälkeen vuorossa oli taljat joista ylätaljan tein superina leveällä sekä narulla. Jaksoin tehdä kaikki nämä kyseiset setit sellaisilla painoilla, että jos katsoisi vain mitä aamulla tuli tehtyä niin sitä voisi luulla ihan hyvin iltatreeniksi. Näin tapahtui myös maanantaiaamuna joten minusta alkaa tuntumaan, että iltatreenien taso pitäisi olla kovempi mitä se on ollut viimeksi kun olen treenannut kymmenen toiston sarjoja illalla. Toisaalta tämä alkaa antaa paineita, koska illalla pitäisi pystyä tekemään suuremmilla painoilla ja mitä on tehnyt.

Aamu selkätreeni

  • Maastaveto 100kg x5, 140kg x5, 3x3 180kg
  • Kulmasoutu 3x10 100kg
  • Supersarja 3x ylätalja leveä 60kg x10 + ylätalja naru 60kg x10
  • Alatalja 3x10 80kg

Iltapäivällä hallin juoksemaan intervalleja?

Tänään kävi samalla tavalla kuin maanantaina eli aamulla tein kuntosalilla raskaan treenin jonka jälkeen menin iltapäivällä halliin juoksemaan intervalleja. Onko tämä ihan järkeää sillä nämä aamut ovat verottaneet paljon iltapäivän juoksuista vaikka väliin mahtuu kuitenkin kahdeksan - yhdeksän tuntia lepoa. Kuitenkaan näinä kahtena päivänä ei sentään ollut jalkatreneiä aamulla mikä olisi vaikuttanut enemmän iltapäivän juoksuihin. Kuitenkin tähän päivään vaikutti enemmänkin maanantain intervallit sekä eiliset kuntopyöräilyt juoksuineen vaikka ne olivatkin rennonmpia. Tämä näkyi siinä kun lähdin tekemään ensimmäistä vetoa niin tämän aika oli ihan liian hidas. Lähdin tekemään tänään 1200m vetoja eli puolet pidempiä kuin viimeksi. Levot menivät samalla tavalla kuin maanantain 600m vedoissa eli 200m kävelyä. Ensimmäinen veto meni tänään melkein 7 minuutin aikaan ajan ollessa jotain 6.45 tai jotain. En ole käynyt vielä katsomassa tämän päivän juoksun aikoja mutta heikosti tämän päivän juosut menivät. Sen kertoo jo vetojen määrä mikä oli kolme ja näistäkin tuo ensimmäinen meni mateluvahtia. Olisi siis kannattanut enemmin juosta tasaista vauhtia pidemmän matkan?

Ensimmäisen vedon jälkeen loput kaksi vetoa meni melkein minuutin kovempaa aikojen ollessa jotain 6.05 minuuttia. Otin ensimmäisen vedon liian varovasti enkä uskaltanut lisätä vauhtia riittävästi. Tämä jälleen osoitti sen, että ensimmäinen veto menee melkein aina hitaasti tai liian lujaa. Oikeastaan koskaan ensimmäinen veto ei osu muiden vetojen kanssa samoihin aikoihin. Tämä vain vaatii enemmän treeniä, jotta vedot osuvat kohdilleen alusta asti. Kolmen vedon jälkeen juoksin vielä yhden kilometrin hiljaa, mutta lopetin tämän jälkeen juoksemisen tähän. Jaloissa tuntui taas eiliseen tapaan jotain todella pieniä kipuja joten päätin säästellä jalkoja eiliseen tapaan ettei jalat mene nyt sellaiseen kuntoon mikä vaikuttaisi joko jalkatreenien tekemiseen tai juoksemiseen.

Viime viikolla kun julkaistiin Hullut Päivät tarjoukset ja kun huomasin että siellä olisi Apple Watch Ultra tarjouksessa niin aloin miettimään pitäisikö minun ostaa Apple Watch Ultra? En muista mikä versio silloin oli Apple Watchista menossa kun mietin sen ostamista oikeasti kunnolla ja kävin niitä liikkeessäkin katsomassa. Tuon silloisen innostuksen jälkeen en Apple Watchia ole miettinyt hankkivani ja elokuussa 2021 hankin tämän nykyisen Garmin Venu 2:sen. Kuitenkin kun näin Apple Watch Ultra Hullut Päivät tarjouksen niin sen jälkeen asiaa aloin miettimään ja mitä lähemmäksi Hullut Päivät tuli niin sitä enemmän asiaa mietin.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa eilen tämän viikon penkki treeneistä ja siitä kuinka suosittelen tekemään erilaisia treenejä. Kuitenkin nyt päätin kirjoittaa eilisestä kyykky treenistä ja siitä kuinka tämän viikon ensimmäinen kyykky treeni keskiviikkona ja jälkimmäinen nyt eilen lauantaina erosivat toisistaan. Niin kyllä erosivat myöskin tämän viikon penkki treenit mutta eri tavalla sillä tein viikon molemmat penkki treenit eri tavalla. Voisikin siis olla ehkä parempi että kirjoitan tässä nyt tämän viikon penkki ja kyykky treeneistä mitkä erosivat toisistaan eri syistä.

Eilen maaanantaina tuli käytyä kolmannen kerran Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin reissulta keskiviikkona. Minulla oli Vammalan kuntosalille yksi kerta jäljellä ja ajattelin sen käyttää tiistaina kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin keskiviikkona. Kuitenkin kun nyt eletään tiistaita niin olenkin jo takaisin kotona. Taas vaihteeksi suunnitelmat muuttuivat extemporeen ja siinä tiistaiaamuna kun olin herännyt niin lähes saman tien aloin pakkaamaan kamoja kasaan että pääsin lähteen mahdollisimman pian.

Lauantaina kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla poikkeuksellisesti rinta- & olkapäätreenin. Tämä oli poikkeuksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin yleisesti teen lauantaisin jalkatreenin ja toiseksi olen treenannut Tampereen Loaded:lla vain jalkatreenejä sekä selkätreenejä. Siis oikeasti olen käynyt useita kertoja tekemässä Tampereen Loaded:lla treenejä ja olen tehnyt siellä vain joko selkä- tai jalkatreenin. Keskiviikkona kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla jalkatreenin kyykyllä, torstaina tein selkätreenin maastavedolla Vammalassa sekä perjantaina kävin Ellivuoressa laskettelemassa.