Juoksuprojektin aloittaminen alkaa pikkuhiljaa ilman suurempia murehtimisia

23.05.2017 - 15:35

Viime viikon maanantaina en ollut ihan varma alkoiko minulla tuntumaan väsymystä vai odotanko treeneiltä aina vain niin paljon? Odotanko penkistä nousevan aina kun sitä yritän niin kevyesti 200kg? Kuitenkaan muutoin viikolla ei tuntunut tällä tavalla vastaavasti ellei sitten maastavetoa lasketa torstailta. No maastavedonkin odotukset saattoivat olla korkealla johtuen viime kerrasta jolloin nostin pitkästä aikaa 240kg. Vastaavasti keskiviikon ja lauantain jalkatreenit menivät siinä mielessä hyvin, että sain tehtyä kummassakin treenissä 100kg ja 120kg widowmakerin eli kahdenkymmenen toiston sarjat mitkä ei kyllä tulisi jos olisin väsynyt?

Kuitenkin viime viikolla tuli sitten hieman siinä mielessä säästeltyä etten ihan joka aamu lähtenyt juoksemaan tai mennyt uimaan. Viime viikon jalkatreenien osalta voisin kyllä sanoa, että mitään väsymystä ei ollut vaan pikemminkin maanantain rintatreenissä ja torstain selkätreenissä vain odotukset olivat jälleen kerran jossain korkeuksissa. Torstaina minulla oli jopa alkuperäinen suunnitelma jättää maastaveto kokonaan väliin ja keskittyä vain yläselkään mutta kuntosalille päästyäni aloin valmistautumaan heti maastavetoon. Jostain syystä en vain osaa olla pois tekemästä maastavetoa selkätreenissä jos kyseessä on viikon se selkätreeni. Kävin kuitenkin lauantaina tekemässä nopeahkon selkätreenin joka tuli hakattua lähes kokonaan taljoissa. Olen joskus tehnyt maastavetoa viikon aikana useamman kerran mutta yleisellä tasolla olen pitänyt maastavedon tekemisen kerran viikossa sillä viikon aikana pari kertaa maastavedon tekeminen on itselleni hieman liian raskasta.

Jos nyt unohtaa penkin ja maastavedon "epäonnistumiset" niin viikko meni kyllä ihan normaalisti eli ei mitään väsymistä kyllä ole. Enkä nyt tiedä voiko 200kg penkkiä ihan pienellä avustuksella ja maastavedossa 220kg painoilla 1, 3 ja 2 toiston "sarjoja" pitää nyt ihan niin epäonnistuneena. Kuitenkin yleisellä tasolla näissäkin treeneissä ne muut liikkeet olivat se juttu jolla treeni sitten rakennettiin.

Puolimaraton projektin aloittaminen pikkuhiljaa ilman suurempia murehtimisia

Sunnuntaina tuli pidettyä ihan täysi lepopäivä minkä jälkeen nyt maanantaina tuli aamulla käytyä aamulenkillä ja illalla tekemässä rintatreeni. Aamulenkit ovat vielä pysyneet siinä jossain 3.6km kun en ole viitsinyt niitä vielä nostaa. En näe tässä kohtaan vielä tarpeeksi nostaa lenkkien pituuksia siihen 5km - 7km luokkaan sillä tämä tulee automaattisesti sitten syömään kuntosalitreenejä joihin kuitenkin haluaa panostaa enemmän kuin juoksuun. Juoksun puolella minulla on kyllä tänä vuonna tarkoitus mennä juoksemaan puolimaraton mutta rakennan tämän projektin pikkuhiljaa enkä kiirehdi vielä sen suhteen.

