Uusin aamutreeni ideani dieetille

19.10.2019 - 11:32

Viimeksi tulin kirjoittaneeksi, että aloitin jälleen kerran dieetin. Tällä hetkellä eletään dieetin toista viikkoa jolloin otin käyttöön myöskin aamutreenit. Viime viikolla eli dieetin ensimmäisellä viikolla keskityin vain karsimaan ruokavalion kuntoon ja tein perus kuntosalitreenit ilman aerobista treeniä. Tämä ihan sen takia sillä olin juuri edellisellä viikolla dieetin alkamisesta viikon työreissulla Ródoksella. Kyseinen reissu oli raskas ja erilainen viikko kaikin puolin mistä jo palautuminen otti aikaa pari päivää. Tämän takia aloitin dieetin vain ruokavalio muutoksilla ja aerobisen treenin aloittaminen tapahtui sitten seuraavalla viikolla eli tällä viikolla.

Dieetti kyllä onnistuu hyvin pelkillä ruokavaliomuutoksilla, mutta aerobinen treeni tehostaa ruokavaliomuutoksia nopeammin. Omalta osaltani välillä vain tuntuu siltä, että pelkät ruokavaliomuutokset eivät oikeastaan tee mitään tai sitten muutoksien ottaminen vie vain niin paljon enemmän aikaa. Kun muutokset ottavat enemmän aikaa niin niitä ei näe niin helposti ja kun nyt minulla on suhteellisen kovat suunnitelmat dieettiä kohtaan niin muutoksien näkyminen antaa enemmän motivaatiota jatkaa dieettiä.

Kesäloman jälkeen aloin käymään aamuisin todella useasti uimassa 3 - 5 kertaan viikossa. Kun aloitin aktiivisen uimisen niin samalla uimataito tai siis oikeasti uimakunto parani sitä mukaan kun kertoja tuli enemmän. Tämän johdosta nostin aamun uintimatkoja niistä määristä mitä uin ennen kesälomaa. Samalla kun kävin uimassa niin samaan aikaan söin ihan suhteellisen puhtaasti mutta esimerkiksi viikonloppuna tuli syötyä välillä hieman enemmän. Kuitenkin minulle tuli sellainen tunne, että vaikka kävin uimassa aktiivisesti niin tämä ei vaikuttanut ihan sillä tavalla kuin kuvittelin.

Tämän johdosta suunnittelin aamun treenejä uusiksi kun suunnittelin dieetin aloittamista. Kun "dieettejä" alkaa olemaan takana enemmän tai vähemmän ja sitä kautta myöskin aamutreenejä niin alkaa jo tiedostaan mitkä asiat toimivat ja mitkä eivät. Minulla oli muutama asia hautumassa mielessä joiden aloittamista mietin. Yksi asia oli mennä aamulla kuntosalille tekemään hiit-treeni joko juoksumatolla / crosstrainerilla tai kuntopyörällä. Aloin kuitenkin miettimään onko mitään järkeä mennä käymään aamulla kuntosalilla puolentunnin treenin takia?

Tulin tulokseen ei kannata. En nähnyt ideaa mennä noin puoleksi tunniksi kuntosalille aamulla kun jo valmistautumiseen, matkoihin ja vaatteiden vaihtamiseen menee suhteessa enemmän aikaa. Tämän takia aamulla kävelylle / juoksemaan lähteminen näytti parhaimmalta ratkaisulta. Sitten sain kuitenkin idean infrapunasauna ja kun hieman puhuin asiasta yhden henkilön kanssa että tulisin aamulla vetämään puolen tunnin hiit-treenin minkä jälkeen noin puolen tunnin infrapunasaunassa käynti niin tämä suunnitelma alkoi tuntumaan "järkevälle".

Aamulla hiit-treeni plus infrapunasauna

Enemmänkin hiit-treeni plus infrapunasauna oli uusi idea ja sellainen asia mitä en ollut tehnyt aikaisemmin niin päädyin kokeilemaan tätä ratkaisua. Aamun treeni on siis noin 30 minuutin hiit-treeni mikä sisältää 5min alkulämmittelyn ja loppuveryttelyn. Alkulämmittelyn ja loppuveryttelyn välissä vedän siis hiit-treenin samalla kaavalla mitä ole nyt hiit-treenejä tehnyt eli kaksi minuuttia juoksua ja yksi minuutti kävelyä.

Aamun hiit-treeni juoksumatolla:

  • 5 min kävelyä (vauhti sama kuin vetojen välissä)
  • 2 min juoksua
  • 1 min kävelyä
  • 2 min juoksua
  • 1 min kävelyä
  • 2 min juoksua
  • 1 min kävelyä
  • 2 min juoksua
  • 1 min kävelyä
  • 1 min kävelyä
  • 2 min juoksua
  • 1 min kävelyä
  • 2 min juoksua
  • 5 min kävelyä (vauhti hieman pienempi kuin vetojen välissä)

Tämänkaltaisia hiit-treenejä on helppo tehdä ja muokata sen mukaan mikä on päivän kunto ja missä kunnossa jalat ovat. Juurikin nuo 2 minuutin juoksut on helppo muuttaa lennosta lyhyemmiksi tai pidemmiksi. Myöskin juoksuvauhtia voi vaihtaa treenien väliltä mutta en ole ikinä lähtenyt vaihtamaan sitä treenin sisällä ainakaan hiljaisemmaksi. Juoksuvauhtia olen kyllä nostanut juoksujen välissä mutta juoksuvauhtia en ole lähtenyt laskemaan treenin sisällä. Ensimmäinen juoksuveto määrittää treenin alhaisimman juoksuvauhdin mitä voi sitten lähteä nostamaan mutta minkä alle en vauhtia laske.

