Melkein -20kg kolmessa vuodessa

16.11.2016 - 12:06

En ole tullut miettineeksi ollenkaan miten oma kroppani tai oikeastaan painoni on viime vuodet muuttunut. Olen vain keskittynyt niin tarkasti olemassa olevaan painoon, että en ole ajatellut kokonaiskuvaa. Olen nyt dieetin aikanakin vain miettinyt dieetin alussa olleen painon ja sen hetkisen painon väliä. Välillä olen miettinyt sitä kuinka paljon painoin alkuvuodesta kun jostain syystä olen ottanut helmikuulta vaakapainosta kuvan painaessani 106kg. Ehkä se oli helmikuussa jonkin sortin uusi "ennätys" tai jotain, mutta olen ollut ilmeisesti tyytyväinen silloiseen tulokseen kun siitä olen kuvankin ikuistanut. Tämän lisäksi muutamia painojani on jäänyt mieleen ihan sen takia, että olen punninnut itseni tarkoituksella. Nämä kerrat ovat olleet Vantaan puolimaraton lokakuussa vuonna 2013 sekä 2015 jolloin minun oli pakko päästä vaa'alle juoksun jälkeen. En tiedä miksi näin, mutta jostain syystä tein näin ja tämän johdosta nämä kyseiset painot ovat jääneet mieleen.

Yleisesti en muista mitään painoja koska olen painanut ja mitä. Periaatteessa pitäisi olla vaaka mikä laittaa painon suoraan johonkin pilvipalveluun. Tämä olisi sinällään kätevä ominaisuus ja palvelu, mutta itse en tarvitse tuollaista palvelua. Ehkä se olisi hauska tietää, että data on siellä jossain tallennettuna, mutta luulen etten katsoisi näitä tietoja koskaan. Päivittäin dataa menisi palveluun mistä sitä voisi seurata erilaisilla diagrammeilla ja palkeilla. Miten paino on muuttunut ja missä mennään. Valitettavasti vaikka minulla olisi tälläinen palvelu käytössä niin en sitä luultavasti käyttäisi. Näin on hieman käynyt juoksudata palveluiden kanssa. Aikaisemmin käytin puhelimessa runKeeper ohjelmaa ja tällä hetkellä vuosia on minulla on ollut käytössä Garmin gps-kello. Mitä minä näistä olen sittä tarvinnut ja käyttänyt? Oikeastaan vain sen hetkisen juoksun tietoja. Kuinka paljon olen juoksenut ja kuinka lujaa. Vaikka kaikki tieto tallentuukin palvelun pilvipalveluun niin en minä oikeastaan niitä juoksuja ole käynyt tarkastelemassa jälkikäteen.

Käytännössä kun olen käynyt katsomassa vuosittaisia juoksumääriä niin tällöin olen tarkastellut dataa hieman enemmän. Kuinka paljon olen juossut yhteensä, millä tavalla juoksut ovat jakautuneet kuukausittain sekä minkä verran olen juossut minkäkin pituisia matkoja. Käytännössä olevan käyttänyt näitä palveluita siis. En hirveän paljoa mutta olen kuitenkin käynyt tarkistamassa miten olen juossut ja käyttänyt tätä tietoa apuna kun olen suunnitellut puolimaratonille menemistä. Vuoden 2013 sekä 2015 Vantaan puolimaratoneja ennen olen käynyt katsomassa hieman juoksumääriä ja millaisia lenkkejä olen juossut. Tämän pohjalta olen yrittänyt katsoa millaisia lenkkejä minun pitäisi juosta jotta olisin kunnossa puolimaratonilla. Miten sitten käyttäysin samaa tietoa kehonpainostani? En kyllä yhtään mitenkään. Luulisin minulle tulevan vain paha mieli kun katsoisin ylöspäin meneviä käyriä. Tietenkin jos olisi vuosittain dieetti ja joku niin massakausi niin tällöin voisi jotenkin verrata painon kulkua mutta olisiko tästä kuitenkaan hyötyä sillä dieetin alkaessa on yleensä joku tavoite eikä se voi olla aina sama. Itse vaan katson tuon palvelun olevan turha ainakin itselleni.

