Nihkeässä ja melkein autiossa illassa hyvä treeni

16.11.2016 - 12:06

Eilen suunnittelin kokeilevani pitkästä aikaa käyttää veden sijasta nesteytysjuomaa kuntosalilla. Minulla on vielä jonkun verran jäljellä Northforce Universal nesteytysjuomaa, kun sen käyttö vain jostain syystä jäi. Ehkä yksi syy oli se, että tein sitä valmiiksi yhden täyden pullon mikä ei tietenkään ikinä riittänyt ja loppu treeni meni sitten taas vedellä. Tänään oli taas nihkeä ilma salilla ja olikin hyvä kokeilla nesteytysjuoman käyttöä. Tein treeniä varten kaksi shakeriä täyteen nesteytysjuomaa jotka otin mukaan. En viitsinyt ottaa jauhepurkkia mukaan vaikka kokonsa puolesta se saattaisi mennä, mutta en viitsi vain alkaa sähläämään jauheilla kuntosalilla.

Pyöräilin kuntosalille ja valmistelemassa pystypunnerruksessa alkulämmön ottamista 20kg käsipainoilla minulla oli jo kuuma. Otin huikkaa jo ennen ensimmäistä lämmittelyä ja meinasin juoda oikein kunnolla. Otin vain pienen huikan, mutta tuntui siltä että olisi pitänyt juoda paljon paljon enemmän. Oikeastaan koko pystypunnerruksen tekemisen ajan minun teki juoda ihan kamalasti, mutta säästelin juomista ottamalla vain pienempiä huikkia. En nyt tiedä kummasta se johtui, että minun teki juoda hirveästi nesteytysjuomasta vai nihkiästä ilmasta. Myöskin salille pyöräily lämpimässä ilmassa saattoi laittaa kropan nesteen tarpeeseen. Yritin kokoajan kuitenkin säästellä juomista ja otin vain pienempiä huikkia. Tuntui kuitenkin, että nesteytysjuomaa tarvitsi / pystyi juomaan paljon enemmän kuin normaalia vettä. Nesteytysjuoma loppui jossain toiseksiviimeisen liikkeen lopulla jonka jälkeen täytin pullon vedellä. En tiedä auttoiko nesteytysjuoma, mutta tuntui että sitä tarvitsi juoda enemmän kuin vettä. Ainakin yksi asia tuli huomattua nesteytysjuoman käytöstä oli se, että parin pullon jälkeen oli kusihätä. Tämän johdosta kyllä siellä kropassa oli jotain tapahtunut mikä oli laittanut nesteet kiertoon. 

[[{"fid":"213","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Nihkeän ilman johdosta olin päättänyt jättää kaikki pidemmät sarjat väliin, koska nihkeässä ilmassa pitkät sarjat ovat ihan kamalia. Tänään oli siis hyvä päivä kokeilla yleisellä tasolla tehdä liikkeet kolmen sarjan sijaan neljänä. Halusin ottaa liikkeistä enemmän irti, mutta pitkät sarjat eivät siis oikein miellytä nihkeässä ilmassa. Aloitin treenin siis pystypunneruksella käsipainoilla ja sain tehtyä 40kg käsipainoilla 4x10 mikä vähän yllätti minut, koska luulin neljännen sarjan jäävän vajaaksi. 3x10 setit ovat menneet välillä helposti ja välillä raskaasti. Nyt ensimmäiset kolme sarjaa menivät kevyesti minkä jälkeen ajattelin myös viimeisen kympin onnistuvan. Viimeinen sarja oli raskain ja onnistui juuri ja juuri, mutta se oli juuri riittävä ja se mitä hain eli neljä puhdasta kymmenen toiston sarjaa.

Toisen liikkeen teinkin niinkuin ei pitänyt, mutta minkä olen todennut todella tehokkaaksi hauisliikkeeksi. Hauiskääntö istuen kolmen tason pyramiidisarjana ei ole kivaa eikä tee kivaa liikkeen jälkeen, mutta on todella tehokas ja ottaa todellakin hauikseen kunnolla. Aloitin kymmenellä kilolla jonka jälkeen nostin painot 12,5kg ja viimeiset painot olivat 15kg. Kun sain tehtyä molemmilla käsillä kahdeksan toistoa 15kg:lla olin jo aivan puhki, mutta tämän jälkeen piti vielä tehdä 12,5kg sekä 10kg mikä oli aivan tuskaa. Varsinkin kolmet viimeiset toistot per käsi tuottivat tuskaa 15kg:sta takaisin 10kg asti. Olen tehnyt tämän pyramiidisarjan joku 3 - 5 kertaa ja olen huomannut, että tämä tapa tehdä hauista on todella tehokas ja olen ajatellut ottavani tämän ihan perus asiaksi viikkoolle. Tuntuu vain siltä, että en saa mitenkään muuten samanlaista pumpin tuntumaa hauikseen.

