Penkki treeniä ketjuilla pitkästä aikaa

08.12.2022 - 23:42

Tiistaina tuli käytyä tekemässä rinta- & olkapäätreeni PTVGYM:llä kun oli itsenäisyyspäivä ja lähisalit meni aikaisin kiinni. Samalla tämä oli nyt ensimmäinen kerta ikinä kun olin PTVGYM:llä tiistaipäivänä ja näin ollen maanantaina on enää päivistä ainoa milloin en siellä ole käynyt. Tämä oli myöskin pitkästä aikaa rinta- & olkapäätreeni PTVGYM:llä kun yleensä käyn tekemässä siellä selkätreenin sekä jalkatreenin. Pääsin näin ollen tekemään penkkiä ketjuilla mitä tein kyllä viimeksi muutamia viikkoja sitten Vantaan Loaded:lla kun kävin avoimilla ovilla.

En oikein tiennyt mitä odottaa treeniltä. Viime aikoina penkki ei ole oikein kulkenut ja tuolloin muutamia viikkoja sitten Vantaan Loaded:lla olin pettynyt tuloksiini. Tuolloin sain penkistä vain 165kg plus ketjut ja olin tuohon todella pettynyt. Tällä kertaa nyt tiistaina pidin tuota 165kg plus ketjut vähimmäis tavoitteena vaikka tuloksia en nyt niinkään miettinyt. Oikeastaan tuolloin Vantaalla mietin enemmän tuloksia tai siis tuskailin niiden kanssa. Tällä kertaa tein asioita aikalailla eri tavalla lähinnä siinä suhteessa millä nousuilla menin suurempiin painoihin. Vantaalla menin aika suoraan isoilla korotuksilla kun tällä kertaa menin pienemmillä korotuksilla.

Tiistaina päädyin saamaan yhden toiston 180kg plus ketjut mihin olin enemmän kuin tyytyväinen. Käytännössä tuo vastannee jotain 200kg normaaleilla painoilla ilman ketjuja tai ehkä hieman enemmän. Kuitenkin kun vertaa tiistaita ja muutaman viikon takaista niin jo pienemmät painot tuntuivat kevyemmiltä kuin Vantaalla. Voimatreeneejä tehdessä kyllä jo hyvissä ajoin tietää mihin treeni on suuntaamassa eikä sitä voi mitenkään pakottaa. Mitä pakonomaiseksi treeni menee niin sitä helpommin loukkaantumisia tulee kun sitä vain yrittää tehdä jotain mihin päivän kunto ei oikeasti anna myötä. Siksi onkin vain parempi kuunnella kroppaa ja tehdä treeniä päivän kunnon mukaan eikä yrittää vai verrata treenejä siihen mitä on tehnyt tai haluaisi tehdä.

Joskus treeni vain luistaa kun ei ajattele tuloksia tai mitä on tekemässä ja menee vain flown mukaan ja niin kävi tällä kertaa. Penkin tekemisessä meni tällä kertaa parisen tuntia kun en pitänyt missään kohtaan kiirettä ja kun muutenkin menee suurempiin painoihin niin on vain parempi pitää ihan kunnon tauot ettei ala kiirehtimään. Näin ollen jaksaa vain tehdä paremmin suurimmilla painoilla. Liian useasti näkee että kun mennään omille rajoille painoissa niin sitä vain kiirehditään tekemään jolloin toistomäärät tai oikeasti isommat painot kärsii. Siinä pitää vain olla rauhallinen mieli osata pitää pidempiä taukoja ja tämä onnistui todella hyvin tiistaina sillä itselläni ei ollut kiire yhtään mihinkään.

Tuntuu aikalailla sille, että nykyään treeni kuin treeni kuntosalilla on enemmänkin "höpöhöpö" jumppaa kuin kovaa treenaamista. Vaikka treenit tuntuvatkin enemmän "höpöhöpö" tekemiselle niin kyllä ne tuntuvat seuraavana tai sitä seuraavana päivänä ihan oikeassa paikassa. Oli kyseessä sitten jalkatreeni missä nykyisin myös tuntuu myös sille, että en treenaa jalkoja kovaa tai tarpeeksi laajoilla liikeradoilla niin kyllä tekeminen alkaa painamaan jaloissa jo

Viime viikon lauantaina jalkatreeni minkä jälkeen kävin katsomassa The Fate of the Furious-elokuvan. Eilen sama juttu eli ensiksi jalkatreeni minkä jälkeen kävin katsomassa Guardians of the Galaxy Vol. 2. Nyt siis pari lauantaita putkeen kun olen mennyt katsomaan elokuvan melkein heti jalkatreenin jälkeen. Tällä kertaa asiat ovat olleet paremmin kuin pari vuotta sitten jolloin kävin katsomassa esimerkiksi Terminator Genisys-elokuvan salitreenin jälkeen. En