Itse vain havahduin kun olen nyt viimeaikoina nähnyt vanhoja kuviani. Näen itseni niin ihrapallona että kiroan vain itseäni. Olenko ollut oikeasti tuollaisessa kunnossa vaikka tälläkään hetkellä en ole hyvässä kunnossa. Tiedän vaatteista että olen kuihtunut ainakin kapeutta pois, mutta yleisesti tuo ei niinkään tunnu hirveän erilaiselta jos vertaan itseäni kolmen vuoden takaiseen. Kun näin kolme vuotta vanhoja kuvia ja sitten aloin vertaamaan itseäni lähiaikojen kuviin niin ero oli huima. Sitten aloin miettimään sitä asiaa, että painoin 2013 Vantaan puolimaratonin aikaan siinä jotain 116kg - 117kg ja kun tällä hetkellä aamupaino on ollut siinä 96kg paikkeilla välillä niin erohan on iso. Käytännössä 20kg on lähtenyt pois kolmen vuoden aikana enkä ole tajunnut tätä asiaa. Olen vain miettinyt kilo kerrallaan enkä kokonaiskuvaa mistä se on alkanut lähteä. 

Mikä on ollut sitten se ero aikaisempiin vuosiin tai oikeastaan mitän olen tehnyt näiden kolmen vuoden aikana erilailla? Vastaus on yksinkertainen uokailu. Treeni määrät ovat pysyneet samoina eli en ole alkanut treenaamaan yhtään sen enempää kuin ennenkään ja ehkä jopa päin vastoin on käynyt. Ainakin suurimpien tiputuksien aikaan olen tehnyt vähemmän treeniä varsinkin aerobisen puolella. Ennen kuin opin syömään oikein niin ajattelin hirveän aerobisen treenin olevan avain kilojen lähtemiseen ja kuinka olinkaan väärässä. Ruoka on vastaus kaikkeen niin laihtumiseen kuin treeneissä jaksamiseen ja tämän asian olen laiminlyönyt täysin.

Kaikki lähti aikoinaan siitä kun vaihdoin työlounaspaikoissa käynnin omiin eväisiin. Aluksi menin aika perus eväillä eikä minulla tainnut olla niin paljon välipalojakaan kuin nykyään. Käytännössä taisin vetää samalla ruualla todella kauan ennenkuin aloin oppimaan uutta. Vaikka tälläkään hetkellä ruokailuni eivät nyt niin monipuolisia ole niin alkuaikoina ruokailut olivat vieläkin pelkistetyimpiä. Pikkuhiljaa ruokailuihin tuli mukaan välipalat ja lounaaseen oliiviöljy. Olen oppinut pikkuhiljaa mitä kannattaa syödä ja mitkä ovat niitä parempia ruokia niin treenin kuin dieetin kannalta. En olisi voinut edes aloittaa dieettiä ellen olisi tiennyt näin paljon ruoka asioista kuten nyt tiedän. Tästä voisinkin kiittää yleisesti niitä kaikki Youtube pätkiä ja blogipostauksia mistä olen oppinut tiedon mitä olen oppinut. En edes muista kaikki paikkoja mistä olen asioista oppinut niin en ala tässä niitä yleisesti kiittämään. Yleinen kiitos kuitenkin kaikille ihmisille jotka ovat jakaneet tietotaitoa ruuan osalta internetin ihmeelliseen maailmaan.

Keskiviikkona käsitreeni supersarjoilla sekä pitkillä sarjoilla

Ihmeellistä kyllä tällä kertaa käsitreeniä tuli hieman tehtyä siten kun olin ajatellut. Jotain liikkeitä jäi tekemättä mitä mietin mitä voisin tehdä, mutta näitä liikkeitä tulen tekemään seuraavalla kerralla. Valtaosan liikkeistä tein kuitenkin siten kuin olin hieman suunnitellut. Yleisesti suunnittelin tekeväni käsitreenin supersarjoilla ja pidemmillä sarjoilla. Myöskin supersarjat tuli tehtyä pidemmillä kahdenkymmenen toiston sarjoilla joten painot olivat koko treenin ajan pienet. Mitään painoilla egoilun juhlaa ei ollut nähtävissä tällä käsitreenillä. Vaikka yritin muutamassa pyramiidissa kokeilla hieman suurempia pianoja mitä aluksi suunnittelin niin hyytyminen oli hyvinkin nopeaa.

