Viimeaikaiset treenit tuntuvat "höpöhöpöltä" vaikka eivät todellisuudessa sitä ole

02.05.2017 - 14:50

Tuntuu aikalailla sille, että nykyään treeni kuin treeni kuntosalilla on enemmänkin "höpöhöpö" jumppaa kuin kovaa treenaamista. Vaikka treenit tuntuvatkin enemmän "höpöhöpö" tekemiselle niin kyllä ne tuntuvat seuraavana tai sitä seuraavana päivänä ihan oikeassa paikassa. Oli kyseessä sitten jalkatreeni missä nykyisin myös tuntuu myös sille, että en treenaa jalkoja kovaa tai tarpeeksi laajoilla liikeradoilla niin kyllä tekeminen alkaa painamaan jaloissa jo treenin jälkeen illalla.

En tiedä mikä oli tämän viikon maanantaina mutta rauta oli todella raskasta enkä jaksanut tehdä rintaa suurilla painoilla sitten ollenkaan. Tosin kaikki on suhteellista ja nykyään taidan odottaa itseltänikin hieman liikaa sen jälkeen kun olen saanut penkattua 200kg. Taisin taas odottaa jotain hienoa ja mahtavaa penkistä ja muistakin punnerrusliikkeistä kuin mitä todellisuudessa siitä tuli. Sain kuitenkin tehtyä penkissä kymmenen toiston sarjoja 130kg painoilla enemmän tai vähemmän itse. Alkuun sain ihan puhtaasti nostettua kymmenen toistoa itse minkä jälkeen tarvitsin seuraaviin sarjoihin muutamia pakkotoistoja tai hieman muutamaan toistoon.

Sen kuitenkin huomasin, että osaan nykyään ajatella treeniä päivän kunnon mukaan enkä hae mitään sellaista mitä ei jaksaisi tehdä. Kun oikeastaan jo penkin lämmittelyssä huomasin penkin olevan raskasta niin muutin suunnitelmia tai en muuttanut suunnitelmia mutta tiesin kuitenkin etten tänään nostele isoja painoja. En oikeastaan tiedä mitä ajattelin aluksi tehdä penkissä mutta lämmittelyjen jälkeen oli helppo tietää mitä teki penkissä. Pidempiä sarjoja pienemmillä painoilla eikä suuria painoja ja lyhyempiä sarjoja. Penkin jälkeen loput liikkeet tuli tehtyä samalla kaavalla eli pienemmillä painoilla ja ehkä ylipitkillä sarjoilla sillä penkkiä tuli tehtyä smith-laitteessa 20 - 40 toiston sarjoilla.

Mielestäni on hyvä treenata päivän kunnon mukaan eikä aina niin progressiivisella ajattelulla kuten monet tuntuvat tekevän ja mitä itse olen myös harrastanut alkuaikoina. Jos tein noilla painoilla viimeksi niin nyt pitää tehdä vähintään niillä tuon verran tai ottaa astetta enemmän painoja. Tuo toimii aina tiettyyn pisteeseen ja alussa erittäin hyvin mutta progressiivinen treenaaminen ei vain sovellu pitkään juoksuun. Progressiivisella treenaamisella on pari huonoa puolta mitkä ovat painot ennen tekniikkaa sekä aina ei ole yhtä hyvä päivä kun viimeksi. Kun yritetään saada aina enemmän painoja tai sitten toistoja kun viimeksi niin tällöin tekniikka alkaa kärsimään helposti minkä johdosta tekniikka kärsii vain kokoajan enemmän. Parempi tekniikka vain tarvitsee pienemmät painot jolloin liike on helpommin kontrolloitavissa.