Tämän jälkeen jatkoin vipunostoilla sivuille tekemällä 12,5kg:lla 4x10 setit. Tässä ei mitään ihmeellistä, mutta painoista voisin sanoa sen verran, että 12,5kg on minulle hyvä paino tehdä 4x10 kun 15kg menee juuri 3x10. Vipareiden jälkeen siirryin ristitaljaan tekemään hauiskääntöä maaten. Tykkään tehdä hauiskääntöä maaten leveämmällä tangolla mitä käytetään esim ylätaljassa. Olen kerran vai pari tehnyt kapeammalla tangolla liikettä, mutta mielestäni tällä tulee vähän liian kapea ote / vähän ahdasta tekeminen yleisesti. Jatkoin liikkeen teossa neljällä sarjalla tekoa, mutta toistomäärät olivat tässä liikkeessä 12. Tein seuraavankin hauisliikkeen hauis ristitaljassa 4x12 tyyliin, mutta tässä välissä tein vipunostot takaolkapäille kaapelilla missä tein tämän päivän trendin mukaan neljä sarjaa. Tein vipunostot takaolkapäille kaapelilla pilkulleen kaapelilla, koska tein liikettä ilman käsikahvoja. Olen vain kerran aikaisemmin tehnyt liikettä ilman kahvoja mikä ei nyt hirveästi eroa kahvoilla tehden. Suurin ero taitaa olla käsien asento pystystä vaakaan, mutta tämä tuskin vaikuttaa liikkeen ottoon oikeastaan yhtään. Ristitalja hauiksen jälkeen tein vipunostoja eteen vasaratyylillä ja tässä kohtaa huomasin käsissä tuntuvan. Oikeastaan huomasin käsissä jo jotain kun tein hauista ristitaljassa. Ensimmäinen hauisliikkeeni teko pyramiidisarjana oli jättänyt veronsa käsiin. Päivän viimeinen liike oli vipunostot takaolkapäille joka hyytyi ihan hyvin kokoajan. Neljännen sarjan viimeiset nostot eivät vain meinanneet nousta ylös asti.

Voisi sanoa tänään olleen autiota kuntosalilla kun vertaa kuitenkin yleistä väkimäärää keskimäärin. Olen aikoinani käynyt Vammalassa yksin kuntosalilla joten olen tottunut treenaamaan tyhjällä kuntosalilla. Tyhjässä tai autiolla kuntosalilla ei aina välttämättä saa kaikkea irti itsestään ja muutenkin vireen saanti voi olla vaikeaa. Tänään minulla ei ollut kuitenkaan mitään ihmeellistä ja autioisuus ei vaikuttanut treeniini. Sanoisin sen olevan yksi taito treenata tyhjällä kuntosalilla, mutta myöskin sama tilanne on täyden salin kohdalla jossa pitää treenata erilailla ja väen keskellä. Molemmat on asioita, jotka eroavat "semivaiheesta" eli ihmisiä on "normi" verran vai voiko edes normaalia käsitettä sanoa? Mikä määrittää normaalin? Sanoihin vain oma arvio / mielipide paitsi kyllä sen tietää kun salilla on enemmän väkeä kuin normaalisti. Itselläni on eri tilaneteet tyhjemmällä kuntosalilla sekä täydemmällä jossa molemmissa on omat asiansa mitkä vaikuttavat treeniin. Täydemmällä salilla ei vain aina voi tehdä kaikkia tässä ja heti nyt ja tyhjemmällä salilla voi olla vaikea saada hyvää fiilistä.

Olkapää & hauistreeni

  • Pystypunnerrus käsipainoilla  1x10 20kg, 4x10 40kg
  • Hauiskääntö istuen 10kg x8, 12,5kg x8, 15kg x8, 12,5kg x8, 10kg x8
  • Vipunostot sivuille 4x10 12,5kg
  • Hauiskääntö maaten alataljassa 4x12 60kg
  • Vipunostot takaolkapäille kaapelilla 4x10 20kg
  • Hauis ristitaljassa 4x12 40kg
  • Vipunostot eteen vasara 4x10 12,5kg
  • Vipunostot takaolkapäille 4x10 7,5kg

Vedin maanantaina penkin oman painon maksimin eli omalla painoilla niin monta toistoa kun vain saa. Sain 117.5kg painoilla kolmekymmentä toistoa mikä on samalla uusi oman painon maksimi ennätys. Tämä oli nyt toinen kerta kun tein / kokeilin penkissä oman painon maksimia. Ensimmäinen ja ainoa kerta ennen tätä oli silloin kun painoin 100kg ja tein 100kg:lla muistaakseni 28 toistoa. Näin ollen paransin tulosta kahdella toistolla painon ollessa lähemmäs 20kg

Jälleen kerran taas yksi käsitreeni juuri takana. Ennen kuin menin salille tekemään selkä- & käsitreenin aloin miettimään, koska olen viimeksi tehnyt kunnolla käsitreenin? Tuohon kysymykseen en tiennyt vastausta ennen treeniä enkä myöskään nyt treenin jälkeen. Yhdessä vaiheessa tein torstaisin olkapää- & käsitreenin minkä jälkeen aloin tekemään käsitreeniä joko selkä- tai rintatreenin yhteydessä. Jo tuolloin olkapäätreenin kanssa tehty käsitreeni painottui

