Parin tunnin penkki treeni ketjuilla ilman spotteria

18.12.2022 - 12:13

Viime viikon tiistaina tuli käytyä kaverin kanssa tekemässä rinta- & olkapäätreeni PTVGYM:llä mikä sisälsi parin tunnin penkki treenin ketjuilla. Viime viikkoinen oli ensimmäinen penkki treeni ketjuilla pitkään aikaan PTVGYM:llä mutta olin ketjuilla tehnyt penkkiä muutama viikko ennen Vantaan Loaded:lla kun siellä tuli käytyä avoimien ovien aikaan. Ensiksi tuolloin Vantaan Loaded:lla olin hieman pettynyt tuloksiini tuossa treenissä ja ehkä tuolloin halusin enemmän mihin pystyin. Viime viikon treenissä en niinkään ajatellut tuloksia vaan keskityin vain tekemiseen sekä tälläkin kertaa katsoin vain mitä tulee.

Tämän viikon perjantaina kun kävin tekemässä rinta & olkapäätreenin niin pääpaino oli tuossa penkissä mitä pääsin taas tekemään ketjuilla. Tällä kertaa tein treenin ilman spotteria alusta loppuun mikä oli ihan päätös minkä tein sillä olisin siitä voinut kysyä kyllä kanssa treenaajia spottaamaan penkkiä. Tietenkin tämän johdosta tulokset eivät olleet samoja kuin viikko sitten mutta tuolloin viikko sitten penkkasin 180kg plus ketjut niin en kyllä tuollaisia lähtisi muutenkaan ilman spottia hakemaan.

Se mitä nyt perjantain ja viime viikkoinen erosi tuohon Vantaan Loaded:lla tehtyyn treeniin erosi niin oli se että tein pienemmillä korotuksilla. Tuolloin Vantaan Loaded:lla menin aikalailla "perus" korotuksilla mitä tein vielä tuolloin ja mihin olen nyt tehnyt muutoksia sillä viime aikoina oli liike mikä tahansa niin alun jälkeen olen siirtynyt pienempiin korotuksiin. Tällä tavalla tulee tehtyä enemmän sarjoja sekä toistoja mutta tuolloin ei nouse liian nopeasti liian suuriin painoihin. Tämä on hyvin merkittävä asia varsinkin silloin kun tekee penkkiä yksin ilman spottia ja näin olen kyllä aikoinaan tehnytkin kun olen PTVGYM:llä käynyt tekemässä penkkiä ketjuilla yksin. En ole vain tätä tapaa pienemmillä korotuksilla käyttänyt muissa liikkeissä kuin vasta viime aikoina.

Viimeksi kun tein PTVGYM:llä penkki treeniä ketjuilla yksin niin tein pari "ennätystä" siinä mielessä että tein ensiksi suurimmilla painoilla ikinä yksin ketjujen kanssa sekä tämän jälkeen vielä sama slinghottia käyttäen. Lukuja en nyt muista ulkoa mutta täältä blogista ne kyllä voisin kaivaa jos nyt jaksaisin mutta toisaalta ne eivät nyt kiinnosta. Tällä kertaa menin tosiaan pienillä korotuksilla ihan sen takia vain kun halusin tehdä mahdollisimman isolla mutta en halunnut kuitenkaan epäonnistua. Päädyin tekemään 150kg painoilla plus ketjut kaksi kakkosta niin kai se saattaa olla jonkinlainen ennätys? Tämän jälkeen otin slingshotin käyttöön ja sain lopulta tehtyä 170kg painoilla plus ketjut niin kaksi toistoa mikä saattaa olla ennätys?

Täytyy sanoa että mitä pidemmälle treeni meni niin sitä enemmän se alkoi tuntumaan kropassa. En sitten tiedä paljonko siinä oli jännitystä kun tein kuitenkin yksin treeniä että alintajunnassa tuli varmaan mietittyä jaksanko tehdä? Toisaalta kun olin saanut lopulta tehtyä penkin niin aikaa oli kulunut pari tuntia niin kyllähän se jotenkin tuntuu kropassa. Kun mennään isoihin painoihin niin se pitää vain tehdä rauhassa sillä höntyily kostautuu joko painoissa tai toistomäärissä. Jos haluaa käyttää suurempia painoja ja saada niillä enemmän toistoja niin pitää vain osata pitää pidempiä palautuksia. Ei kuitenkaan liian pitkiä sillä silloin tuntuma katoaa helposti ja se vaikuttaa negatiivisesti.

EIlen 400m ja 200m intervalleja ja tänään 3x20 seteillä jalkatreeni. Ei todellakaan mikään ihanteellinen lähtökohta tekemään jalkatreeni ja varsinkaan 20 toiston sarjoilla. Olin suoraan sanoen pettynyt eilisiin vetoihin. Ajallisesti vedot menivät hyvin, mutta määrällisesti en vain jaksanut vetää haluamaani määrää vetoja. Olin intervallien jälkeen poikki, mutta huomasin reserviin jääneen vielä vähän joten en ihan piippuun itseäni vetänyt. Kun pääsin kotiin niin