Tällä hetkellä on menossa pienimuotoinen kokeilu sen osalta, etten käytä proteiini ja / tai malto lisäravinteita. Olen tällä kaavalla mennyt useampana viime kesänä ihan tarkoituksellisesti mutta nyt tämä on ihan tietoinen kokeilu. Yleensä loma-aikana olen jättänyt lisäravinne proteiinit sekä mahdolliset maltot pois ihan sen takia etten ole jaksanut kanniskella suuria lisäravinne pusseja ympäri ämpäri. Tällä kertaa tätä kokeilu alkoi ihan vain sillä, että

En tiedä tuntuuko treenit itselleni nykyisin helpommin "höpöhöpö" jumpilta sillä useasti tuntuu treenin aikana, että eihän tässä ole nyt tullut tehtyä mitään ihmeellistä. En tiedä onko oma taso tai siis odotusarvo treenejä kohtaan noussut vain niin korkeaksi, että "normaali" tekeminen tuntuu enemmänkin "höpöhöpö" jumpalta kuin treeniltä. Kun treeni ei sisällä niinkään suuria painoja tai mitään ihmeellistä erikoistekniikka tekemistä niin tuo "höpöhöpö" fiilis

Keskiviikko muuttui vaihteeksi ihan täydeksi välipäiväksi vaikka olin suunnitellut ihan muuta. Maanantaina tuli tehtyä tuplatreenit niinkuin tiistaina ja saman piti tapahtua myöskin keskiviikkona minkä jälkeen loppuviikosta yhden treenin päiviä. Olin ajatuksissa tehdä tuplatreenin pitkän aikaa mutta loppujenlopuksi tulin päätökseen olla tekemättä yhtään treeniä. Keskiviikolle oli aikataulussa mennä katsomaan Power Rangers elokuva minkä jälkeen oli tarkoitus

Viime aikoina on tullut treenannut enemmänkin "höpöhöpö" jumppaa kuin "oikeasti" treenaamista tai näin on ainakin välillä tuntunut treenin aikana. Treenin jälkeen asia onkin sitten ollut ihan toinen sillä treenit ovat menneet kuitenkin perille. Esimerkiksi jalkatreenien aikana tekeminen on tuntunut enemmänkin sille, että onko tässä nyt mitään järkeä mutta treenin jälkeen pienet tai suuremmat jalka särkemiset ovat iskeneet. Sama on ollut myöskin olkapäätreenien

Tämän viikon trendi salitreeneissä on ollut sama kuin viime viikolla eli "höpöhöpö" jumppa. Pienemmillä painolla ja vielä sillä tavalla, että välillä jopa itse mietin pitäisikö tässä oikeasti alkaa "treenaan". Varsinkin käsitreeni missä tuli tehtyä hauis sekä ojentajat ja olkapäätreeni ovat olleet tällä viikolla sivusta katsottua ja tietoisesti myöskin "kevyitä". Kevyitä siinä mielessä, että olen miettinyt sarjojen välissä pitäiskö tässä oikeasti lisätä painoja

Loppuviikolle osui enemmänkin sitten "höpöhöpö jumppaa" kuin treenaamista tai ainakin siltä se oikeasti tuntui. Perjantain olkapäätreenissä "säästelin" ottamalla pystypunnerruksessa 40kg käsipainoilla enkä tyyliin 50kg sekä lauantain jalkatreeni meni kokonaan samalla tyylillä. Varsinkin lauantain jalkatreeni meni erilailla mitä ajattelin sillä etukäteen suunnittelin tekeväni raskaan jalkatreenin enkä tuollaista "höpöhöpöä". Toisaalta olen nyt tällä viikolla

Maanantaina tuli treenattua aamulla selkätreeni tuntuman mukaan ja torstai-iltana selkätreeni tuli tehtyä enemmän painoilla mutta ei kuitenkaan nyt ihan voimatreeninä. Maanantai-iltana tuli tehtyä rintatreenissä penkissä 180kg kaksi toistoa sekä otettua 200kg maksimi ykkönen kun puolestaan torstaiaamuna rintatreeni tuli tehtyä enemmän tuntumalla. Tässä välissä sitten käsitreeni sekä olkapäätreeni on tullut tehtyä enemmänkin tuntumalla vaikka olkapäätreenissä

En tiedä miten keksin tämän viikon kevyemmän ruokavalion. Olen mennyt vuoden alusta muutoinkin jo kevyellä sekä pari viikkoa sitten salaattilinjalla. Tällä viikolla on sitten menty sillä kaavalla, että rakensin päivän annokset kanan ympärille ilman riisiä. Tämä lähti siitä liikkeelle, että viime viikolla kävin ostamassa muutaman rasian minuutti kanoja Citymarketin Mammutti-tarjouksista. Viikonloppuna kun mietin mitä sitä sitten tulisi syötyä töissä ja muutenkin