Aloitin käsitreenin kahdella supersarjalla missä molemmissa käytin kahdenkymmenen toiston sarjoja. Aluksi hauikselle tein kaksi eri hauiskääntöä käyttäen ristikkäistalja kumpaakin puolta eli yläpuolta ja alapuolta. Ojentajien puolella tulin käyttäneeksi sitten vain yläpuolta missä vaihdoin tangon naruun kun hauiksessa käytin kahta tankoa valmiiksi. Hauiksen puolella pystyin siis suoraan jatkamaan tekemistä kun ojentajan puolella tuli pieni "säätäminen" tangon vaihtuessa naruun.

Muutoinkin toistomäärät olivat läpi treenin aika hakusessa sinällään kun toistomäärät vaihtelivat. En siis tehnyt sinällään kymmentä tai kahtakymmentä toistoa vaan kymmenen plus sekä kaksikymmentä plus toistoa per sarja. Välillä kun en oikein kunnolla laskenut tarkkaan joten välillä kun minun piti tehdä esimerkiksi kymmenen toistoa niin tein kaksitoista. Eihän tuolla käytännössä mitään väliä ollut ja ole vaan päin vastoin suurempi toistomäärä on parempi. Toisaalta väsyminen iskee aikaisemmin ja varsinkin hieman suuremmilla painoilla pari ylimääräistä toistoa voi olla ratkaiseva asia siinä mielessä miten seuraavat toistot tai sarjat menevät.

Käsitreeni

  • Supersarja Hauiskääntö ylätalja tanko + Hauiskäntö alatalja tanko
  • Supersarja Ojentajapunnerrus tanko + Ojentajapunnerrus pidempi naru
  • Hauiskääntö käsipainoilla istuen pyramiidisarja vastaote ja hammer
  • Ranskalainen punnerrus istuen pyramiidisarja
  • Hauiskääntö iso tanko
  • Yhden käden ojentajapunnerrus

Torstaina jalkatreeni

Minun oli tarkoitus tehdä torstaina olkapäätreeni mutta se vaihtui keskiviikkona jalkatreeniin kun aloin miettimään loppuviikon treenejä uusiksi. Samoin torstaiaamun aamulenkki jäi väliin ja päätin tästä asiasta myöskin keskiviikkona. Keskiviikkoaamuna jätin myöskin aamulenkin väliin mutta tämä oli jo pidempään suunnitelmissa. Torstaina minun oli tarkoitus mennä juoksemaan aamulenkki, mutta katsoin paremmaksi olla menemättä. Kroppa tarvitsee nyt hieman lepoa ja muutoinkin minulla särki jalkoja torstaiaamuna mitä hieman ihmettelin. Keskiviikkona tein vain käsitreenin ja seuraavana päivänä jalkojani särki? Hieman ihmeellistä.

Torstai-illan jalkatreeniä varten minulla oli suunnitelmia. Tosin minulla oli muutamata suunnitelma ja ne erosivat toisistaan aikalailla tehden niistä erilaisen treenin. Enemmän tekniikalla toistoja vai runttaamalla mikä vaikutti lähinnä painoihin ja millaisia sarjoja tekisin. Oikeastaan olisi ollut ihan sama kumpaan olisin käytännössä päätynyt sillä tekeminen oli loppujenlopuksi vain taistelua. Päädyin kuitenkin enemmän tekniikkaan kuin runttaukseen vaikka oikeasti yritin tehdä tekniikalla ja loppuun runttausta. Kunnon ensimmäisen liikkeen jälkeen lopputreeni oli vain taistelua.