Tänään alkoi uusi treeniviikko kuntosalin osalta. En ollut ennen treeniä ihan varma miten jatkan treenaamista. Teenkö vielä 20 toiston sarjoja vai siirrynkö 4x10 tai 3x10 setteihin? Tähän vielä kun lisää viikon päästä alkava neljän viikon loma joka tulee vaikuttamaan yleisesti treenaamiseen. Tämän takia en ollut oikein varma miten "kannattaa" treenata tulevalla viikolla. Oikeastaan mietin koko asiaa enemmän perjantaina / lauantaina kun tänään. Oikeastaan en

Aamulla lenkille ja illalla jatkoin pitkiä sarjoja kuntosalilla. Aamun lenkki lähti rennommin kuin ajattelin. Yleensä aamulenkeillä ensimmäinen kilometri menee lähemmäs 7min aikaa, mutta tänään ensimmäinen kilometri meni 6.28. Tästä vauhti vähän kiihtyi vaikka en sitä lähtenyt hakemaan. Kolmas kilometri meni taas vähän hiljempaa kuin toinen kilometri ja ajallisesti samaan mitä ensimmäinen oli. Pari seuraavaa kilometriä menivät suhteellisen lähelle ensimmäisen

Tänään oli vuorossa selkätreeni kuntosalilla ja kun olen nyt tehnyt kahdenkymmenen toiston sarjoja niin se laittoi vähän mietityttämään. Miten aloitan selkätreenin? Maastaveto, good morning vai supersarjana molemmat? Maastavedon sai sinällään unohtaa, koska en siinä mitään kahdenkymmenen toiston sarjoa pysty tekemään. Yleensä teen maastavetoa 5 - 7 toiston sarjoina ja todella harvoin kymmenentoiston sarjoja. Silloin kun olen tehnyt kymmentoiston sarjoja niin

Kaikki lähti liikkeelle ihanasta suunnitelmasta minkä sain päähäni viimeviikolla. En tiennytkään miten se tuli vaikuttamaan koko alkuviikon treeneihin mukaan lukien sunnuntain treeniviikon avauksen. Suunnitelmissani oli juosta maanantai aamuna 15km. Tämä ajatus lähti liikkeelle joskus viimeviikolla ja lauantaina melkein päätin tämän asian. Tämä maanantai aamun pitkälenkki melkein varmistui sunnuntai-iltana jolloin olin todella väsynyt ja tämän johdosta päädyin

Kutsun sitä autioksi, mutta todellisuudessa se on vain hiljainen. Autiolla tarkoitan todella hiljaista kuntosalia jolla on muutamia treenaajia kuten tänään. Kun pääsin pyörällä kuntosalille niin huomasin heti, että kuntosalin edessä oli vain yksi polkupyörä vaikka ilma oli lämmin. Tämä siis lupaili jo vähäistä määrää treenaajia. Kun pääsin sisänpuolelle niin huomasin, että kuntosali oli todellakin autio. Vain muutamia ihmisiä treenaamassa jotka olisi pystynyt

Perjantaina kuntosalille vähän aikaisemmin kuin normaalisti lähinnä jalkapallon takia. Varasin 1.5 tuntia pyöräilyihin salille / takaisin ja varsinaiseen treeniin. Perjantain treenit ovat kestäneet muita päiviä pidempään joten tästä syystä varasin nyt 1.5 tuntia. Parempi olisi ollut varata aikaa kaksi tuntia, koska tuohon aikaan kuului myös matkat vaikka ei niihin nyt niin kamalasti aikaa mene pyörällä. Kuntosalilla ei sillain ollut niin kamalasti porukkaa

Ennen kuntosalille lähtöä oli todella hyvä fiilis. Kroppa tuntui hyvälle ja fiilis oli mitä mainioin minkä johdosta myös odotukset treeniin oli "korkeat" jos näin voi edes ajatella. Välillä kun ennen treeniä ei mieti treeniä etukäteen ollenkaan kuin toisinaan on huonoja fiiliksiä joskus hyviä. Yleensä minulla ei ole mitään odotuksia ennen treeniä ja jos tälläisiä on niin yleensä on negatiivia jolloin kroppa tuntuu väsyneeltä. Oli millaiset fiilikset vain ennen

Asics Gel-Pulse 4 kengät vaihtuivat Asics Gel-Pulse 5 kenkiin joita ostin samalla kaksi paria kun halvalla lähti. Wigglestä lähti pari viikkoa sitten tilaus kun huomasin Asics Gel-Pulse 5 olevan hyvässä tarjouksessa noin 63€ ostohetkellä. Riippuen osto paikasta uusista Pulseista joutuu pulittamaan vähintään hieman yli 100€. Pulseista tuli kevään aikana uusi Gel-Pulse 6 malli joten viime vuotinen viitos malli lähti tämän vuoksi hyvään hintaan. Vielä kun vaihto

Perjantain jalkatreenin juttu oli selvästi hack-kyykky. Koko treeni keskittyi ensimmäiseen liikkeeseen hack-kyykkyyn, jonka jälkeen loput liikkeet vain menivät ohessa. Odotin innolla hack-kyykyn tekemistä, mutta jo heti ensimmäisessä sarjasssa huomasin myös miksi vihaan liikettä. Heti ensimmäisen kerran alhaalta ylös lähtiessäni tunsin jaloissa, että nyt tekee jotain. Tein taas viime kertaiseen tapaan 10kg korotussarjan alkaen 10kg ja päättyen 90kg kymmenellä