Välillä kun juoksukunto on ollut parempi niin olen nostanut vauhtia joka vedolla vähintään 0.5 eli jos olen juossut ensimmäisen vedon 9.0 vauhtia niin seuraava on ollut 9.5 ja sitä seuraava 10.00. Tällä hetkellä kuitenkin kun en ole juossut aikoihin niin juoksukunto on mitä on niin olen mennyt lähinnä samalla juoksuvauhdilla alusta loppuun. Tähän vielä kun lisää sen asian, että tälläkin viikolla kävin neljänä peräkkäisenä aamuna tekemässä tämän hiit-treenin niin olen katsonut juoksuvauhdit ihan aamun kunnon mukaan enkä ole pyrkinyt juoksemaan kovempaa tai edes samaa vauhtia treenistä toiseen.

Treenin jälkeen olen mennyt sitten infrapunasaunaan 20 - 30 minuutiksia. Olen aikoinaan käynyt infrapunasaunassa enemmän tai vähemmän niin tiesin hyvin mitä odottaa. Tämän seurauksena olin hyvin varustautunut olemaan infrapunasaunassa sen puolisen tuntia. Minulla on ollut mukanani nimittäin kirja ja tällä hetkellä olen lukenut Sean Connery - Elämä ja elokuvat kirjaa. En tiedä vaikuttaako infrapunasauna miten dieetin etenemiseen rasvanpolton kannalta mutta treenien palautumisen kannalta kylläkin. Olen nimittäin pystynyt tekemään aamun hiit-treenit dieetin ohessa sillä tavalla, että nämä eivät ole vaikuttaneet illan kuntosalitreeneihin. Dieetti yleisesti on vaikuttanut mutta hiit-treenit eivät niinkään ole vaikuttaneet ja sanoisin infrapunasaunan edesauttaneen asiaan.

Eilen keskiviikkona päätin tehdä extemporeen pitkästä aikaa vyötöntä kyykkyä vaikka olin edellisenä päivänä käynyt Tampereen Loaded:lla ja tehnyt kovan maastaveto treenin ketjuilla. Ensinnäkin en ollut tehnyt vyötöntä kyykky treeniä aikoihin mutta nykyään teen kyykyssä lämmittelyt kuitenkin ilman vyötä 160kg tai 180kg asti. Tuo ei ole ihan sama asia vaikka teenkin kyykyn lämmittelyn ilman vyötä mikä auttaa asiaan mutta mitä enemmän tangossa alkaa olemaan painoja niin sitä vaikeampaa ja raskaanmpaa vyötön kyykky alkaa olemaan. On ihan eri tehdä vyötöntä kyykkyä matallisimmalla painoilla kuin itselle raskailla painoilla.

Eilen tein extemporeen vastustusnauhoilla penkkipunnerrusta. En oikein suunnitellut millaisen penkki treenin tulen tekemään kun eilen kuntosalille menin. En ollut suunnitellut millaisella variaatiolla tai painoilla penkkiä tekisin mutta toisaalta olen nyt hieman viime aikoina ainakin yrittänyt niin että viikon ensimmäinen penkki treeni olisi kovempi ja viikon jälkimmäinen "helpompi". Nyt kun teen kaksi penkki, maastaveto sekä kyykky treeniä viikkoon niin olen hieman yrittänyt sekoittaa järjestystä sen suhteen milloin teen missäkin treenissä "kovemman" treenin. Tietenkin myös päivän kunto ratkaisee mihin painoihin minäkin päivänä tulee pääsemään mutta käytännössä penkissä olen nyt yrittänyt tehdä kovemman treenin viikon alkuun.

En nyt tarkalleen muista koska aloitin tämän nykyisen ruokavalion mutta noin vuosi sitten jätin makeiset ja herkut lähes kokonaan pois. Suurinpiirtein näihin aikoihin tuo vuosi tulee täyteen eikä minun tee enää mieli edes syödä makeisia tai muutenkaan herkkuja. Ainoat herkut mitä vuoden aikana olen syönyt on ollut Siipiweikkojen / Hooks boneless kanat joita olen tehnyt arifryerillä, pakastepizzat sekä jäätelö. Kaikki muu herkuttelu on jäänyt pois ja myöskin limpsan juominen on vähentynyt radikaalisti. Jouluna jäi esimerkiksi suklaat ja karkit kauppojen hyllyyn mutta pari joulutorttu laatikkoa tuli glögin ohella juotua ja syötyä kuten pääsiäisenä jäi suklaamunat ja karkit kauppojen hyllyyn sekä vappuna munkit.

Yhdeksän vuotta sitten pidin suhteellisen pitkän ja kovan dieetin. Tuolloin pääsin alhaisimpaan painooni ikinä 95,5kg ja vatsani oli oli 95cm paksummasta kohtaan. En muista kuinka pitkä dieetti oli tarkalleen tai mistä painosta lähdin liikkeelle ja luultavasti olen tuosta dieetistä myöskin täällä kirjoittanut. Tuolloin dieetti kulki siten että aina kun minulta lähti painoa 1kg niin vatsa pieneni 1cm. Tämä oli kaavamaista ja kulki käsikädessä dieetin edetessä.

Preworkout on yksi niistä lisäravinteista jotka jakavat mielipiteet aikalailla sillä toiset sanovat niitä turhaksi ja toiset taas kehuvat maasta taivaisiin. Preworkout ei ole ainoa lisäravinne joka jakaa mielipiteet näin sillä valtaosa muistakin lisäravinteista kuuluu tähän kategoriaan. Onko preworkout hyödyllinen vai pelkkää rahan tuhlausta?