Aamulenkki

Minulla on kuitenkin takana pari puolimaratonia joiden pohjalta rakennan tämän projektin. En ole nyt juossut paljon yhtään mutta mielestäni minulla on paljon paremmat lähtökohdat tänä vuonna kuin neljä tai kaksi vuotta sitten. Omasta mielestäni peruskunto on paljon parempi ja mielestäni minulle riittää vain se, että nostan juoksukunnon kun sen aika on. Tiedän omat reaaliteettini joten en nyt lähde hakemaan mitään uskomatonta mitä en tule saavuttamaan. Ainoa tavoite on päästä tietenkin alle kahden tunnin ja parantaa vanhaa ennätystäni. Tämän pohjalta tulen rakentamaan oman puolimaraton projektini kun tiedän realistiset tavoitteet ja kokemuksen millä minun kannattaisi sinne mennä.

Kaksi vuotta sitten huomasin sen, että vaikka juoksin yleisellä tasolla paljon niin keskimäärin juoksin liian lyhyitä matkoja. Tämä tuli huomattua puolimaratonin jossain 13km jälkeen kun kunto tuntui loppuvan. Tämän pohjalta en nyt juokse kamalasti lyhyitä matkoja ihan vain sen takia, että saisin yhteismäärää kasvatettua vaan pyrin pikkuhiljaa kasvattamaan juoksukuntoani minkä jälkeen alan juoksemaan 10km, 15km ja mahdolisesti 20km lenkkejä alle jotta saan tuntumaa pidemmistä lenkeistä. Ainakin pyrin tällä kertaa siihen, että saisin 15km lenkkejä alle enemmän kuin viimeksi minkä pohjalta olisi parempi lähteä. Juoksin viimeksi hirveästi 10km lenkkejä ja vaikka juoksukuntoni tuntui hyvälle niin väsymys sitten alkoi viimeistään siinä 15km nurkilla kun en ollut tottunut oikein juoksemaan noin pitkiä lenkkejä.

Aamulenkki

Samalla kun tulen pidentämään lenkkien pituuksia niin silloin minun pitää myöskin vaihtaa treenien tyyliä myöskin kuntosalin puolella. Eritoten jalkatreenien tekeminen pitää tehdä erilailla kuin normaalisti tai sitten vain ottaa jalkatreenin ja juoksun väliin palauttavaa aikaa. Juoksu vaikuttaa negatiivisesti jalkojen treenaamiseen vaikkakin on parempi yhtälö kuin juoksu jalkatreenin jälkeen. Olen joskus kyllä mennyt treenaamaan jalkatreenin lähes käytännössä 10km juoksulenkin jälkeen mutta tuolloin treenin aikana piti kyllä varoa. Kuitenkin jalkatreenin jälkeen juokseminen on hankalampi tapaus siinä mielessä, että jaloissa tuntuu jo ennen juoksemaan menemistä sekä reisissä tuntuu lähes jokainen juoksuaskel. Myöskin reidet tai jaloissa yleisesti jokin paikka voi ihan yhtäkkiä poksahtaa ilman varoittamista jos jalka joutuu liialliselle rasitukselle.

Kuitenkin juokseminen ja jalkatreenien tekeminen "samanaikaisesti" on mahdollista kunhan tekee jalkatreenit tietynlaisella tyylillä sekä juoksemisessa voi hieman joustaa. Jos tai kun juoksemisessa ei voi joustaa vaan pitää yrittää juosta maksimaalisella suorituksella niin tällöin jalkatreenit ja yleisesti kuntosali pitää jättää väliin. Tämän olen aikoinaan huomannut silloin kun olen treenannut pelkkää juoksua jättäen kuntosalin väliin. Yleensä tämä on vasta tapahtunut pari viikkoa ennen h-hetkeä eli itse puolimaratonia. Onkin ollut sinällään "hauska" huomata kuinka paljon mukavampaa juokseminen onkin ilman kuntosalitreenejä ja varsinkin jalkatreenejä. 