En ihan kai suunnitellut aloittavani jalkatreeniä sellaisilla kyykky sarjoilla mitä tein, mutta onneksi ne tein. Lämmittelysarja oli kymmenen toistoa, mutta kaikki työsarjat olivat vähintään kaksitoista toistoa. Painoja minulla oli 90kg ja aloitin vaihteeksi kahdenkymmenen toiston sarjalla. Tämän jälkeen ajattelin tekeväni kymmenen toiston sarjoja mutta päädyin käytännössä tekemään niin paljon kuin menee. Toisaalta tuo on väärin sanottu sillä kyllä hieman säästelin toisen ja kolmannen sarjan minkä jälkeen viimeisen sarjan tein loppuun. Kaksikymmentä, kaksitoista, kolmestoista ja viisitoista taisivat olla sarjojen pituudet 90kg painoilla. Tähän menikin sitten kaikki paukut käytännössä ja lopuista liikkeistä puuttui kyllä puhti ja niitä sai tehdä pienillä painoillakin.

Käytännössä kyykyn jälkeen jalkaprässin tekeminen meni vielä "helposti", mutta tämän jälkeen pohkeiden tekemistä haittasi kramppaavat pohkeet. Tämän takia pohkeita piti ottaa varoen ja jättää tekeminen kolmeen sarjaan ettei vain mitään revähdystä sattuisi. Tämän jälkeen vielä reisikoneita pienillä painoilla ja rauhallisia tappavia toistoja kun isoilla painoilla en olisi muutenkaan jaksanut tehdä. Varmaan vieressä yksi mies saattoi ihmetellä miten olin niin kärsiväsen näköinen vaikka käytössäni oli pienet painot. Ei siinä muuten mitään, mutta kyseinen henkilö treenaa liikkeen kuin liikkeen tai oikeastaan laitteen kuin laitteen pakka täynnä kamalalla ja minimaalisella liikeradalla. Mielestäni se ei ole vain treenaamista ja kyllä sen myöskin näkee ulkoa päin ettei treeni mene perille.

Jalkatreeni

  • Kyykky
  • Jalkaprässi takareisille
  • Yhden jalan jalkaprässi
  • Pohkeet istuen
  • Etureidet
  • Takareidet maaten

Sen pitäisi olla hyvä merkki kuntosalilla kun sarjan jälkeen joutuu menemään polvilleen maahan ja haukkaamaan happea. Näin kävi minulle itseasiassa maanantaina sekä tiistaina eli kahtena päivänä peräkkäin. Maanantaina jalkaprässissä yhden pidemmän sarjan jälkeen ja tiistaina maastavedossa 220kg painoilla tehdyn sarjan jälkeen. Periaatteessa tuon pitäisi olla hyvä merkki siitä, että treeni on mennyt perille. Toisaalta jos noin käy useasti niin se ei ole hyvä

Kuntosalilla kaikki on suhteellista mutta tämän viikon treenien osalta oma viikkoni oli ainakin suurimmaksi osaksi "chillailua" ja chättäilyä" kuin treenaamista. Oikeastaan tiistain olkapäätreeni ja keskiviikon jalkatreeni olivat viikon ainoat "kunnon" treenit ja maanantain rintatreeni, torstain selkätreeni ja perjantain käsitreeni olivat sitten sitä toista osastoa eli "chillailua" kuntosalilla. Ei siinä ettenkö olisi saanut treenejä osumaan oikeisiin

Tämä viikko on ollut treenien saralla hieman väsyneempää johtuen viime viikon treeneistä. Huomasin tämän jo oikeastaan sunnuntaina jolloin kävin tekemässä maastavetoa ja oikeastaan sitten maanantain rintatreeni todisti itselleni tämä asian. Oikeastaan tunsin tuon väsymyksen kropassa jo viime viikonloppuna mutta tuosta huolimatta en ole pitänyt vieläkään välipäivää vaikka ehkä olisi pitänyt. Toisaalta olen tottunut tähän ja osaan säädellä treenejä sen mukaan