Dieetti kulkee eteenpäin ainakin vaa'an perusteella ja etenkin henkisesti. Tällä tarkoitan sitä asiaa, että tunnen olevani selvästi kevyempi kuin dieetin alussa eikä minulla ole nyt mitään sen suurempia ongelmia jatkaa dieettiä ainakaan ruokavalion osalta. Aamutreenit joita olen tehnyt nyt pari viikon ajan on asia erikseen. Käytännössä olen tehnyt jonkinlaisen aamutreenin vähintään neljä kertaa viikossa. Tällä viikolla kävin tekemässä aamutreenin kuntosalilla

En muista oliko se nyt tämän viikon tiistai- vai keskiviikkoaamu kun kävin vaa'alla ja tuolloin paino oli siinä 117kg luokkaa. Tätä ennen olin tainnut käydä vaa'alla edellisenä viikonloppuna tai perjantaina mutta tuolloin treenin jälkeen illalla. Tuolloin vaaka oli näyttänyt 118kg painoa eli kilon enemmän kuin tuo seuraava aamupainon mittaus. Tuossa ei ollut vielä mitään ihmeellistä, mutta kun kävin nyt sunnuntaina aamulla vaa'alla niin se näytti jälleen kerran

Viimeksi tulin kirjoittaneeksi, että aloitin jälleen kerran dieetin. Tällä hetkellä eletään dieetin toista viikkoa jolloin otin käyttöön myöskin aamutreenit. Viime viikolla eli dieetin ensimmäisellä viikolla keskityin vain karsimaan ruokavalion kuntoon ja tein perus kuntosalitreenit ilman aerobista treeniä. Tämä ihan sen takia sillä olin juuri edellisellä viikolla dieetin alkamisesta viikon työreissulla Ródoksella. Kyseinen reissu oli raskas ja erilainen viikko

Aloitin viime viikolla jälleen yhden dieetin mitä olin jo suunnitellut muutamia viikkoja. Tuossa viikko takaperin vain olin työmatkalla Ródoksella niin päätin aloittaa dieetin tuon viikon jälkeen. Viime viikolla menin aikalailla samalla kaavalla kuin aikaisemmissa dieeteissä. Aerobista treeniä en vielä aloittanut viime viikolla sillä otin kevyemmän paluun normaaliin arkeen. Jo viime viikon ensimmäiset treenit olivat raskaita ja vasta loppuviikon treenit

Nyt eletään keskiviikkoa ja viime viikko oli treenien osalta väliviikko kun olin viime viikolla työreissulla Ródoksella. Viime vuonna oli samanlainen reissu tuli vietettyä Conil de la Frontera Espanjassa ja tällä kertaa Ródoksen:n Kolymbia:lla. Kyseessä oli viime vuotiseen tapaan etäviikko eli kyseessä oli ihan työreissu ja joka päivä tuli tehtyä ihan täysipäiväinen työpäivä. Säätila oli koko viikon ajan loistava. Lähes joka päivä lämpötila oli siinä 30 asteen

En muista tarkkaan koska aloin pitämään taukoa PWO:n (Pre-Workout) käytöstä mutta viimeistään kesälomalla jätin PWO:n ottamatta. Loman neljän viikon aikana huomasin etten välttämättä tarvitse PWO:ta ennen treeniä joten kun palasin kesälomalta niin jätin sen myös ottamatta aina tähän päivään saakka. Osittain kaikki lähti liikkeelle siitä, että halusin PWO:sta ainakin neljän viikon "vieroitus" tauon sillä kroppa tottuu kaikkeen ja käytännössä määriä pitäisi

Kirjoittelin tuossa vähän aika sitten olkapääkivuista ja kuinka olen päätynyt siihen tulokseen, että ne olisivat tulleet kun olen penkannut jäykemmällä Slingshotilla. Tämän ja osittain myöskin vaihtelun vuoksi aloin penkkaamaan hieman erilailla miten olen penkannut aikoihin. Oikeastaan kesällä aloitin penkkaamaan eräällä tapaa "järjestelmällisesti" ainakin siihen nähden miten olen ennen kesää penkkaillut. Ellei sitä lasketa järjestelmälliseksi jos ottaa lähes

Varmaan jo aikaisemmin tajusin mistä "jatkuvat" olkapääkivut johtuivat mutta nyt lopulta kesällä tajusin asian. Ajattelin aikoinaan olkapääkipujen tulleen vain kovista penkkitreeneistä joita oli tullut tehtyä jo pidemmän aikaa. Kun lähes jatkuvasti penkissä on painot 200kg luokkaa tai jopa yli niin ajattelin olkapääkipujen johtuneen rasituksesta. Vaikka teinkin penkkiä lähes poikkeuksetta slingshottia käyttäen minkä pitäisi edes auttaa ottamaan yleistä