Olen viime vuosien aikana muutamia kertoja kokeillut trap bar tankoa mutta en ollut oikein koskaan tehnyt sillä kunnolla varsinaista treeniä. Tuolloin kyllä huomasin että liike ottaa todella paljon etureisiin mutta en oikein rekisteröinyt sitä itselleni kun olen ollut normaalin maastavedon puoleen. Se voi olla myös että kaikilla saleilla joilla olen treenannut vuosien saatossa aktiivisesti niin ei ole ollut käytössä trap bar tankoa. Myöskin muutamalla kuntosalilla oli sellainen "puolikas" trap bar tanko eli kun normaalisti trap bar tanko muodostaa sellaisen ympärän muotoisen kehyksen niin "puoli" trap bar tanko on sitten puolikas kehykseltään.

Lauantaina aloin suunnittelemaan käyntiä Tampereen Loaded:lla kun minulla on vielä 10-kerran kortista kertoja jäljellä ja en nyt tiedä kauanko olen vielä täällä päin ennen kuin kortti menee vanhaksi. Oikeastaan suunnittelin tällä viikolla käyväni kaksi kertaa Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun tiistaina kävin tekemässä maastaveto treenin. Tuon treenin jälkeen ajattelin että voisin vielä käydä tällä viikolla toistamiseen tekemässä jonkun toisen treenin ja mieluiten arkena. Yksi vaihtoehto oli torstai jolloin vuorossa oli penkki treeni mutta tuolloin en mennyt ja perjantaina oli taas kerran vuorossa maastaveto treeni niin en halunnut nyt toista maastaveto & selkätreeniä tehdä toistamiseen samalla viikolla Tampereen Loaded:lla.

Eilen keskiviikkona päätin tehdä extemporeen pitkästä aikaa vyötöntä kyykkyä vaikka olin edellisenä päivänä käynyt Tampereen Loaded:lla ja tehnyt kovan maastaveto treenin ketjuilla. Ensinnäkin en ollut tehnyt vyötöntä kyykky treeniä aikoihin mutta nykyään teen kyykyssä lämmittelyt kuitenkin ilman vyötä 160kg tai 180kg asti. Tuo ei ole ihan sama asia vaikka teenkin kyykyn lämmittelyn ilman vyötä mikä auttaa asiaan mutta mitä enemmän tangossa alkaa olemaan painoja niin sitä vaikeampaa ja raskaanmpaa vyötön kyykky alkaa olemaan. On ihan eri tehdä vyötöntä kyykkyä matallisimmalla painoilla kuin itselle raskailla painoilla.

Eilen tein extemporeen vastustusnauhoilla penkkipunnerrusta. En oikein suunnitellut millaisen penkki treenin tulen tekemään kun eilen kuntosalille menin. En ollut suunnitellut millaisella variaatiolla tai painoilla penkkiä tekisin mutta toisaalta olen nyt hieman viime aikoina ainakin yrittänyt niin että viikon ensimmäinen penkki treeni olisi kovempi ja viikon jälkimmäinen "helpompi". Nyt kun teen kaksi penkki, maastaveto sekä kyykky treeniä viikkoon niin olen hieman yrittänyt sekoittaa järjestystä sen suhteen milloin teen missäkin treenissä "kovemman" treenin. Tietenkin myös päivän kunto ratkaisee mihin painoihin minäkin päivänä tulee pääsemään mutta käytännössä penkissä olen nyt yrittänyt tehdä kovemman treenin viikon alkuun.

En nyt tarkalleen muista koska aloitin tämän nykyisen ruokavalion mutta noin vuosi sitten jätin makeiset ja herkut lähes kokonaan pois. Suurinpiirtein näihin aikoihin tuo vuosi tulee täyteen eikä minun tee enää mieli edes syödä makeisia tai muutenkaan herkkuja. Ainoat herkut mitä vuoden aikana olen syönyt on ollut Siipiweikkojen / Hooks boneless kanat joita olen tehnyt arifryerillä, pakastepizzat sekä jäätelö. Kaikki muu herkuttelu on jäänyt pois ja myöskin limpsan juominen on vähentynyt radikaalisti. Jouluna jäi esimerkiksi suklaat ja karkit kauppojen hyllyyn mutta pari joulutorttu laatikkoa tuli glögin ohella juotua ja syötyä kuten pääsiäisenä jäi suklaamunat ja karkit kauppojen hyllyyn sekä vappuna munkit.