Nyt on tullut treenattua niin erilaisia jalkatreenejä jo hieman pidempään niin en ole oikein kartalla miten tai missä vaiheessa kyykky on oikeasti muuttunut. Yhteen aikaan tuli tehtyä paljon kyykkyä joko pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla tai isommilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla. Kuitenkin jos käytin pienempiä painoja tai suurempia painoja niin en pitänyt omasta kyykky tekniikastani. Oikeastaan mitä enemmän lisäsin tankoon painoja niin sitä

Erilainen treeniviikko takana päinä vaikka tekeminen oli hyvinkin sitä samaa mitä on tullut tehtyä jo pidempään. Käytännössä jokainen treeni sisälsi hieman jotain seuraavaa: suurempia painoja & pienempiä painoja, lyhyempiä sarjoja & pidempiä sarjoja sekä suoria sarjoja & erikoistekniikoita. Tällä saralla ei siis mitään uutta tai ihmeellistä itselleni treenien osalta mutta se mikä teki treeniviikosta ja suurimmasta osasta treenejä eroavan oli treeniseura. Kun

Sunnuntaina se viimein tapahtui mitä olen tässä nyt kolme - neljä vuotta yrittänyt eli saada maastavedosta 250kg ylös. Aina aikaisemmilla kerroilla kumpikaan 245kg tai 250kg ei ole oikeastaan noussut edes maasta ylös. No okei viime kerralla kun koitin nostaa 250kg niin sain sen muutamia senttejä nousemaan mutta tuo sunnuntain nosto tuli ihan puskista. Tein alusta asti maastavetoa kuin ihan tahansa normaalina päivänä miettimättä millä painoilla tulen tekemään

Nykyään tietoa on saatavilla jopa turhan helposti verrattuna vaikka vielä viitisen vuotta taaksepäin saati aikaisemmin. Tämä myös koskee todella paljon eri treenejä ja syömistä dietistä lähtien. Yksi ongelma tässä on se, että tiedon levittäminen on entistä yksinkertaisempaa ja helpompaa, mutta suurin ongelma on sen uskominen. Kaiken maailman "tietäjät" levittävät jotain tietoa mikä on "oikeaa" ja pahimmassa tapauksessa ne jotka uskovat asian levittävät tätä

Omat treenini niin kuntopyörällä kuin crosstrainerillä ovat olleet pitkään HIIT treenejä enne termin HIIT tuloa. Itse käytän vain näistä treeneistä nimitystä intervallit. En ole ikinä oikein tutkinut mitä tuo HIIT-treenaaminen tarkoittaa mutta olen ollut hieman tietoinen kyllä asiasta. Tuossa jokin aika sitten tulin etsineeksi jotain tietoa ja tajusin viimein, että minun intervallitreenit ovat HIIT-treenejä vai ainakin vastaavia.Yleisellä tasolla ne vastaavat

Tällä viikolla on tullut treenattua hieman kovempaa kun muutaman treenin jälkeen ollut illalla ihan poikki? Mielestäni en ole ollut ihan näin poikki vähään aikaan vaan saa oikein muistella koska viimeksi olen ollut uuvuksissa viikon aikana parina iltana. Maanantaina oli rintatreeni missä tuli tehtyä penkkiä ja vinopenkki isoilla painoilla ja pakkotoistoja käyttäen. Maanantai-iltana treenin jälkeen kaikki oli ihan normaalisti. Tiistaina tuli treenattua jalat

Viime viikon maanantaina en ollut ihan varma alkoiko minulla tuntumaan väsymystä vai odotanko treeneiltä aina vain niin paljon? Odotanko penkistä nousevan aina kun sitä yritän niin kevyesti 200kg? Kuitenkaan muutoin viikolla ei tuntunut tällä tavalla vastaavasti ellei sitten maastavetoa lasketa torstailta. No maastavedonkin odotukset saattoivat olla korkealla johtuen viime kerrasta jolloin nostin pitkästä aikaa 240kg. Vastaavasti keskiviikon ja lauantain