Suurempi asia mikä vaikuttaa progressiiviseen treenaamiseen on päivän kunto mikä ei ole koskaan sama. Välillä on hyviä päiviä ja välillä huonoja minkä johdosta itse treenaan ihan päivän kunnon mukaan. Kun rauta on kevyttä ja tuntuu, että nyt jaksaa hyvin niin tällöin otan ne isommat romut käyttöön tai yritän muuten tehdä enemmän sarjoja tai pidempiä sarjoja kuin yleensä. Sitten kun on heikompi päivä kuten tämän viikon maanantaina niin tällöin muokkaan treeniä ihan kunnon mukaan siten, että teen kunnolla tuntuman mukaan treeniä. Painot voivat olla tällöin paljon pienemmät tai vähemmän pienemmät kunhan vain saan tehtyä hyvin treeniä. Tekniikka ei myöskään ole tällöin ihan niin tärkeässä roolissa kun teen enemmän tuntuman mukaan kuin tekniikalla sillä hyvä tekniikka ei takaa kuitenkaan hyvää tuntumaa. Siksi onkin hyvä tietää, että tekniikka ja tuntuma ei mene aina ihan yksi yhteen.

Kun olen nyt tehnyt paljon treenejä tuntuman mukaan niin tällöin tekeminen on myöskin tuntunut enemmän "höpöhöpö" tekemiseltä vaikka se sitä ei ole. Samalla kun treenit tuntuva "höpöhöpö" tekemiseltä niin ne tuntuvat myöskin kevyemmältä vaikka todellisuudessa ne eivät ole. Kuitenkin mielikuva treenejä kohtaan on ollut nyt hieman erilainen kun treenit tuntuvat jotenkin "ei niin raskaille". Tiedä sitten mikä on vaikuttanut tähän asiaan ja mitä tekisin toisin, että treenit eivät tälle tuntuisi mutta ei tässä kuitenkaan koko aikaa suurilla painoillakaan voi leikkiä ja mikä oikeasti olisi sitten edes paras tapa? Kuitenkin tässä on tullut treenattua jo reippaasti yli kymmenen vuotta niin ei tuo treenaaminen kyllä aina samalta tunnu.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.

Mennään joku kolme viikkoa taakse päin kun päätin tehdä pyramiidisarjan pinnaus lattia voimapenkissä. Olin jo suunnitellut tekeväni tämän tyyppistä treeniä edellisellä viikolla ja alunperin suunnittelin tekeväni tämän ihan normaalilla penkillä enkä lattialta. Päädyin kuitenkin tekemään pinnaus lattia voimapenkkiin sillä se oli turvallisempi ja pystyin sen tekemään yksin ilman auttajaa / varmistajaa. Pyramiidisarjan tarkoitus on tehdä vähintään kahdella painoilla liikettä ilman sen suurempia taukoja. Ainoat tauot ovat se kun vaihtaa painoja. En siis ainakaan itse pidä sitä pyramiidisarjana että painojen vaihdon välissä olisi tauko.

Mennään joku kolme viikkoa taakse päin kun päätin tehdä pyramiidisarjan pinnaus lattia voimapenkissä. Olin jo suunnitellut tekeväni tämän tyyppistä treeniä edellisellä viikolla ja alunperin suunnittelin tekeväni tämän ihan normaalilla penkillä enkä lattialta. Päädyin kuitenkin tekemään pinnaus lattia voimapenkkiin sillä se oli turvallisempi ja pystyin sen tekemään yksin ilman auttajaa / varmistajaa. Pyramiidisarjan tarkoitus on tehdä vähintään kahdella painoilla liikettä ilman sen suurempia taukoja. Ainoat tauot ovat se kun vaihtaa painoja. En siis ainakaan itse pidä sitä pyramiidisarjana että painojen vaihdon välissä olisi tauko.

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.

En ollutkaan tänne blogin puolelle laittanutkaan mitään kirjoituksia muutamien viikkojen voimapenkki treeneistä joissa olen tehnyt voimapenkkiä ensimmäistä kertaa ketjuilla, vastustusnauhoilla ja slingshotilla. Jokainen näistä erikoistekniikoista oli omanlaisensa ja jokainen näistä erikoistekniikoista pitää huomioida hieman eri tavalla kun tekee penkkipunnerrusta jalat ylhäällä. Kun jalat ovat ylhäällä ja tasopainon kanssa alkaa olemaan hieman vaikeuksia eikä jaloista saa yhtään apua voimaan tai tasapainoon niin myöskin ketjujen, vastustusnauhojen ja slingshotin käyttö muuttuu erilaiseksi.