Yhdeksän vuotta sitten pidin suhteellisen pitkän ja kovan dieetin. Tuolloin pääsin alhaisimpaan painooni ikinä 95,5kg ja vatsani oli oli 95cm paksummasta kohtaan. En muista kuinka pitkä dieetti oli tarkalleen tai mistä painosta lähdin liikkeelle ja luultavasti olen tuosta dieetistä myöskin täällä kirjoittanut. Tuolloin dieetti kulki siten että aina kun minulta lähti painoa 1kg niin vatsa pieneni 1cm. Tämä oli kaavamaista ja kulki käsikädessä dieetin edetessä.

Preworkout on yksi niistä lisäravinteista jotka jakavat mielipiteet aikalailla sillä toiset sanovat niitä turhaksi ja toiset taas kehuvat maasta taivaisiin. Preworkout ei ole ainoa lisäravinne joka jakaa mielipiteet näin sillä valtaosa muistakin lisäravinteista kuuluu tähän kategoriaan. Onko preworkout hyödyllinen vai pelkkää rahan tuhlausta?

Keskiviikkona oli taas kerran mahdollisuus käydä Tampereen Loaded:lla treenaamassa niimpä päätin käyttää mahdollisuuden hyväksi. Viimeisimmän Tampereen Loaded käynnin välissä olen käynyt tutustumassa esimerkiksi Vantaalla FitVantaa – Iron Paradise kuntosalilla mitä monet kehuu Suomen parhaaksi. Käydessäni FitVantaa - Iron Paradise kuntosalilla niin tiedostan kyllä miksi monet kehuu sitä Suomen parhaimmaksi mutta minun listallani se ei ole korkemmasta päästä eikä minulla ole edes hinkua lähteä sinne treenaamaan. Hieman samaa voin sanoa Vantaan PTVGYM Tiksistä mikä on erilainen kuntosali kuin FitVantaa - Iron Paradise ja missä myös kävin vähän aika sitten ja missä olen jo muutenkin käynyt useampia kertoja.

Viime viikolla minulla oli yhdestoista viikko kun tein kolme penkki treeniä viikkoon ja tuon kyllä alkoi jo huomaamaan varsin helposti. Tällä viikolla minulla on niin sanotusti väliviikko niin kolmen penkki treenin viikosta kuin treeneistäkin sillä kävin tällä viikolla keskiviikkona ja perjantaina hieronnassa. Tällä viikolla kävin maanantaina tekemässä penkin, tiistaina kyykyn, torstaina maastavedon ja nyt lauantaina on vuorossa toinen kyykky treeni. Tänään lauantaina en ole vielä käynyt tekemässä kyykky treeniä mutta maanantaina tein ihan täysillä penkki treenin ja tiistaina kyykky treenin mutta torstaina tehty maastaveto treeni oli todella kevyt.

Täytyy sanoa että se on tullut itselleni täytenä yllätyksenä että Vantaa on PK-seudun sivistynein kuntosali kaupunki. Olen nyt viimeisen parin vuoden aikana käynyt niin Vantaan Loaded, PTVGYM Tiksi sekä FitVantaa - Iron Paradise (FitTammisto) kuntosaleilla ja huomannut tämän asian. Itselläni oli vähän eri kuva Vantaasta kuntosali kaupunkina kun minulla on omat mielipiteeni koko kaupungista. Kuitenkin Vantaan kuntosaleilla ei ole samoja ongelmia kuin Helsingin tai Espoon kuntosaleilla.